Pikkulutkan päiväkirja osa 1

Pikkulutkan päiväkirja osa 1

20. toukokuuta

Oli ihanaa, että oli taas kevät ja lämmintä. Toukokuun harvinainen lämpöaalto avasi ovia kesään. Puut olivat hiirenkorvilla ja nurmikko hennon vihertävää. Tunsin herääväni henkiin. Olin aito kesäihminen. Koko pitkän ja synkän talven kaipasin kevään tuloa ja lämpöä. Nyt oli ihanaa, kun pystyi taas pukeutumaan kevyesti ja paistattelemaan itseään miesten ihailevien katseiden loisteessa.

Kävin ennen kouluun lähtöä suihkussa ja föönäsin hiukseni ilmaviksi. Meikkasin hieman, juuri sillä tavalla että tiesin näyttäväni yhtä aikaa sekä viattomalta että viettelevältä. Nauttien etsin kaapin perukoilta minihameen ja topin päälleni puettaviksi. Ohuet sukkahousut ja villatakki lämmittäisivät ohi aamua vaivaavan kalseuden. Iltapäivällä olisi jo tosi lämmintä. Topin alta jätin rintsikat tarkoituksella pois. C-kupilliset, kiinteät rintani piirtyivät selvästi esiin valkoisen topin alta ja huomasin, että nännini näkyivät kiihottavasti topin läpi tummina kehinä. Pikkupöksyiksi valitsin valkoiset stringit. Nautin ajatuksesta, että jos kumartuisin hiukan liian alas eteenpäin, pakarani olisivat kuin tarjottimella takanani seisovalle ja häpyni näkyisi houkuttelevana kumpuna pakaroiden välissä. Lopputulokseen tyytyväisenä kokosin kirjat kassiini ja suunnistin kouluun. Oppilaitosta kutsuttiin uusitusta ammatti-instituutti nimestään huolimatta kansan suussa yksinkertaisesti kauppikseksi.

Nautin ilmeistä, joita asuni aiheutti miehissä. Lyhyessä hameessa ja hoikissa säärissä on ihmeellistä voimaa! Opiskelukavereiden, miespuolisten siis, ilmeet olivat näkemisen arvoisia. Huomasin pientä nieleskelyä ja vaikeutta siinä, mihin silmänsä asettaisi, etteivät he tuijottaisi rintojani liian tunkeilevasti. Katseet saivat minut tuntemaan itseni sekä kiihottavaksi että kiihottuneeksi. Tajusin kyllä, etteivät miesopettajatkaan jääneet aivan kylmiksi. Heidän ylimääräiset nielaisunsa kohdallani kohottivat hymyn suupieliini. Voi, kuinka helppo oli aiheuttaa ylimääräisiä paineita miespuolisten housuihin!

Viattoman oloisesti istahdin etummaiseen pulpettiin, joka oli vakituinen paikkanikin, kirjanpidon tunnilla. Rehtorimme, joka ainetta opetti, oli kiltin oloinen, rauhallinen, lähes viisikymppinen mies. Hänellä oli hiiren näköinen Vaimo ja pari itseäni hiukan vanhempaa, yli kaksikymppistä tytärtä. Olin huomannut, että aina kun lähestyin Rehtoria, hän ikään kuin pomppasi aavistuksen kauemmas minusta. Vaikutti siltä kuin hän olisi hiukan pelännyt joko minua tai yleensäkin tyttö-oppilaitaan. Olimmekin joskus luokan tyttöjen kanssa tirskuneet sille, että oli ihme, että Rehtorilla yleensä edes oli lapsia. Kuinka hän oli uskaltanut edes koskea vaimoonsa? Ehkä hän oli pimeään aikaan vahingossa osunut kahdesti oikeaan paikkaan!

Istuin pulpetissani hiukan taakse nojaten ja tuijotin muka kiinnostuneen näköisenä luokan edessä puhuvaa Rehtoria. Annoin jalkojeni pikkuhiljaa levitä erilleen. Samalla minihameeni, joka ei muutenkaan istuessa peittänyt oikeastaan mitään, nousi entistäkin ylemmäs. Tiesin, että heti kun Rehtori istuutuisi omalle paikalleen ja hänen katseensa sattuisi minuun. Jos hänen katseensa kulkisi yhtään alaspäin, hän näkisi valkoiset stringini hameen alla. Ajatuskin teki minut hiukan kiihottuneeksi ja tunsin kuinka pimppani alkoi kostua. Tiesin, että Rehtori näkisi varmasti myös kostean kiihotuksen aiheuttaman läiskän pöksyissäni. Se oli ajatuksena vieläkin hurjempi. Ajattelin kuinka järkyttynyt Rehtori tulisi olemaan pöksyni nähtyään, enkä voinut olla hymyilemättä sisään päin. Mies-parka!

Rehtori tosiaan huomasi pikkupöksyni. Hän karahti aivan kirkkaanpunaiseksi ja änkytti hetken ennen kuin kykeni jatkamaan opetustaan aivan normaalisti. Tunnin loputtua en pitänyt mitään kiirettä luokasta poistumisessa. Kaikki muut olivat jo poistuneet, kun minä vielä kokosin tavaroitani kaikessa rauhassa. Kas, kengännauhani oli auennut tunnin aikana. Kumarruin suorin jaloin solmimaan nauhaa kiinni. Peppu sattui olemaan sopivasti pystyssä Rehtoriin päin. Tunsin kuinka hänen katseensa poltti pakaroitani. Tiesin aivan tarkkaan, mitä hän näki kumartuessani. Levitin vielä hiukan lisää jalkojani ja tarjosin häpyni paremmin hänen katseelleen. Stringit painuivat vasten pimpsaani ja tunkeutuivat kumartuessani tiukasti vakooni. Häpyhuuleni olivat osittain paljaina Rehtorin katseen alla, pursuillen ulos kapean nauhan alta. Tilanne tuntui uskomattoman kiihottavalta, varsinkin koska tiesin, ettei Rehtori voisi halutessaankaan koskea minuun. Kohottautuessani rauhallisesti ylös ja kääntyessäni Rehtoriin päin, tajusin että hän oli tosi kiihottunut. Hänen etumuksensa pullotti mahtavasti ja hengitys kävi epätavallisen nopeaan tahtiin. Hänen kasvonsa olivat aivan punaiset.
– Hyvää päivänjatkoa! Minä toivotin leppoisasti hymyillen Rehtorille ja poistuin luokasta voittajana. Siltä minusta ainakin tuntui. Olin niin kiihottunut, että mieleni teki mennä vessaan masturboimaan, mutta en ehtinyt. Seuraava tunti oli hidastelujeni vuoksi juuri alkamassa.

Tiesin, että koulupäivästä tulisi pitkä ja kävin syömässä lounaan lisäksi iltapäivällä sämpylän koulun kahviossa. ATK-opettaja oli luvannut, että saisin käyttää koulun loputtua ATK-luokan tietokonetta päättötyötäni varten. Luokka oli koko kouluajan niin varattu, että siellä ei ollut minkäänlaista mahdollisuutta tehdä omia juttuja. Olinkin jo viikkoa aikaisemmin viettänyt muutamia tunteja kirjoittaen aineistoani talteen koneelle. Tänään olisi vielä hiottava tekstiä oikeinkirjoituksen osalta ja tehtävä siihen sekä tiivistelmä että loppupäätelmä. Onneksi olin jo voiton puolella, mutta oli syytäkin. Työ olisi oikeasti pitänyt palauttaa jo pari viikkoa aikaisemmin, mutta olin rukoillut sille lisäaikaa. Minulla ei ollut opiskelija-asunnossani tietokonetta, jolla työ olisi sujunut sutjakkaasti. Tarkistin vielä, että levyke, johon olin tallentanut työni, oli varmasti mukana kassissani.

Koulurakennus alkoi hitaasti hiljetä ja minä uppouduin kirjoitustyöhöni. Kirosin hiukan kevyttä asuani. Iso luokka oli yllättävän viileä ja minun oli pakko pistää villatakki päälleni, jotta tarkenin. Lämmitys oli ilmeisestikin jo kytketty pois päältä. Tallensin työtäni aina välillä, etten vain olisi hukannut tavuakaan tekstistäni. Onneksi tein niin, sillä kone alkoi jostain kummasta syystä temppuilla minulle reilun tunnin jälkeen. Kirosin itsekseni ja lopetin välillä tekstinkäsittelyohjelman ja otin levykkeenikin pois koneesta. Yritin taas uudestaan, mutta vaikka ohjelma tuntuikin aluksi toimivan, se tilttasi taas. En voinut sulkea konetta kokonaan ja laittaa takaisin päälle, sillä en muistanut salasanaa. Kyllä tietokoneet olivat ihmeellisiä.

Kuulin takaani, kuinka luokan ovi kävi. Luulin, että sieltä tulisi ATK-opettajani ja olin todella kiitollinen.
– Hyvä, kun tulit! Tämä ohjelma ei toimi kunnolla, tässä täytyy olla jotain vikaa! huudahdin kiihtyneenä. Hämmennyin hieman, kun huomasin, että tulija olikin Rehtori.
– Anteeksi, luulin sinua ATK-opettajaksi, sanoin hämääntyneenä. Rehtori käveli rauhallisesti lähemmäs minua.
– Ihmettelin, kuka tänne on vielä jäänyt ahertamaan ja tulin tarkistamaan. Täällä on niin usein käynyt myös kutsumattomia vieraita. Rehtori vaikutti omalta, ystävälliseltä itseltään ja huokaisin helpotuksesta.
– Jos kone temppuilee, en kyllä osaa auttaa. Osaan vain käyttää näitä, en ole muuten minkäänasteinen nörtti. Jos haluat, voit tulla tekemään työsi loppuun minun koneelleni. Se toimi ainakin äsken aivan moitteettomasti, kun tein paperitöitäni. Tällä koneella saattaa olla vaikka joku virus, ATK-opettaja saa huomenna tutkia sitä.

Kiitollisena otin Rehtorin avuntarjouksen vastaan. Onneksi hän ei käyttäytynyt yhtään poikkeavasti, vaikka olinkin käyttäytynyt päivällä tosi narttumaisesti hänen tunnillaan. Hengästyin hieman, kun ajattelin päivällistä itseni paljastelua, mutta sitten kokosin itseni. Sammutin koneen ja otin levykkeeni. Seurasin Rehtoria hänen työhuoneeseensa.
– älä pidä turhaan kiirettä, minulla on kolmet kokeet tarkastamatta. Niissä menee aina paljon aikaa. Tee työsi aivan rauhassa loppuun. Rehtori hymyili minulle ystävällisesti istuutuessani hänen tuoliinsa. Rehtorin koneella oli uudenmallinen litteä näyttöpääte, joka oli kooltaankin paljon normaalia isompi. Työskentely tuntui varsin kivalta. Rehtori meni itse viereiseen huoneeseen, johon pääsi hänen työhuoneestaan, korjaamaan kokeitaan. Korjaaminen ei vielä onnistunut tietokoneen avulla.

Kirjoittaessa aika kului yllättävän nopeasti. Keskityin työhöni ja nautin nopeasta koneesta sekä uudesta tekstinkäsittelyohjelmasta. Ennen kuin huomasinkaan, kello oli yli kuusi. Työnikin alkoi olla valmis ja tein vielä muutaman pienen hiontamuutoksen. Kävin kysymässä rehtorilta sammuttaisinko koneen vai käyttäisikö hän vielä sitä lähdettyäni. Hän käski jättämään koneen auki, mutta pyysi minua odottamaan hetken ennen kuin lähtisin pois.
– Minulla on sinulle jotain näytettävää, hän sanoi. Lupasin odottaa.

Istuuduin oven vierellä olevaan nojatuoliin odottamaan Rehtoria. Ihmettelin itsekseni, mitä näytettävää hänellä minulle olisi. Vedin villatakkiani tiukemmin ympärilleni, sillä myös kanslia tuntui kylmältä. Rehtori tuli työhuoneensa puolelle ja sulki kanslian käytävälle vievän oven. Hän seisoi hetken edessäni tuijottaen minua alaspäin yllättävän tiukalla ilmeellä. Olin hämmentynyt. Mitä Rehtori aikoi?

– Luulitko sinä Pikku-Narttu, että saisit kiusata ja kiihottaa minua ilman rangaistusta? hän kysyi hätkähdyttävän kovasointuisella äänellä. Minä säikähdin, apua!
– Mitä tarkoitat? sain piipitettyä säikähtäneellä äänellä.
– Saat näyttää kunnolla sen, mitä niin anteliaasti päivällä esittelit minulle, hän vastasi. Minä kiersin villatakkia entistäkin tiukemmin ympärilleni. En varmasti päästäisi tuota vanhaa äijää kopeloimaan itseäni! En takuulla. Minulla oli ollut tarkoituksena vain hiukan kiihottaa häntä ja etupäässä tietenkin itseäni paljastelullani, mutta en taatusti ollut kuvitellut mitään muuta!
– Et voi tehdä minulle mitään! Sinun on pakko päästää minut heti pois täältä, sanoin uhmakkaasti vastaan Rehtorille ja tuijotin häntä takaisin silmiin. Hänen ilmeensä pehmeni hiukan ja hän hymähti pirullisesti. Yritin tempoa kanslian ovea auki, mutta Rehtori olikin laittanut oven lukkoon!
– Niinhän sinä luulet! Mietipä, mitä muut opettajat sanovat, jos kuulevat minun löytäneen sinut tutkimasta päätteeltäni tiedostoja ja kenties sinun yrittäneen muuttaa numeroitasi? Malliksi voin vaikka muuttaa yhden numerosi, sinulla kun niitä ykkösiäkin sieltä löytyy jokunen. Mitä luulet, kumpaa uskotaan? Sinuako, joka tarjoat pilluasi nähtäville joka mutkassa, vai minua?

Istuin takaisin tuoliin, enkä osannut vastata Rehtorille. Minä olin sanaton. Pelkäsin hänen aikeitaan. Silti, kumma kyllä, tunsin kuinka nännini kovettuivat ja hengitykseni kiihtyi hieman. Tuijotin häntä kuin armoa anova koiranpentu. Rehtori hymyili vinosti ilmeelleni.
– Et kai Narttu mennyt sanattomaksi? Nyökkäsin hänelle, mitä muutakaan olisin voinut. Saatoin kyllä kuvitella, millainen reaktio muilla opettajilla olisi ollut syytöksiäni kohtaan. Olin itse aivan tarkoitushakuisesti ruokkinut huorahtavaa yleisvaikutelmaa itsestäni. Oikeasti en ollut rakastellut kuin muutaman hätäisen kerran entisen poikaystäväni kanssa. Kaikki kuitenkin, uskoin niin, kuvittelivat minun olevan huomattavasti kokeneempi kuin siis olinkaan. Siitä en voinut syyttää kuin yksin itseäni.
– Nouse seisomaan, Rehtori käski minua. Hieman vapisevin jaloin nousin ylös. Pidin edelleen kouristuksenomaisesti villatakkia ympärilläni, mutta Rehtori käski minun ottaa se pois.
– Otahan myös toppisi pois. Puistin päätäni, en totellut. Minulla ei ollut aikomustakaan totella häntä, yrittäköön väkisin.
– Näytähän nyt ne terhakkaat tissisi, joita niin auliisti olet esitellyt kaikille meille miehille. Niistä on jopa opettajanhuoneessa asti keskusteltu. Voin toki auttaa sinua, jos et itse osaa. En tosin voi taata, että vaatteesi säilyvät aivan ehjinä. Rehtori kävi kiinni rintoihini. Hän venytti hieman toppini kaula-aukkoa ja pullautti rinnat ulos topin sisältä. Ne törröttivät kovine nänneineen kohti Rehtorin ahnasta katsetta. äännähdin järkytyksestä. Rehtori ei välittänyt ääntelyistäni, vaan otti kiinni nänneistäni ja hieman puristeli ja venytteli niitä. Nännini venyivät Rehtorin tiukassa otteessa kuin kuminauhat. Se sattui hiukan ja vingahdin kivusta.
– Hiljaa, Rehtori murahti. Hän tuijotti tiiviisti rintojani niitä venytellessään. Hänen hengityksensä kiihtyi hieman ja hänen katseensa näytti lasittuneelta. Suljin suuni toivoen, että Rehtori päästää minut tämän jälkeen pois.

– Kumarruhan samalla tavalla kuin päivällä luokassa kumarruit solmimaan kengännauhojasi. Ota kuitenkin ensin sukkahoususi pois. Kirosin mielessäni. Yritin sulloa rintani hätäisesti takaisin topin sisään, mutta Rehtori kielsi sen. Nielaisten otin sukkikset pois ja kumarruin eteenpäin. Nyt olin vieläkin tietoisempi siitä, mitä Rehtori näki. Pullottava häpyni oli vain osittain stringien alla piilossa katseelta. Tunsin kuinka hän nosti hameeni vyötärölle ja hiveli pakaroitani. Kosketus oli höyhenen kevyt ja sai minut hengähtämään jännityksestä. Vaikka liki viisikymppinen mies ei kuulukaan 17-vuotiaan nuoren naisen toiverakastajiin, tajusin rahtusen kiihottuvani hänen kosketuksistaan.
– Levitä jalkojasi hieman enemmän, hän käski. Levitin jalkojani. Tunsin hänen kätensä pillullani. Hän veti sormin häpyhuuleni kokonaan pois stringien alta. Hetken hän venytti häpyhuuliani ja päästi sitten irti. Pöksyt painuivat syvälle vakooni. Hän otti kiinni takaa housujeni narusta ja vuoroin veti siitä ja vuoroin löysäsi otettaan. Pöksyn hieroivat klitoristani. ärsytys sai minut tahtomattanikin kiihottumaan ja pilluni kastumaan. Purin huulta, etten päästäisi ääntäkään. Vaivoin sain pidettyä lantioni liikkumattomana. Kiihottuminen tuntui nöyryyttävältä.

Rehtori otti pari askelta taaksepäin. Minä olin edelleen hankalassa asennossani, eteenpäin kumarassa, enkä uskaltanut nousta, etten ärsyttäisi häntä. Hän kiersi minua ympäri ja murahti tyytyväisenä.
– Taidankin ottaa sinusta muutaman valokuvan mukavaksi muistoksi tästä yhteisestä hetkestämme, hän sanoi. Kuulin hänen askeltensa loittonevan ja uskaltauduin nousemaan ylös. Asentoni oli ollut puuduttava. En kuitenkaan korjannut vaatteitani. Arvelin pukemisen suututtavan turhaan Rehtoria. Hän palasi takaisin digitaalikamera mukanaan.
– Annoinko sinulle luvan nousta ylös? hän murahti vihaisesti.
– Et antanut. Saanko anteeksi, paikkani puutuivat niin pahoin tuosta asennosta. Hän murahti, ehkä hän antoi anteeksi. En saanut selvää. Hän vilkuili ympärilleen kuin etsien jotain. Lopulta hänen katseensa tavoitti minut.
– Täällä ei ole oikein hyvää kuvauspaikkaa. Tämä on liian ahdas huone. Ehkä menemme yhdessä erääseen rauhalliseen paikkaan, jossa meitä ei häiritä. Puehan päällesi, mutta anna pikkuhoususi minulle. Hämmästyneenä nostin topin ylös. En ymmärtänyt, minne hän oli viemässä minua ja miksi minun olisi pitänyt riisua housuni, jos kerran olimme lähdössä toiseen paikkaan.
– Miksi housut pois?

Rehtori katsoi minua hiukan säälivästi.
– Haluan varmistaa, ettet karkaa! Kokonaan ilman housuja tuskin kuljet kadulla, vaikka stringeissä uskallatkin esiintyä. Rehtori oli oikeassa. Huokaisten riisuin housuni. Minua hävetti paljastaa lähes posliini häpyni. Olin juuri edellisiltana siistinyt sitä partakoneella ja ajanut häpyhuulet aivan paljaiksi. Ylhäällä oli vain kapea soiro karvoitusta jäljellä. Rehtori tuijotti kiinteästi pilluani riisuutuessani. Katse sai minussa aikaan outoja värinöitä. Hän otti pöksyni ja huvittui huomatessaan niiden kosteuden.
– Sinä todellakin nautit sulojesi esittelystä, hän naurahti. Minua hävetti. Pilluni oli pettänyt minut. Rehtori tunki housuni taskuunsa ja näytti tyytyväiseltä.

Rehtori kertoi vievänsä minut jonkun ystävänsä asunnolle. Ystävä, joka oli poikamies, oli pyytänyt häntä katsomaan asuntonsa perään työkomennuksensa ajan. Ystävä oli Italiassa ja tulisi viettämään siellä vielä useita kuukausia ennen kuin palaisi takaisin Suomeen.
– Meillä on aivan täysi rauha, kukaan ei tule häiritsemään meitä koko iltana, Rehtori ”lupasi” minulle.
– Eikö edes Vaimosi ihmettele, missä olet? kysyin hätääntyneenä. Minuahan ei kukaan kaipaisi. Yksin asumisessa ja sinkkuudessa oli toisinaan myös huonoja puolia, huomasin.
– Vaimoni on Martta-illassa eikä kaipaa minua vielä pitkään aikaan, hän naurahti lähes riehakkaasti.
– Kuten sanoin, meillä on koko ilta aikaa nauttia toisistamme! Vai nauttia, mutisin itsekseni. Ehkä Rehtori nauttisi, omasta tulevasta nautinnostani en ollut ollenkaan niin varma.

Ystävän asunto oli omakotitalo kaupungin laidalla. Talossa haisi ummehtuneelta, asumattomalta. Rehtori kertoi ystävänsä olleen nyt jo kuukauden reissussa.
– Käy punaamassa huulesi. Minä tutkin sillä välin, että täällä on kaikki kunnossa. Hän kävi nopeasti läpi huoneet ja totesi kaiken olevan kunnossa. Kutsumattomia vieraita ei ollut käynyt. Kun olin huolitellut meikkini, seisoin olohuoneen ovella ja ihailin sen tyylikästä sisustusta. Säikähdin, kun Rehtori tuli hiljaa taakseni, veti minut itseään vasten ja puristi hieman rintojani.
– Tulehan nyt, mennään tuonne mukavammalle puolelle. Hän ohjasi minut edellään kohti makuuhuonetta. Kävellessäni tunsin hänen intohimoisen katseensa takamuksessani.

Makuuhuoneessa oli iso vuode, jossa oli metalliset päädyt. Huoneessa oli puna-musta sisustus, joka antoi huoneelle hieman irstaan leiman. Henkäisin syvään ennen kuin astuin sisään. Mitä tällä huoneella olisi varattuna minua varten?
– Käyhän makuulle vuoteelle ja ota rintasi taas esiin kaula-aukosta, Rehtori käski. Emmin hiukan liian kauan, sillä hän läimäytti minua pakaralle kämmenellään. Se sattui! Uikutin kivusta.
– Usko nyt, minulla on konstini saada sinut tottelemaan, joten jos haluat päästä helpolla, tottele nopeasti. Rehtori käski minut selinmakuulle, jalat siveellisesti ristissä. Tein työtä käskettyä ja hän kuvasi. Hän halusi myös muutaman kuvan minusta peppu pystyssä kontallaan vuoteella ja pari sellaista, joissa poseerasin jalat levällään häpy hyvin esillä.

Vaikka olinkin vastahankainen, tunsin pilluni reagoivan edelleen aivan omalla tavallaan. Pillunhuuleni paisuivat, turposivat kiihotuksesta. Häpyni alkoi poseeraamisen aiheuttaman kiihottumisen vuoksi vuotaa mettään. Nännini seisoivat kovina kuin odottaen Rehtorin kosketusta. Kun hän oli kuvannut tarpeeksi, hän laski kameransa pois kädestään.
– Tiedätkö miksi kuvasin sinua? hän kysyi tullen viereeni vuoteelle. Puistin päätäni. En uskonut ääneni kantavan.
– Nyt minulla on todistusaineistokin sinua vastaan. Luulen, että mikäli osoittaudut oikeanlaiseksi Nartuksi, meillä tulee olemaan myös muulloin hauskaa yhdessä. Hänen äänensä oli kiihotuksesta karhea hänen puhuessaan.

Rehtori kumartui puoleeni ja imaisi nännini suuhunsa. Hän vuoroin lipoi, vuoroin imi sitä. Suljin silmäni ja huoahdin syvään yllätyksestä. Tunne oli uskomaton. Hänen suunsa sai minussa aikaan sellaisia väristyksiä, ettei kukaan koskaan ennen ollut. Hänen kätensä vaelsi samanaikaisesti pitkin toista rintaani, kylkeäni ja hiveli hävyn seutua. Tajusin nostavani lantiotani aivan automaattisesti kättä vasten. Rehtori nosti katseensa minuun ja naurahti.
– Haluatko, että kosketan pilluasi? Sehän on aivan märkä, eikös olekin. Sinä olet oikea Pikku-Huora, juuri sellainen joksi sinut kuvittelinkin!
– Ei, en ole, väitin vastaan. Se ei kuitenkaan ollut järkevä teko. Rehtorin ilme tiukkeni ja murahti jotain puoliääneen noustessaan vuoteelta. Hän meni makuuhuoneen kaapille ja etsi sieltä jotain. Kun hän kääntyi takaisin minuun päin, hänellä oli vyö kädessään.
– Kaipaat selvästi isän kädestä. Enkö tehnyt kyllin selväksi sinulle, että minä kerron mitä sinä teet ja mikä sinä olet? Sinun tehtäväsi on yksinkertaisesti totteleminen sekä nautinnon antaminen minulle.
– Anteeksi, saanko anteeksi? Anelin epätoivoisesti. En tosiaankaan halunnut saada vyöstä pyllylleni. Ajatuskin tuntui aivan kamalalta!

– Ota kaikki vaatteesi pois, Rehtori käski minua. Hänen kädessään oleva vyö sai minut tottelemaan ilman kyselyjä. Otin topin pois ja avasin hameeni vetoketjun. Hame tipahti nilkkoihini. Seisoin alastomana hänen edessään ja odotin uusia ohjeita.
– Käy vuoteelle polvillesi ja pyllistä, hän käski. Nielaisin vastaväitteeni ja tein hänen ohjeidensa mukaan. Näin syrjäsilmällä Rehtorin tulevan taakseni. Hän levitti kankkujani puristellen niitä lujalla otteella. Käsi alkoi hieroa pilluani, joka häpeäkseni litisi märkyyttä. Yritin olla ynisemättä nautinnosta, mutta se oli lähes mahdotonta. Kiihottuminen ja häpeä sekoittuivat toisiinsa kiihdyttäväksi yhdistelmäksi. Rehtorin käsi löysi herkimpäni ja tunsin hyväilyjen aiheuttaman nautinnon. Työnsin järjenäänen jonnekin kauas taka-alalle ja antauduin nautinnon valtaan.

Nostin peppuani tarjoten sitä Rehtorille. Levitin jalkojani tehden hänelle lisää työskentelytilaa. En ikinä ollut kokenut sellaista kiihottumista. Epävarmat pojansormet, jotka olivat tätä ennen ainoat pillussani vierailleet vieraat sormet, eivät olleet tuntuneet oikeastaan miltään muulta kuin kylmältä. Ne eivät olleet saaneet pilluani vuotamaan kiihkoa, kuten Rehtorin kokeneet otteet saivat. Hän hieroi vuoroin klitoristani, vuoroin hyväili kevyesti pillunhuuliani. Hän työnsi muutaman sormen sisääni ja jatkoi klitorikseni ärsyttämistä samanaikaisesti. Peppuni pyöri kiihtyvällä tahdilla hakien huippuaan kättä vasten. Ynisin ja huohotin nautinnon aaltojen pyyhkiessä ylitseni. Valahdin vuoteelle orgasmin kourissa, Rehtorin käden yhä hieroessa pilluani. Nytkyin nautinnosta, joka alkoi jo lähes sattua.

– Ihana Narttu, hän kuiskasi korvaani ja työnsi sormensa suuhuni. Yritin olla aukaisematta suutani, mutta hän mutisi matalan uhkauksen korvaani. Avasin suuni ja livoin hänen kätensä puhtaaksi omista mehuistani. Se, että oikeastaan nautin omien mehujeni maistelusta, tuntui häpeällisen irstaalta. Tunsin käyttäytyväni narttumaisesti. Ihan kuin olisi ollut olemassakin vain sitä varten, että tyydyttäisin Rehtorin omalaatuisia tarpeita käyttäytymällä härskisti.
– Nyt minun on pakko antaa sinulle opetus. Et tunnu uskovan, että minä olen tosissani ja sinun on uskottava minua. Sinähän oikein kerjäät rangaistusta käytökselläsi. Ehkä sinä oikeasti haluatkin, että rankaisen sinua, Rehtori mutisi käheästi.

Tajusin hänen nauttivan jo pelkästä ajatuksesta, että hän kurittaisi minua. Hän kahmaisi minut polviensa päälle poikittain. Tunsin vatsaani vasten hänen kovan kullinsa. Se oli kuin teräskanki ja tuntui todella suurelta. Hetken Rehtori puristeli pakaroitani molemmin käsin. Otteet olivat kaikkea muuta kuin helliä, mutta eivät sattuneetkaan. Pari kertaa hän läimäisi avokämmenellä takamustani ja puristeli niitä lisää. Välillä hän hieroi hieman anustani ja sai pakarani jännittymään. Ei kai hän aikonut tunkeutua sinne? En uskaltanut sanoa mitään, etten suututtaisi häntä. Hän kastoi sormensa syljellään ja levitti sylkeä anusreiän ympärille. Hitaasti hän pyöritti sormeaan reiällä ja tunkeutui sisään.
– Rentouta lihaksesi, hän komensi. Yritin parhaani, mutta en oikein onnistunut. Rehtori lisäsi sylkeä liukasteeksi ja työnsi jonkun sormensa hiukan pyllyreikäni sisään.
– Tämä se vasta olisikin tiukka reikä. Onko kukaan nainut sinua perseeseen? hän kysyi häpeämättömästi.
– Ei ole koskaan, vastasin ääni jännityksestä kireänä. Hän nai sormellaan peppuani ja sai kuin saikin sormensa uppoamaan kokonaan sinne.
– Harmi, ettei minulla ole liukuvoidetta mukana, hän sanoi ja otti sormensa pois pepustani. Hän puristi toista pakaraani tosi lujaa. Se tuntui yllättävän hyvältä. Toivoin, että hän olisi edelleen puristellut molempia kankkujani, mutta turhaan. Hän päästi otteensa irti. Hetken oli aivan hiljaista. Vain sydämeni löi tuhatta ja sataa.

Ensimmäinen vyöllä annettu isku yllätti minut. Se läiskähti pakaroilleni lujaa ja sai minut uikuttamaan. Toinen sai takamukseni ihon kipristelemään arkuuttaan ja minut uikuttamaan vielä enemmän. Kolmas ja neljäs sattuivat jo tosi lujaa. Iskujen aiheuttama ääni täytti huoneen kaiullaan. Heilutin peppuani sen verran kuin kykenin, etteivät iskut osuisi, mutta turhaan. Iskuja sateli vaihtelevalla kovuudella ja tahdilla pepulleni.

Hämmästyksekseni tajusin, että pilluni alkoi kastua iskujen voimasta. Varsinkin, kun muutamat puolittain osuivat pillunhuulilleni, ne saivat aikaan omituisen nautinnonsekaisen kivun tunteen. Se oli erikoinen, kiihdyttävä tunne. Kun Rehtori iski viimeisen, kymmenen iskun, pilluni valutti mahlaa paljaasta kiihkosta.
– Tuhma tyttö, et kai vain tykännyt kurituksesta? Arvasinhan, että juuri tätä olet odottanut. Rehtori myhäili tyytyväisenä kokeiltuaan pilluani. Se litisi märkyyttään taas. Hän istutti minut vuoteelle.
– Levitähän jalkasi ja odota minua. Rehtori poistui huoneesta ja kuulin muutaman oven avautuvan ja sulkeutuvan. Kun hän palasi takaisin, hänellä oli mukanaan kasa pyykkipoikia. Katsoin niitä hämmästyneenä.
– Mitä sinä aiot noilla tehdä? kysyin ihmeissäni.
– Rankaisen sinua, eihän rangaistuksesta saa nauttia kuten sinä teit, Rehtori naurahti. Hän otti yhden pyykkipojan käteensä ja napsautti sen kiinni nänniini. Samoin hän teki toiselle nännille. Tuijotin järkyttyneenä Rehtoria.
– Sattuu, uikutin hänelle.
– Niin sen on tarkoituskin aluksi sattua. Odota vähän aikaa, tunne helpottuu ja luultavasti nautit siitäkin, Rehtori sanoi ja laittoi muutaman kiinni myös häpyhuuliini. Pillunhuuliin se ei sattunut ollenkaan niin paljoa kuin nänneihin.

Rehtori astui muutaman askeleen taaksepäin ja ihaili kättensä töitä. Itsekseen hymyillen hän otti kameran uudestaan käteensä ja kuvasi minua. Tajusin levittäväni jalkojani vieläkin leveämmälle, jotta rehtori saisi mahdollisimman tarkkoja kuvia otetuksi. Kuvatuksi tuleminen alkoi kiihottaa minua.
– Hyvä, sinä osaat esiintyä kameralle, Rehtori sanoi laskiessaan taas kameraansa pois pöydälle. Istuin sydän sykähdellen jännityksestä ja kiihotuksesta. Mitä Rehtori oli ajatellut tehdä kanssani?

Silmäni levisivät ihmetyksestä, kun Rehtori alkoi riisuutua. Vaikka hän olikin jo melko iäkäs, hän oli hoikka ja lihaksikas. Hänen rintaansa peitti tumma kihara karvoitus. Vatsassa ei ollut tietoakaan kaljamahasta. Kun hän alkoi riisua housujaan pois, sydämeni alkoi sykkiä entistäkin tiuhempaan tahtiin. Siinä istuin jalat levällään. Märkä, pyykkipojin koristeltu pilluni oli paljaana ja avoimena hänen katseensa edessä. Olin kuin tarjoaisin itseäni hänen käyttöönsä. Ehkä tarjosinkin. Nänneissäni kiinni olevat pyykkipojat saivat aikaan kummallisen, puutumisen kaltaisen tilan. Pilluni sykki odotusta. Tunsin kuinka se oikein huusi sisäänsä jotain, enkä koskaan ennen ollut kokenut sellaista. Aiemmin olin lähinnä pelännyt hieman inhoten hetkeä, jolloin minun sisääni tunkeuduttaisiin.

Rehtori tiputti housunsa alas. Alushousut näyttivät olevan räjähtämäisillään. Kun hän laski nekin pois, valtaisa kyrpä pongahti esiin. Se tuijotti minua kostean kiimatipan kiillellessä päässään. Napitin sitä silmät suurina, en ikinä ollut edes kuvitellut mitään niin suurta. Rehtoria hymyilytti ilmeeni. Hän tuli viereeni vuoteelle ja selätti minut. Makasin hänen allaan tuntien kullin painuvan vatsaani vasten.
– Oliko se mielestäsi suuri? hän huohotti korvaani.
– Oli, en ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa, myönsin ääni väristen.
– Nyt saat myös maistaa sitä, Pikku-Narttuni, hän huohotti ja nousi polvilleen. Hän tuli pääni yläpuolelle ja alkoi tunkea kullia suuhuni. Minusta tuntui, että leukani repeäisivät ennen kuin se mahtuisi kokonaan suuhuni. Levitin suutani mahdollisimman auki ja yritin imeä ja lipoa kullin valtaisaa terskaa. Sekin mahtui vain juuri ja juuri sisään. Rehtori alkoi naida leipäläpeäni tasaisella tahdilla, joka tosin kiihtyi koko ajan. Hänen murahteluistaan tajusin, että hän nautti suuseksistä valtavasti. Hänen murinansa muuttui, ääni katkeili ja tunsin hänen saavan. Spermaa pulppusi suuhuni paljon enemmän kuin kykenin sitä nielemään. Sitä valui ulos suupielistä, leualleni ja kaulalleni. Rehtori veti kullinsa suustani ja hieroi terskalla loput spermat pitkin kasvojani.

– Voi mikä sottainen Narttu sinä oletkaan, hän huokasi ja nousi ylös vuoteelta.
– Seuraahan minua, saat katsella, kun tyhjennän rakkoni, hän sanoi. Nousin vuoteelta hiukan pettyneenä ylös. Enkö saisikaan tyydytystäni? Vaikka Rehtorin kalun koko saikin minut pelkäämään, että repeäisin sen työntyessä sisääni, se samalla kiihotti minua. Kun otin pari askelta seuratakseni häntä, hän pysähtyi ja katsoi minua moittivasti.
– Enkö kertonut, että kiltit Nartut seuraavat Rehtori-setää aina konttaamalla. Polvillesi! Komento kajahti niin lujaa, että pelkäsin sen kuuluvan jopa ulos. Laskeuduin polvilleni. Pyykkipojat vaikeuttivat konttaamistani. Jouduin konttaamaan jalat mahdollisimman erillään, etteivät pyykkipojat olisi ottaneet kiinni toisiinsa ja satuttaneet minua.
Rehtori johdatti minut kylpyhuoneeseen. Huone oli avara. Avaruudentunnetta korosti vielä pehmeän vaaleansininen laatoitus sekä kylpykalusteet. Lasitiilistä tehdyt seinät eristivät kaksi suihkua muusta huoneesta. Myös wc-istuimen näkösuojana oli laatoitettu seinämä. Rehtori käski minun istua lattialle suihkujen viereen ja meni itse virtsaamaan pöntölle. Juuri, kun sitä alkoi tulla, hän katsahti minuun. Samassa tajusin mitä hän suunnitteli. Ensimmäinen ajatukseni oli perääntyä, mutta mihin?

Hän katkaisi virtsasuihkunsa, kuten olin arvannutkin, ja tuli eteeni seisomaan. Hän katsoi suoraan silmiini päästäessään kultaisen suihkun päälleni. Lähes kuumalta tuntuva ryöppy hyväili ensin rintojani, sitten hän suuntasi sen pillulleni. Levitin jalkojani ajattelematta mitään ja kohotin hieman lantiotani ottaakseni suihkun paremmin vastaan. Se tuntui kuumalta ja irstaudessaan kiihottavalta. Pilluni alkoi sykkiä kiihkosta. Rehtori murahti matalasti hyväksyntänsä käytökselleni ja ravisteli viimeisetkin tipat päälleni.
– Kuinka saatat sotkea itsesi noin pahasti Pikku-Narttu? Sinä taisitkin oikeastaan nauttia siitä? Olisitko mieluummin halunnut suihkun suoraan suuhusi? Rehtori kysyi tuijottaen minua tutkivasti. Pudistin päätäni.
– Vastaa! hän komensi minua.
– Ei, en Rehtori. Tämä oli hyvä juuri näin.
– Olet kiimainen? Rehtori murahteli kysymyksensä. Nyökkäsin. Tunsin punastuvani häpeästä.
– Vastaa minulle ääneen, vai haluatko taas pyllyllesi pari uutta iskua? hän kysyi.
– Ei kiitos, en halua. Olen kiimainen, pilluni on aivan märkänä, mutisin lattiaan tuijottaen. Rehtori oli vastauksiini tyytyväinen ja komensi minut suihkuun. Pesin itseni puhtaaksi. Annoin pilluni nauttia puoli salaa hierovasta suihkusta. Pahaksi onneksi Rehtori huomasi sen ja läimäytti minua lujaa takamukselle.

– En antanut lupaa runkkaamiseen, hän puuskahti. Lopetin suihkun ottamisen ja sain ison pyyhkeen, johon kuivasin itseni. Rehtorilla seisoi taas mahtavasti. Hän komensi minua konttaamaan takaisin makuuhuoneeseen. Kun pääsin vuoteelle, sain määräyksen mennä selälleni. Varoittamatta sanallakaan Rehtori irrotti pyykkipojat nänneistäni. Melkein ulvoin tuskasta. Kipu oli sietämätön. Nännini olivat olleet ikään kuin verityhjiössä ja nyt veri taas pääsi purkautumaan takaisin. Verenkierron palautuminen tuntui tosi kivuliaalta. Samoin tein hän poisti myös pillussani olleet pyykkipojat. Sekin oli kivuliasta, mutta kipu ei ollut niin sietämätöntä kuin nännien kohdalla. Tajusin piehtaroivani kivusta ja Rehtori seurasi ilmeitäni kuin ulkopuolinen tarkkailija.

Hän laskeutui polvilleen vuoteen vierelle ja vetäisi minut lähemmäs sängynreunaa. Kipu tykytti edelleen häpyhuulissani, kun hänen kielensä ensimmäisen kerran kosketti niitä. Tajusin, että ne alueet, joissa pyykkipojat olivat olleet, olivat paljon kosketusherkempiä kuin normaalisti. Rehtorin kieli vaelsi pitkin posliininsileitä häpäreitäni. Hän imeskeli ja lipoi niitä hyvin rauhallisin ja hellävaraisin ottein. Kipu alkoi väistyä nautinnon tieltä. Suljin silmäni, sillä en halunnut Rehtorin huomaavan kuinka paljon kiihotuin hänen kielipelistään. Hänen kielensä teki tutkimusmatkaa eteenpäin pillussani. Kun kieli lopulta kosketti klitorista, olin kuin sätkyn saanut. Nautinto oli uskomatonta. Tunsin itsekin, että pillustani suorastaan pulppusi nesteitä. Työnsin lantiotani hänen kasvojaan vasten ja vikisin nautintoani. Hän kieputti kieltään klitorikseni ympärillä ja välillä paineli sitä hiukan kovempaa. Kuin kiusatakseen hän välillä jätti klitorikseni rauhaan ja maisteli mettäni. Hänen kasvonsa kiilsivät mehuistani. Aistin, että orgasmi odotti aivan nurkan takana. Se alkoi vyöryä päälleni aste asteelta. Rehtorikin huomasi sen ja irrotti otteensa minusta. Jäin nyyhkimään tyydyttämätöntä nautintoani hänen vetäytyessään pois luotani.

loading...

– Haluatko ison kyrvän sisääsi, Narttu? hän kysyi.

– Haluatko ison kyrvän sisääsi, Narttu? hän kysyi.
– Voi, haluan, haluan. Työnnä se jo sisääni! Uikutin ja nostin lantiotani tarjoten itseäni hänelle. Hän otti kiinni minusta ja nosti minut paremmin vuoteelle. Kun hän tuli päälleni, levitin itseäni mahdollisimman paljon, jotta saisin hänet niin syvälle kuin vain voisin ottaa. Hän ohjasi kullinsa sisääni. Sen pää tuntui jäävän kiinni pillunhuulilleni ja sen sisääntulo suorastaan koski. Terska oli aivan liian iso pienelle tiukalle pillulleni. Rehtori tunkeutui kuitenkin sentti sentin jälkeen sisääni välittämättä vähääkään uikutuksestani. Kun terska lopulta oli sisälläni, loput liukuivat ihmeen vaivattomasti perässä. Työnnyttyään kokonaan minuun, hän pysähtyi hetkeksi kulli pohjaan asti työnnettynä, tasasi hengitystään ja katsoi minua.

– Vittusi on tosi tiukkaa tavaraa! Se tuntuu ihanalta, hän huohotti. Hetken lepotauko antoi pillulleni mahdollisuuden tottua sisään tungettuun kulliin. Kun Rehtori aloitti työntönsä uudelleen, pystyin jo vaivattomasti liikkumaan hänen mukaansa. Kulli täytti minut ääriään myöden ja alkoi jo muutaman työnnön jälkeen tuntua taivaalliselta. Nautinto oli huikea. Yllättävän nopeasti tunsin räjähtäväni tähtiin. Uikuttaen nautinnosta sain elämäni orgasmin, joka sai minut lähes tiedottomaan tilaan.

Koska Rehtori jatkoi rakasteluaan laukeamisestani huolimatta, kiihotuin uudelleen. Nyt nautinto oli lempeämpää. Rehtori sai asentoaan hiukan muuttamalla aikaan erilaisia tuntemuksia sisässäni. Hänen naintiliikkeensä ärsyttivät ihanasti klitoristani. Se sai minut voihkimaan nautinnosta. Kiersin jalkani hänen ympärilleen, ripustauduin häneen, ettei hän vain vetäytyisi pois. Joka kerran, kun hän veti kulliaan ulospäin pillusta, pelkäsin ettei se tulisi takaisin sisään. Ratsastin nautinnossa yhä korkeammalle ja korkeammalle. Tajusin yllätyksekseni saavani vielä uudenkin orgasmin. Se oli vielä edellistäkin rajumpi. Kroppani tärisi ja nyki aivan holtittomasti orgasmin voimasta. Se sai pilluni kouristelemaan entistäkin tiukemmalle. Huipun voima sai myös Rehtorin laukeamaan urahdellen yhtä aikaa kanssani.

Makasimme päällekkäin huohottaen tyydytystämme. Rehtori suuteli minua ensimmäisen kerran koko illan aikana. Hänen pehmeät huulensa ja kielensä tuntuivat hyvältä.
– Kiitos sinulle, hän huokaisi ja kierähti viereeni. Hän kohottautui toisen kätensä varaan ja silitteli poskiani ja rintojani puolihuolimattomasti tuijottaen samaan aikaan minua silmiin.
– Tuntuiko tämä pahalta? En kai vain satuttanut sinua liikaa? Hän kyseli huolestuneena.
– Ei, tämä oli ihanin kokemus, minkä olen koskaan kokenut, huokaisin tyytyväisenä. Tyydytettynä. Hänen ilmeensä rentoutui.
– Ottaisimmeko joskus uusiksi tämän? hän kysyi.
– Rehtori voisi uudestaankin, oikein mielelläänkin, kurittaa tuhmaa, itseään tarjoavaa koulutyttöä. Sehän olisi vähintä, mitä Rehtori voisi tehdä oppilaansa eteen. Miltä se kuulostaisi?
– Totta kai Rehtori saa kurittaa oppilastaan, jos kerran siihen löytyy kunnon syy, kuulin itseni huokaisevan vastaukseksi. Minusta tuntuu, että hän olisi saanut minut lupaamaan aivan mitä tahansa sillä hetkellä.

Hetken loikoiltuamme meidän oli todettava, että kello alkoi lähetä pian yhdeksää. Oli aika lähteä. Pukeutuessamme hän luovutti stringini takaisin, onneksi. Pääsin Rehtorin kyydillä asunnolleni, vaikka hän leikillään uhkailikin, että kaltaiseni Pikku-Narttu olisi oikeastaan saanut kävellä.
– Odotan hetkeä, jolloin joudun taas rankaisemaan sinua, hän huikkasi perääni noustessani autosta. Minusta se kuulosti kiihottavalta lupaukselta!

Vastaa