Sain pikkuserkulta pillua

Sain pikkuserkulta pillua

Olimme tuossa pari viikkoa sitten erään sukulaisemme syntymäpäivillä juhlimassa hänen 50-vuotispäiviään. Kun olimme kävelemässä sisään juhlataloon huomasin viereisestä autosta nousevan pikkuserkkuni Tiinan. En ollut nähnyt Tiinaa sitten viime kesän ja olin jo silloin katsellut että onpa siinä Tiinasta tulossa nätti tyttö. Tiina on hyväkroppainen puolipitkillä tummilla hiuksilla varustettu 18-vuotias lukiolainen.

Menimme sisälle ja istuimme pöytiimme ja ajattelin että kun tulee sopiva hetki menen moikkaamaan Tiinaa.Ruuat oli syöty ja kahvit juotu ja vanhempi väki oli alkanut tanssinsa.Musiikki oli humppaa ja Tiina vaikutti yhtä tylsistyneeltä kuin minäkin.Menin istumaan Tiinan pöytään ja aloitin keskustelun:

-”Mitäs pikkuserkulle kuuluu?”

-”Ai moi, ei täs ihmeempii, aika tylsät pippalot”, Tiina vastasi.

-”Joo vois vaikka häipyä vähäks aikaa katteleen tohon kylille ja tulis sit takasin kun bileet on loppu.”, sanoin .

-”Oletsä autolla täällä” Tiina kysyi.

-”Kyllä kuskina ollaan”, vastasin.

-”Mennääs heittään lenkki tossa kylillä”, Tiina sanoi.

Lähdimme siitä sitten ajelemaan ja kiertelimme ympäriinsä ja katselimme pussikaljaa juovaa nuorisoa. Tiinalla oli yllään suhtkoht lyhyt kesämekko ja se oli valahtanut kohti lantiota hänen istuessaan auton penkissä. Katselin sivusilmällä hänen kauniita reisiään ja eikä Tiina ollut yhtään vaivautunut vaikka varmasti oli huomannut asian. Myös Tiinan rinnat olivat mukavan pystyt ja mekko korosti niitä vielä.

-”Satutko sä muuten seurusteleen?”, Tiina kysyi yhtäkkiä.

-”En tällä hetkellä”, vastasin ja herättelin jo toiveita pikkuserkusta.

-”En mäkään.”, sanoi Tiina.

Olimme molemmat hetken ihan hiljaa ja kun pysähdyimme liikenevaloihin niin Tiina otti käteni käteensä ja vei sen reidelleen.

-”Sittenhän me ollaan vapaita tekeen mitä tahdotaan.”, Tiina sanoi ja liikutti kättäni reidellään.

-”Vai tahtois Tiina nussia…”, sanoin ja hieroin Tiinan reittä samalla kun ajelin autolla.

-”Joo ajetaan johonkin parkkikselle”, Tiina sanoi.

Ajoin auton paikallisen urheilukentän parkkipaikalle.

-”Täällä on rauhallista.”, sanoin ja vein käteni Tiinan kostealle pillull e ja toisella hieroin hänen rintojaan.

-”Oletkos ikinä nussinut autossa?”, kysyin.

-”No en kyl oo.”, Tiina sanoi.Suutelimme kiihkeästi vaihdellen kielareita ja hieroin hänen pilluaan.

-”Aaah tekee hyvää nuolethan mua?”, Tiina sanoi.

Kaadoin kuskin penkin ja kävimme 69-asentoon ja aloin nuolla Tiinan posliinipillua Tiinan imiessä kulliani.

-”Sähän olet oikee kone sä imet oikein kunnolla!”, sanoin ja painoin Tiinan pään haarojeni väliin aivan ihoon kiinni ja kullini oli aivan Tiinan kurkussa.

-”Et säkään mikään huono nuolija ole.”, Tiina mumisi.

Livoin kielellä klitorista ja Tiina lipoi kielellään terskani päätä.

-Jaahas eiköhän aleta paneen sanoin ja käänsin Tiinan alleni.

-”Paina varovasti sisään ettei se satu, mä oon aika tiukka.”, Tiina pyysi.

Rupesin hitaasti työntämään kullia sisään pilluu ja kyllähän olikin ihanan kiree tuo pikkuserkku. Aloitin varovaiset työnnöt ja Tiina huohotti allani:

-”Tekee hyvää, tää on ihanaa jatka jatka!”, hän huusi.

Jatkoin panemista ja rupesin kiristään tahtia ja huomasin että autokin heilui tahdissamme.Tiinan pillu litisi ja lotisi minun takoessa häntä.

-”Aah, ooh, lisää lisää!”, hän vaikeroi ja minä jatkoin rynkytystä.

-”Vaihetaanko välillä asentoa?”, sanoin ja Tiina nyökytti päätään myöntävästi.

Nostin Tiinan syliini ja asetin kullini Tiinan pillun huulille.Kulli upposi nyt helpommin ja Tiina aloitti villin ratsatuksen.Mekko oli nyt myös pudonnut hartioilta vyötärölle ja Tiinan rinnat pomppivat rajun ratsastuken tahdissa.Tiina pyöritti lantiotaan ja hänen pillunsa oikein imi kulliani.Tiina kiristi vieläkin tahtia ja hän pomppi villisti sylissäni.

loading...

-”Aah! Ihanaa, jatka jatka, mä saan ihan just!”, Tiina huusi ja minä työnsin kulliani aina vain syvemmälle.

-”Aaah, oooh, nyt tulee!”, Tiina huusi ja kiermurteli sylissäni.

Tiina lysähti hikisenä ja vavisten syliini.

-”Sä oot ihana mut jatka vaan niin kauan et sulta lentää.”, Tiina sanoi.

Jatkoin Tiinan takomista hänen maatessa sylissäni.Kullini liikkui litimärässä pillussa kiihkeää tahtia Tiinan huohottaessa .Tunsin että nyt lähtee kuti ja vedin kullin pois ja ruiskutin satsit Tiinan vatsalle ja hänen pillun karvoille.

-”Et sinäkään mikään huono pano ole, sä olet ihana!”, sanoin ja puimme pällemme ja ajoimme takaisin juhliin.

Vastaa