Kesällä tädin kanssa

Kesällä tädin kanssa

Oli taas kesä ja loma Pitkästä aikaa pääsin äidin siskon luo maalle, jossa monesti on tullut nuorempana aikaa vietettyä. Siitä oli melkein viisi vuotta kun viimeksi olin ollut siellä, tai sitten nähnyt tätiäni Outia. Täti oli usein yksin kotona koska hänen miehensä Eero oli paljon liikematkoilla, he olivat molemmat 45-vuotiaita. Kuten kävi nytkin. Heidän kotinsa on järven rannalla ja lähimpään naapuriin on muutamia kilometrejä joten paikka on rauhaisa ja sinne ei juuri kukaan koskaan eksy.

Pääsin autolla pihaan kun Outi tuli talosta ulos ja samalla kun avasin oven hän huusi ”Onkos se Ellu?” ja nauroi kovaan ääneen ja tuli halaamaan. ”Oletpas kasvanut!” hän sanoi ja työnsi minua jo sisälle päin. Hän keitti meille kahvit ja juttelimme kaikkea mahdollista mitä on viime viiden vuoden aikana tapahtunut, juttelimme myöhään iltaan ja Outi sanoi että hän oli valmistanut minulle pedin yläkertaan jonne veinkin tavarani ja valmistauduin nukkumaan. Kun olin tunnin verran maannut sängyssä ja nauttinut hiljaisuudesta kuulin jotain, ihan kuin joku olisi voihkinut. Ja taas. Se kuului tädin makuuhuoneesta joka oli suoraa ala puolella.

Uteliaisuuteni heräsi ja nousin ylös sängystä ja kävelin hiljaa portaat alas ja huomasin että makuuhuoneen ovi oli raollaan. Kurkistin sisään ja ajattelin että Outilla oli joku salainen mies ystävä kylässä, mutta hän olikin yksin, alasti ja sormeili itseään. Huomasin ajattelevani kuinka kaunis hän olikaan, hän oli pyöreä muttei mitenkään lihava, kauniit isot pyöreät rinnat ja mikä sävähdytti kaikista eniten oli hänen paljaaksi ajeltu kostea pillu jota hän sormetti nyt raivokkaasti. Tädin pillu oli litimärkä kiimanesteistä. Luulen että hän oli tehnyt sitä jo jonkin aikaa koska hän rupesi vaikeroimaan aina vain lujempaa. Hän vikisi ja piehtaroi orkun kourissa, huomasin että oli itsekin jossain vaiheessa ruvennut hieromaan itseäni pikkuhousujen läpi ja olin hyvin, hyvin märkä. Tädin vielä täristessä orkun jälki väristyksissä hiivin hiljaa takaisin yläkertaan ja tyydytin itseni uneen. Olinhan minä insestitarinoita lueskellut netistä, ja joskus jonkun videonkin nähnyt, mutta niissä yleensä äiti harrasti poikansa kanssa seksiä tai isä nussi tytärtään. Tuntui oudolta haaveilla omasta tädistä.

Seuraavana päivänä en sanonut mitään tädilleni näkemästäni, ja asia unohtui päivän kuluessa kun rupesimme tekemään puutarhatöitä ja kävimme kävelyllä.

Jossain vaiheessa iltaa Outi ehdotti että eiköhän mentäisi uimaan, olin koko päivän hionnut joten se kuulosti kerrassaan mahtavalta ja saunakin oli jo lämpiämässä. Aurinko paistoi vielä lämpimästi kun menimme rantaan, se oli hiekka ranta jossa oli pitkä laituri. Menimme laiturin päähän ja täti otti muitta mutkitta kaikki vaatteet pois ja hyppäsi veteen, hän kääntyi katsomaan minua pintaan päästyään ja sanoi että kaikki vaatteet pois vaan ei täällä kukaan näe. No ajattelin uskaltaa ja heitin vaatteet pois ja hyppäsin myös veteen. Vesi oli lämmintä ja ihanaa ja Outi sanoi nousevansa laiturille kuivattelemaan ja ajattelin tehdä samoin. Sukelsin muutaman viime metrit ja kun nousin pintaan suoraa laiturin edessä, nousin tätini haarojen väliin joka istui laiturin reunalla ja polskutteli vielä jalkojaan vedessä.

Hän lopetti ja hänen silmät suurenivat ja minä punastuin, olin vain viiden sentin päässä hänen pillustaan. Siinä se oli edessäni, tädin pillu. Katsoin häntä silmiin ja hetken mielijohteesta otin häntä reisistä kiinni ja työnsin kieleni hänen vakoonsa. ”mitä sinä?…” Hän sai kysyttyä mutta sulki silmänsä ja otti minua päästä kiinni ja työnsi sitä hellästi lähemmäs, tunsin hänen kostuvan käsittelyssäni. Vähän aikaa jatkettuani hän pyysi minua nousemaan ylös järvestä jonka jälkeen hän asetti minut makaamaan laiturille. Hän katseli vähän aikaa nuorta vartaloani johon olen itsekin melko tyytyväinen, olen 160/50 ja tisut ovat pienet ja pyöreät b:t. hän tuli päälleni ja suuteli minua jolloin samalla rintamme osuivat yhteen, olin jo hyvin märkä tästä kaikesta.

Outikin huomasi tämän laitettuaan käden pillulleni, hän työnsi sormen sisääni ja samalla siirtyi suukottelemaan alemmas. Näykki tisujani ja siirtyi mahallani suukottaen sitäkin, ja lopulta hän pääsi vakooni. Samalla kun hän maistoi ensimmäisen kerran minua, tunsin kuin sähkö isku olisi mennyt lävitseni, selkäni meni kaarelle ja käänsin päätäni taaksepäin. Rupesin vinkumaan ja inisemään kun hänen kielensä hyväili klittaani ja sormet olivat syvällä sisälläni, hieroin tisujani ja sain kuiskattua että tulen kohta! Outi vain hymyili minulle otti reisistä paremmin kiinni ja nuoli ahnaammin. Kiljuin kun orkku tuli, kiljuin kovaa. Painoin pilluani hänen kasvoja vasten ja huusin. Ja hetkeksi aikaa pimeni, kun tokenin täti makasi vieressäni ja hyväili vartaloani ja sanoi ”Eiköhän mennä saunaan”

loading...

Ja niin onnistuneesti alkoi kesäloma ja meidän laiturileikit eivät suinkaan jääneet viimeiseksi.

Vastaa