Panin poikani luokkakaverin äitiä

Panin poikani luokkakaverin äitiä

Poikani luokkakaverin vanhemmat erosivat vajaa vuosi sitten, mikä oli yllätys kaikille meille muille vanhemmille. Ulospäin onnellisen perheen kuvan antanut pariskunta oli syystä tai toisesta ajautunut umpikujaan. Asiasta ei eron jälkeen ole kertaakaan puhuttu, vaikka olen usein koulun pihassa jutellut perheen äidin kanssa monestakin aiheesta.

Muutama viikko sitten hän kuitenkin soitti, ja kysyi, olisiko minulla mahdollisuutta järjestää tuleva perjantai-ilta vapaata, koska toivoi saavansa keskustella miespuolisen luotettavan ihmisen kanssa asioista, joihin tarvitsi miehisen näkökulman. Lapset olisivat isän hoidossa silloin, joten voisimme rauhassa keskustella. Hieman hämilläni kiitin luottamuksesta, ja kerroin asian varmastikin järjestyvän.

Kotona ilmoitin vaimolle meneväni työkaverin kanssa pitkästä aikaa kaljalle tulevana perjantaina, ei hän kuitenkaan olisi hyväksynyt rehellistä tarinaa naispuolisen ystävän tapaamista. Meidän oma avioliitto kyllä kestäisi vaikka pienen syrjähypynkin, jollaiseksi tämän tapauksen itse luokittelin.

Yhden syrjähypyn liittomme on vaimon tekemänä jo kestänytkin, ja toisaalta meidän makuuhuoneessa ei ole enää puoleen vuoteen tapahtunut mitään. Omatuntoni sallisi tarkistaa aidan toiselta puolelta, onko ruoho siellä todellakin vihreämpää.

Perjantaina sovittuna kellonaikaan painoin ovikelloa, ja jäin hieman jännittyneenä odottamaan mitä ilta toisi tullessaan. Ovi avautui ja iloisena Sari toivotti tervetulleeksi ja kiitteli kun pääsin tulemaan. Mitään eroottista latausta en pieneksi pettymykseksi tuntenutkaan ilmassa, ei seksikästä paljastavaa asua, ei mitään, joten aloin koota omia ajatuksia kuitenkin antoisaa keskustelua varten. Sari tarjosi aluksi konjakit illan kunniaksi, ja arvatenkin illan puheenaiheena oli avioeroprosessi. Keskusteltuamme jo pari tuntia Sari oli jo hieman humaltunut, vaikka rauhalliseen tahtiin oltiin konjakkia maisteltu. Ehdotin jo kotiinlähtöä, kun hän tuli istumaan sohvalle aivan viereen ja laittoi käden olalleni ja esitti kiitoksensa kuuntelemisesta ja asiallisista kommenteistani. Samalla hän hieroi hartiaseutuani ja kysyi, onko nämä aivan jumissa, ja saisiko hän vastapalveluksi hieroa, koska on siinä mielestään taitava. Sehän toki kelpasi, mutta vain jos saisin herrasmiehenä antaa samanlaisen vastahieronnan hänelle.

Sari laittoi juomat pöydälle ja pyysi seuraamaan perässä!?! Menimme makuuhuoneeseen, johon hän levitti lakanan sängyn päälle, ja esitteli ostamaansa tuoksuvaa hierontaöljyä. Hän lupasi tarjota kokovartalohieronnan, jos vain rohkenisin ottaa vaatteet pois! Nyt vihdoin päästäisiin itse asiaan, vaikka pelkkä hieronta ilman lisämausteita olisi jo upea kokemus. Sari sanoi, että varmaan hänenkin pitää riisuuntua, koska on myös saamassa hieronnan. Huh huh! Olin yhtäkkiä kuin taivaassa. Sarikin riisuutui, levitti öljyä käsiinsä, ja tuli hajareisin istumaan pakaroitteni päälle aloittaen hartiaseudun hieronnan. Tunsin vain hänen lantionsa tekemässä omaa pientä hierontaa pakaroilleni, ja jonkin ajan kuluttua olin kuulevinani pientä litinää, YES!, nainen taisi olla kiimassa! Selän ja jalkojen hieronnan jälkeen Sari käski käydä selälleen, olisi vatsapuolen vuoro.

Nyt jouduin paljastamaan kovana olevan kaluni, mutta onneksi hän ei kommentoinut mitenkään, vaan tuli taas hajareisin päälleni. Nyt olivat elimet vastakkain, joten suljin silmäni ja päätin olla puuttumatta tilanteen kulkuun. Ylävartalon hieronta jatkui, ja Sari selvästi painoi lantiotaan alaspäin tehden pientä edestakaista liikettä käsihieronnan tahtiin. Molempien hengitys alkoi pian kiihtyä, ja pian tunsin Sarin ohjaavan nopealla käden liikkeellä peniksen sisäänsä. Hieronta jatkui nyt alapään tahdissa, käsillä hän otti lähinnä tukea. Meno alkoi olla jo melko villiä, makasin alla, ja välillä seurasin kuin ulkopuolisena hänen upeaa nauttimistaan. Pian hän sai orgasmeja nytkähdellen nautinnosta. Hengityksen tasaannuttua hän nousi päältä, kääntyi ympäri ja sanaakaan sanomatta hieroi vielä etureidet.

Valmista tuli, nyt olisi vastahieronnan aika.

Sari kävi raukean oloisena makaamaan pieni hymy huulillaan.

Aloin hieronnan jalkapohjista, pitkään ja nautintoa tarjoten, sen jälkeen pohkeet, ja reisien jälkeen vuorossa oli pakarat. Sari kohotti hieman pyllyään levittäen samalla jalkojaan, ärsyttäen, mutta helpottaen omaa suoristustani pelissä, jonka sääntönä oli suorittaa yhdyntä hieronnan varjolla, ikään kuin vahingossa, näin olin pelin säännöt saanut oppia.

Rohkenin valuttaa öljyä pyllyvakoon, pysäyttäen vanan pyllyreiän kohdalla, kuin tunnustellen hänen reagointiaan. Hieroin öljyä reiän ympärillä lähentyen reikää, johon annoin etusormeni upota puoliksi, hitaasti, satuttamatta. Sari huokaili nautinnosta, kun jatkoin rauhallista sisähierontaa anuksessa.

Siirryin hieronnassa eteenpäin, vuorossa oli alaselkä. Asetuin polvilleni hänen jalkojen väliinsä, nauttien katseella lantion kaaresta, upeista pakaroista, ja tarjolla olevasta pillusta. Hivuttauduin lähemmäksi yläselän hieronnan alkaessa, penis sahasi pakaroiden välissä, odottaen pääsyä kosteaan pilluun. Sain peniksen siirrettyä Sarin jalkoväliin, nyt olisi vain ajan kysymys, milloin se ”luiskahtaisi” vahingossa omalle paikalleen. Pieni lantion kohotus Sarilta oikealla hetkellä imaisi peniksen sisään. Yritin jatkaa yläselän hierontaa, samalla kun olisin halunnut päästää ”eläimen” irti.

loading...

Lantion rauhallinen liike kuitenkin turvasi pitempikestoisen nautinnon, kertaakaan ei meinannut tulla vahingossa. Halusin päättää tilanteen lopulta omaan orgasmiin Sarin anuksessa, koska kumia ei ollut käytössä. Valmiiksi öljytty reikä odotti seuraavaa siirtoani. Asetin Kekkosen kakkoseen, ja aloin suorittaa sentti sentiltä syvempiä työntöjä. Kun lopulta terska muljahti sisään, tilanne ikään kuin vapautui; pystyin jatkamaan pitempiä rauhallisia työntöjä, joista Sari selvästi nautti.

Annoin ajan tehdä tehtävänsä, ja lopulta sain orgasmin, joka tuntui kuin imevän pussit tyhjiksi siemenistä. Nytkähtelin holtittomasti elämäni parhaan orgasmin aikana, ja lopulta irtauduin hänestä. Hetken päästä kävin suihkussa, pukeuduin, kävin makuuhuoneessa kiittämässä elämäni parhaasta hieronnasta. Sari pyysi vielä lopuksi kirjoittamaan tämän tarinan, koska hänen ex-mies lukee näitä tarinoita. Terveisiä p:stä!

Vastaa