Pikkulutkan päiväkirja osa 3

Pikkulutkan päiväkirja osa 3

26. TOUKOKUUTA

En ole kirjoittanut muutamaan päivään, koska en ole ehtinyt. Muuttaminen oli yllättävän työlästä puuhaa. Työläämpää kuin osasin etukäteen kuvitella. Siivosin asuntolassa kämpän liki lattiasta kattoon, etteivät sinne jälkeeni tulevat luulisi minua sottapyttyksi. Täällä uudessa kodissani minun ei tarvinnutkaan siivota. Järjestelin vain vähäiset tavarani kaappeihin. Kaappeja oli yllin kyllin yhden ihmisen tarpeita ajatellen. No, eipä ainakaan tarvinnut sulloa tavaroitaan pieneen tilaan.

Ensimmäisen illan kiertelin ympäri uutta kotiani ja yksinkertaisesti ihastelin sitä. Mikä onni minua olikaan kohdannut. En voinut uskoa, että asuin ihan oikeasti täällä. Se tuntui aivan liian hyvältä ollakseen totta. Olisin voinut edelleen pomppia silkasta ilosta ylös ja alas, mutta hillitsin hiukan itseäni. Soitin kotiin äidille ja kerroin muuttaneeni. Hän oli iloinen kuullessaan asunnostani ja eritoten vuokraehdoista ja käski minun käyttäytyä kauniisti ja olla kiltti jne. kuten aina ennenkin. äiti jopa lupasi tulla käymään nyt, kun lopulta oli paikka missä oikeasti käydä. Minä lupasin myös käydä kesäkuun aikana kotona. Ehkä löytäisin sieltä jotain, mitä voisin tuoda tännekin.

Kämppis oli selvästi kateellinen minulle tielleni osuneesta onnen potkusta. Se ei ollut ihme. Kuka tahansa olisi ottanut yksiön vastaan samanlaisilla ehdoilla kuin minä olin sen saanut. Erosimme silti ihan ystävinä ja sovimme, että kunhan olen saanut asetuttua taloksi, hän tulee käymään luonani. Hänkin aikoi viettää ainakin osan kesästään kaupungissa.

Eilen nautin lauantai-iltapäivästä. Istuin pihalla, talon seinustalla keltaisissa bikineissäni ja otin aurinkoa. Oli uskomattoman kuuma ilma. Hätkähdin hieman, kun Vaimo tuli luokseni. Hän oli yhtä tyylikäs beigessä jakkupuvussaan kuin aina muulloinkin. Hän hämmästytti minut istahtaessaan viereiseen lepotuoliin ja jäädessään juttelemaan kanssani.
– Voisinko pyytää sinulta jo heti näin alussa isoa palvelusta? hän kysyi.
– Totta kai voit. Mitä haluaisit minun tekevän? kysyin häneltä.
– Minä lähden muutamaksi päiväksi työmatkalle. Voisitko sillä välin katsoa, että talo pysyy pystyssä. Rehtori on usein niin uppoutunut työhönsä, ettei huomaa vaikka joku veisi häneltä paidan päältä. Voisit myös laittaa ruokaa niinä päivinä, kun olen poissa. Syö itsekin samalla ja katso, että Rehtori syö myös. Hän saattaa unohtaa syömisenkin. Olen varannut ruoka-aineksia jääkaappiin.
– En kyllä ole mikään kovin erikoinen kokki, mutta jos annat minulle muutaman ohjeen, saatan selvitä, tunnustin Vaimolle. Häntä nauratti.
– En luullutkaan sinua courme-kokiksi. Tule käymään sisällä, niin näytän sinulle keittokirjani ja annan pari vinkkiä ja ohjetta ja tietenkin näytän hiukan paikkoja.

Seurasin Vaimoa sisälle. Matkalla huomasin, että olin tosiaan pukeutunut vain bikineihin. Huomautin siitä Vaimolle, mutta hänen mielestään vähäinen vaatetukseni ei haitannut yhtään.
– On täällä ennenkin nähty vähäpukeisia tyttösiä. Eikä vaatteilla sitä paitsi ole minkäänlaista merkitystä ohjeiden ymmärtämiseen, hän tuumasi. Niinpä seurasin häntä sisälle asti. Rehtori istui olohuoneessa televisiota katselle. Nähdessään meidän tulevan, hän nousi ylös ja ihmetteli, mitä aioimme.
– Siina varmistaa, että muistat syödä matkani aikana, Vaimo vastasi. Näin Rehtorin katseesta selvästi, mitä hän olisi kaikkein mieluiten syönyt, minut. Minun oli vaikea keskittyä Vaimon opastuksiin ja pyysinkin paperia, jolle voisin laittaa edes osan ohjeista ylös.
– Minulla on tosi harva pää kaikenlaisten ohjeiden suhteen, selittelin Vaimolle.

Hän kertoi tehneensä valmiiksi Janssoninkiusausta. Se ei kaivannut muuta kuin paistamista.
– Sen voisit paistaa jo tänään päivälliseksi. Jääviileäkaapista löytyy salaattiaineksia. Broilerista Vaimo neuvoi tekemään helpon kermakastikkeen, jonka tekemisessä itsekin uskoin onnistuvani.
– Olen poissa enintään kolme – neljä päivää. Jos sinulle tulee ongelmia, voit toki soittaa ja kysyä neuvoa minulta. Saat Rehtorilta kännykkäni numeron. Jääkaapissa on vielä varalla possun paistisuikaleita, mikäli syötte kaiken muun sillä aikaa. Tässä on hyvä ja helppo ohje sen valmistamiseen, Vaimo opasti vielä lopuksi.
– Nyt minun on soitettava taksi ja lähdettävä, juna lähtee puolen tunnin kuluttua, hän totesi. Rehtori kantoi hänen matkalaukkunsa ulos, kun taksi tuli. Näin kuinka he suutelivat ennen kuin Vaimo nousi taksiin.

Minä seisoin bikineissäni keskellä heidän keittiötään. Nuolaisin hieman hämmentyneenä huuliani ja mietin, mitä tekisin seuraavaksi. Menisinkö pukeutumaan ja palaisin sitten takaisin ruoanlaiton merkeissä? Minun ei annettu murehtia asiaa yhtään enempää. Rehtori tuli sisälle tullessaan suoraan luokseni ja irrotti bikineiden yläosan.
– Tuhma tyttö, mitäs minä sanoin sinulle rintaliiveistä? hän huokasi.
– Mutta eiväthän nämä ole liivit vaan bikineiden yläosa, puolustauduin.
– Aivan sama asia, älä väittele kanssani. Onpa ihastuttavaa saada sinusta oma pieni kotiorja itselleni, hän myhäili ja tarttui nänneihini venyttäen niitä. Ne eivät enää olleet yhtä arat kuin pari päivää aikaisemmin. Venyttäminen tuntui nyt yksinomaan hyvältä ja kiihottavalta. Rehtori veti minut syliinsä ja suuteli minua himokkaasti. Hänen näykki huuliani ja rakasteli suutani kielellään. Hänen hengityksensä tuoksui aavistuksenomaisesti konjakilta.

– Laitahan se ruoka uuniin nyt, että saamme syömistäkin vielä tämän päivän aikana, hän sanoi irrottautuessaan minusta. Hengähdin pettymyksestä. Hän oli hyväilyillään saanut minut syttymään ja olisin kaivannut jotain muuta kuin ruoanlaittoa. Tein kuitenkin työtä käskettyä. Laitoin kiusauksen uuniin ja aloin valmistaa salaattia. Rehtori istui keittiöntuolilla ja katseli minua, kun työskentelin.
– Vahinko, ettei sinulla nyt ole stringejä jalassasi, hän tuumasi. Rehtori tuli taakseni ja vetäisi pöksyni syvälle pyllyvakooni.
– Nyt näyttää paremmalta. Saan ihailla kaunista peffaasi, hän vastasi hämmästyneeseen katseeseeni. Tunsin kuinka häpyni alkoi sykkiä hänen tuijotuksensa vuoksi. Olinhan oikeastaan aivan alaston, kun kokkasin. Ainoastaan bikinien pöksyt olivat ylläni.

Odotin koko ajan lähes kärsimättömänä, että Rehtori olisi koskenut minuun, rakastellut minua. Mutta ei, hänellä oli selvästi tarkoituksena kiusoitella minua. Hän haki taas kameransa ja otti muutaman kuvan ruoanvalmistuksestani.
– Voimme katsoa nämä jossain vaiheessa, kun olemme syöneet, hän lupasi. Tunsin olevani hidas, sillä en tahtonut edes löytää kaikkia tarvitsemiani tavaroita. Enkä muutenkaan ollut kovin tottunut ruoanlaittoon. Söin itse iltaisin lähinnä leipää ja salaatteja tai kaupan valmisjuttuja. Yhdelle ihmiselle kokkaaminen ei tuntunut kovin järkevältä.

Pöytä oli lopultakin katettu, salaatti valmiina ja ruokakin liki kypsää. Rehtori huomautti minulle, että olin laittanut pöytää aivan tavalliset juomalasit.
– Etsihän viinilasit, juomme muutaman lasillisen viiniä ruoan kanssa, hän sanoi minulle ja läimäytti takamukselleni avokämmenellä. Se sai peppuni kihelmöimään mukavasti, mutta hän ei läimäyttänyt enää uudelleen. Harmi. Kolusin kaappeja, kunnes huomasin viinilasien olevan lasiovellisessa kaapissa. Vaihdoin ne juomalasien paikalle. Rehtori haki sillä aikaa valkoviinipullon ja aukaisi sen.
– Pidätkö viinistä?
– En ole oikeastaan koskaan maistanut viiniä, tunnustin Rehtorille.
– Unohdin aivan, ettet ole vielä täysi-ikäinen. Kesällä meidän täytyykin juhlia jollain erityisellä tavalla täysi-ikäisyyttäsi. Syntymäpäivääsi ei ole enää ihan kuukauttakaan, Rehtori totesi. Tajusin, että hän oli tutkinut henkilötietojani. Se teki minuun vaikutuksen: Rehtori oli siis ajatellut minua silloinkin, kun en ollut paikalla.

Jos en ollut aivan haltioissani maistellessani viiniä, niin ei se pahaltakaan maistunut. Tajusin, että olin jo lasin jälkeen kevyesti huppelissa. Rehtori täytti lasini, kun se tyhjentyi. Yritin estellä häntä.
– Tästä pullosta tulee juuri kaksi lasillista molemmille. On vain reilua, että juot oman osasi, hän tuumasi.
– Vai joudunko kenties rankaisemaan sinua tottelemattomuudestasi? Rehtorin ääni madaltui kehräykseksi. Tunsin kuinka jännitys kouraisi vatsanpohjassani. Mieleni tekin ottaa rangaistus vastaan heti, mutta jostain syystä en kehdannut tunnustaa sitä. Annoin siis täyttää lasini uudelleen.

Aterioituamme siivosin pöydän ja laitoin astiat koneeseen. Pyyhin pinnat ja katsoin ympärilleni. Kaikki näytti sievältä ja siistiltä, kuten tässä keittiössä aina näytti. Rehtori ohjasi minut olohuoneeseen sohvalle istumaan. Maistelin varovaisesti lasistani. Se oli vielä puolillaan.
– Juohan se viinisi pois. Saat maistaa sen jälkeen jälkiruoaksi jotain herkullista, Rehtori sanoi istuutuen viereeni. Hän siveli hitaasti rintojani, antoi kätensä vaellella pitkin kupeitani alas reisille. Häpyäni hän ei koskettanut. Kädet kiersivät sitä ympäri koskettamatta. Minä melkein pidätin hengitystäni ja odotin. Jalkani levisivät kuin itsestään odottaen kosketusta, jota ei tullut.
– Juohan nyt se lasisi tyhjäksi, Rehtori sanoi uudelleen ja nipisti toista nänniäni herättäen minut lähes hypnoottisesta tilasta, jonne olin hyväilyjen vuoksi vaipunut. Kulautin lasin tyhjäksi kertaheitolla ja Rehtori taputti minua tyytyväisenä päähän.

Rehtori kävi jääkaapilla ja toi minulle pienen lasillisen valkoista juomaa.
– Onko se maitoa? kysyin. Rehtori purskahti nauruun ja suuteli minua.
– Voi miten hassu olet, hän totesi.
– Tämä on likööriä, makeaa juomaa. Maista sitä, pidät siitä varmasti. Maistoin ja totesin sen olevan oikeasti hyvää.
– Yritätkö juottaa minut aivan juovuksiin? kysyin Rehtorilta. Hän oli kaatanut itselleen lasin konjakkia ja istuutui nauttimaan sitä viereeni.
– En toki, tämän jälkeen et saa enää mitään alkoholipitoista. Haluan vain katsoa, millainen Narttu sinusta tulee pienessä hiprakassa, kun jo selvin päinkin kuljet koko ajan pillu märkänä. Rehtorin sanat saivat minut hiukan punastumaan, vaikka olivatkin totta.

Rehtori toi minulle ison paketin avattavaksi.
– Avaahan se ja katso, mitä pidät sen sisällöstä. En tarvinnut toista kehotusta. Jännittyneenä aukaisin laatikon. Sieltä paljastui sisäkön asu. Sovitin sitä ihastuneena. Mekon hameosa oli lyhyttäkin lyhyempi ja kaula-aukko oli tosi suuri. Rintani ikään kuin pulpahtivat ulos aukosta, joka tuki niitä ja toi ne entistäkin paremmin esille. Mukana olleissa pikkareissa oli alahalkio ja pienet pitsilahkeet. Kun laitoin hilkan päähäni, Rehtori henkäisi tyytyväisenä.
– Arvasin, että se olisi juuri sinun kokoisesi. Voisinkin joskus pitää pienen saunaillan kavereille Vaimon reissussa ollessa. Ilta olisi varmasti menestys, jos sinä toimisit illan emäntänä tuossa asussa. Katsoin Rehtoria järkyttyneenä, mutta samassa tajusin hänen yksinkertaisesti pilailevan kanssani. Ryhmäseksiajatus tuntui minusta pelottavalta, ihan vieraalta.

Rehtori solmi käteni yhteen selän taakse ja ihaili näkymää.
– Rintasi ovat aivan upeasti esillä tässä asennossa, hän huokaisi.
– Heiluta niitä taas hieman, se näyttää niin kiihottavalta, hän pyysi. Heilutin ylävartaloani hieman kumarassa asennossa ja rinnat heilahtelivat raskaina puolelta toiselle. Rehtori kulli seisoi jo ja hän hieroskeli sitä hieman housujensa päältä minua katsellessaan. Sitten hän ohjasi minut nojaamaan olohuoneen seinään.
– Levitähän jalkojasi hieman. Rehtori työnsi sormen halkion kautta pillulleni ja lipsutteli sormella jo valmiiksi kosteaa pimppaani. Hän otti taskustaan nyt jo tutuksi tulleet puristimet, mutta tällä kertaa hän kiinnitti ne häpyhuuliini. Häpyhuulissa ne eivät tuntuneet läheskään yhtä kivuliailta kuin nänneissä. Rehtorilla oli yllätys minulle varattuna. Hänellä lisäsi ketjuun pieniä koukullisia painoja. Painot venyttivät häpyhuuliani alaspäin ja tuntuivat jänniltä, kiihottavilta. Rehtori näytti peilistä kuinka pillunhuuleni venyttyivät ja tulivat näkyviin housujen halkiosta. Näky oli irstas ja juuri siksi niin kiihottava. Hän antoi painoille hiukan vauhtia ja niiden heiluessa edestakaisin ne venyttelivät samalla häpäreitäni entisestäänkin. Nojasin seinään ja nautin tunteesta silmät puoliummessa.

– Näytät aivan vastustamattomalta Pikku-nartulta. Minun on pakko ottaa pari uutta kuvaa sinusta kokoelmaani! Rehtori huokaisi hieroen taas kaluaan housujen päältä. Työnsin kiihottuneena lantiotani vielä hieman eteenpäin, jotta Rehtori saisi paremman kuvakulman pilluuni. Lantiotani heilauttaessa myös painot alkoivat heilua. Aloinkin heiluttaa lantiotani aivan tarkoituksellisesti ja tunsin itseni ihanan kiimaiseksi.
– Annoinko minä luvan tuohon? Rehtori kysyi ilme tiukkana minulta. Hänen ilmeensä sai sydämeni jättämään pari lyöntiä väliin. Hengästyneen kuuloisena vastasin hänelle:
– Et antanut, anteeksi. Se teki niin hyvää.
– Se ei ole mikään syy, Rehtori murahti. Hän totesi minulle, että meidän oli aika siirtyä parempaan paikkaan jatkamaan rangaistustani. Rehtori otti kiinni minusta ja vei edellään takaovelle ja sitä kautta ulos.
– Mitä jos joku näkee meidät? piipitin kauhuissani Rehtorille ollessamme ulkona.
– Se ei ole sinun murheesi, joten tukipa pieni suusi ennen kuin oikeasti suutun sinulle, hän sanoi matalalla äänellään. Pilluni sykki pelonsekaisesta jännityksestä, kun hän talutti minut varaston ovelle. Ovi oli lukossa ja Rehtorilla kesti hetken ennen kuin hän löysi oikean avaimen ja sai oven auki.

Varastossa oli pimeää, vaikka katonrajassa olikin pari pientä ikkunaa. Rehtori napsautti valot päälle ja minä tuijotin hämmästyneenä edessäni avautuvaa näkymää. Varasto oli kuin huoneen ja varaston sekoitus. Siellä oli muutama nojatuoli, kaappeja, hyllyjä täynnä tavaraa ja keskellä lattiaa kaikkein kummallisin esine: voimistelupukki, siis sellainen hevonen. Se oli ilmeisesti melko vanha, sillä siinä oli vielä puiset jalat, joita oli lyhennetty. Nyt se oli aika matala, kuin pyöreä nahkainen penkki.
– No niin, nyt minun on helpompi piiskata sinusta tottelemattomuus lopullisesti irti, Rehtori sanoi.
– Tämä huone on äänieristetty, joten kukaan ei kuule, vaikka kuinka huutaisit, hän jatkoi. Minä nielaisin. Hiukan pelkäsinkin, mitä tuleman pitää. Pilluni ei kuitenkaan pelännyt yhtään. Se suorastaan litisi kiimaa ja odotti, mitä Rehtorilla oli sille tarjottavana.

Rehtori irrotti häpyhuulistani puristimet ja riisui housuni pois. Hän asetti minut makaamaan mahalleni hevosen päälle. Käteni ja jalkani hän sitoi kiinni hevosen jalkoihin. Polveni ottivat kiinni lattiaan. Makasin avuttomana kontallani, peppu pystyssä odottaen, mitä Rehtori tekisi minulle. En kyennyt liikkumaan. Kuulin, että Rehtori etsi jotain hyllystä tai kaapista selkäni takana, mutta en nähnyt mitä.

Rehtori tuli taakseni ja siveli kädellään paljasta takamustani. Peppuani kykenin hiukan heiluttamaan, mutta sekin liike oli aika pieni.
– Kaipaatko Narttu piiskaa? hän kysyi minulta matalalla äänellä. En tajunnut heti vastata, jolloin hän läimäytti minua lujaa takamukselle.
– Jos kysyn jotain, sinä vastaat! Haluatko piiskaa?
– Kyllä haluan, vastasin tukahtuneesti. Rehtori läimäytti minua ilmeisesti vyöllä takamukselleni. Se sai pakarani jännittymään. Iskuja satoi yksi, kaksi, …, kuusi kappaletta. Takamukseni oli kuin tulessa. Vyö sattui paljon enemmän kuin se monisäikeinen piiska, jolla Rehtori oli minua koululla kurittanut. Uikutin iskujen aiheuttamasta kivusta ja yritin heiluttaa peppuani väistääkseni iskut, siinä kuitenkaan onnistumatta. Pienen tauon jälkeen Rehtori antoi pepulleni vielä pari tiukkaa tälliä. Ne saivat minut lähes nyyhkimään tuskasta. Silti tunsin kuinka pilluni oli turvonnut ja sykki kosteutta.
– Oletko nyt kiltti tyttö? Rehtori kysyi minulta.
– Olen, varmasti olen. Tuo tosiaan sattui, vastasin nikottelevalla äänellä.

Rehtori hyväili arkaa takapuoltani hellästi ja kosketteli toisella kädellään pilluani.
– Kiimapillusi ei ole ollenkaan sitä mieltä, että sinuun sattui. Tämä on aivan märkä ja limainen. Voi minkälainen Lutka sinä oletkaan! hän huokasi. Rehtori otti voidepurkin käteensä ja hieroi sillä arkaa takamustani. Voide lievitti kihelmöintiä ja hellät kädet saivat minut aivan kuumaksi himosta.
– Minulla on täällä tämä ihana pumpattava anustappi, josta koululla niin kovasti tykkäsit, Rehtori sanoi. Hän hieroi peppureiälleni liukastusvoidetta, työnsi sormeaan pari kertaa sisään ja ulos ennen kuin työnsi tapin paikalleen. Osasin jo rentouttaa suoleni ja tappi solahti kohtalaisen helposti sisään. Rehtorilla oli vielä toinenkin dildo, jonka hän työnsi pilluuni. Pimpsaan työnnetty tuntui aluksi aivan turhan pieneltä verrattuna Rehtorin ihanaan kulliin, mutta en uskaltanut pyytää isompaakaan sisääni. Rehtori olisi voinut vaikka suuttua liiallisesta halukkuudestani.

Rehtori alkoi pumpata ilmaa anustappiin. Samassa tajusin, että myös pillussani oleva kasvoi samaa tahtia anustapin kanssa. Hitaasti, kiduttavan ihanasti ne kasvoivat ja täyttivät minut. Lantioni oli juuri sen verran hevosen päällä, että kun heilutin lantiotani, tajusin voivani hieroa häpykumpuani hevoseen. Se, yhdessä täyttyvien tappien kanssa, teki taivaallista. Tunsin, kuinka tyydytys odotti minua jo aivan nurkan takana. Hengitykseni kiihtyi entisestään ja lantioni tekemä rytmikäs liike hevosta vasten nopeutui.
– Ihanaa, saan juuri, huohotin Rehtorille ja hieroin itseäni aina vain intohimoisemmin hevoseen. Rehtori seisoi vieressäni ja tuijotti masturbointiani. Hän selvästi kiihottui minua katsellessaan ja oli ottanut kalun käteensä ja hieroi sen paksua suonikasta vartta. Näky sykähdytti. Kun Rehtori otti kyrvästään tiukemman otteen ja veteli esinahkaansa edes takaisin, olin menettää tajuntani. Pilluni alkoi kouristella, sykkiä ja lähetti minut nautinnon taivaaseen. Sain suu auki huohottaen.

Makasin hetken rentona vasten pukkia. Tasasin tuntemuksiani. Rehtori ei kuitenkaan ollut vielä aivan tyytyväinen. Hän irrotti narut ja päästi minut irti hevosesta. En kyennyt heti nousemaan ylös. Olin edelleen orkusta puoliksi pökerryksissä ja toisaalta taas jäseneni olivat aivan puutuneet pitkän paikallaan oloni jälkeen. Tappeja Rehtori ei irrottanut. Kun nousin ylös, tunsin edelleen olevani aivan täynnä tavaraa, en kyennyt edes laittamaan jalkojani yhteen.
– Huoranpillusi taitaa kerrankin olla tosi täynnä, Rehtori murahteli kiihottuneena. Hän käski minun ottaa pois palvelustytön asuni. Riisuin sen yläkautta ja seisoin aivan alastomana Rehtorin silmien edessä. Hän imi lujaa vuoronperään molempia nännejäni. Ne alkoivat seisoa vieläkin enemmän hänen käsittelynsä vuoksi. Nännini tuijottivat odottaen Rehtori. Hän otti puristimet ja kiinnitti toisen niistä toiseen nänniini. Sitten hän kiersikin ketjun selkäni takaa ympäri ja kiinnitti toisen puristimen toiseen nänniin. Kun hän veti ketjusta, nännit venyivät sivulle hieman päin. Sivusuunnassa ne eivät kyenneet venymään yhtä paljoa kuin suoraan eteenpäin. Käsiini hän laittoi käsiraudat, molempiin ranteisiin omansa.

– Menehän takaisin tuonne pukille. Laitan sinut uudelleen kiinni siihen, jotta saan käyttää sinua kunnolla, Rehtori komensi minua. Hänen hävyttömät sanansa saivat minut kiihottumaan, enkä vastustellut, kun hän kiinnitti käteni käsiraudoilla hevosen etujalkoihin. Se antoi minulle hieman enemmän liikkumatilaa kuin narulla sitominen. Nilkkojeni väliin hän asensi jonkinlaisen raudan, joka pakotti jalat pysymään melko leveässä haara-asennossa. Asento oli kuitenkin ihan mukava, koska polveni olivat tukevasti maassa ja ylävartalollani saatoin nojata hevoseen.
– Nyt tyhjennämme hieman pikku-peppuasi, Rehtori mutisi. Hän päästi tapin hieman tyhjemmäksi ja alkoi naida minua sillä. Samalla hän hieroi klitoristani sormillaan. Pilluni oli edelleen märkä. Olin koko ajan pysynyt lievästi kiihottuneessa tilassa Rehtorin puheiden ansiosta ja heti, kun Rehtori koski minuun, tulvahdin täyteen kosteutta. Hän vetäisi myös pillussani olleen tapin pois. Se irtosi härskisti maiskahtaen. Tunsin kuinka mieletön tyhjyys täytti minut. Heilutin takapuoltani ja kerjäsin jotain sisääni.
– älä kiusaa minua, nai jo, pyysin häntä. En kestänyt tällaista onttoutta itsessäni. Rehtori naurahti ja kumartui nuolemaan minua. Nostin takapuoltani ylöspäin, jotta hän pääsi paremmin käsiksi klitorikseeni. Hän nuolaisi sitä aluksi aivan kevyesti, sitten hieman vaativammin. Imaisi sen suuhunsa ja imi sitä kuin tuttia. Minä uikutin nautintoani ja yritin pitää peffani paikoillaan, ettei hän vain lopettaisi. Juuri, kun tunsin taas olevani tulossa, hän lopetti.

– Ehei, nyt on jo minun vuoroni Narttu, hän sanoi ja irrottautui minusta. Hän työnsi tapit takaisin minuun ja pumppasi ne täyteen ilmaan. Yritin taas hieroa klittaani hevoseen, mutta Rehtori läimäytti minua takamukselle.
– Lopeta heti, nyt pidät sen himokkaan perseesi aivan paikoillaan tai saat taas pari kunnon vyöniskua, hän sanoi tiukasti. Huohottaen yritin pysyä paikallani. Se oli vaikeaa. Tunsin kuinka pillunmehuni valuivat pitkin reisiäni, kävin niin kuumana. Rehtori nai minua hetken tapeilla. Hän lisäsi välillä liukastetta pepussani olevaan ja alkoi nussia vain sillä minua. Pillussani olevaan hän pumppasi lisää ilmaa. Se tuntui lähes halkaisevan minut.

Aivan yllättäen hän vetikin tapin pois anuksestani ja alkoi työntää isoa kyrpäänsä sen tilalle. Onneksi tappi oli raivannut tilaa ja totuttanut suoleni valmiiksi isoon. Muuten olisin varmasti kuollut siihen. Nytkin kulli sattui aluksi hieman. Rehtori tuntui lisäävän hieman liukastetta ja tunkeutui sentti sentin jälkeen vastentahtoiseen suoleeni. Kun hän oli pohjassa, tunne oli hurja. En uskaltanut liikahtaa. Hengitin syvään ja yritin rentouttaa itseäni, valmistautua naitavana olemiseen.
– Anuksesi on vielä tiukempi kuin pikku-pillusi. Mikä ihana panokone sinä oletkaan. Rehtori huokaili ja alkoi naida minua. Hänen liikkeensä olivat aluksi hyvin hitaita ja rauhallisia. Ne totuttivat peffani naintiin ja äkkiä huomasin vastaavani liikkeisiin. Se tekikin hyvää. Rehtorin tahti kiihtyi ja samalla hän alkoi hieroa klittaani. Tappi pillussani, Rehtorin valtava kyrpä perseessäni ja klitorista hierovat sormet olivat liikaa yhdessä. Tajusin tulevani taas.

Takamukseni alkoi heilua aivan omaa tahtiaan. Rehtori otti vielä nännejäni yhdistävän ketjun hampaidensa väliin ja veti siitä hieman. Se tunne yhdessä täyteen ahdetun alapääni kanssa sai minut aivan sekaisin. Uikutin, valitin, huohotin.
– Ihanaa, nussi minua perseeseen. Nai minua, oohh!!! Puhuin niin rivoja, etten koskaan ja annoin orgasmin päästä herrakseni. Sykäys sykäykseltä nousin hurjaa vauhtia kohti kattoa, avaruutta. Hyvä, että Rehtori pysyi sisälläni. Orgasmi ravisteli hentoa ruumistani. Edelleen nykien ja kouristellen lötkähdin kaikkeni antaneena hevosen päälle. Rehtori otti tiukasti kiinni lantiostani ja alkoi naida anustani mielettömällä raivolla. Olin niin puhki, etten kyennyt tekemään mitään. Rentona makasin ja nautin nainnin aiheuttamista hyvää tekevistä jälkimainingeista. Rehtori purkautui jo muutamien työntöjen jälkeen karjahdellen suoleeni. Tunsin kuinka osa spermasta valui viimeisten työntöjen aikana ulos ja valui pitkin pakaroitani.

Rehtori nojasi poskeaan selkääni kyrpä edelleen anuksessani.
– Tämä oli tosi upea pano, hän huokasi minulle.
– En kai ollut liian kovakourainen sinua kohtaan? hän kysyi huolestuneena ja suuteli selkääni. Minä makasin silmät kiinni, olin aivan rento.
– Et ollut, vaikka välillä vähän siltä tuntuikin. Oikeastaan se teki vain hyvää, huokasin vastauksen. Rehtori suuteli korvantaustaani ja väitti, ettei jaksaisi enää nousta ylös päältäni.
– Jäädään sitten tähän. Huonompiakin paikkoja ja asentoja voisi vielä olla, naurahdin vastaukseksi.

Emme kuitenkaan jääneet sinne koko päiväksi. Rehtori irrotti minut lopulta penkistä ja pääsin isoon saunaan hänen kanssaan. Olin kovin utelias ja kyselin varastosta ja sen tarkoituksesta Rehtorilta, mutta hän ei antanut minulle vastausta.
– älä kysele liikoja, Pikku-narttu. Voin taas joutua rankaisemaan sinua, hän vain kuittasi kyselyni ja sulki samalla suuni suudelmillaan.
– Saanko kysyä edes jotain asian tiimoilta? kysyin mahdollisimman kauniisti häneltä ja hän antoi luvan.
– Tietääkö Vaimosi varastosta?
– Totta kai tietää, sehän on meidän varastomme, Rehtori vastasi taas aivan ympäripyöreästi ja aivan eri kysymykseen kuin mitä olin tarkoittanut. Ymmärsin, etten saisi hänestä sen enempää irti.

Luulin meneväni nukkumaan omalle puolelleni, mutta Rehtorilla oli ihan muita suunnitelmia.
– Minulle jäi vielä vähän paineita jäljelle. Ajattelin, että tyhjennän ne vielä tänä yönä sinuun, hän tuumasi eikä päästänyt minua luotaan pois.

Saunan jälkeen istahdimme alasti olohuoneessa ja Rehtori tarjosi minulle siiderin. Sen maku olikin paljon tutumpi kuin aiemmin päivällä juomani viinin. Siideristä olin heti ensimmäisestä suullisesta alkaen tykännyt, silloin siis kun olin sitä ensimmäisen kerran maistanut. Se oli kuin isojen tyttöjen limua. Join ahnaasti pullonsuusta, mikä nauratti Rehtoria suunnattomasti.
– Meillä on lasejakin. Ei sinun tarvitse suoraan pullon suusta juoda. Tajusin mokanneeni hieman. En ollut tullut ajatelleeksi, missä nyt olin. Rehtori ei kuitenkaan puuttunut asiaan sen enempää, vaan antoi minun tyhjentää pulloni omalla tavallani.

Juttelimme niitä näitä. Lähinnä Rehtori kyseli ja minä vastasin. Hänen kysymyksensä tulivat koko ajan intiimimmiksi ja saivat minut osittain jopa punastelemaan.
– Oletko koskaan nähnyt kenenkään muun rakastelevan? hän kysyi minulta.
– En, ellei leffoja oteta lukuun.
– Etkö edes äitisi ja isäsi? Rehtori kysyi.
– En, en edes usko heidän enää rakastelevan, vastasin. Olin vähällä sanoa, että he olivat aivan liian vanhoja siihen, mutta sitten tajusin Rehtorin olevan aivan samaa ikää kuin he. Onneksi en möläyttänyt sitä!
– Kuinka monen miehen kanssa olet maannut ennen minua? hän jatkoi tenttaamistaan.
– Vain yhden kanssa oikeasti. Pari poikaa on kokeillut minua sormella.
– Ovatko siinä tosiaan kaikki kokemuksesi seksistä ennen minua? Oletko koskaan ollut kenenkään tytön kanssa?
– No en, oikeastaan.

Kun olin juonut ensimmäisen tyhjäksi, Rehtori otti pullon minulta ja laittoi olohuoneen pöydälle. Hän haki itselleen toisen oluen ja toi minullekin uuden siiderin.
– Yrität taas juottaa minua, huomautin hänelle. Hän vain hymyili minulle, mutta ei kommentoinut väitettäni.
– Etkö ole leikkinyt edes lääkärileikkejä pikkutyttönä tyttökavereiden kanssa? Rehtori kysyi ja veti minut syliinsä istumaan. Hän alkoi hyväillä rintojani ja suukotteli niskaani.
– Olen minä sellaisia leikkejä harrastanut. Taisin olla ehkä kaksitoista, kun viimeisen kerran leikimme sitä naapurin tytön kanssa.
– Oliko se kivaa? Maistelitteko toisianne vai koskettelitteko vain sormin? Tällä tavoin? Rehtori levitti hellästi häpyhuuliani toisistaan ja siveli klitoristani. Takamukseni alla tunsin kuinka hänen kalunsa alkoi olla aivan täysissä voimissa. Vaativana se koputteli peppuvakoani. Nojauduin vielä tiukemmin vasten Rehtoria ja huokaisin nautinnosta. Hänen käsissään oli maagista voimaa, ne saivat minut kiimaiseksi hetkessä.
– Oli se kivaa, muttei näin kivaa, huokaisin hänelle vastaukseksi.
– Kerro nyt mitä teitte? Rehtori tivasi minulta.
– Lähinnä katselimme toistemme pimperoita, levittelimme häpyhuulia ja ihmettelimme. Joskus taisimme laittaa jotain tavaraa pimppiin ja sitten housut päälle, jotta tavarat pysyivät paikallaan. Se tuntui tosi kivalta, kiihottavalta, kerroin ja huohotin, koska Rehtori paineli rytmikkäästi klitoristani.

– Minä haluaisin katsoa, kun nuolet toisen tytön pillua. Se olisi ihanaa katseltavaa, Rehtori läähätti korvaani. Minä jäykistyin hieman ehdotuksesta.
– Oletko tosissasi? kysyin häneltä. Ajatus tuntui kummallisesta. En ollut lääkärileikkien jälkeen koskaan ajatellut toista naista sillä tavalla ja kerroin sen Rehtorillekin.
– Kuulehan Pikku-narttuni, sinulla ei oikeastaan ole mitään sanottavaa siihen. Jos minä haluan, että nuolet toisen kiimaisen naisen pillua, sinähän nuolet. Minun täytyy vain etsiä sopiva henkilö kolmanneksi meidän kanssamme, jotta pääsemme asiassa eteenpäin.

Rehtori siis jyräsi minut vastauksellaan hiljaiseksi. Hänen tyylinsä määrätä oli minusta tosi kiihottava. Tajusin, etten laittaisi yhtään vastaan, jos hänen haaveilemansa tilanne oikeasti tulisi eteen. Tekisin juuri niin kuin Rehtori käskisi, minä olin kuin hänen pieni orjattarensa, joka teki kaiken hänen käskystään. Asemani, se että olin hänen armoillaan, oli tajuttoman kiihottavaa. Minun ei tarvinnut, eikä saanut vaivata päätäni asioilla. Sain vain nauttia ja antaa mennä. Niin teinkin. Heilutin peppuani hänen kyrpäänsä vasten ja vikisin himokkaasti hänen käsissään nautintoani.
– Minä teen ihan mitä haluat. Olen sinun oma Huorasi, Lutkasi, ihan mitä vain haluat, huokaisin hänelle vastaukseksi.
– Minä tiesin sen kyllä, Rehtori vastasi ja työnsi minut pois sylistään. Hän levitti jalkani äärimmilleen auki ja alkoi rytmikkäästi nuolla pilluani. Hänen kielensä mutkitteli taitavasti pillunpoimuissa, käyden välillä kuin kiusaksi klitallani. Hän työnsi yhden sormen sisääni ja nai sillä minua. Huohotin ja rukoilin häntä nuolemaan juuri klittaani, mutta hän vain kiusasi ja kidutti minua ihanasti.

Juuri, kun tunsin olevani lähellä tulemista, hän lopetti hetkeksi ja katseli tyytyväisenä yksinään naintiliikkeitä tekevää lantiotani.
– Olet kyllä kaikkein himokkain Kiimapillu, johon olen koskaan törmännyt, hän sanoi ja alkoi runkata omaa seisovaa kulliaan.
– Nyt saat maistaa taas isoa, hän tuumasi ja veti minut lattialle jalkojensa väliin. Otin kiinni kaksin käsin hänen valtaisasta kullistaan. Livoin kielelläni terskaa ympäri ja imaisin sen sitten kokonaan suuhuni. Minusta tuntui, että suuni oli aivan täynnä jo pelkästään hepistä. Kovin syvälle en kyennyt kyrpää ottamaan, se oli kerta kaikkiaan liian valtavan kokoinen. Imin ja nuolin terskaa niin kuin ikinä osasin ja hieroin samalla sen vartta. Välillä livoin vartta aina pusseille asti. Rehtori oli ajanut pusseistaan karvat pois. Ne olivat kurtistuneet nautinnosta tiukoiksi.
– Imaise pussit suuhusi, Rehtori pyysi huohottaen ja niinpä imeskelin niitä samalla kun hieroin vartta käsin. Se teki Rehtorista ilmeisesti tosi hyvää ja hän murahteli kiihottuneena käsissäni. Kun hän pyllisti minulle , tajusin kyllä hänen haluavan, että nuolen hänen peppureikäänsä. En vain pystynyt ja olin kuin en ymmärtäisi vihjettä. Jatkoin vain pussien ja kullin hyväilemistä.

– Nuole peppureikääni, Rehtori murahti minulle. Puistin päätäni. Sitä en kyllä tekisi! Rehtori murahti uudelleen, kun tajusi, etten tottele.
– Jos minä käsken sinun nuolla, sinä nuolet, hän sanoi tiukasti. Puistin edelleen päätäni ja tuijotin Rehtoria takaisin uhmakkaasti alta kulmieni. Hän huokaisi ja nousi ylös sohvalta.
– Minä annan ilomielin sinulle piiskaa. Minusta on kiihottava katsoa, kuinka punaiseksi peppusi tai pillusi muuttuu sen myötä. Se saa kyrpäni seisomaan niin että kipeää tekee. Muista kuitenkin, että tämä on ihan sinun oma valintasi, Rehtori sanoi minulle ja lähti ilmeisesti hakemaan jotain, jolla kurittaa minua.

– Tule tänne, Rehtori huusi heidän makuuhuoneestaan. Astuin huoneeseen hieman arkaillen. Tämä oli sentään Rehtorin ja Vaimon aviovuode! Olisiko oikein sopivaa panna täällä? Kysyinkin sitä Rehtorilta, mutta hän totesi, ettei se ollut minun murheeni.
– Minä voin paremmin kuvitella sinut naimaan kanssani, kun panen Vaimoani, tämän jälkeen kun nyt olet ollut täällä. Kun työnnyn häneen, kuvittelen työntyväni sinun tiukkaan pilluusi ja naivani sitä. Kun saan kuvittelen laukeavani sinun kireään peppuusi, Rehtori sanoi ja tuijotti minua. Hänen härskit puheensa ja tiivis tuijotuksensa saivat minut aivan kuumaksi. Tunsin hengästyväni, sydämeni alkoi lyödä nopeammin.

loading...

Rehtori veti minut itseään vasten. Hänen kullinsa painautui alavatsalleni kertoen, mitä saisin pian: isoa kyrpää. Rehtori suuteli minua saaden minut vieläkin tulisemmaksi. Kun hän päästi minut irti ja työnsi hellästi selälleni sängylle, levitin jalkani automaattisesti. Toivoin hänen työntyvän minuun heti, täyttävän minut ihanalla paksulla parrellaan. Rehtorilla oli kuitenkin ihan muita suunnitelmia. Hän kiinnitti sekä käteni että jalkani valkoisella, paksulla köydellä vuoteen metallisiin päätyihin. Olin aivan auki, levällään, kuin iso X-kirjain vuoteella. Rehtori siveli häpyäni mietteliään näköisenä.
– Sinä tarvitset vielä hiukan koroketta peffasi alle, hän tuumi ja veti päiväpeiton alta kaksi isoa tyynyä esiin. Hän työnsi niistä yhden takamukseni alle, mutta lisäsi sitten toisenkin. Pilluni oli levällään ja kohollaan, hyvin tarjolla.

Rehtori otti käteensä nahkaisen kärpäslätkän. Hän siveli sillä aluksi reisiäni ja pilluani kuin vihjaten, mitä oli tulossa. Lätkä tuntui pehmeältä, joustavalta ihollani ja rentouduin. Nautin Rehtorin himokkaasta katseesta pillullani sekä lätkän hyväilevistä, kevyistä kosketuksista. Pillunhuuleni turposivat kiimasta, tunsin kuinka kosteus tursui minusta ulos. Ensimmäinen läpsäys säikäytti minut. Se osui suoraa pillulleni ja teki – taivaallista. Rehtori oli päättänyt antaa minulle pillupiiskaa ja rakastin joka hetkeä. Vaikka se sattuikin, se tuntui silti aivan upealta. Läimäykset saivat pilluni turpoamaan entisestään, veri pakkautui häpyhuuliin ja ne vetäytyivät erilleen. Klitorikseni oli kuin tärinä nappula, kun tällit osuivat siihen. Uikutin kiimasta ja kivusta ja tajusin pyörittäväni päätäni puolelta toiselle. Tunne oli käsittämätön!

Rehtori lopetti läimäytysten jaon yhtä nopeasti kuin oli aloittanutkin.
– älä lopeta vielä, huohotin hänelle.
– En lopetakaan, hän sanoi ja kiipesi luokseni sänkyyn. Hän tuli pääni päälle istumaan ja tunki kullinsa kurkkuuni. Hän nai muutaman vedon minua suuhun ja korjasi sitten asentoaan niin, että peppureikä laskeutui suuni päälle. En päässyt sitä pakoon.
– Nuole Narttu, hän komensi käheästi ja alkoi vedellä nänneistä lujaa. Pilluni kaipasi lisää huomiota ja minä pyysin, että hän hyväilisi sitä.
– Jos nuolet pyllyäni, hän sanoi julmasti.
– Muuten joudun ehkä rankaisemaan sinua paljon ikävämmällä tavalla, hän jatkoi. Minä luovutin. Juurihan olin vakuutellut hänelle, että teen ihan mitä hän haluaa.

Nuolaisin varovasti peppureikää. Sen ympärys tuntui hassun sileältä ja ryppyiseltä yhtä aikaa, eikä se maistunut miltään. Sitä kai olin pelännyt, että se maistuisi pahalta. Livoin kielellä välilihaa ja peppureikää vuoron perään. Rehtori nautti ilmiselvästi ja kiitti minua hyvästä työstäni. Hän antoi vielä muutaman sopivan voimakkaan läimäyksen pillulleni ja olin aivan lähellä laukeamista. Hän kuitenkin tajusi ruumiinkieleni niin hyvin, ettei antanut minun vielä purkaantua, vaan lopetti kesken. Hän vain siveli häpyhuuliani kevyesti ja välillä hiukan kutitti klitoristani. Huohotin ja puskin lantiotani hänen kättään vasten, sen verran kuin lantioni pääsi liikkumaan. Samaan aikaan nuolin aina vain rohkeammin Rehtorin anusta.
– Maistahan vielä kulliani, hän sanoi ja työnsi sen pään huulilleni. Livoin kielelläni sitä hetken ja sitten imaisin sen kokonaan suuhuni. Rehtori nytkähteli nautinnosta ja alkoi hitaat naimisliikkeet suuhuni. Kyrpä tökkäisi taas muutaman kerran kurkunpohjaani ja tunsin hetkellisesti tukehtuvani.

Rehtori kuitenkin hillitsi itsensä ja vetäytyi suustani. Hän katsoi minua hetken.
– Olen aivan hulluna kiimapilluusi. Sinä olet ihanin Narttuni, hän huokaisi ja nousi pois vuoteelta. Hetken luulin hänen lähtevän pois koko huoneesta, mutta hän vain otti pari askelta taaksepäin ja ihasteli minua ennen kuin kävi uudelleen kimppuuni. Hän otti pepustani kiinni ja upotti kasvonsa pilluuni, syöden ja imien turvonnutta häpyäni. Olin aivan ekstaasissa. Takamukseni pyöri kiimatanssiaan ympäri. Hengähdin pettymyksestä, kun Rehtori irrottautui minusta.
– Nyt olisi taas kyrpää tarjolla. Haluatko sen sisääsi? hän kysyi minulta.
– Haluan, anna minulle kunnolla isoa kyrpääsi, inisin ja nostin lantiotani häntä vastaan.

Vaikka olinkin aivan märkä, Rehtorin nopea tunkeutuminen, jota hän selvästi suunnitteli, ei onnistunut. Sisääntulo sattui hiukan aluksi tiukassa pillussani. Rehtori joutuikin hieman jarruttamaan, eikä päässyt kerta työnnöllä syvälle sisääni. Hän murahteli nauttiessaan tiukan pilluni puristuksista ja otti lantiostani tiukemman otteen aloittaakseen säälimättömän nainnin. Työntö työnnöltä pilluni mukautui hänen tahtiinsa ja alkoi nauttia niistä. Tunsin itseni tosi härskiksi maatessani siinä aivan pillu levällään Rehtorin vuoteella ja uikuttaessani nautinnosta hänen pannessaan minua.
– Voi, mikä ihana kiimainen Lutka sinä oletkaan, Rehtori vielä huohotti minulle nussiessaan. Hänen härskit sanansa kiihottivat minua lisää, ne veivät loputkin estoni mennessään.
– Nussi minua, pane Lutkaasi, ulisin hänelle vastaan. Puskin lantiotani häntä vasten ja nautin kovien työntöjen aikaan saamista nautinnonaalloista. Työnnöt syöksivät suoraan päin klitoristani ja työntö työnnöltä olin lähempänä saamista.

– Nyt Lutka saa kyrpää niin ettet koskaan vielä, Rehtori ähisi. Hän läimäytti tissejäni pari kertaa lätkällä, osuen aivan nänneihini. Tunne oli mieletön, ihana. Työnsin rintaani ylöspäin ja toivoin, että hän läimäyttäisi uudelleenkin. Uuden läimäytyksen myötä tajusin lentäväni pilviin. Huohotin ja nyin orgasmin kourissa. Rehtori ei kuitenkaan lopettanut nussimistani. Hän oli päättänyt naida minua kerrankin kunnolla. Hän vetäytyi hieman taemmas, tulematta ulos minusta ja antoi lätkällä klitorikselleni pari napakkaa iskua. Se teki taivaallista ja sain taas. Hänen vuoroin naidessaan, vuoroin lätkiessään klitoristani ja nännejäni, menetin ajantajuni kokonaan. Olin yksinkertainen orgasmikimppu. En tajunnut mitään muuta kuin säkenöivän, ihanan kivuliaan nautinnon, johon oli uponnut syvälle. Se otti minut omakseen, teki minusta tahdottoman, tajuttoman inisevän Lutkan. En edes tajunnut, saiko Rehtori itse vai ei. Olin aivan poissa tästä maailmasta, jossain nautinnon rajan tuolla puolen!

Vastaa