Kategoria: Lesbofantasiat

Tyttöjen ilta

Tyttöjen ilta

Olimme päättäneet ystäväni kanssa pitää ihan vain sellaisen tyttöjen illan. Aikomuksenamme oli kenties mennä elokuviin, nauttia hieman viiniä ja tehdä tyttöjen juttuja. Minun oli tarkoitus mennä Tiinan luokse ja lähtisimme sieltä kaupungille, koska oli lämmin päivä ajattelin laittaa päälleni minihameen ja topin että miehillä olisi silmänruokaa.

Lähdin kävelemään Tiinalle ja kun pääsin perille, soitin ovikelloa ja Tiina tuli avaamaan oven. Kävelin sisälle ja menin olohuoneeseen. Tiina käveli kylpyhuoneeseen laittamaan itseään valmiiksi ja kun hän tuli sieltä oli hänelläkin yhtä paljastavat vaatteet päällä. Hymyilin hänelle ja Tiina hymyili myös, hän kysyi minulta että maistuisiko minulle lasillinen viiniä ennen lähtöämme ja kyllähän se kelpaisi. Kävelimme keittiöön ja Tiina avasi jääkaapin oven, otti esiin pullollisen valkoviiniä. Tiina antoi pullon minulle ja pyysi minua avaamaan sen sillä aikaa kun hän etsisi meille lasit. Avasin pullon ja kaadoin meille lasilliset Tiinan pöydälle laittamiin laseihin. Skoolasimme meille ja aloimme nauttia viiniä. Viileä viini rentoutti minua kummasti sillä päivä oli vielä varsin lämmin vaikka ilta alkoi jo laskeutua. Joimme viiniä ja keskustelimme illan suunnitelmista, päätimme että kun olisimme saaneet juotua lasit tyhjiksi lähtisimme elokuviin ja sieltä palaisimme takasin Tiinan asunnolle. Juotuamme lasit tyhjiksi otimme tavaramme mukaamme ja lähdimme kävelemään kohti keskustaa.

Kadulla jokainen mies joka käveli meitä vastaan katsoi meitä varsin pitkään ja kyllä siihen kenties oli syytäkin, sillä ainakin omasta mielestäni näytimme varsin seksikkäiltä. Saavuimme elokuvateatterin eteen ja rupesimme tarkastelemaan että mitä elokuvia olisi tarjolla, päädyimme erääseen ranskalaiseen draamaan. Ja elokuvan seuraava näytöskin olisi aivan pian, joten marssimme lippuluukulle ostamaan liput. Liput saatuamme menimme teatterin eteen savukkeille, koska kerkeäisimme polttamaan yhdet ennen elokuvan alkua. Kun olimme saaneet savukkeet poltettua, kävelimme takaisin sisälle ja etsimme sen salin jossa elokuva näytettäisiin.

Salin ovella lippumme tarkistettiin ja sen jälkeen etsimme paikkamme. Olimme ottaneet paikat aivan viimeisestä rivistä, koska se olisi yleensä kaikkein rauhallisin. Elokuvan alku läheni ja sali ei täyttynyt juuri lainkaan, no se ei meitä niin paljoa haitannut oikeastaan hyvä että saisimme rauhassa katsoa elokuvaa. Kun salin valot pimenivät ja elokuva alkoi, aloimme seurata sitä. Keskustelumme hiljeni ja keskityimme molemmat elokuvaan.

Elokuva kertoi eräästä ranskalaisesta viininviljelijäperheestä, mutta siihen oli sekoitettu varsin paljon erotiikkaa. Minä aloin pikkuhiljaa kiihottua sillä elokuvassa oli varsin paljon seksiä, siinä oli kenties syy että se ollut vetänyt paljoa väkeä mikä oli suorastaan ihme. Tiinakin oli huomannut kiihottumiseni sillä nännini olivat kovettuneet ja ne erottuivat varsin hyvin toppini läpi. Sitten tapahtui jotain sellaista mitä en olisi Tiinasta ikinä uskonut, sillä tunsin hänen kätensä rinnallani ja hän alkoi hyväillä rintaani.

Katsoin Tiinaa ja hän vain hymyili minulle. Annoin hänen jatkaa sillä se tuntui varsin hyvältä, rohkaisin itsenikin ja vein käteni hänen rinnalleen. Tunsin että Tiinalla ei ollut ollenkaan rintaliivejä ja hänen kovettuneet nänninsä tuntuivat aivan selvästi ohuen paidan läpi. Aloin hyväillä samalla lailla Tiinan rintoja kun hän hyväili minun. Minä tein seuraavan rohkean vedon ja laskin toisen käteni hänen hameensa päälle, silloin Tiina nosti hameensa helmaa ylöspäin ja huomasin ettei hänellä ollut laisinkaan alushousuja. Tiina ohjasi käteni jalkoväliinsä ja aloin hiljakseen hieroa hänen vittuaan, Tiina itsekin etsi tiensä hameeni alle ja raotti stringejäni. Hänen kätensä etsi tietään häpyhuulieni väliin ja alkoi hieroa minua, tuntui oudolta mutta hyvältä kun toinen nainen hieroi vittuani. Aloin kostua ja samoin alkoi Tiinakin kun käteni työskenteli hänen jalkovälissänsä. Hyväilimme toisiamme elokuvateatterin viimeisellä rivillä mikä antoi sille oman hohtonsa. Molemmat nautimme toisistamme ja tuntui todella hyvältä sillä olin ollut varsin kiimaisella päällä koko päivän. Elokuva kesti vähän reilut puolitoista tuntia ja melkein koko ajan hyväilimme toisiamme hiljaa, aiheuttaen toisillemme nautintoa.

Kun elokuva viimein loppui irrottauduimme toisistamme, olimme aivan läpimärkiä ja varsin kiimaisia. Kävelimme teatterista ulos ja lähdimme kävelemään kohti Tiinan asuntoa. Tiina otti minua kädestä kiinni ja kävelimme koko matkan pitäen toisiamme kädestä kiinni. Juttelimme matkan varrella elokuvasta tai yritimme jutella siitä, sillä emmehän oikeastaan sitä seuranneet sillä meillä oli muuta tekemistä. Kun pääsimme perille Tiina avasi oven ja kävelimme sisälle.

Tiina pyysi minua kaatamaan meille lasilliset viiniä sillä aikaa kun hän itse meni olohuoneeseen. Menin keittiöön ja otin viinipullon pois jääkaapista ja kaadoin meille lasilliset. Päätin yllättää Tiinan ja riisuin stringini pois ennen kuin menin takaisin olohuoneeseen. Kun pääsin olohuoneeseen oli Tiina istumassa sohvalla lukemassa jotain lehteä. Istuin hänen viereensä ja laskin viinilasit pöydälle, käännyin katsomaan että mitä Tiina luki ja huomasin että hänellä oli kädessään pornolehti joka oli auki juuri jonkin lesboseksi jutun kohdalta. Katselin kuvia joissa kaksi naista hyväili ja nuolivat toisiaan, kiimani alkoi palata.

Tiina laski lehden syliinsä sillä lailla että minäkin pystyin lukemaan sitä. Otimme viinilasit pöydältä ja aloimme nauttia viiniä samalla lukien lehteä. Tiina käänteli lehden sivuja melkein jokaisella naisella lehdessä oli vittu ajeltu paljaaksi. Tiina laski lasinsa pöydälle ja minä tein saman perässä, olin varsin kiimainen ja Tiina kysyi että oliko minun vittuani koskaan ajeltu, johon vastasin että ei ollut. Silloin Tiina kysyi minulta. ”Mitäs jos menisimme tuonne kylpyhuoneeseen ja ajelisimme toistemme vitut.” Olin aluksi hieman hämilläni että mitä Tiinalla oli mielessään, mutta lopulta suostuin.

Tiina nousi seisomaan ja otti minua kädestäni kiinni. Nousin seisomaan ja lähdin hänen perässään kävelemään kohti kylpyhuonetta. Kun pääsimme kylpyhuoneeseen Tiina ohjasi minut hänen eteensä seisomaan, hän alkoi riisua minulta vaatteitani. Aluksi hän riisui toppini ja rintaliivini paljastaen kovettuneet nännini, hän antoi hellän suudelman molemmille nänneilleni. Värähdin sillä koskaan aikaisemmin ei kukaan nainen ollut suudellut rintojani, Tiina polvistui eteeni ja riisui hameeni. Hän näki että olin riisunut stringini pois, katsoi minua ja sanoi. ”Vai tälläistä sinulla oli mielessä.” Vastasin hätäisesti. ”Mutta kun ne olivat aivan märät.” Tiina alkoi nauraa ja minä yhdyin siihen sillä olihan se ollut aika huono selitys.

Tiina nousi seisomaan ja sanoi minulle että kävisin makaamaan lattialle, kun hän etsisi Lady Shaverinsä. Laskeuduin lattialle selälleni ja tunsin viileän laatoituksen vasten ihoani. Pian Tiina laskeutui jalkoväliini ja otti käteensä jonkunlaisen vaahtopullon. Hän pursotti pullosta pienen kasan vaahtoa ja hieroi sen vittuni päälle, minusta tuntui siltä että voisin laueta kohta jos hän vielä hieroisi minua. Tiinalla oli vieressään myös pieni vadillinen vettä jossa hän ensiksi huuhtoi kätensä, sitten hän otti käteensä Lady Shaverin ja aloitti vittuni ajelemisen. Katselin kuinka karvoitukseni katosi lattialle ja vesivatiin. Tiina ajeli vittuni aivan sileäksi joka kohdasta työskennellen tarkasti. Kun hän oli saanut vittuni ajeltua sanoi hän minulle. ”Nyt on sinun vuorosi ajella minut.”

Nousin seisomaan kuten Tiinakin, riisuin hänen vaatteensa ja suutelin samalla hänen rintojaan niin kuin hän oli tehnyt minulle. Tiina kävi vuorostaan lattialle makaamaan ja minä asetuin hänen jalkoväliinsä. Kastelin hänen vittuaan hieman ja otin sitten vaahtopullon käteeni, ravistin pulloa ja pursotin vaahtoa kädelleni. Hieroin vaahdon yhtä huolellisesti Tiinan vitun päälle niin kuin hänkin oli minun. Sitten huuhtelin käteni vesivadissa ja tartuin Lady Shaveriin. Aloin ajella Tiinan vittua hänen hymyillessä minulle. Tein sen hyvin varovaisesti koska en ollut aikaisemmin ajellut edes omaa vittuani saati sitten jonkun toisen. Työni kesti hieman pitempää kuin Tiinalla sillä olin aika varovainen. Mutta kun olin saanut hänen vittunsa ajeltua olin varsin tyytyväinen sillä se oli yhtä sileä kuin omanikin. Ja olihan tämä kuitenkin ensikertani.

Tiina nousi seisomaan ja tarkasteli itse omaa vittuaan, sen jälkeen hän sanoi minulle. ”Siitähän tuli varsin hyvä ja nyt voisimme mennä suihkuun pesemään toisemme puhtaiksi lopuista vaahdoista.” Se sopi minulle. Tiina laski vedet pois vadista ja huuhteli Lady Shaverinsä ja laittoi sen takaisin kaappiin. Minä olin sillä välin mennyt jo suihkun puolelle ja aloin laskea lämmintä vettä iholleni, Tiinakin tuli perässä ja seisoi takanani. Käännyin ympäri ja silloin Tiina suuteli minua, vastasin suudelmaan ja kietouduimme toisiimme veden valuessa päällemme. Kun irtauduimme toisistamme otti Tiina pehmeän sienen käteensä ja laittoi siihen hieman suihkugeeliä ja alkoi pestä minua. Seisoin vain hänen edessään Tiinan pestessä minut puhtaaksi. Hän pesi minut varsin huolellisesti ensiksi etupuolelta ja sitten hän käänsi minut ympäri, pesi selkäni ja muun vartaloni takapuolelta. Kun Tiina sai minut pestyksi hän otti suihkun käteensä ja huuhteli minut aivan joka paikasta.

Nyt oli minun vuoroni ottaa sieni ja pestä Tiina, pesin hänet yhtä huolellisesti joka paikasta ja huuhtelin hänet sen jälkeen. Sitten kun olimme saaneet toisemme puhtaiksi, astuimme pois suihkusta. Otin pyyhkeen ja kuivasin Tiinan ennen kuin hän kerkesi edes sanomaan mitään, kiedoin pyyhkeen hänen ympärillensä. Tiina otti kaapista toisen pyyhkeen jolla hän kuivasi minut ja kietoi pyyhkeen ympärilleni. Sen jälkeen kävelimme pois kylpyhuoneesta takaisin olohuoneeseen ja istuimme sohvalle molemmat ajeltuina ja puhtaina. Otimme viinilasit jälleen käsiimme ja nautimme lisää viiniä. Puhuimme ihan niitä näitä ja luulin ettei Tiinalla olisi muuta mielessä. Kun olimme saaneet lasit tyhjiksi kysyi Tiina minulta että haluaisinko lisää viiniä, johon vastasin että mikäs siinä jos sitä vielä olisi.

Tiina hymyili ja poistui keittiöön. Sillä aikaa, kun Tiina oli keittiössä tajusin että se pornolehti oli yhä siinä pöydällä. Otin sen käsiini ja aloin katselemaan sitä, se oli erään suomalaisen miestenlehden varsin tuore numero. Kannessa luki että lesbospesiaali ja todellakaan lehdessä ei ollut muuta kuin lesboseksiä. Silloin Tiina tuli takaisin täysien viinilasien kanssa, hän laski lasit pöydälle ja istui viereeni. Kysyin Tiinalta että miksi hänellä oli tämä lehti, johon Tiina vastasi. ”Siksi koska lesboseksi oli alkanut kiinnostaa minua jokin aika sitten ja on minulla pari filmiäkin.” Nyt minullakin alkoivat halut herätä ja kysyin Tiinalta että voisimmeko kenties katsoa sellaista. Tiina sanoi minulle, että kyllä se kävisi ja hän kävisi hakemassa yhden makuuhuoneestaan. Tiina lähti hakemaan filmiä ja minä päätin ottaa rennosti, otin viinilasin ja nautin sitä löhötessäni sohvalla.

Pian Tiina tuli takaisin filmi kädessään, hän laittoi filmin videoihin, otti lasinsa ja kaukosäätimen käteensä ja istui viereeni. Aloimme katsoa filmiä, jonka nimi oli Lesbojen paratiisi ja nimi kyllä piti paikkansa. Sillä saari jolle tapahtumat sijoittuivat oli täynnä naisia. Aloin pikkuhiljaa kiihottua ja niin taisi Tiinakin, sillä kun käännyin katsomaan häntä, hyväili hän vartaloaan pyyhkeensä päältä. Tiina huomasi että katselin häntä, hän siirsi kätensä minun vartalolleni ja avasi pyyhkeeni. Se valahti pois päältäni paljastaen vartaloni, minä riisuin Tiinalta hänen pyyhkeensä ja olimme molemmat alasti siinä sohvalla. Siirryin lähemmäksi Tiinaa ja suutelin häntä, kun huulemme koskettivat toisiaan tuntui minusta siltä että välillä olisi sähköistä energiaa. Tunsin Tiinan kädet rinnoillani ja ne alkoivat hyväillä nännejäni. Itse aloin hyväillä Tiinan rintoja meidän yhä suudellessamme, kun huulemme erkaantuivat toisistaan nousi

Tiina seisomaan hän otti minua käsistäni kiinni ja pyysi minua seuraamaan. Matkamme kulki kohti Tiinan makuuhuonetta ja sen leveää sänkyä. Tiina kaatoi minut sängylle makaamaan ja hän tuli itsekin viereeni, aloimme suudella uudestaan ja kätemme hyväilivät toistemme vartaloita. Olimme näin hetken aikaa, kunnes Tiina käänsi minut selälleni ja tuli päälleni. Hän alkoi suudella kaulaani ja eteni suudellen vartaloani koko ajan alemmas. Tiinan kädet ja huulet alkoivat hyväillä rintojani. Pian nännini olivat hänen suussaan ja hän alkoi nuolla, imeä ja hieroa niitä vuoron perään kunnes ne olivat aivan kovat. Minä kiemurtelin hänen allaan pelkästä nautinnosta. Tiina huulet tuntuivat ihollani siltä että ne olisivat poltelleet sitä. Voihkin jo nautinnosta kun hän jatkoi matkaansa rinnoiltani alas päin. Tiinan kädet ja huulet hyväilivät vartaloani tuottaen minulle suurta nautintoa. Mutta kun hänen huulensa alkoivat lähentyä häpykumpuani aloin olla jo niin villillä tuulella että meinasin huutaa jo Tiinalle että hän upottaisi jotain vittuuni. Tiina alkoi suudella kumpuani minun kiemurrellessa hänen allaan. Tiina levitti jalkojani että pääsi paremmin käsiksi vittuuni, hänen sormensa alkoivat levittämään häpyhuuliani ja pian hänen kielensä alkoi tutkia vittuni poimuja. Tartuin Tiinaa hiuksista kiinni ja painoin hänen päätänsä syvemmälle vittuuni. Kun Tiinan kieli upposi vittuuni tunsin sellaista nautintoa mitä kukaan ei ollut minulle koskaan aiheuttanut, ei yksikään kyrpä, sormet tai sauva. Tiinan kieli kaarteli vitussani tutkien sen jokaisen poimin. Hän otti klitorikseni suuhunsa ja alkoi imeä sitä, siinä vaiheessa minun oli pakko kiskoa itseni irti hänestä sillä jos hän olisi vielä hetkenkin saanut jatkaa olisin lauennut. Tiina kysyi minulta, ”että mikä sinulle nyt tuli. Etkä halua jatkaa?” Vastasin hänelle ääni väristen. ”Oi kyllä haluan, mutta jos olisit vielä hetkenkin jatkanut niin olisin lauennut.” Tiina näytti ymmärtävän mitä tarkoitin ja kääntyi itse vuorostaan selälleen, minä nousin hänen päälleen sillä lailla että häpymme koskettivat toisiaan.

Suutelin Tiinan kanssa pitkän ja kuuman suudelman ennen kuin aloitin tutkimusmatkani hänen vartalollaan. Tiinan vartalo maistui suolaiselta suussani, joka kenties johtui siitä että olimme molemmat hikoilleet jo tämän pienen tuokiomme aikana. Etsin tieni Tiinan rinnoille ja aloin aluksi hyväillä niitä sormillani. Otin nännit sormieni väliin ja aloin hieroa niitä, pian kuitenkin otin toisen niistä suuhuni ja tunsin heti kuinka se kovettui suussani kun imin ja nuolin sitä. Tein samat myös toiselle nännille ja kun ne molemmat olivat aivan kovat jatkoin matkaani kohti hänen lämpöä huokuvaa vittuaan. Tiina alkoi itse hyväilemään rintojaan kun jätin ne rauhaan, kieleni ja sormeni olivat jo aivan hänen vittunsa suulla. Raotin hänen häpyhuuliaan paljastaen hänen ruusunpunaisen vittunsa, upotin kieleni hänen vittuunsa ja kieleni alkoi nuolla hänen vittunsa poimuja. Sormeni hyväilivät Tiinan klitorista, hän kiemurteli vuorostaan allani ja voihki nautinnosta. Painoin kieleni yhä syvemmälle Tiinan vittuun ja hän alkoi voihkia entistä enemmän. Tässä vaiheessa nousin pois Tiinan vitun luota ja pyöräytin itseni ympäri, että olin Tiinan päällä sillä lailla että jalkovälini oli hänen kasvojensa päällä ja itse olin Tiinan jalkovälissä. Painauduimme toistemme vittuihin ja aloimme nuolla ja hyväillä toisiamme tuottaen toisillemme aivan uskomatonta nautintoa. Eikä mennyt kauaakaan kun aloimme molemmat täristä siihen malliin että matkasimme kohti nautintomme huippua. Painauduimme toisiimme yhä tiukemmin kiinni ja kielemme kaivautuivat syvemmälle toistemme vittuihin. Orgasmimme tulivat yhtä aikaa ja vedimme toisemme niin tiukasti kiinni toisiimme että emme olisi tiukemmin enää voineet olla yhdessä. Minusta tuntui siltä että jalkani eivät enää kantaneet kun irtauduin Tiinasta ja käännyin ympäri hänen viereensä.

Suutelimme maistaen omat mehumme toistemme huulilla, kun aloimme olla siinä kunnossa että pystyimme jopa puhumaan Tiina kysyi minulta, ”että miten olisi jos menisimme uudelleen suihkuun?” Johon sain ääni yhä väristen vastatuksi että. ”Kyllä se minulle käy.” Nousimme sängystä ylös ja lähdimme kävelemään kohti kylpyhuonetta, matkalla sinne Tiina sammutti videot joissa pyöri edelleen se filmi. Otimme samalla pyyhkeemme sohvalta ja menimme suihkuun. Pesimme toisemme ja palasimme takaisin makuuhuoneeseen. Tällä kertaa tarkoituksenamme oli kylläkin vain nukkua. Kömmimme alasti sänkyyn ja kietouduimme toisiimme, suutelimme ja sanoin Tiinalle. ”Voisin ottaa tuon upean hetken kanssasi uusiksi joku toinen päivä.” Tiina katsoi minua ja hymyili, jonka jälkeen suutelimme uudestaan ja kävimme nukkumaan.

Kuuma muuttopäivä

Kuuma muuttopäivä

Oli kaunis syyspäivä ja teimme avomieheni (sanotaan vaikka Riku) kanssa muuttoa. Muuttoapuna meillä oli Rikun paras ystävä Juha sekä minun lapsuudesta asti tuntemani ystävättäreni Kaisa.

Riku ja Juha lähtivät hakemaan loppuja muuttotavaroita toiselta paikkakunnalta ja lupasimme Kaisan kanssa laittaa saunan lämpiämään samalla kun puramme tavaroita.

Purettuamme tavarat riisuimme ja menimme saunaan. Hetken saunomisen jälkeen menimme pesuhuoneeseen juomaan siideriä. Katselin Kaisan kaunista alastonta vartaloa ja tunsin kostuvani. Kaisan oli jo vuosia sitten kertonut olevansa bi (minusta hän ei tiennyt, että olen myös), mutta en ollut ikinä saanut varmuutta asiasta.

Hetken katseltuani kysyin: ”Saanko mä nuolla sua?” Kaisa katsoi minuun oudosti ja jatkoin: ”Niin sähän kerroit joskus että oot bi, mä oon kans ja oon jo siittä asti kun kerroit, halunnu sua.”

Kaisa ei ehtinyt sanomaan mitään, hymyili tosin, kun jo hellästi kiedoin käteni hänen ympärilleen ja suutelin hänen kaulaansa. Tunsin Kaisan tarttuvan minua takamuksesta. Hitaasti käteni siirtyivät Kaisan kiinteille, appelsiininkokosille rinnoille. Siittä käteni jatkoivat alemmas, sileälle häpykummulle ja sormet etsivät hellästi klitorista. Kaisa äännähti hiljaa ja katsoi minua silmiin.

Laskeuduin polvilleni Kaisan eteen lattialle, hieroen hänen ilonappiaan hellästi ja ujuttaen sormen hänen kosteaan rakoonsa. Tunsin kuinka Kaisa nautti ja otti paremman otteen takanaan olevasta pesukoneesta.

Imeskelin varovasti Kaisan ilonappia ja työnsin toisen sormen. Kaisa äänteli sen oloisesti, että olisi pian tulossa, joten hidastin hiukan tahtia pitkittääkseni hänen nautintoaan. Jatkoin vielä hetken aikaa, Kaisa alkoi vinkumaan nautinnosta ja tunsin sormieni ympärillä kuinka hänen kostea rakonsa värähteli sormieni ympärillä. Ja sitten hän laukesi. Tahallani vielä jatkoin hetken, kunnes Kaisan oli käskettävä minua lopettamaan.

”Mä haluan kans tehä sulle jotain hyvää…” Kaisa kujersi kiimoissaan ja jatkoi: ”hyppää tohon pesukoneen päälle istuun.”

Tein työtä käskettyä ja ensin Kaisa alkoi hieroa ja näykkimään rintojani. Hetken tätä tehtyään hän kyykistyi eteeni, levitti jalkojani ja varovasti työnsi sormen kiimaisena valuvaan pimppiini ja etsi kielellään klittaani.

Varovasti Kaisa kutitteli klittaani ja sormetti. Käskin laittaa toisen sormen lisää ja hän teki kuten halusin. Se tuntui taivaalliselta. En ollut pitkään aikaan tuntenut naisen kosketusta, mutta ystäväni kosketuksessa oli jotain uutta, mitä ennen en ollut kokenut.

Hyrisin kiimaani sekä hyvää tunnetta, jonka Kaisa minulle loi. Tunsin orkun olevan jo lähellä ja luulen, että Kaisa tunsi myös sen, koska lisäsi hieman tahtia. Lopulta laukesin Kaisan sormille. Huohotin vähän aikaa, otin Kaisaa kädestä kiinni ja vedin hänet ylös luokseni ja suutelin häntä intohimoisesti.

”Tota.. Mä en ennen oo ollu naisen kans…” Kaisa alotti.

”Ei se mitään, sä olit aivan loistava.” Keskeytin hänen lauseensa ja suutelin häntä lisää.

Sitten kömmimme takaisin saunan lämpöön, jossa jatkoimme suutelua ja sen lomassa sovimme, että uudestaan joskus otetaan, kun järjestetään tyttöjen ilta, ja kokeillaan vähän leluja.

Kiihkeät hetket Miian kanssa

Kiihkeät hetket Miian kanssa

Mä hämmästyin aika tavalla kun näin Mian. Me oltiin oltu joskus lapsina hyvät kaverit, mutta se oli sitten jäänyt, kun Mia oli muuttanut toiselle paikkakunnalle, ja se oli mua vanhempikin hiukan.

No, mä törmäsin Miaan kuitenkin lentokoneessa, kun me oltiin kummatkin menossa Kreikkaan lomalle.

”Ei voi olla totta. Siitä on jo ainakin kymmenen vuotta” me halattiin ja juteltiin, ja tultiin siihen tulokseen, että asutaan samassa hotellissa. Mia kertoi että oli eronnut kundifrendistään muutamaa päivää aikaisemmin, eikä se ollutkaan sitten lähtenyt mukaan. Ketään muuta Mia ei ollut saanut mukaan.

Me saatiin vierekkäiset huoneet, mutta Mia päättikin tulla sitten mun huoneeseen nukkumaan. Mä olin matkustanut yksin, koska mulla oli muutama asia hoidettavani, ja sitä paitsi sinkku mä olin, tietysti.

Me käytiin baarissa, ja saatiin paljon katseita osaksemme.

Seuraavana aamuna me käytiin ekana syömässä, sen jälkeen mulla oli liikeneuvottelu, jonka jälkeen me mentiin Mian kanssa uimaan, ja käytiin hiukan shoppailemassa.

Illalla me mentiin kylpyyn, kahdestaan. Mian häpykarvoitus oli todella minimaalinen, ja sen rinnat oli aika muodokkaat, d 75, kun mut omat oli vain c 80. Yläasteella mä olin ollut vielä melkoinen lauta, mutta kyllä mä olin sitten yhtenä kesänä kasvanut aivan tajuttomasti, ja muodokas peppu ja rinnat olivat mun hyviä puoliani.

Mia oli hiukan rehevä muuten, ja se nännit oli ihanan laajat. Mun teki mieli heti hyökätä niiden kimppuun. Mutta katsotaan, miten tilanne kehittyy….

”Pitäiskö meidän hiukan siistiä sun karvotusta, että saisit vaikka jonkun miehen kuolaamaan, jos sä hiukan vilautat?” Mia kysyi ja sen käsi koski kiusoittelevasti mun karvoitusta.

”Ei tullu sheiviä mukaan”mä sanoin. Pikkuhiljaa mun kiima alkoi heräillä, ja sitten kylvyssäkin mä tiesin, että mun pimppi on jo aivan märkä.

”Ei haittaa! Kyllä mä voin auttaa! Mulla on kaikki tarvittava mukana. Ajattelin hiukan leikkiä ite ekana, mutta nyt kun sä oot mukana, niin ehkä me voidaan yhdessä leikkiä? Ei noit ulkomaalaisia viitti päästää käymään täällä, ties mitä tauteja niillä on” Mia sanoi ja osoitti haarojaan.

Mä nousin kyvystä ja asetuin pienelle tasolle ammeen reunalle ja levitin jalkojani niin paljon kun vaan sain.

”Hmm.. Sulla on oikeen söpöt häpyhuulet! Kato, mulla on tälläiset lerpahtaneet. Mä oon vissiin hieronut itteeni liikaa!” Mia sanoi levittäessään ainetta mun kosketusta huutavalle kuumalle pimpilleni.

Mia hääräsi mun alapään kimpussa, ja mä ihailin sen tissejä.

”Huuhdellaan.. Noin, mennäänkö käymään hiukan partsilla kattomassa, saadaanko me mitään katseita osaksemme? Ota se minimaalinen pyyhe mukaan!” Mia pyysi ja mä tottelin.

Vastapäätä olevassa hotellissa oli muutama hyvännäköinen kundi, ja kun pyyhe ei peittänyt kuin puolet mun rinnoista ja pillusta, oli hotellin parvekkeilla istuvilla kundeilla hyvät näköalat. Taisin olla poikien seksifantasioiden kohde seuraavana yönä.

Me juotiin coca-colat ja mentiin sitten takaisin sisälle.

Mia kaivoi matkalaukustaan kaksi dildoa, jotka olivat mustia ja kookkaita.

”Saanko mä hiukan auttaa sua?” Mia kysyi ja kun mä nyökkäsin, se pyysi mua asettumaan vuoteelle ja jalat niin haaralleen kuin mä sain.

Ekana Mia tarttui mun tisseihin ja otti huuliensa väliin mun jo ennestään kovan nännin, ja nuolaisi.

Tuntui niin ihanalta, että mun oli pakko tarttua Mian rintoihin ja leipoa niitä.

Mian huulet siirtyivät alaspäin mun vartaloa, ja samalla se kääntyi niin, että mä pääsisin kiusaamaan sen pimppiä.

Se ei antanut kuitenkaan vielä koskea sen pimppiin, ja se nuolaisi ekana mun reisiä, kunnes mä anelin sitä nuolemaan mun pimppiä.

Ikinä ennen ei kukaan ollut nuollut mua niin ihanasti kuin nyt, ja mä tunsin tulevani jo pelkästään nuolemisesta.

Mia kuitenkin lopetti just hetkeä ennen, ja mäkin pääsin katsomaan sen pimppiä, joka kiilteli nesteistä- se oli läheltä todella herkullisen näköinen, todella ihana pillu.

Mä tunsin kuinka Mia painoi mua dildolla, kun mä upotin kieleni sen pilluun, ja aloin nuolemaan ylhäältä alaspäin.

Mia käynnisti vibran, ja nuoli mun klittaa. Mä vastasin painamalla kaksi sormea sen pilluun ja sormettamalla sitä nopeaan tahtiin.

Pikkuhiljaa mä otin ainoastaan kielen käyttööni, ja nuolin joka paikasta. Sitten mä tunsinkin että Mialla oli lähellä, ja niin oli mullakin.

Mä aloin kouristelemaan, ja laukesin. Miankin iso peppu värisi, ja mä nuolin sitä vielä orgasmin loputtuakin.

”Se oli hieno kokemus. Kiitti! Ainakin vastapäisille kundeille tuli katottavaa!” Mia sanoi ja me vilkaistiin vastapäähän, jossa oli rivissä neljä kundia. Ne oli kaikki lauenneet, ja mä vilkutin niille, ennen kuin me mentiin uudestaan suihkuun.

”Onneksi lomaa on vielä monta päivää! Mehän voitais tyydyttää noi kaksin”mä nauroin ja Mia purskahti nauruun ja mä nappasin sen nännin suuhuni ja imaisin….. Leikki alkoikin sitten suihkussa….

Kesällä tädin kanssa

Kesällä tädin kanssa

Oli taas kesä ja loma Pitkästä aikaa pääsin äidin siskon luo maalle, jossa monesti on tullut nuorempana aikaa vietettyä. Siitä oli melkein viisi vuotta kun viimeksi olin ollut siellä, tai sitten nähnyt tätiäni Outia. Täti oli usein yksin kotona koska hänen miehensä Eero oli paljon liikematkoilla, he olivat molemmat 45-vuotiaita. Kuten kävi nytkin. Heidän kotinsa on järven rannalla ja lähimpään naapuriin on muutamia kilometrejä joten paikka on rauhaisa ja sinne ei juuri kukaan koskaan eksy.

Pääsin autolla pihaan kun Outi tuli talosta ulos ja samalla kun avasin oven hän huusi ”Onkos se Ellu?” ja nauroi kovaan ääneen ja tuli halaamaan. ”Oletpas kasvanut!” hän sanoi ja työnsi minua jo sisälle päin. Hän keitti meille kahvit ja juttelimme kaikkea mahdollista mitä on viime viiden vuoden aikana tapahtunut, juttelimme myöhään iltaan ja Outi sanoi että hän oli valmistanut minulle pedin yläkertaan jonne veinkin tavarani ja valmistauduin nukkumaan. Kun olin tunnin verran maannut sängyssä ja nauttinut hiljaisuudesta kuulin jotain, ihan kuin joku olisi voihkinut. Ja taas. Se kuului tädin makuuhuoneesta joka oli suoraa ala puolella.

Uteliaisuuteni heräsi ja nousin ylös sängystä ja kävelin hiljaa portaat alas ja huomasin että makuuhuoneen ovi oli raollaan. Kurkistin sisään ja ajattelin että Outilla oli joku salainen mies ystävä kylässä, mutta hän olikin yksin, alasti ja sormeili itseään. Huomasin ajattelevani kuinka kaunis hän olikaan, hän oli pyöreä muttei mitenkään lihava, kauniit isot pyöreät rinnat ja mikä sävähdytti kaikista eniten oli hänen paljaaksi ajeltu kostea pillu jota hän sormetti nyt raivokkaasti. Tädin pillu oli litimärkä kiimanesteistä. Luulen että hän oli tehnyt sitä jo jonkin aikaa koska hän rupesi vaikeroimaan aina vain lujempaa. Hän vikisi ja piehtaroi orkun kourissa, huomasin että oli itsekin jossain vaiheessa ruvennut hieromaan itseäni pikkuhousujen läpi ja olin hyvin, hyvin märkä. Tädin vielä täristessä orkun jälki väristyksissä hiivin hiljaa takaisin yläkertaan ja tyydytin itseni uneen. Olinhan minä insestitarinoita lueskellut netistä, ja joskus jonkun videonkin nähnyt, mutta niissä yleensä äiti harrasti poikansa kanssa seksiä tai isä nussi tytärtään. Tuntui oudolta haaveilla omasta tädistä.

Seuraavana päivänä en sanonut mitään tädilleni näkemästäni, ja asia unohtui päivän kuluessa kun rupesimme tekemään puutarhatöitä ja kävimme kävelyllä.

Jossain vaiheessa iltaa Outi ehdotti että eiköhän mentäisi uimaan, olin koko päivän hionnut joten se kuulosti kerrassaan mahtavalta ja saunakin oli jo lämpiämässä. Aurinko paistoi vielä lämpimästi kun menimme rantaan, se oli hiekka ranta jossa oli pitkä laituri. Menimme laiturin päähän ja täti otti muitta mutkitta kaikki vaatteet pois ja hyppäsi veteen, hän kääntyi katsomaan minua pintaan päästyään ja sanoi että kaikki vaatteet pois vaan ei täällä kukaan näe. No ajattelin uskaltaa ja heitin vaatteet pois ja hyppäsin myös veteen. Vesi oli lämmintä ja ihanaa ja Outi sanoi nousevansa laiturille kuivattelemaan ja ajattelin tehdä samoin. Sukelsin muutaman viime metrit ja kun nousin pintaan suoraa laiturin edessä, nousin tätini haarojen väliin joka istui laiturin reunalla ja polskutteli vielä jalkojaan vedessä.

Hän lopetti ja hänen silmät suurenivat ja minä punastuin, olin vain viiden sentin päässä hänen pillustaan. Siinä se oli edessäni, tädin pillu. Katsoin häntä silmiin ja hetken mielijohteesta otin häntä reisistä kiinni ja työnsin kieleni hänen vakoonsa. ”mitä sinä?…” Hän sai kysyttyä mutta sulki silmänsä ja otti minua päästä kiinni ja työnsi sitä hellästi lähemmäs, tunsin hänen kostuvan käsittelyssäni. Vähän aikaa jatkettuani hän pyysi minua nousemaan ylös järvestä jonka jälkeen hän asetti minut makaamaan laiturille. Hän katseli vähän aikaa nuorta vartaloani johon olen itsekin melko tyytyväinen, olen 160/50 ja tisut ovat pienet ja pyöreät b:t. hän tuli päälleni ja suuteli minua jolloin samalla rintamme osuivat yhteen, olin jo hyvin märkä tästä kaikesta.

Outikin huomasi tämän laitettuaan käden pillulleni, hän työnsi sormen sisääni ja samalla siirtyi suukottelemaan alemmas. Näykki tisujani ja siirtyi mahallani suukottaen sitäkin, ja lopulta hän pääsi vakooni. Samalla kun hän maistoi ensimmäisen kerran minua, tunsin kuin sähkö isku olisi mennyt lävitseni, selkäni meni kaarelle ja käänsin päätäni taaksepäin. Rupesin vinkumaan ja inisemään kun hänen kielensä hyväili klittaani ja sormet olivat syvällä sisälläni, hieroin tisujani ja sain kuiskattua että tulen kohta! Outi vain hymyili minulle otti reisistä paremmin kiinni ja nuoli ahnaammin. Kiljuin kun orkku tuli, kiljuin kovaa. Painoin pilluani hänen kasvoja vasten ja huusin. Ja hetkeksi aikaa pimeni, kun tokenin täti makasi vieressäni ja hyväili vartaloani ja sanoi ”Eiköhän mennä saunaan”

Ja niin onnistuneesti alkoi kesäloma ja meidän laiturileikit eivät suinkaan jääneet viimeiseksi.

Ihana eka kerta toisen tytön kanssa

Ihana eka kerta toisen tytön kanssa

Nyt on se päivä. Tulet vihdoin luokseni, ylläsi ihana tiukka paitasi ja seksikäs hameesi. Olen halunnut sinut ja sinua siitä lähtien kun näin sinut. Ja nyt vihdoin saan sinut… ja sinua..

Ilta kuluu jutellessa ja syödessä. Keskustelun siirryttyä seksiin kysyt olenko koskaan ennen ollut naisen kanssa. Vastaan etten ole. Nouset, otat kädestäni kiinni ja viet makuuhuoneeseen. Istuudun sängyn laidalle ja katson kun katoat eteiseen. Takaisin tullessasi kannat mukanasi mustaa kassiasi ja lasket sen sänkyni vierelle. Sitten istut viereeni ja katsot syvälle silmiini. Olen aina pitänyt silmistäsi, ne ovat niin kauniit, niin syvät.. kateellisena olen niitä tuijottanut.

Silität kasvojani ja hymyilet.

-Koska tää on sun eka kerta, ei haittaa vaikka mä en saiskaan, sanot hiljaa ja suutelet huuliani. Suukko muuttuu hetken päästä kiihkeämmäksi suudelmaksi. Kielesi tuntuu ihanan kuumalta omaani vasten. Tutkiskelet suutani hellästi samalla silittäen hiuksiani ja poskiani. Sormesi uppoavat pitkiin hiuksiini huultesi hyväillessä omiani, suusi rakastellessa suutani.

Suudelma on pitkä ja kiihkeä. Samalla alat hitaasti vetää paitaani pois. Teen samoin sinulle. Katsomme taas toisiamme. Rintasi ovat niin kauniit ja kiinteät, mustat pitsirintsikkasi peittävät ne juuri ja juuri. Näen himon silmissäsi tuijottaessasi rintojani. Hellästi painat kätesi rintaani vasten ja puristat sitä samalla taas minua suudellen. Käteni painuu ensin kyljellesi ja siitä ylös rinnallesi. Se on niin ihanan pehmeä! Tunnen nännisi kovettuvan kättäni vasten, samalla oma kätesi livahtaa rintsikoideni alle hyväilemään toista rintaani. Kiedon käteni ympärillesi ja avaan rintsikoidesi hakaset, teet minulle samoin. Tuijotamme toistemme rintoja ihaillen ja himon vallassa.

Kehotat minut selälleni ja tulet päälleni. Rintasi tuntuvat ihanilta omiani vasten, nännisi hierovat omiani. Kuulet kuinka huohotan hiljaa ja hymyilet. Painat lantiotasi omaani vasten ja vedät reiteni erilleen.

-Sä tunnut ihanalta, kuiskaat ja suutelet minua taas. Lantiosi painautuu omaani vasten ja saat minut voihkaisemaan. Hymyillen nouset ja avaat housuni. Hitaasti vedät ne pois ja asetut jalkojeni väliin. Tunnen kuumat huulesi reisilläni käsiesi seuratessa perässä. Sitten suudelmasi tavoittavat lantioni ja alavatsani, hitaasti vedät hampaillasi pikkuhousuni pois. Ihailet alta paljastuvaa tuoksuvaa mätästä ja hymyillen kerrot minulle miten kaunis olen. Sitten riisut itsesi ja asetut taas jalkojeni väliin.

Nostat jalkani koukkuun ja tunnen lämpimien pitkien sormiesi levittävän häpyhuuliani. Tunnen kuinka liike kiihottaa minua ja huokaisen ääneen. Naurahdat ja painat sormesi minua vasten. Värähdän kosketustasi, sormesi vaeltaa pitkin punaista, kosteaa lihaani huulilta klitorikselle ja alas vaolleni. Sormesi levittelee kosteuttani häpyhuulilleni ja klitorikselleni, pillu on kuin tulessa. Huulesi suukottelevat taas reisiäni kunnes tavoitat kostean pesäni. Kielesi painautuu minua vasten ja nuolet minua kiusaten märkää pilluani. Välttelet klitoristani ja lipsutat huuliani. Lopulta painat reiteni alas patjaa vasten ja viet toisen kätesi vaolleni. Kielesi koskettaa vihdoin klitoristani ja muutama sormistasi työntyy hitaasti sisälleni. Pitkät kyntesi raapivat hieman mutten välitä, kielesi kosketus ja lipaisut klitoriksellani saavat minut tärisemään ja voihkimaan ääneen.

Sormesi ja kielesi vaihtavat paikkaa. Hierot pyörivin liikkein klitoristani painellen sitä samalla, työnnät kieltäsi niin syvälle sisääni kuin vain voit, hampaasi näykkivät lihaani välillä hellästi.

-Mä tulen ihan just, saan voihkaistua ja vaihdat taas kielesi ja sormiesi paikkaa. Vatkaat pitkillä sormillasi pilluani lipoessasi räjähtämispisteessä olevaa klitoristani. Hetken päästä saan elämäni ihanimman orgasmin ja laukean sormillesi ja kielellesi. Tärisen ja haukon henkeäni jonkin aikaa ja jätät minut joksikin aikaa makaamaan sängylle ja tulet viereeni. Suutelet huuliani. Maistan itseni huuliltasi ja kieleltäsi.

-Sä maistut tosi ihanalta, sanot ja painat kätesi hellästi rintaani vasten, puristelet sitä ja hierot nänniäni. Sitten nousen ja painan sinut selällesi. Suutelen huuliasi, kaulaasi ja pysähdyn hetkeksi rinnoillesi. Nuolen ja imen ihania rintojasi ja näykin ja maistelen kauniita kovia nännejäsi. Sitten painan käteni niitä vasten ja puristelen niitä samalla suukotellessani tietäni alaspäin yli pehmeän vatsasi. Levitän reisiäsi ja eteeni avautuu ihana siistitty pillusi – kuinka ihana pillu sinulla onkaan. Katson sinua ja hymyilen. Vastaat hymyyni.

-Ei kiirettä, kaikessa rauhassa jos vielä arveluttaa, sanot. Suukottelen reisiesi sileää ihoa ja levitän jalkojasi lisää. Siinä makaat edessäni kauniina ja pillu paljaana. Sitten levitän häpyhuulesi sormillani. Haistan tuoksusi. Ihanaa. Painan varovasti sormeni lihaasi vasten, kuulen kuinka voihkaiset hiljaa. Koskettaessani vakoasi sormeni kastuvat, levittelen nesteitäsi aina klitoriksellesi asti ja hieron sitä hitaasti. Kuulen huohotuksesi ja katson sinua. Olet sulkenut silmäsi. Asetun makuulle jalkojesi väliin ja levitän häpyhuuliasi sormillani. Painan kieleni sinua vasten ja hellän hitaasti, hieman epäröiden alan maistella sinua. Makusi on niin ihana että rohkaistun ja nuolen lihaasi varmemmin. Kieleni koskettelee pilluasi aina vaoltasi klitorikselle asti ja jä jää pyörimään sen ympärille.

Voihkit jo äänekkäämmin ja vien sormeni vaollesi. Kastut koko ajan enemmän ja työnnän muutaman sormen sisääsi, juuri niinkuin sinä työnsit sormesi minuun. Hitaasti aloitan hieromaan pillusi seinämiä työnnellessäni sormiani syvemmälle ja syvemmälle sisääsi. Voihkit ja täriset kieleni ja sormieni työskennellessä pillussasi. Sormeni liikkuvat sisälläsi nopeammin ja nopeammin, suukottelen klitoristasi, imen sitä ja livon kielelläni. Täriset ja tiedän että olet lähellä. Vittusi supistelee jo hieman sormieni ympärillä ja nostelet lantiotasi kasvojani vasten. Työnnän vielä kolmannen sormen sisääsi ja vatkaan niitä syvällä sinussa samalla ihanaa vittuasi nuollen ja imien. Tunnen kuinka kiihotun maustasi, kuumuudestasi, kosteudestasi, voihkeestasi. Sitten laukeat sormilleni ja kasvoilleni. Vapiset ja huohotat voihkien kunnes orgasmien aaltosi laantuu.

Käyn viereesi ja suutelen sinua antaen sinun nyt vuorostasi maistaa omaa makuasi. Suutelet minua kiihkeästi ja painaudut taas minua vasten. Painat häpykumpuasi omaani vasten ja keinut hitaasti päälläni. Litisemme hiljaa liikkeesi ansiosta. Saat minut huokailemaan ja levitän jalkojani.

Nouset kuitenkin ylös ja otat kassisi. Avaat sen ja vedät esiin dildon. Se on suuri ja suonikas, kuin oikea miehen kalu, mutta siinä on kaksi päätä. Tulet viereeni taas ja levität jalkojani. Painat dildon minua vasten ja kuiskaat:

-Tän kanssa me saadaan yhtä aikaa, kuiskaat ja nouset taas ylös. Istuudut tuolille ja pyydät minut luoksesi. Katson kuinka työnnät dildon toisen pään syvälle märkään pilluusi. Toinen pää sojottaa pystyssä jalkojesi välistä. Pyydät minut syliisi, selin sinuun. Istun ja ohjaat dildon toisen pään vaolleni. Se uppoaa syvälle märkään pilluuni hitaasti istuessani syliisi. Nojaan edessäni olevaa pöytää vasten ja kiedot kätesi ympärilleni. Toinen kätesi painautuu rintaani vasten toisen matkatessa alas jalkoväliini. Sormesi levittävät huuliani ja löydät taas klitorikseni. Pillu on niin herkkänä, että laukean melkein pelkästään siitä. Puristelet rintojani hetken ja alat hitaasti nostella lantiotasi minua vasten. Sitten otat lantiostani kiinni ja nopeutat tahtia. Dildo liikkuu sisällämme ensin hitaasti, sitten nopeammin ja nopeammin.

-Käänny, pyydät kiimaisella äänelläsi ja nousen sylistäsi. Dildo jää sisääsi ja käännyn ympäri. Hajareisin istun syliisi takaisin ja dildo liukuu taas syvälle litimärkään pilluuni. Nyt saan puristella ihania rintojasi. Painan käteni niille ja puristan. Hymyillen huohotat ja suljet silmäsi. Alan ratsastamaan dildolla sylissäsi sinun nostellessa lantiotasi minua vasten. Rintasi tuntuvat ihanilta käsissäni, nännisi kovenevat kovenemistaan sormieni leikkiessä niillä. Voihkintasi kiihottaa minua ja ratsastan sylissäsi nopeammin. Vedät minua lähemmäs ja imet rintojani. Kätesi liukuvat lantiolleni ja liikutat minua sylissäsi kiivaaseen tahtiin. Tunnen kuinka lähestyn orgasmia, huomaan sinun myös. Käteni etsiytyy väliimme ja klitoriksellesi. Voihkintasi yltyy ja imet toista nänniäni hieroessasi minun klitoristani. Tärisemme ja voihkimme, naimme toisiamme dildolla ja laukeamme toistemme syliin. Vapisemme kauttaaltamme ja voipuneena jään nojaamaan sinua vasten. Jonkin aikaa siinä levättyämme pyydät minua nousemaan. Dildo liukuu sisältäni hitaasti saaden minut tärisemään. Käyn sängylle makaamaan ja katson kuinka vedät dildon sisältäsi. Kiihottava näky. Hymyilet minulle, laitat dildon kassiisi ja tulet viereeni. Nukahdamme sylikkäin. Aamulla herään yksin. Pöydällä on lappu johon kirjoitit: ”Kiitos ihanasta yöstä, oot tosi upea nainen. Toivottavasti pian pääsen opettamaan vähän lisää.. 😉 Anteeks kun lähdin näin, oli pakko. Mutta kiitos!”

Ensimäinen tyttökokemus

Ensimäinen tyttökokemus

Piitu polki kesätyöpaikasta lainaamallaan pyöränrämällä pitkin keskisuomalaista soratietä. Mansikanpoimijan palkoilla ei tosiaankaan ajeltu skootterilla sun muilla bensaa nielevillä menopeleillä. Pyörä oli malliltaan Jupiter. Punainen runko oli kauttaaltaan ruosteen jäytämä, ketjut kitisivät ilkeästi ja ohjauksessa oli klappia. Ilma sentään pysyi renkaissa. Piitu ei antanut pyöränrämän häiritä itseään, vaan nautti täysillä suomalaisesta kesäpäivästä parhaimmillaan. Virkistävä tuuli puhalteli ja aurinko näytteli säteitään poutapilvien kirjomalta taivaalta. Hän oli matkalla työpaikallaan, Kekrisen mansikkatilalla, tapaamaansa naisen luo. Heille oli tullut juttua kotieläimistä ja oli sovittu, että Piitu pyöräilisi jonain päivänä katsomaan tuon naisen, joka oli esittäytynyt Sannaksi, kotitilallaan kasvattamia lampaita, vuohia ja paria itsepäistä hanhenänkyrää.

Vaikka Sannaksi esittäytyneen maatilalle ei ollut kovinkaan pitkä matka, tunsi Piitu ihonsa kosteannihkeäksi kurvatessaan oikeaksi arvelemansa talon pihaan. Hän laskeutui pyörän päältä ja talutti sen nojaamaan läheisen aitan seinää vasten. Pyöräilytoppi onneksi haihdutti oikopäätä kertyneen hienpoikasen, eivätkä Piitun lyhyiksi leikatut farkkusortsitkaan lopulta liian tukahduttavat olleet. Hän katseli rauhassa ympärilleen josko Sanna vaikka ilmaantuisi jostain pihalle. Piitu pörrötti poikamaisen lyhyiksi leikattuja vaaleita hiuksiaan ja mutristeli varpaitaan punaisesta nahasta valmistettujen maihinnousukenkiensä sisällä.

Sannan talo oli tyypillinen maatilan kartano. Hirsistä rakennettu kaksikerroksinen päärakennus oli varsin sykähdyttävä näky. Sanna oli kuulemma ostanut talon erottuaan miehestään noin viisi vuotta sitten. Mies oli ollut eräässä suurehkossa firmassa myyntipäällikkönä ja varsin varakkaasta suvusta muutenkin. Sanna oli saanut erossa varsin mukavan kipurahan, koska mitään avioehtoa heillä ei ollut. Ihan toimettomana Sanna ei kuitenkaan elämäänsä viettänyt, vaan hän toimi kylän ala-asteella tuntiopettajana. Sanna oli oman kertomansa mukaan asustellut tuon viisvuotisen enemmän tai vähemmän yksikseen tilalla. Uutta miestä hänellä ei ollut. Mansikkamaalla Piitu oli kuullut ohimennen kylän muorien nimittelevän Sannaa ”Niittylän vanhaksipiiaksi”, vaikka hän oli vain 28-vuotias. Vain 5 vuotta Piitua vanhempi!

Piitu Kävi kokeilemassa päärakennuksen ovea ja koska se oli auki, kurkisti hän myös sisälle. Sannaa ei näkynyt missään. Hetken kuistilla seisoksittuaan lähti Piitu kävelemään kohti kasvihuoneita, jotka olivat aivan pihapiirissä. Piitu käveli ensimmäisen kasvihuoneen seinän viertä kun hän havaitsi sisällä jotain liikettä. Piitu tirkisteli varovasti naarmuuntuneen ikkunan läpi ja näki, että tuo liikkuva henkilö oli Sanna.

Sanna oli kontallaan kasvihuoneen lattialla olevan patjan päällä ja touhusi ahkerasti jotain. Piitu siirtyi vaistomaisesti lähemmäksi lasia nähdäkseen paremmin, mitä Sanna oikein teki. Lämmin kohahdus kulki salaman lailla Piitun ruumiin läpi, kun hän tajusi, mitä oikein näki edessään. Sanna oli riisunut kesämekkonsa yläosan vyötärölleen ja hyväili samalla toisella kädellä rintojaan toisen käden työnnellessä kiivaassa tahdissa mustanvihreää lieriömäistä esinettä peppuun. Välillä toinen käsi käväisi jalkovälissä ikään kuin kiusoittelemassa klitorista. Piitu seisoi hetken lamaantuneena

paikoillaan oikeastaan käsittämättä tapahtumaa, mutta jalkovälissä ja alavatsassa tuntuva, alituisesti vahvistuva sykkiminen palautti hänet tähän hetkeen. Piitu perääntyi kasvihuoneen ikkunan luota ja lähti kävelemään ripeää vauhtia pyöräänsä kohti. Hän huomasi vasta pyörälle päästyään, että pulssi hakkasi yhä hurjana ja nännit nöpöttivät pienten rintojen kärjissä kivikovina. Piitu työnsi kätensä farkkujen sisään ja yksi kevyt painallus riitti. Piitu sai valtavan orgasmin keskellä keskisuomalaisen maatilan pihamaata!

Piitun odotellessa pulssinsa tasautumista, Sanna tuli esiin kasvihuoneen takaa iloisesti kättään heiluttaen. Piitu ei tiennyt polkeako karkuun vai leikkiäkö taivaallisen tietämätöntä Sannan äskeisistä puuhasteluista. Hän päätti kokeilla jälkimmäistä vaihtoehtoa.

– Ai sie tulit käymään! Sanna huudahti ilahtuneena.

– Joo, oli nyt vapaata joten.. Piitu sai soperrettua.

– Mie olin tuolla kurkkujen ja tomaattien kimpussa. Uskomattoman paljon se vaatii hoitoa tuommoinen kasvihuone. Piitu oli näkevinään Sannan kasvoilla sekunnin murto-osan kestävän virnistyksen ja tunsi, kuinka kevyt puna levisi hiljalleen poskille.

– Hei, mutta lähdetään sisälle ja keitetään kunnon kahvit. Mennään sitten vaikka katsomaan eläimiä, käykö? Sanna jatkoi iloiseen tyyliinsä kesämekkoaan suoristellen ja vaaleita kiharoitaan pörröttäen. Sanna kumartui matkalla sisälle nyppäisemään muurahaisen varpaastaan. Takana kävellyt Piitu pani merkille, että tuo kummallisen huoleton naisopettaja ei viitsinyt käyttää pikkuhousuja reippaasti polven päälle yltävän hameensa alla.

Kun kahvit oli juotu, eläimet katseltu ja ruokittu, istuivat he talon kuistilla nauttien Sannan pöytään kattamia antimia. Piitu ei muistanut, koska hänellä aikaisemmin oli ollut näin rattoisaa. Sanna kanssa tuntui pystyvän puhumaan asiasta kuin asiasta. Vain miehistä he eivät puhuneet. Aivan kuin siitä olisi ollut jokin kirjoittamaton sääntö. Piitu katseli pöydän yli Sannaa. Sannalla oli pisamaiset kasvot, hartioille ylettyvät oljen väriset kiharat ja Piitun mielestä yliluonnollisen vihreät silmät. Hän huomasi tuijottavansa ja käänsi päänsä äkkiä syrjään. Tuttu puna levisi taas hiljalleen.

-Miepä korjaan nämä astiat, kattele sie ympärilles vaan Sanna huikkasi ja alkoi keräillä astioita.

Sannan keittiöaskareet tuntuivat vievän aikaa ja Piitu kerkesikin kiertää talon melkoisen perusteellisesti läpi. Yläkerrassa hän pysähtyi hetkeksi aikaa huoneeseen, jonka arveli olevan Sannan makuuhuone. Leveästä parisängystä päätellen. Piitun ajatukset harhailivat ja hän vetäisi hetken mielijohteesta auki vanhan piirongin ylimmän laatikon. Laatikossa oli Sannan alusvaatteita ja jokin kumma pötkylä vaatteiden seassa. Piitu ei heti käsittänyt mikä se oli, ja otti sen käteensä. Piitu tunsi olevansa tulipunainen kun tajusi pitelevänsä kädessään violettia, noin 50-60 cm pitkää, paksua hieromasauvaa. Sauvan molempiin päihin oli muotoiltu miehen terskaa muistuttava paksunnos, muuten sauva oli tasaisen sileä.

-Yksinäisen naisen iltojen huvi.

Piitu pyörähti ovelle päin ja näki Sannan seisovan oviaukossa. Sannaa nauratti.

Sanna käveli Piitua kohti, otti sauvan hänen kädestään ja tönäisi Piitut sängylle. Sanna kaatui mukana ja painoi samassa pitkän kielisuudelman Piitun huulille. Piitu ei vastustellut.

Sanna kuori topin ja farkkusortsit Piitun yltä ja jatkoi hyväilyään hallituin ottein. Piitu tunsi nänniensä kovettuvan ja pulssinsa kohoavan. Piitu makasi selällään sängyllä ja puristeli Sannan pakaroita Sannan keskittyessä nuolemaan kiivaasti Piitun nännejä. Piitu kääri Sannan kesämekon kömpelösti pois päältä ja Sanna vetäisi yhdellä sulavalla liikkeellä Piitun pikkuhousut pois. Täysin alastomina he hyväilivät toisiaan huohottaen ja kuumia kielisuudelmia vaihtaen. Piitu hyväili Sannan kookkaita rintoja ja välillä hänen sormensa eksyi Sannan ajellulle hävylle. Piitu kokeili varovasti sormella Sannan pillua. Sanna oli aivan märkä.

-Haluutko kokeilla? Sanna kysyi tuota violettia dildoa tavoitellen, mutta kysymykseen ei edes ollut tarkoitus odottaa vastausta.

Sanna hieroi dildon päällä varovasti Piitun pillun suuta, kiusoitteli klitorista ja työnsi lopulta hiljalleen dildon sisään Piitun kuumaan ja läpimärkään pilluun. Piitu huohotti silmät kiinni Sannan liikutellessa dildoa kiihtyvässä tahdissa. Äkkiä Vetäisi Piitut jaloista enemmän sängyn reunalle ja otti samalla dildon pois. Piitu katseli selällään kun Sanna ujutti dildon toisen pään omaan pilluunsa, asettui kontalleen lattialle ja tuli hiljaleen lähemmäksi. Sanna taivutti dildon toista päätä kohti Piitun pillua ja tökkäisi ulos jääneen pään suoraan pohjaan asti. Piitu voihkaisi.

Sanna nosti Piitun jalat olkapäilleen ja alkoi liikutella lantiotaan rytmikkäässä tahdissa. Lopulta tuo kaksipäinen dildo oli niin syvällä molempien sisällä, että Piitun vaaleat häpykarvat kutittivat Sannan kiiltävän sileäksi ajeltua pillua. Äkkiä Sanna nousi ja pyysi Piitua tulemaan keskemmälle sänkyä. Piitu makasi keskellä sänkyä dildon toinen puoli yhä sisällään. Sanna kävi sipaisemassa jotain voidetta purkistaan jalkoväliinsä ja asettui hänen jalkojensa päälle kontalleen, katse pois päin.

Sanna Pyllisti kevyesti ja asetteli dildon pään peräaukkonsa huulille ja alkoi hiljalleen nojautua taaksepäin. Piitu näki kuinka dildo upposi sentti sentiltä Sannan pakaroiden väliin. Muutaman hiljaisen, ikään kuin koittelevan liikkeen jälkeen Sanna aloitti villin ratsastuksen ja Piitu yritti mukailla liikettä parhaansa mukaan. Sanna laukesi heistä ensimmäisenä valtavien kouristuksien saattelemana. Sanna nousi hiljalleen ja Piitu katseli kuinka dildo luiskahti ulos Sanna peräaukosta märän lurpsahduksen saattelemana.

Sanna käännähti ja alkoi nuolla Piitun pillua sellaisella temmolla, että Piitu menetti hetkeksi ajan ja paikan tajun useiden orgasmien vavisuttaessa hänen siroa kehoaan. He suutelivat ja kääntyivät nukkumaan. Vierekkäin. Sanna Piitun sylissä. -Ensimmäinen kerta on se, jonka kuulemma muistaa loppuelämänsä, oli Piitun viimeinen ajatus ennen nukahtamista.

Melkein salaa

Melkein salaa

Lukiossa Leila ja minä olimme parhaat kaverit. Kummallakaan ei vielä ollut poikaystävää, mutta kaikenlaisia viikonloppusekoiluja riitti. Niitä nauroimme kahdestaan ja haaveilimme miehistä, jotka olisivat vielä jotain ihan muuta kuin tuntemamme hätäiset pojanklopit.

Leila oli jo siihen aikaan upea ilmestys. Hoikka, muttei ollenkaan laiha, keinuvat lanteet ja mehevät kiinteät rinnat. Taisin itsekin olla mukavan näköinen tummine pitkine hiuksineni ja kapeine vyötäröineni. Mutta Leila oli meistä se kuningatar ja heti sen näki miksi.

Sinä kesänä meillä ei kummallakaan ollut kesätöitä kuin kuukaudeksi, ja lopun aikaa vetelehdimme kaupungissa. Yhdeksi viikoksi päätimme kuitenkin mennä vanhempieni kesämökille. Heiltä olivat jo lomat loppuneet, ja saimme laiskotella ihan kahdestaan, makoilla auringossa ja tarpeen tullen maleksia kyläkauppaan pienissä shortseissa ja topeissa keimailemaan.

Leila oli niin kaunis, punertavatukkainen ja pisamainen. Seurasin pisamien lisääntymistä päivä päivältä hänen ihollaan, kun otimme aurinkoa pihanurmella, jonka olimme pyhästi luvanneet leikata vaan ei siitä mitään tullut. Naapurien läheisyyden takia emme kehdanneet ottaa aurinkoa yläosattomissa saati alasti, mutta pienissä, oikeastaan liian pienissä bikineissä Leilan vartalo ja kuulas iho pääsivätkin paremmin esiin. Tietysti oli nähnyt hänet alasti tuhat ja yksi kertaa, koulun pukuhuoneessa, vaatteita sovittaessa ja vaihtaessa, ainakin viikoittain jo vuosia. Silti en väsynyt katselemaan häntä.

Olinko ihastunut Leilaan? Leila aina tuhahteli lesboille ja kertoi homovitsejä. Hän ei ainakaan ollut ihastunut minuun. Itsekin olin epävarma, halusinko oikeasti olla naisen kanssa. Halusin olla vain Leilan kanssa, saada luvan koskettaa, suudella… siinä vaiheessa kavahdin aina ajatuksiani.

Oli varhainen torstaiaamu. Nukuimme vanhempieni parisängyssä, koska kerrossängyt tuntuivat niin hankalilta kun piti yömyöhään kikatella. Nyt olin herännyt pissahätään, ja livahtanut nurkan taakse. Aamu oli vasta valkenemassa ja valo oli vielä kalpeaa ja järvi usvan peitossa. Menin sisään ja pyyhin kosteita jalkojani ovimattoon. Sisällä Leila nukkui sikeästi, enkä viitsinyt herättää häntä, vaikka aamu olikin oudon kaunis.

Leila nukkui pienessä toppimaisessa aluspaidassa ja pikkuhousuissa. Peiton hän oli tapansa mukaan myllännyt jalkopäähän, ja hänen vartalonsa lepäsi lakanalla itsetietoisen rentona, kuin vain nuori nukkuva voi. Pää oli kääntynyt ikkunaan päin ja minusta pois.

Jäin ensin ovensuuhun katselemaan häntä. Paidan alla kohosivat suurehkot nännit, ja pikkuhousujen lahkeensuusta pilkotti hieman karvoitusta. Tajusin todella haluavani ystävääni. Ystävää, jota tuskin koskaan saisin. Mutta katsoa sain, ainakin nyt. Leila tuskin heräisi tuntikausiin, ja valoa riitti.

Menin istumaan polvilleni sängylle. Leilan rinnat olivat vielä niin nuoret, että ne säilyttivät muotonsa kaikissa asennoissa. Mietin, miltä ne tuntuisivat koskettaessa. Kunpa voisin edes nähdä ne kunnolla.

Leila tuntui nukkuvan todella sikeästi. En oikein edes ajatellut mitä tein, kun siirsin paidanolkainta hieman alemmas ja nykäisin vielä lisää. Leilan vasemman rinnan nänni oli nyt näkyvillä, ja kosketuksesta se kohosi hieman pystympään. Nännipiha oli tumma ja kurtistui hieman.

Halusin lisää, enkä oikeastaan enää välittänyt heräisikö Leila. Kumarruin hänen ylitseen ja siirsin toistakin olkainta alemmas. Yöpaidaksi tämä paita oli joutunutkin, koska se oli niin kulunut ja venynyt. Minulla oli nyt kaksi kenties maailman kauneinta ja pyöreintä rintaa edessäni, valkoisen kuultavina kevyen rusketuksen keskellä.

Hieroin käsiäni reisiin, etteivät ne olisi tuntuneet kylmiltä. Kosketin Leilan vasenta rintaa alhaalta päin, koettelin sen tuntua ja painoa. Rinta tuntui raskaalta ja yllättävän pehmeältä. Tarkkailin samalla Leilan kasvoja, mutta heräämisen merkkejä ei näkynyt. Tartuin rintaan lujemmin ja puristin hieman. Tunsin kostuvani kovaa vauhtia, ja mietin, mitä tästä kaikesta tulisi. Sama se. Omatkin nännini kohosivat kivikovina paitani alla ja olo oli todella vaikea.

Siirryin hieman, jotta saatoin ottaa Leilan molemmat rinnat käsiini. Se oli paljon ihanampaa kuin olin osannut kuvitella. Puristin rintoja ensin yhteen, mutta ne olivat niin kiinteät ettei se ihan onnistunut. Silittelin niitä ja puristin taas. Halusin suudella niitä, ja kun Leila nyt ei tuntunut heräävän, niin miksipä en.

Kosketin ensin oikeanpuoleisen rinnan nänniä varovasti kielelläni. Se oli todella kova. Tunsin Leilan liikahtelevan allani, mutta ei kai vieläkään heräävän. Nuolaisin voimakkaammin, imin ja suutelin. Nännin ja nännipihan kurtistunut pinta tuntui jännältä kieleni alla. Mietin, mitä tämä kaikki Leilalle teki, millaisia unia hän näki. Siirryin nuolemaan toista rintaa, olisin halunnut ahmia ne molemmat. Leilan iho tuntui tulisen kuumalta ja hänen hengityksensä raskaalta.

Nousin ylemmäs katsomaan siinä makaavaa Leilaa, joka oli niin kaunis, paidan kohottamat rinnat pystyinä ja kiihottuneina. Vein käden omiin housuihini, eikä minun tarvinnut painella klitoristani kuin hetki, kun tunsin järisyttävän orgasmin sisälläni. Minun oli vaikea olla hiljaa, mutta oltava oli. Tuntui, kuin yksi ei olisi riittänyt, etten koskaan tulisi tyydytetyksi näin kiihottuneena.

En välittänyt enää mistään, edes Leilan mahdollisesta pilkasta tai kauhusta. Halusin nähdä kaiken ja koskettaa. Leilan jalat olivat hieman erillään, ja saatoin nähdä violettien pikkupöksyjen haarassa tumman läikän. Se oli minun tekosiani, arvelin.

Siirryin sängyn jalkopäähän ja siirsin Leilan jalkoja varovasti yhteen. Tartuin Leilan pikkuhousuista kiinni kummaltakin puolen lantiota ja vedin. Pienet pöksyt lähtivät sittenkin melko helposti jalasta. Laitoin ne huolellisesti patjan kulmalle, ajattelin kai laittavani ne Leilalle takaisin jalkaan, sen jälkeen kun… mitä?

Siirsin ensin toista ja sitten toista jalkaa. Nukkuvaa ei ole niinkään helppo käsitellä, ja sain hieman yrittää, ennen kuin näköala oli mieleiseni. Mutta mieluinen se oli.

Leila ei ollut ajellut kaikkia karvojaan, mutta trimmannut hieman kyllä. Kaikenhan me toisistamme tiesimme, tämänkin. Nyt näin hyvin hänen pillunsa kosteuteen. Se todella kiilsi, punertava ja suuaukon kohdalta melkein purppurainen, suloinen pillu. Klitoris erottui selvästi, ja halusin maistaa sitä.

Oli yllättävän vaikeaa löytää sopivaa asentoa. Tyynyä en sentään uskaltanut ujuttaa Leilan pyllyn alle. Hetken kokeilun jälkeen pääsin kuitenkin sellaiseen kulmaan, että saatoin maistaa kevyesti naiselle tuoksuvaa häpyä. Klitoris tuntui ensin painuvan ihan kasaan kieleni alla; opin kuitenkin pian nuolemaan sitä niin, että sain sen jokaisen poimun esiin ja Leilan huokailemaan yhä syvemmin. Levitin ulompia häpyhuulia sen verran, että klitoris tuli entistä paremmin esiin. Muistin omista masturbaatiokokemuksistani, että se myös lisäsi nautintoa. Ja minä halusin Leilan nauttivan. Huokailusta päätellen onnistuinkin.

Mitä se tarkoitti? Oliko Leila hereillä? Oli tai ei, jos hän ei ollut minua tästä karkottanut, se tarkoitti että sain jatkaa. Jatkoin kielen pyörittelyä hänen pillussaan, joka kostui yhä enemmän. Hän alkoi liikehtiä allani ja tarjota lantiotaan kasvojani vasten. Tunsin hänen pillunsa jännittyvän ja turpovan, ja tajusin olevani antamassa elämäni ensimmäisen orgasmin naiselle.

Leila levitti jalkojaan enemmän ja kohotti lantiotaan, koetin seurata perässä. Otin kiinni hänen pakaroistaan ja nuolin häntä nyt todella kovaa. Sitten Leila alkoi vavahdella ja voihkia hiljaa. Pillu sykki suussani, ja taisin melkein tulla itsekin. Olin puristanut jalkojani yhteen todella lujaa. Kasvoni olivat märät, Leilan mehuista ja omasta syljestäni. Olin aika pökertynyt. Leila vain ei tuntunut heräävän…

Ystäväni lepäsi siinä vuoteella jalat ammollaan, pillu hehkuvana ja hymy huulillaan. Nukkuen, muka. Ehkä, ehkä ei. Leikitään tätä sitten näin. Otin omatkin pöksyni pois, ja asetuin istumaan jalat levällään niin, että ylsin koskettamaan myös Leilaa. Pillumme olivat todella lähekkäin ja reitemme koskettivat toisiaan. Aloin jälleen hyväillä itseäni – olin niin litisevän märkä että ensin luulin jo pissanneeni housuun. Samaan aikaan työnsin etusormeni Leilan pilluun. Minun oli pakko saada tehdä se, tuntea se.

Sisältä pillu tuntui yllättävän sileältä. Tiukka se oli kuin mikä, ihmettelin että mikä sinne muka mahtuu, kuin hento keskisormenikin tuntui täyttävän sen. Mutta uteliaskin olin, joten otin sormeni pois, ja laitoin Leilan pilluun nyt yhden sijasta kaksi sormea. Pillu venyi ihanasti, ja tajusin miten mukavaa voi olla olla mies. Liikuttelin sormiani edestakaisin ja tunsin pillun vuorotellen antavan perään ja taas sulkeutuvan sormieni ympärille. Aina vetäessäni sormia ulospäin ne kiilsivät, mutta pillu ikäänkuin vetäisi ne takaisin sisäänsä. Leila liikutteli taas lantiotaan ja huokaili. Leikittelin omalla klitoriksellani, ja lopulta jätin Leilan hetkeksi rauhaan. Kävin selälleni ja työnsin itseeni Leilasta märät sormeni ja runkkasin itselleni elämäni mahtavimman orgasmin. Näin valehtelematta tähtiä, ja henki oli loppua. Huutaa en taaskaan uskaltanut, mutta jotenkin orgasmi tuntuikin jatkuvan pitempään sillä lailla.

Makasin voipuneena sängyllä, en tiedä kuinka kauan. Sitten havahduin muistamaan Leilan, ihanan Leilan. Olin jättänyt hänet aivan hunningolle. Palasin suorittamaan tehtäväni loppuun ja laitoin taas sormeni hänen sisäänsä. Leila nytkähti ja huokasi syvään, kun aloin jälleen työnnellä sormiani hänen tulikuumassa pillussaan. Nuoleskelin samalla hänen klitoristaan, ja kohta hän laukesi uudelleen, nyt jotenkin pehmeämmin ja lempeämmin.

Liu’utin sormeni vastetahtoisesti pois hänen sisältään, kun viimeinenkin sykintä oli ohi. Mitä nyt? Leilahan nukkui edelleen, posket punaisina ja otsa hieman hiestyneenä, mutta ilmeisesti omasta mielestään kuitenkin. Kirottu nainen, ihana nainen. Mitä minä sille teen, paitsi tottelen ja kärsin ja rakastan.

Niinpä otin lattialle pudonneet violetit pikkupöksyt, laitoin Leilan jalat yhteen ja vedin hänelle housut jalkaan. Hänen reitensä olivat kosteat puoleenväliin polvia ja lakanassa oli märkä läiskä, mutta minkäs teet. Laitoin sitten omatkin housuni jalkaan ja lähdin saunalle pesulle.

Aamu oli kirkastunut ja aurinko paistoi jo järven yllä. Oli tulossa kuuma päivä. Tänään ei kyllä otettaisi aurinkoa, vaan leikattaisiin se ruoho ja kitkettäisiin ja oltaisiin niinkuin kunnon ihmiset.

Kuulin Leilan askeleet kuistilta. – Huomenta, hän sanoi raukeasti. – Haluutsä kahvia?

Kiihkeä asiakastapaaminen

Kiihkeä asiakastapaaminen

“Haluatko sä jutella enempi tästä jutusta?” Heidi kysyi oltuaan hiljaa alkumatkan.

“No en mä tiedä, onko tässä enää mitään. Mä tiedän hyvin sun kannan ja mä olen aikalailla samoilla linjoilla… Pidetään vaan hauskaa… Jos jotain vakavampaa tulee kohdalle, niin sitten tulee. Toi juttu Hannan kanssa oli ihanaa, mutta ehkä siitä sitten jotain puuttu. Ja mä alan tottumaan, että useimmat haluaa vain kokeilla tai pitää hauskaa…” sanoin ehkä hieman katkeralla äänellä, mutta Heidi ei tuntunut kuulevan sitä.

Olimme jo puolessa matkassa ajamassa asiakkaan luo. Heidillä ei ollut autoa, joten olin hakenut hänet aamulla ja ajanut siitä lähtien. Hän oli myös varannut meille hotellihuoneen, ettei meidän tarvitsisi ajaa takaisin samana iltana ja voisimme viettää kunnolla yhden yön yhdessä. Olin oikeastaan tyytyväinen ratkaisuun ja ajattelin pitää hauskaa koko rahan edestä. Ensin meidän oli kuitenkin keskityttävä tulevaan asiakaskäyntiin.

Asiakastapaaminen sujui melko leppoisissa merkeissä. Paikalla oli viisi asiakkaan edustajaa kuuntelemassa. Neljä miestä ja vaalea, minua hieman vanhempi nainen. Enimmäkseen asiakkaan puolelta oli äänessä eräs kaupparatsu yrittäen veistellä puujalkavitsejä, joille Heidin kanssa tietysti kohteliaasti nauroimme. Esityksen ajan seurasin enempi Heidiä kuin hänen esitystään. En ollut koskaan kuvitellutkaan häntä suoriin liituraitaisiin housuihiin ja rentoon mutta asialliseen neuleeseen. Ajattelin, että Heidi olisi laittanut samanlaiset vaatteet kuin muutenkin töissä, joten hän yllätti minut täysin. Itse olin laittanut mustat suorat housut ja takin sekä vaaleansiniset silkkitopin. Olinkin huomannut miesten ihailevat katseet, kun olimme Heidin kanssa tulleet firmalle ja nähnyt heidän kuiskuttelevan keskenään vilkuillen meihin päin.

Heidin lopettaessa esittelynsä vain kaupparatsu ja toinen vanhempi mies kyselivät kovasti, muut asiakkaan edustajista istuivat hiljaa. Iltapäiväkahvien jälkeen kävimme vielä läpi tarjoustamme ja vastasimme molemmat kysymyksiin, mitä asiakkaalla oli.

Neljän aikaan aloimme lopetella, kun yllättäen vanhempi mies Veikko ja kaupparatsu Janne ehdottivat, että menisimme kaikki illalliselle ravintolaan. Hyväksyimme heidän tarjouksensa toisiimme katsoen, sillä olimme ajatelleet viettää aikamme hieman toisella tavalla. Emme kuitenkaan voineet kieltäytyäkään ja sovimme tapaavamme ravintolassa kuudelta. Meillä ei ainakaan olisi vaikeuksia löytää ravintolaa, sillä se sijaitsi hotellin alakerrassa. Lähdimme hetkeksi rentoutumaan ja vaihtamaan vaatteita iltaa varten. Itse olin varannut vain rennompaa vaatetta illaksi, joten päätin pitää samat vaatteet ylläni. Heidi sen sijaan vaihtoi paidan hieman erilaiseen, ohueen, hieman läpinäkyvään paitaan. Hän oli todella upea ja seksikäs näky se päällään.

Olimme etuajassa ravintolassa ja suunnistimme baaritiskille ottamaan yhdet siiderit. Ehdimme juoda ne puoleen väliin, kun kuulimme ujon äänen takaamme.

“Moi…” Vaalea nainen seisoi takanamme aivan kuin arastellen meitä.

“Hei vaan… Sä olit Kaisa? Otatko yhden siiderin ennen kuin muut tulee?” Heidi kysyi hieman punastelevalta Kaisalta.

“Joo… Voin kai mä…” Kaisa sanoi ujosti katsellen enempi lattiaa kuin meitä. Kaisa oli laittanut päällään vaaleanpunaisen kauluspaidan, joka näytti hieman liian pieneltä hänen rintojensa kohdalta. Jalassa hänellä oli rennot ja muodikkaat lantiofarkut, jotka jättivät kaistaleen paljasta ihoa puseron ja farkkujen väliin. Hänellä näytti olevan hieman ylimääräistä vyötäröllä, mutta ei ainakaan nyt tuntunut häpeävän sitä eikä peitellyt jenkkakahvojaan mitenkään. En ollut aiemmin päivällä oikeastaan katsonutkaan, miltä Kaisa näytti, sillä hän oli ihminen, joka hukkui massaan. Kaisalla oli neliömäiset kasvot ja hieman pysty nenä. Suorat vaaleat hiukset kehystivät hänen kasvojaan, jotka nekin kertoivat ylimääräisistä kiloista. Kaisa tuntui hieman hämmentyvän tarkkailustani ja lähinnä kuunteli, mitä me puhuimme.

Pikkuhiljaa miehetkin saapuivat ravintolaan ja pääsimme pöytään ja tilaustemme pariin. Itse päätin syödä kanaa ja ruokajuomaksi otin valkoviiniä. Janne tilasi hieman rehennellen meille kaikille aperatiivit. Aluksi keskustelu pitäytyi työasioissa, mutta miesten saatua enempi juomia jutut menivät uusille urille. Nauroimme kohteliaasti heidän vitseilleen, mutta itse en halunnut muuta kuin pois. Välillä vilkuilin Heidiä miettien, kuinka seksikkäältä ja haluttavalta hän näytti. Halusin viedä hänet pois ravintolasta huoneeseemme ja riisua hänet, mutta samassa Jannen uusi härski vitsi toi minut takaisin todellisuuteen. Ilta jatkui samanlaisena syömisten ja juomisten ajan. Ainoa hyvä syy, miksi kestimme Jannen jutut, oli, että hän rehvakkaasti maksoi kaikkien illallisen. Suostuimme vielä hetkeksi jäämään istumaan heidän seurakseen, vaikka jo vilkuilimme toisiamme etsien pakotietä yhteiseen yöhön.

Yhdentoista aikaan päätin erota seurasta juoman hakemisen tekosyyllä ja suunnistin baaritiskille. Näin Kaisan istuvan baaritiskillä siemaillen siideriään, hieman apean näköisenä. Menin hänen selkänsä taakse ja laskin käteni hänen olkapäälleen: “Moi… Mitäs sä täällä yksin istut?” Kaisa tuntui hieman hätkähtävän kosketustani ja näytti hieman punastuvan.

“No en mä jaksa enää noiden juttuja kuunnella… Kuullut ne niin monta kertaa ja aina samat härskit vitsit. Jossain vaiheessa niihin kyllästyy aivan totaalisesti”, Kaisa sanoi hieman kännisellä äänellä pystyen nyt katsomaan minua yllättävän pitkään silmiin. “Muutenkin vähän ärsyttänyt koko työ. Mut oli tosi kiva, kun te tulitte käymään… Edes vähän saa jutella jostain muustakin kuin autoista”, Kaisa jatkoi minun tilatessa siideriäni.

“No en mäkään oikein noita Jannen juttuja jaksa kuunnella, ja kun ajattelimme alun perin Heidin kanssa viettää tyttöjen iltaa tänään”, sanoin siemaisten siideriä ja katsoen pöytään päin.

“Mä luulin, että te piditte sen jutuista, kun nauroitte silleen…” Kaisa sanoi hieman hämmästyneenä.

“No onhan ne silleen ihan ok, mut en mä ainakaan oikein tykkää tuollaisista jutuista. Ja tehän olette tärkeä asiakas meille”, sanoin paljastaen enempi kuin aikomukseni oli.

“No musta tuntuu, että te taidatte kyllä saada tän jutun ihan varmasti. Ainakin mitä ollaan puhuttu. Kun mustakin te… tai siis toi teidän juttunne vaikuttaa tosi mahtavalta”, Kaisa lipsautti. Kuulin hänen lipsautuksensa, mutta olin aivan kuin en olisi kuullut kaikkea.

“Hei! Heivataan noi ukot ja mennään meidän huoneeseen jatkoille. Käydään sitten vaikka tässä yökerhossa bilettämässä?” sanoin katsoen Kaisaa silmiin.

“Joo… Vois kait sitä…” Kaisa sanoi hieman epävarmasti, mutta huomasin pienen innostuksen pilkahduksen hänen silmissään.

Otin Kaisaa kädestä kiinni ja vein hänet pöydän lähelle. Ilmeisesti Heidi oli onnistunut lukemaan ajatukseni jotenkin, sillä hän sanoi jo miehille näkemiin ja kiitteli heitä illasta torjuen samalla pyynnöt jäämisestämme. Tunsin vielä miesten katseet pepuillamme ja oikeastaan se nostatti itsetuntoani hieman lisää.

Vitsailimme ja nauroimme kepeästi mennessämme huoneeseemme. Kaisa seurasi hiljaisena perässämme ja huomasin hänen jännittävän selvästi. Kaisa vastaili vain vaimeasti kyselyihimme ja tuntui enempi keskittyvän katselemaan kenkiään kuin keskustelemaan. Heti huoneeseen päästyämme tein meille kolmelle paukut ja juhlistimme iltaa. Heidi loi minuun ihmetteleviä katseita, miksi olin pyytänyt hiljaisen ja ujon Kaisan ylös huoneeseemme, mutta iskin vain hänelle silmää hymyillen.

Saimme pikkuhiljaa Kaisan avautumaan enempi ja liittymään keskusteluihimme. Ehkä alkoholi vaikutti tai sitten pystyimme luomaan sen verran rennon ilmapiirin, että Kaisa pystyi voittamaan ujouttaan hieman. Lopulta juttumme siirtyivät kuitenkin alakerran yökerhoon ja sinne siirtymiseen.

“Mulla ei ole kyllä oikeastaan mitään päälle laitettavaa”, sanoin hieman masentuneena.

“No onhan sulla noi farkut ja se yks toppi, minkä otit”, Heidi sanoi toista drinkkiään siemaisten.

“Onko täällä muuten kova meno yleensä?” Heidi kysyi Kaisalta.

“Noo… en mä oikein tiedä… en mä oikein täällä käy”, Kaisa sanoi punastuen hieman.

“Sä et käy baarissa paljoa?” sanoin riisuen puseroni, paljastaen mustat pitsiset rintaliivini.

“En mä oikeastaan…” Kaisa sanoi vilkuillen minua.

“Onkos sulla sitten joku ukko, joka ei päästä sua bilettään?” kysyin riisuen suorat housuni pois, jääden seisomaan alusvaatteisillani Kaisan eteen.

“Ei… ei ole kukaan halunnut mua…” Kaisa sanoi nyt tuijottaen minua.

“Mutta sähän olet kaunis. Hieman ujo, mutta kaunis”, Heidi sanoi päästen nyt juonesta kiinni. Samalla hän istui Kaisan viereen ja siirsi vaalean hiussuortuvan hänen poskeltaan korvan taakse. Katsoin kuinka hänen hengityksensä tiheni ja rintansa kohoili nopeammin.

“Kiitos…” Kaisa sanoi punastuen aivan totaalisesti.

“Eikö sulla ole kavereita, jotka ois vienyt sut ulos hauskaa pitämään?” sanoin istuen Kaisan toiselle puolelle.

“Ei… Tai on, mutta kaikki on suhteessa…” Kaisa sanoi helottaen punaisena kuin keitetty rapu. Näin kuinka hänen silmänsä vaelsivat vartalollani, vaikka hän yritti sitä kovasti peittää.

“Älä suutu, mutta oletko sä kiinnostunut naisista?” täräytin suoran täysilaidallisen vasten Kaisan punoittavia kasvoja.

Kaisa ikään kuin taisteli itsensä kanssa, aivan kuin tietäen elämänsä tilaisuuden tulleen, mutta uskaltamatta kertoa sitä. Sitten hitaasti, huultaan purren hän nyökkäsi. Hän painoi kasvonsa aivan kuin peläten reaktiotamme ja kaiken hajoavan ja katoavan kuin ihanan unen. Nostin hänen päätään hellästi hymyillen hänelle.

“Niin mä vähän arvelinkin, kun olet katsellut meitä siihen malliin koko illan. Ensin ajattelin, että se oli vain ihailua, mutta sitten mietin, että se voisi olla enempikin.” Sen sanottuani painoin hellän, pitkän suudelman Kaisan pehmeille huulille. Kaisa henkäisi suudelman loputtua, mutta samassa Heidi käänsi hänen päänsä omaan puoleensa ja suuteli vuorostaan Kaisaa. Heidi suuteli Kaisaa pitkään ja suudelman loputtua Kaisa henkäisi:

“Siis en mä oo uskaltanut ikinä kuvitellakaan mitään tämmöistä. Mä oon salaa toivonut jo pitkään jotain tapahtuvan, mutta mä aloin jo luopumaan toivosta… varsinkin kun mä olen tällainen läski ja sairaan ujo…”

“Kyllä sä kaunis olet, eikä sun tarvi luopua toivosta. On aivan varmasti olemassa joku sinullekin. Aivan kuin minullekin. Me nyt pidetään vain hauskaa Heidin kanssa. Ei siis olla yhdessä. Ja oikeastaan ajateltiin tänään pitää kahdestaan hauskaa, mutta kun mä tuolla alhaalla tajusin, mitä ne sun vilkuilut oikein merkitsi, niin ajattelin, että ehkä sinäkin haluaisit pitää hauskaa?” sanoin katsoen Kaisaa silmiin, joka ei nyt irrottanut katsettaan silmistäni.

“Arvaa vain kuinka paljon…” Kaisa sanoi hiljaa, mutta nyt vakaammalla äänellä. Sen sanottuaan kumarruin Kaisan puoleen ja suutelin häntä uudestaan, nyt hieman vaativammin ja kiihkeämmin. Kaisa vastasi suudelmaani ehkä hieman liian kovaa aivan kuin yrittäen liikaa. Vetäydyin suudelmasta ja aloin hitaasti avata hänen paitansa nappeja. Heidi jatkoi suutelemista ja piti suudelman hellänä. Riisuimme Heidin kanssa yhdessä Kaisan paidan pois. Katsoin kuinka Heidi avasi rintaliivien hakaset ja riisui ne hitaasti pois. Kaisa ei peitellyt rintojaan lainkaan, vaan nojasi taaksepäin alkaen rentoutua hieman. Katsoin hänen raskaita rintojaan niiden noustessa ja laskiessa hengityksen tahdissa. Hymyilin hänelle rohkaisevasti ja painoin hänet makaamaan sängylle. Heidi alkoi riisua omia vaatteitaan minun avatessani Kaisan farkkuja. Kaisa katsoi Heidin alastonta vartaloa, samalla kun sain vedettyä hänen molemmat housunsa pois. Hän tuntui voittaneen rohkeutta tai sitten hänen himonsa sai unohtamaan kaikki estot, joita hänellä aiemmin oli ollut.

Nousin sängyltä ja riisuin alusvaatteeni katsellen Kaisan alastonta vartaloa. Hänen rintansa olivat suurehkot, hieman isommat kuin Heidillä, mutta pehmeämmän näköiset. Hänen nännipihansa olivat vaaleanpunaiset ja isommat kuin Heidin vastaavat. Ylimääräiset kilot näkyivät pömppövatsassa, joka kaartui söpösti. Kaisa piti vielä jalkojaan yhdessä ja näin vain vaalean, tuuhean karvakolmion. Asetuin sängylle makaamaan Kaisan toiselle puolelle Heidin makoillessa toisella puolella suudellen Kaisaa. Aloin hyväillä Kaisan pehmeää rintaa pyörittäen peukaloani nännipihan päällä kevyesti. Nänni alkoi nousta hitaasti esiin kurtistaen nännipihaa pienemmäksi. Huomasin kuinka Heidi hyväili toista rintaa kielellään käden kulkiessa pitkin Kaisan pehmyttä keskivartaloa. Suutelin kevyesti Kaisan rintaa ja otin kovettuneen nännin suuhuni imaisten sitä kevyesti. Kaisa vaikeroi hieman nauttien selvästi saamastaan huomiosta. Kuljetin käteni hitaasti hänen jalkojensa väliin. Törmäsin siellä Heidin käteen ja katsoimme toisiamme käsiemme kohdatessa. Ujutin käteni alemmas pitkin Kaisan vakoa hänen levittäessä jalkansa aivan levälleen tehden käsillemme tilaa. Kaisa tuntui suorastaan valuvan kosteutta sormieni tutkiessa hänen vakoaan. Nostaessani kättäni ylemmäs tunsin, kuinka Heidin sormet pyörivät villisti Kaisan klitoriksen kohdalla antaen hänelle ensimmäisen orgasmin.

Siirryin hieman Heidin siirtyessä Kaisan päälle suudellen häntä intohimoisesti. Siirryin tyttöjen jalkapäähän katsoen ihanaa näkyä edessäni. Heidin kaunis peppu ja kosteudesta kiiltelevä häpy oli yläpuolella ja Kaisan kiimaa valuva häpy alapuolella. Sukelsin Kaisan jalkojenväliin ja nuolaisin hänen vakoaan. Tunsin kuinka hän värähti, mutta halusi selvästi lisää. Aloin hitaasti nuolla hänen vakoaan, kun yhtäkkiä Heidi laski oman lantionsa alas ja aivan edessäni oli kaksi ihanaa häpyä. Aloin nuolla niitä molempia, mutta yritin keskittyä enempi Kaisan vakoon. Ilmeisesti tämä ei riittänyt Heidille, vaan hän nousi ja istui Kaisan kasvojen päälle. Keskityin nuolemaan Kaisan vakoa sivallellen kielelläni hänen paksua klitoristaan. Joko Kaisa oli erittäin herkällä päällä tai sitten hän oli erittäin kiihottunut koko tilanteesta, sillä pian hän vaikeroi jo uuden orgasmin kourissa yrittäen päästä kieltäni karkuun. Päästin Kaisan ja nousin ylös sängyn viereen katsoen, kuinka Heidi nautti Kaisan kielestä. Samassa Heidi huomasi minun olevan ilman ja nousi Kaisan päältä pois. Hän ohjasi minut makaamaan ja Kaisan nuolemaan minua tullen itse päälleni. Minua ei tarvinnut kahdesti kehottaa ja aloin innoissani nuolla Heidin jo valmiiksi kosteaa vakoa. Tunsin Kaisan kielen omalla hävylläni opettelemassa nautinnon tuottamista. Ilmeisesti Heidi ei ollut jaksanut odottaa Kaisan oppivan tullessaan päälleni. Nuolin vaativasti hänen vakoaan ja kuulin hänen alkavan innostua asiasta. Yritin käsilläni hillitä Heidin lantion edestakaisliikettä, mutta silti tunsin, kuinka naamani kostui hänen eritteistään. Yritin pysytellä Heidin voimakkaiden liikkeiden tahdissa, mutta pian tunsin, kuinka hän alkoi väristä ja hänen lantionsa liike hidastui. Sitten hän nousi päältäni sängylle makaamaan.

Kaisa sen sijaan tuntui olevan hieman hukassa nuollessaan minua ja otin hellästi hänen kasvonsa käsieni väliin. Ohjasin häntä ylemmäs ja samassa tunsin, kuinka hänen kielensä kosketti nupukkaani saaden väreet kulkemaan pitkin vartaloani. Tunsin Kaisan sormien koskettelevan varovasti häpyäni levittäen kosteuttani. Laskin toisen käteni alas ja levitin hieman häpyhuuliani, jotta Kaisa pääsisi paremmin nuolemaan herkkää klitoristani. Heidi painautui nyt viereeni ja alkoi hyväillä rintojani lisäten nautintoani. Voihkin kiimassa ja nostin hieman lantiotani Kaisan suuta vasten vaatien häntä imemään klittaani. Kaisan yrittäessä nostaa päätään lantioni mukana toinen käteni painoi hellästi mutta päättäväisesti sen takaisin. Kaisa pääsi pian juonesta kiinni ja tunsin, kuinka huippuni alkoi jo lähestyä. Voihkin tiheämmässä tahdissa ja tunsin, kuinka lihakseni jännittyivät ennen orgasmia. Sitten tunsin pääseväni viimeisen esteen ylitse ja nautinto vavisutti vartaloani.

Kaisa lopetti nuolemisen ja nosti hymyillen päätään. Hänen leukansa kiilteli kiimanesteistäni ja Heidi kiirehti suutelemaan ne pois. Heidin lopetettua minä painauduin Kaisan vartaloa vasten ja suutelin häntä intohimoisesti.

“Tää oli mun unelmien täyttymys”, Kaisa sanoi rauhoituttuamme.

Emme jutelleet tapahtumasta sen enempää, vaan päätimme yhteistuumin käydä vielä pyörähtämässä yökerhossa, vaikka kello olikin jo paljon.

Vielä viikko tapahtuman jälkeen sain Kaisalta sähköpostia hänen kiitellessä meitä ja todetessa, että olimme saaneet hänen firmansa asiakkaaksemme.

Tyttöjen orgasmiopit

Tyttöjen orgasmiopit

Kevät eteni vauhdilla. Saimme Marjaajan kanssa mopokortit taskuun ja Marjaana sai, lähinnä vanhimman veljensä ansiosta, myös uutukaisen skootterin. Olisi ehkä sittenkin kivaa, jos olisi veli. Marjaanan vanhempi veli ei ole asunut kotona moneen vuoteen. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä hän tekee, mutta hänen tyttöystävänsä isällä on ihan oikea pornokauppa. Sieltä, tai paremminkin varastosta, olivat synttärilahjanikin tulleet. Ihana EU kielsi myymästä tuotteita ilman jotakin tarraa ja niinpä minullekin oli päätynyt ylijäämätavaraa.

Kun näin Jaakon lähtevän tyttökaverinsa kanssa, mielessäni kävi, mitä kaikkia leluja he mahtoivatkaan käyttää iltojensa iloksi. Odottelin Marjaanaa ulkona ja etsiskelin hyvää istuma-asentoa. Nojaamalla toisella jalalla maahan ja pitämällä toista hiukan koukussa sain penkin reunan aika mukavaan paikkaan. Farkkujen sauma painoi tiukasti pillua ja värinä tuntui kivasti välillä pepussa ja välillä pillussa keinuessani hitaasti edestakaisin. En kehdannut kumartua enempää eteenpäin, mutta mieli kyllä teki.

Ajatuksissani Lissu, Marjaanan isoimman veljen tyttökaveri, levitti juuri jalkojaan ja Jaakko työnsi sisään ihan mielettömän kokoista dildoa. Tyttöparka ulvoi kivusta ja nautinnosta, ja Jaakon mulkku etsiytyi juuri peppureiälle, kun Marjaanan huuto palautti minut julmasti takaisin kylmähköön kevättuuleen. ”Moi, minne mennään?”

Huokaisin syvään ja Marjaana katseli hymyillen ja tajusin, etten ollut lopettanut keikuttamistani. Hymyilin takaisin ja totesin yksinkertaisesti: ”Panettaa, ihan helvetisti.”

Marjaana haki skootterin autotallin vierestä ja heilautti kättään seuraamisen merkiksi ja lähti ajelemaan. Minun piti keskittyä ajamiseen ja sain hiljalleen itseni liikenneturvalliseksi. En ihan täysin, sillä ajattelin edelleen, miten saisin orkun ja vieläpä aika pikaisesti. Muistelin samalla Marjaanan kanssa käytyä keskustelua silloin synttärilahjan saamiseni jälkeen. Marjaana oli tunnustanut, että se oli hänen ensimmäinen orgasminsa. Minusta se oli todella outoa. Itse sain orkun helposti, varsinkin jos vähän peppuilin samalla.

Marjaana ajoi kohtuullista vauhtia ja pian olimme santatiellä, joka johti uimarannalle. Minulla oli vähän turhan vähän päällä ja viima tuntui kylmältä. Jos Marjaanan tarkoitus oli, että menisimme uimaan, niin eipä taitaisi onnistua. Marjaana ajoi kuitenkin tienhaaran ohi ja kääntyi vasta muutamaa risteystä myöhemmin. Olimme melkein keskellä korpea. Metsä oli tiheää ja juuri sellaista vanhaa ja tummanpuhuvaa, jota pelkäsin ihan hulluna. Minua puistatti, kun mietin, miltä täällä näyttäisi iltahämärässä.

Marjaana veti skootterin jaloilleen, otti pienen repun ulos ja pisti kypärän tilalle. Olimme puhuneet poikaystävän hankkimisesta ja siinä ei Marjaanalla pitäisi olla vaikeuksia. Hän oli aika pienikokoinen mutta sopusuhtainen ja liikkui kuin balleriina. Itse olin pitkä ruipelo ja kävelin töksähdellen kuin satavuotias mummeli. Sitä paitsi Marjaanalla oli tosi nätit kasvot, kun omani olivat pitkät ja kapeat. No onneksi oli kesä tulossa. Tiukassa minihameessa mun metrikintut sai sentään joitain katseita kääntymään.

Painuimme pieneen hirsitaloon. Se ei ollut mökkiä suurempi, mutta ihan kodikkaan näköinen. Ovi oli lukossa, mutta avain oli pienessä kaapissa oven vieressä. ”Mikä tää paikka on?” Marjaana ei vastannut, vaan käveli hitaasti yläkertaan.

Mun olisi pakko opetella keinuttaa pyllyä niin kuin Marjaana. Tiesin hyvin, että jätkät ei voinut olla katselematta, kun Marjaana keinui ohi niin kuin olin kuullut niiden sanovan. Sitä paitsi Marjaanalla oli melkein C-kupit ja ne näytti tosi komeilta. Mulla oli semmoiset A-miinusmiinukset. Hyvä, jos ne edes näkyivät villapaidan alta.

Marjaana avasi laukun ja otti esille Kolan ja viinapullon. Katselin vähän kummeksuen, mitä ihmettä bestikselläni olisi mielessään. Laukusta tuli ulos vielä pari kinkkuvoileipää ja melkein tyhjä talouspaperirulla. Yläkerrasta näki juuri ja juuri puiden välistä järven tai siis sen lammen, jota kutsuttiin järveksi, ja tienristeykseen ja pitkälle metsään. Marjaana kaatoi viinapullosta pienen lorauksen kokikseen ja maistoi. Rommiviinaa luki etiketissä. Katselin hänen sekoitteluaan ja odottelin, mitä tapahtuisi. Lopulta Marjaana ojensi pullon minulle ja maistoin. Ensin se ei maistunut mitenkään erikoiselta, mutta sitten viinan maku pamahti suuhuni. Huh, sanoin ja tunsin vähän vilunväreitä. Marjaana otti vielä kulauksen ja katsoi sitten silmiini. Katselin takaisin ja tunsin oloni levottomaksi.

”Voitsä runkata mua?”

Hätkähdin vähän. En ollut odottanut ihan noin suoraa kysymystä, vaikka olinkin vähän arvaillut, että jotakin kivaa ja jännää olisi tulossa.

”Joo, tottakai. Haluutsä, miten?”

Marjaana riisui housunsa ja näin, että hän oli tehnyt itselleen posliinin.

Katselin, miten ulommat häpyhuulet aukenivat hieman paljastaen vähän turvonneet, kostuneet ja tummanpunaiset pienet häpärit. Mielessäni kävi ajatus, että taisin olla joku pervo triseksuaali. Kiihotuin katsellessani naapurin aitaa korjanneita miehiä, niin että kurkin verhojen raosta ja kuvittelin, miten minua naitaisiin ja kunnolla, ja samalla runkkasin klitoriksen niin araksi, että vietin loppuillan hamosessa ilman alkkareita. Saamani lahjat olivat olleet kovassa käytössä eli tykkäsin muovisista ystävistäni todella paljon, mutta bestikseni posliininen, kiimasta kiiltävä pillu sai suuni kuivumaan.

Tunsin tietynlaista nipistelevää tunnetta haaroissani ja tiesin, ettei kuluisi kuin hetki, kun minun olisi pakko joko tyydyttää itseni tai tulla hulluksi himosta. Marjaana nojasi jonkinlaiseen vuodesohvaan. Hän piti käsiään sohvan selkänojalla ja levitti jalkansa melkein spagattiin. Päänsä hän oli kallistanut kokonaan taakse. Laskeuduin alas ja kumarruin eteenpäin. Työnsin pienen pöydän pois tieltä ja näin, mitä talouspaperirullan sisällä oli. Musta, melkein kirkkaanpunaisella päällä varustettu, luonnollisesti muotoiltu dildohan se siellä. Ilmeisesti Marjaanakin oli saanut synttärilahjan.

Vedin dildon ulos. Se oli hiukan käyrä ja aika tiukassa. Mukana tuli pieni minigrip-pussi täynnä harmahtavaa voidetta. Tunnustelin keinokyrpää varovasti. Sen pinta tuntui lämpimältä ja vähän samettiselta. Hiukan, ei karhealta, mutta ei liukkaan sileältäkään.

Pussailin Marjaanan reittä mennen pikkuhiljaa lähemmän kosteaa lemmenpesää, mistähän sekin nimitys tuli mieleeni. Marjaana värähti pikkuisen jokaisesta pususta. Lipaisin kielelläni ihan varovaisesti, juuri ja juuri koskettaen ja puhalsin sitten pitkään kohti odottavaa klitorista. Marjaana nosti peppuaan ja valutti itseään vähän alemmas. Halusin hiukan kiusoitella häntä ja pitää huolta, että hän olisi kunnolla kiimassa ennen kuin aloittaisin toden teolla.

Työnsin käteni paidan alle ja painoin rintaliivit pois tieltä. Marjaanan rinnat olivat lämpimät ja painavat. Tunsin itseni vähän kateelliseksi ja tunnustelin niiden pehmeää ja joustavaa, mutta silti kiinteää rakennetta. Liu’uttaessani käsiäni niiden yli tunsin kovina seisovat nännit kämmenenpohjiani vasten. Marjaana huokaili. Hänelle rinnat olivat kuin peppu minulle ja hyväilin niitä painellen kevyesti. Vedin toisen käteni pois paidan alta ja avasin suutani apuna käyttäen vasurilla voidepussin. Marjaana se osasi ajatella kaikkea. Otin rasvaa käteeni ja laitoin kämmenet takaisin rinnoille. Pyöräytin oikeasta kädestä vähän voidetta vasempaan käteenikin ja aloin liu’uttaa nännejä rasvattujen sormieni välissä.

Marjaana voihki, ensin hiljaa, mutta sitten häpeättömän lujaa. Puristelin rintoja ja painoin huuleni tiukasti kiinni pilluun. Avasin suuni ihan auki ja imaisin kevyesti häpyhuulet suuhuni. Pyörittelin kieltäni ja imin samalla Marjaanan liukastetta suuhuni. Se maistui, sen vähän mitä se edes maistui, hieman makealta, mutta vaikutus oli järkyttävä. Otin toiseen käteeni hieromasauvan ja kastoin sen pään liukasteeseen. Luultavasti liukastetta ei olisi edes tarvittu. Marjaanan pillu kiilteli ja pieni noro valui kohti peppureikää.

Marjaana oli siirtynyt vieläkin alemmas. Asento näytti hankalalta, mutta hänellä oli varmaan muuta mielessään. Dildo näytti houkuttelevalta. Vaalea liukaste valui sitä pitkin alaspäin ja hämärässä huoneessa sitä olisi voinut luulla neekerin vehkeeksi. Sormeni eivät ulottuneet sen ympäri ja kääntäessäsi sen päälle se värisi todella lujaa.

Marjaana oli laittanut kätensä rinnoilleen ja hieroi niitä voimakkaasti puristellen ja nyppien liukastettuja nännejään. Minusta se näytti jopa kivuliaalta, mutta hän selvästi nautti. Säädin sauvan pienemmälle ja painoin sen avonaisen odottavalle pillulle. Olin suunnitellut, että leikittelisin hetken, mutta Marjaana painoi sauvan sisäänsä yhdellä rajulla painalluksella. ”Ouch”, Marjaana hätkähti hiukan ja vedin sauvan hitaasti ulos. Marjaanan huohotus sai rinnat värisemään. Dildossa oli sekoittuneena Marjaanan kiimaliemet, liukastetta ja aavistus verta. Marjaanan äänessä oli käheä ja kiimainen sointi hänen todetessaan silmät kiinni ja uudestaan jalkojaan levittäen: ”Tais mennä neitsyys”. Minua hymyilytti vähän ja samalla ajattelin, että pitäisin itseäni neitsyenä, kunnes olisin saanut mulkkua sisääni, mitä ei varmaan koskaan tapahtuisi.

Painoin sauvan hitaasti sisään ja vedin sen vielä hitaammin ulos. En voinut olla katsomatta, kuinka häpyhuulet kietoutuivat kiinni dildoon. Nuoleskelin niitä pitkin vedoin. Yritin runkata itseäni, mutta farkut olivat tiellä. Sain jonkinlaisen tuntuman ja kiimani lisääntyi, mutta tajusin kyllä, etten saisi itseäni laukeamaan. Yritin kyllä saada käteni farkkujen sisään, mutta kyykyssä sekään ei onnistunut. Marjaanan ääntely muuttui hiljaiseksi ulinaksi ja tiesin, mitä pian tapahtuisi. Tieto siitä, että hän laukeaisi pian, teki oloni todella tukalaksi. Halusin hänen nauttivan kunnolla, mutta minun oli pakko saada kuumottavalle klitorikselleni jotakin, mikä saisi minut laukeamaan.

Vedin sauvan noin puoleenväliin ja käänsin sitä hiukan alaviistoon. Marjaana alkoi voihkia. Olin tainnut löytää hänen G-pisteensä. Marjaana liukui hiukan alemmas ja laski jalkansa lattialle. Näin, miten kädet puristuivat selkänojaan ja lantio alkoi nykiä. Liikutin sauvaa ihan pikkuisen, kääntelin sitä ja etsin, löytäisinkö uudelleen kohdan, mikä saisi Marjaanan laukeamaan. Mieleni teki nuolaista hänen klitoristaan, mutta vielä enemmän halusin nähdä kunnolla, miten hän saisi orgasmin. Katsoin, kuinka suu aukeni ja kieli kävi kostuttamassa huulia. Suu jäi raolleen ja kivikovat nännit olivat pysäyttäneet paidan valumasta takaisin rintojen päälle.

Marjaanan lantio nyki edestakaisin koettaen saada hieromasauvan tunkeutumaan pohjaan saakka. Sitten sauva löysi etsimänsä. Marjaana nousi ylös jännittäen jalkansa ja vetäen itseään kaarelle. Hänen äänensä muuttui melkein kimeäksi ja se oli sellainen katkonainen ”Aa-aa-a-aa-aaa-a”. Liikutin sauvaa tehden pienenpientä ympyrää nautinnosta voihkivan bestiksen pillussa. Oma hengitykseni oli myös muuttunut huohotukseksi ja istuin nyrkkini päällä koettaen saada itseni laukeamaan. Käteeni sattui, mutta painauduin sitä vasten vielä voimallisemmin. Marjaanan jalat lähenivät toisiaan kuin koittaen estää sauvaa tekemästä työtään. Lopulta hän sai jalkansa kiinni toisiinsa, mutta pidin sauvan silti pienessä liikkeessä hänen sisällään.

Marjaana kaatui kyljelleen sohvalle ja näin hänen ilmeestään, että orgasmi oli todella lähellä, mutta ei kuitenkaan tullut. Vaihdoin nopeasti vasemman käteni sauvalle ja työnsin samassa Marjaanan olkapäälläni Marjaanan jalat auki toisistaan. Työntelin sauvaa pitkin vedoin edestakaisin ja hieroin samalla oikealla kädelläni klitorista. Marjatan omien nesteiden ja liukasteen sekoite oli vaahtoutunut ja posliinisessa pillussa se näytti tosi asiassa aika irstaalta, mutta minut se sai sekaisin.

Katsoin Marjaanan kasvoja ja näin, miten niiden ilme oli tiukka. Huulet olivat kiinni ja niska oli jännittynyt niin, että saatoin nähdä verisuonten pullistelevan. Olin koettanut joskus, montako kertaa pystyisin tyydyttämään melkein orgasmiin ja lopettamaan. Ajatus oli, että sitten laukeaisin vielä paremmin. Pystyin kerran, kunnes noin viisi minuuttia myöhemmin työntelin hiusharjaa peppuuni ja hieroin klitorista etusormella niin, että sormeeni tuli kramppi enkä saanut sitä suoraksi kuin vetämällä toisella kädellä. Ja nyt Marjaana oli tuossa epätoivoisessa tilanteessa.

Olin kiimassa kuin kissa kuutamolla ja tarvitsin itselleni orkun, joten painelin sauvaa sisään ja ulos sellaisella vimmalla, että olisimme varmaan voittaneet porno-oskarin. Hieroin klitorista peukalolla ja yritin samalla saada nännin suuhuni. Edestakaisin liikkuva sauva toi mukanaan lisää vaahtoa ja vedin sitä sormillani klitorikselle voidakseni hieroa orgasminappia kahdella kolmella sormella.

Käännyin selkä Marjaanan kasvoihin päin voidakseni paremmin käyttää käsiäni. Kuulin lyhyet katkonaiset huokailut ja tunsin, kuinka kättäni nipisteli vedenkierron palatessa. Tunsin, kuinka kurkkuuni takertui pala. En saisi Marjaanaa laukeamaan. Olin niin vihainen itselleni, että päätin lopettaa runkkaamisen ikiajoiksi, ellen onnistuisi. Pyörähdin sohvalle, jäin jotenkin oudosti roikkumaan puolittain kyynärpäitteni varaan ja työnsin Marjaanan jalat auki. Vedin sauvan kokonaan pois ja näin, kuinka se oli avannut pillun aivan auki. Saatoin nähdä pillun sisälle varmaan sormen matkan verran ja pissiaukkokin oli turpeana ja avonaisena. Upotin kieleni syvälle ja maistoin tai paremminkin tunsin liukasteen rasvaisen maun. Marjaana laittoi toisen jalkansa lattialle ja toisen selkänojalle. Otin pillusta liukasta sormiini ja vein käteni rinnoille. Tässä asennossa ne tuntuivat vielä suuremmilta. Heti saatuani nännit sormieni väliin kuulin tyytyväisen huokauksen. Marjaanan rinnat olivat hänen kiihkonsa edelläkävijät. Hieroin nännejä aika rajusti ja painelin samalla kieltäni sisään.

Mielessäni oli vain yksi. En lopettaisi ennen kuin Marjaana olisi lauennut. Oma kiihkoni tuntui vielä jalkovälissä, mutta olin kuitenkin hiukan rauhoittunut. Kokeilin kielelläni eri liikkeiden vaikutusta. Pyöritin kieltä klitoriksessa, nuolaisin pitkiä vetoja ihan alhaalta saakka. Posliini oli ihana. Saatoin kuljetella kieltäni kaikkialla ja imeskellä ja nuoleskella. Muutaman kokeilun jälkeen löysin sen, mistä Marjaana tuntui pitävän eniten. Lähdin liikkeelle ihan alhaalta. Olisin voinut aloittaa pyllystäkin, mutta Marjaanan asento ei antanut siihen mahdollisuutta, ja vedin kieltäni ylöspäin nuolaisten mukaani kiimapisaran. Avasin häpyhuulet kielelläni ja painoin sitten kieleni hiukan sisälle. Imin kevyesti ja sain pissiaukon nousemaan. Painoin kielen sitä vasten ja liu’utin kielenkärkeä muutaman kerran edestakaisin. Sitten oli klitoriksen vuoro. Marjaanan klitoris oli iso ja kova. Nuoleskelin sitä pyörittävällä liikkeellä ja tunsin voimakasta tyydytystä tuntiessani, miten bestikseni lantio värisi nautinnosta.

Painoin huuleni suppuun ja imaisin varovasti klitoriksen huulieni väliin. Orgasminappi tuntui selvänä ja liikutin kieltäni sivuttain. Aloin pikkuhiljaa kiihtyä uudelleen ja imaisin hiukan turhankin kovaa. Marjaana päästi pienen aih-äänen ja nostin päätäni nähdäkseni, sattuiko häneen. Mutta pääni painettiin alas ja aloitin uuden kierroksen. Päästyäni loppuun en uskaltanut enää ottaa klitorista huulieni väliin, mutta aikoessani aloittaa uuden nuoleskelun Marjaana veti minut kevyesti hiuksista ylöspäin. Nuolaisin vähän joka puolelta ja luulin, että hän halusi minun keskittyvän tuohon villinä odottavaan nautintonappulaan, joka aina kieleni sitä koskettaessa tuntui omituisen lämpimältä, melkein kuumalta.

Kädet painoivat päätäni tiukemmin kohti alavatsaa ja tajusin, mitä haluttiin. Laitoin huulet tiukasti suppuun ja painoin ne klitan ympärille ja imaisin varovasti. Nuoleskelin kielellä huulteni väliin kohoavaa klitorista, joka oli melkein yhtä suuri kuin omat nännini. Imin lisää ja kuulin, kuinka bestikseni huokaili ja anoi ”Vielä, vielä, vielä…”. Kiimani nousi hulvahtaen jalkovälistä aina poskiini saakka, joiden tunsin punastuvan.

Marjaana oli siinä tilassa, jossa kipukin toi nautintoa. Olin itse kokenut sen muutamia kertoja, lähinnä aloitellessani peppuni käyttämistä. Se oli omituinen tila, jossa ei voinut lopettaa, vaikka jotenkin tiesi seuraukset, tai ehkä juuri siksi siitä nauttikin niin paljon. Avasin suutani hiukan ja painoin huulet tiukasti häpykummulle. Imaisin kunnolla ja tunsin, kuinka Marjatta värähti. Hänen äänestään en pystynyt erottamaan, tunsiko hän enemmän nautintoa kuin kipua. Vain hämärästi totesin olevani tosi pervo ja imin uudelleen ja uudelleen aina välillä nuollen.

Tajusin kuinka suurta mielihyvää minulle tuotti yhtä aikaa sekä satuttaa että tyydyttää ystävääni. Olotilani oli sellainen, etten tajunnut mistään mitään. Nuolin ja imin ja pidin käsilläni Marjaanan jalat levällään. Hänen alapäänsä kieri ja heilui, mutta en lopettanut, vaikka hän potkiskeli kantapäillään selkääni. Painoin jalkoja koukkuun kohti vatsaa ja samalla työnsin niitä auki. En pystynyt enää imeskelemään hänen lantionsa nytkähdellessä niin, että välillä sain aika täräyksen leukaani. Hoin itselleni – en tiedä, kumpaa aina tarkoitin, itseäni vai Marjaanaa: ”Nauti, narttu, nuole, narttu, laukea, levitä, anna, anna tulla.”

Kesti hetken ennen kuin ymmärsin lopettaneeni. Roikuin sohvan reunalla ja huohotin. Naamani tuntui tahmealta ja leuka oli kipeä. Nuolaisin huuliani ja kieleen sattui. Tunsin mielihyvää siitä, etten ollut lopettanut, vaikka toisaalta en kyllä ollut huomannut, kuinka raskasta nuoleskelu oli suulleni ollut. Nousin istumaan ja vedin Marjaanan myös istuma-asentoon. Marjaana katseli tummanruskeilla silmillään ja minua ahdisti vähän niin kuin aina, kun hänen katseensa tuntui porautuvan sisääni. Ei meillä ollut salaisuuksia, mutta tunsin itseni aina niin avuttomaksi tuon katseen alla. Otin kolapullon sekä siksi, että janotti, mutta myös, koska halusin hetkeksi välttää hänen katseensa. Kaadoin suuni täyteen ja olin jo ottamassa uutta kulausta, kun viinan maku yllätti. En muistanut yhtään, että kola oli terästettyä. Jouduin nielaisemaan nopeasti voidakseni yskiä.

Sain köhistyä itselleni vähän ilmaa ja Marjaana paukutti selkääni. Kääntyessäni näin hänen kädessään dildon. Se oli ikkunaa vasten katsottuna vielä suuremman näköinen. Marjaana katseli vuoroittain silmiini, jalkoväliini ja dildoon. Itse taisin vain tuijottaa hieromasauvan muhkeaa siluettia. Tunsin punastuvani. En ollut ollenkaan varma, mahtuisiko tuo vähän pelottavan suuri laitos ollenkaan sisääni, mutta koko ajan voimieni palautuessa kiihkoni kasvoi. Näin Marjatan ilmeestä, että hän näki sen.

Samassa terassilta kuului kova huuto: ”Missä vitussa se avain on?” Marjaana iski dildon käteeni niin, että sormissani tärähti. Tungin sen takaisin paperirullan sisälle ja noukin lattialta liukastepussin. Marjaana kiskoi housuja jalkaansa ja muutamassa sekunnissa istuimme vierekkäin sohvalla. Sydämeni hakkasi ihan helvetisti. En ollut kuullut mitään, jos joku olisi tullut hiljaa sisään ja suoraan yläkertaan saakka pari minuuttia sitten.

Alhaalta kuului epämääräistä mölinää ja kilinää. Katsoin Marjaanaa ja kuiskasin hiljaa, että mitä nyt tehdään. Ikkunasta näin, että pihaan oli ilmestynyt kaksi pikkuprätkää ja ne oli parkkeerattu skootterien viereen. Edes jätkät ei voi olla niin tyhmiä, etteivät ne tajua, että täällä on joku, kävi mielessäni.

Marjaana oli taas oma itsensä, itsevarma ja aktiivinen. ”Mennään alas” ja hiukan hiljaisemmalla äänellä, pikkuinen hymy huulillaan, ”panemaan”. En ollut ollenkaan varma, että se oli vitsi, mutta mitä muuta olisin voinut tehdä kuin mennä perässä.

Alakerrassa oli pari poikaa. Toisen tunnistin hämärästi yhdeksi lukiolaiseksi, mutta toinen oli ihan vieras. Olin hätäpäissäni hiukan putsannut naamaani talouspaperilla, mutta menin keittosyvennykseen korjaamaan meikkejäni. Poikien ilme olisi kyllä pitänyt saada kuvatuksi. Arvasin, että Marjaana hymyili suloisinta hymyään toivottaessaan hyvää päivää ja pojat olivat tiputtaa tavarat käsistään. Olin niistävinäni nenääni kulkiessani salin poikki, mutta katselin kyllä tarkasti.

Meni minuutteja ennen kuin pojat saivat itsensä kasaan. Olin aika jännittynyt ja meinasin räjähtää hysteeriseen nauruun. Marjaana taas oli tilanteen kuningas, tai kuningatar, mutta kun prinssit vain tuijottivat.

”Eikö äiti ole teille opettanut mitään tapoja”, Marjaana matki loistavasti koulumme rehtorin ääntä ja kuulosti aika tuimalta. ”Tullaan vaan sisälle eikä edes päivää sanota”. Marjaana taisi nauttia tilanteesta ja minun kävi vähän sääliksi poikaparkoja. Tiesin, että sanasodassa Marjaana voitti vieläkin veljensä, jopa sen vanhemman eikä näistä pojista todellakaan ollut vastusta. Molemmat pojat olivat kääntyneinä Marjaanaan päin. Hän seisoi portailla ja näytti paljon pidemmältä kuin todellisuudessa oli.

Pissaleikkejä ja pikkuhousuja

Pissaleikkejä ja pikkuhousuja

Olin jälleen kerran käymässä ystäväni Marin luona. Olin ottanut tavakseni käydä tapaamassa häntä aina, kun minulla ei ollut mitään tärkeämpää tekemistä, kuten esimerkiksi opiskeluun liittyviä kotitehtäviä. Minulla oli tosin toinenkin syy vierailla hänen luonaan.

En tiedä miksi, mutta jostain syystä sain aivan älyttömät kiksit kavereideni pikkuhousujen haistelemisesta ja nuuhkimisesta. Yleensä kun vierailut venyivät riittävän pitkään, tuli jossain vaiheessa tarve käydä vessassa. Kaikkien ystävieni luona, jotka säilyttivät likapyykkikoriaan WC:ssään, joka yleensä oli myös kylpyhuone, tutkin vessassa käydessäni heidän pyykkikorejaan. Kävin läpi vaatteita ja etsin käytettyjä, tuoksuvia pikkareita. Löydettyäni pikkuhousut, vein ne kasvoilleni ja haistelin niitä. Otin oikein pitkiä nuuhkaisuja, jotta saisin kunnolla käsityksen, miltä kavereideni pimpit haisivat. Tämä saattoi olla juuri se syy, miksi sain moisesta touhusta sellaiset kiksit. Minua kiihotti aivan suunnattomasti ajatus siitä, että tiesin, miltä ystävieni intimiit paikat tuoksuivat, ilman että heillä oli siitä aavistustakaan.

WC-pöntöllä istuessani ja pikkareita nuuhkiessani minulla oli monesti tapana hieroa toisella kädellä pissaavaa pimppaani. Hieroin sitä tosin mahdollisimman varovasti, ettei tulisi liikaa sotkua. Joskus jos pissaa ei tullut paljon, pyyhin pimppani kavereideni pöksyihin. Kuitenkin niin, etten jäisi kiinni tekosistani. En saanut koskaan orgasmia tässä touhussa, koska se olisi kestänyt liian pitkään ja herättänyt varmasti huomiota muutenkin.

Olin siis käymässä Marin luona ja oli tullut aika jälleen käydä veskissä. Istuutuessani pöntölle pissalle otin pyykkikorin viereeni ja aloin käydä sitä läpi. Löysin pian käteeni ihanat vaaleanpunaiset, puuvillaiset pikkuhousut. Niissä oli jopa pieni tahra Marin pimpasta. Haistelin niitä suloisia pikkareita, kun kuulin Marin äänen.

”Jonna, älä sit viitsi taas haistella mun pikkareita, jooko?”

Olin hämilläni. Samassa Mari avasi oven ja yllätti minut omat pikkarinsa kädessäni.

”Arvasin”, Mari sanoi, ”täällähän sä olet tonkimassa mun pyykkikoria. Etkö tahtoisi mieluummin haistella mahdollisimman tuoreita pöksyjä?”

Mari riisui farkkunsa ja käveli viereeni. Hän painoi kasvoni haarojaan vasten. Marilla oli jalassaan Sloggin valkoiset pikkuhousut. Haistelin hänen haarojaan innolla. Sitten Mari riisui pikkuhousunsa ja hieroi niitä kädellään vasten kasvojani.

”Nuuhki nyt, oikein tuoreita pikkareita. Tunnetko niiden suloisen tuoksun ja kosteuden?”, Mari kysyi minulta.

”Kyllä, kyllä tunnen”, vastasin.

Mari veti pikkuhousunsa pois kasvoiltani. Hän vei pikkarinsa haaroihinsa ja alkoi pissata niihin vähän kerrallaan. Hieman pissattuaan hän toi housunsa takaisin kasvoilleni ja alkoi jälleen hieroa niitä naamaani vasten. Hän vei pikkarit takaisin haaroilleen ja pissasi niihin lisää. Sen jälkeen hän toi ne taas kasvoilleni. Tätä toistui useita kertoja.

”Sähän tykkäät noista pissajutuista, etkös? Entä jos mä pissaisin suoraan sun suuhun?”

Tässä vaiheessa olin jo aivan myyty. Avasin suuni ja jäin odottamaan. Pissaa alkoi tulla suuhuni kapeana ja pienenä norona, joten sitä ei roiskunut ympäriinsä. Otin Marin pissaa vastaan suuhuni ja osan siitä nielin, osan syljin pois. Marin pissa oli todella hyvää; vienon tuoksuista, vaaleankeltaista pissaa.

Kun Mari lopetti pissaamisen, oli minun vuoroni pissata. Koska olin juuri pissannut, ei minultakaan tullut kauheaa ryöppyä pissaa, vaan siisti pieni suihku. Mari kumartui polvilleen pöntön eteen ja vei suunsa pillulleni.

”Anna tulla, kulta. Kastele mun naama sun pissalla”, Mari pyysi. Ja sen juuri tein. Tunsin, kuinka pissa alkoi valua pimpistäni Marin kasvoille ja suuhun. Mari joi enemmän pissaa kuin minä, vaan sen mitä hän ei pystynyt nielemään, hän sylkäisi pois. ”Sä maistut niin hyvältä, Jonna!”, hän sai sanotuksi.

”Niin säkin. Mä oon halunnut tätä jo tosi pitkään”, vastasin.

Kun lopetin pissaamisen, suutelimme toisiamme pissaisilla suillamme jonkin aikaa.

”Meidän varmaan pitäis mennä suihkuun, vai?”, kysyin Marilta.

”Joo. Vois olla hyvä idea”, Mari vastasi.

Menimme suihkuun ja jatkoimme suuteluamme. Hieroimme toistemme pilluja ja tunsin, kuinka Mari oletettavasti pissasi jälleen pikkaisen. Hieroimme toisillemme orgasmit suihkukopissa, jonka jälkeen pukeuduimme ja poistuimme kylpyhuoneesta. Ilta jatkui rennoissa merkeissä ja tulimme tutustumaan toisiimme vielä lisääkin.