Kuukausi: toukokuu 2016

Sain pillua vanhemmalta naiselta

Sain pillua vanhemmalta naiselta

Elettiin vuotta 1949, kun minä asuin vielä Etelä-Savossa vanhempieni kanssa. Aloin pikkuhiljaa turhautua, kun 19-vuotissyntymäpäiväni alkoi lähestyä enkä ollut vielä kertaakaan päässyt kosketuksiin naisen tussun kanssa.Tiesin sen johtuvan naamavärkistäni: olin harvinaisen ruma. Isot hörökorvat, epämuodostunut nenä ja lihava vartalo. Kullikin varsinainen lyhyt tuppi, mutta sitähän ei kukaan nainen ollut nähnyt.

Onneksi oli kesä tulossa. Tiesin, että kesäkuussa koko tienoo täyttyisi kiimaisista kesäapulaisista ja muista hemaisevista leideistä. Kaverinikin odottivat kieli pitkällä tussua, vaikka olivat sitä jo saaneet.

Tuli kesä ja karjapiiat ja apulaiset saapuivat. Ajelin useana päivänä mopedillani heidän ohitseen, mutta naiset eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Sen sijaan kaverini kellistivät naisia toistensa jälkeen.

Heinäkuussa aloin olla epätoivoinen. Kohta naiset lähtisivät koteihinsa kaupunkiin ja mahdollisuuteni olivat mennyttä.

Onneksi läheisellä maatilalla järjästettiin rapujuhlat ja menin sinne daamin toivossa. Siellä oli koko kylän väki lievästi humaltuneena ja naiset kikattelivat kovaan ääneen huppelissaan. Aloin vetää sahtia naamaan ja menin nurkkaan nököttämään. Tuskin sitä vittua tänäänkään heruisi.

Yön korvalla lähdin kävelemään hiljakseen kotiin ja sadattelin, että mopedistani oli puhjennut kumi. Kävelin hiljakseen hiekkatietä ja kuuntelin käen kukuntaa hiljaisessa lämpimässä yössä. Näin noin sadan metrin päässä minun edelläni hoipertelevan, valkoiseen mekkoon pukeutuneen naisen, joka oli ilmeisesti melko tuiskeessa huojunnasta päätellen. Taisi olla rapujuhlissa vetänyt pään täyteen sahtia.

Yhtäkkiä nainen vilkuili ympärilleen, mutta ei huomannut minua. Sitten hän hyppäsi ojan yli ja työntyi pusikon läpi metsään. En tiedä, mikä minua ajoi, mutta lähdin seuraamaan tyttöä. Näin kuinka tämä hoiperteli läheiseen rantaan, ja itse piilouduin puistikkoon. Ensin nainen veti valkoisen mekon päänsä yli ja sitten alkoi vetää pikkuhousujaan nilkkoihin. Kun näin rinnan kaaren heilahtavan naisen kumartuessa, minulla alkoi heti seisoa. Oli pakko kaivaa kalu käsiin ja alkaa runkata.

Nainen ei mennytkään suoraan järveen, vaan kyykähti mättäälle. Näin naisen pillussa tummana versovan karvan ja punertavat häpyhuulet, joiden välistä alkoi suihkuta virtsaa. Katsoin kiihottuneena runkaten, kun nainen virtsasi mättäällä ja meni sitten järveen pulikoimaan.

Munassani alkoi tuntua niin kovaa painetta, että minun oli pakko mennä selälteni sammalikkoon ja vetää kovaa vauhtia käteen. Suljin silmäni ja vatkasin kaluani, kun tunsin kylmän veden osuvan paljaalle vatsalleni. Tämä humaltunut seksikäs nainen seisoi edessäni ja kävi istumaan päälleni. Irrotin otteeni kullistani ja nainen ohjasi sen vittuunsa. Suljin silmäni ja tunsin, kuinka nainen alkoi ratsastaa kalullani. Hänen mustat vitunkarvansa valuttivat alavatsalleni kylmää järvivettä.

Tussu tuntui niin puristavalta ja tiukalta, etten kestänyt kauaa. Laukesin älähdellen ja nainen hyytyi päälleni. Lopulta vedin nuutuneen kaluni ulos pillusta ja aloin runkata. Ei mennyt kauaa, kunnes paksu kullini seisoi taas koko komeudessaan. Nousin varovasti naisen päälle ja aloin söhiä kullillani jalkoväliin.

”Oletko ekaa kertaa toimissa, kun et pillua löydä”, nainen kysyi huvittuneena. Huomasin tämän olevan vanhempi kuin olin luullut, noin 30-40-vuotias.

”Joo, kyllähän mä”, häkellyin kovasti suorasukaisesta kysymyksestä ja kullini lopahti vähän. Lopulta nainen tarttui melaani, harotti pillunhuuliaan ja työnnyin sisään. Aloin työnnellä naista ja tämä voihki kovaan ääneen.

”Työnnä, poika, työnnä. Anna tädille nautintoa!”

Aloin taas olla lähellä laukeamista, ja katsoin, kun oma meisselini työntyi vimmattua vauhtia yhä uudestaan ja uudestaan syvälle pilluun. Laukesin huutaen ja lysähdin selälleni varvikkoon.

Yhtäkkiä tämä nainen oli polvillaan kullini kimpussa. Hän nuoli ja imi ja tuotti minulle sellaista nautintoa, mitä oikea pillukaan ei tuottanut. Minulla alkoi taas seistä. Nainen konttasi eteenpäin ja levitti aukkoaan kuin kutsuen minua naimaan. Nainen istui kaluni päälle ja alkoi ratsastaa löysään tahtiin. Samalla hän etsi klitoriksen karvaisesta vitustaan ja tyydytti itseään sormin. Nainen laukesi huudahdellen kiivasti ja minäkin syöksyin viimeistä kertaa hänen sisäänsä.

”Kiitti, poika. Oli ihanaa seksiä, kun tämä tyttö ei ollut saanut pitkään aikaan”, nainen sanoi ja lähti pois. Minä jäin hymy huulilla varvikkoon, ja heräsin aamulla ajatellen edellisen yön panoa.

Vaimon pillu saa kyytiä

Vaimon pillu saa kyytiä

Rakastelin vaimoni kanssa jälleen kerran lähes rutiininomaisesti. Tottakai nautin tyydytyksestä ja siitä tunteesta jonka sain, kun vaimoni kirahti lähestyessään omaa huippuaan. Tuulan kädet olivat levällään sängyllä kuin enkelin siivet ja niiden heilahdus kertoi vaimoni saaneen orgasminsa. Puristus kietoi kulliani nykien kun emätinlihakset supistelivat. Nykiminen sai sen aikaiseksi, että annoin itselleni luvan laueta vaimoni pehmeään syliin. Kierähdin pois vaimoni päältä ja sivelin Tuulan pehmeää vatsaa, joka nousi ja laski kiihtyneen hengityksen tahdissa.
– Pitäisi saada vähän uutta potkua…, jätin lauseen lopun roikkumaan ilmaan tarkoituksella.
– Nii-in, vaimoni vastasi vihdoin pitkän hiljaisuuden jälkeen.
– Niin, toistin vaimoni sanan, jättäen asian lausumisen hänelle.
– Sitäkö tarkoitat, mistä hiljan puhuttiin? Tuula kysyi.
Vastasin tarkoittavani juuri sitä. Viimein pääsimme asiaan ja vaimo suostui laimean innostuneesti. Varmistin vielä, että haluaisiko hän kolmanneksi pyöräksi miehen vai naisen. Loppujen lopuksi asia jäi minun päätettäväkseni. Tuulan jo nukkuessa minä pohdin jo kovaa erilaisia vaihtoehtoja.

Olin netin kautta löytänyt 3 erilaista vaihtoehtoa, – kaikki miehiä, sillä minulla oli tunne Tuulan halusta mieheen. Valitsin suunnilleen ikäiseni naimisissa olevan miehen, se olisi kaikkein turvallisin vaihtoehto. Lähetin sähköpostia jossa kerroin meidän olevan keski-ikäinen pariskunta ja halusimme siistiä seksiä kolmisin. Seuraavana päivänä sain vastauksen ja sovimme käytännön asioista. Ilmoitin varaavani hotellihuoneen tietyltä paikkakunnalta ja Eeroksi esittäytynyt mies voisi varata itselleen oman huoneen samasta hotellista. Vaikka tuskinpa hän omassa huoneessaan viihtyisi, jos kaikki menisi suunnitellusti. Sovimme kahden viikon kuluttua torstai-perjantai yön ja perjantaipäivän olevan se sopivin ajankohta Eeron kannalta. Eeroksi kertoisi kotona olevansa työreissulla tuolloin, no työtähän se olisi tuokin.

Vedin matkalaukkua hissiin ja katsoin Tuulaa sinisiin ja jännittyneisiin silmiin. Soitin Eerolle huoneemme numeron hissimatkan aikana. Tuula katosi huoneeseen päästyämme kylpyhuoneeseen ja kuulin käsisuihkun kohisevan äänen. Tein meille molemmille rohkaisuryypyt, Tuulalle voimakkaamman kuin itselleni. Tyhjäsin toiselle yöpöydälle tavaroita laukusta. Vilkaisin Tuulaa hänen siemaistessaan lasistaan ryypyn. Mustat matalakorkoiset kengät ja tummat sukat sopivat hyvin sähkösinisen jakkupuvun ja vaaleansinisen neuleen kanssa. Tuulan oljenväriset niskaan ulottuvat hiukset olivat vapaana. Tuulasta huokui mielestäni nyt jo liian voimakas seksuaalisuus vaikkakin hän myös oli selvästi jännittynyt. Kotoa lähtiessämme hän oli laittanut sukkahousut jalkaansa, mutta äskeisen kylpyhuonekäynnin aikana hän oli vaihtanut ne stay-uppeihin. Olisin halunnut koskettaa Tuulaa, mutta maltoin mieleni.

Ovelta kuuluva varovainen koputus säikäytti meidät molemmat. Katsoimme toisiimme yhtä epävarmoina. Avasin suuni kysyäkseni mitä tehdään, kun Tuula kehotti minua avaamaan oven hänen äänensä väristessä jännityksestä.
– Hei, tule sisään, minä olen Ossi, esittelin itseni miehelle joka tuntui yhtä jännittyneeltä kuin minäkin.
– Hei, joo minä olen Eero.
– Tässä on Tuula, esittelin vaimoni huoneeseen tulijalle.
Kumpikin kätteli ja tarjosin Eerollekin pienen jännityksen poistajan.
– Niin, ei kai tässä erityisempää, tiedämme kaikki miksi olemme tässä, joten.., kehotin eleilläni meitä siirtymään puheista tekoihin.
– Joo, olen samaa mieltä, Eero sanoi hiljaisella äänellä.
Tuula riisui jakkunsa ja lyhythihainen neule suorastaan pursusi vaimoni rinnat esille. Olin joskus pitänyt rintoja epämieluisina ja isoina löysinä kimpaleina, mutta nyt ne näyttivät niin upeilta, että hämmästyin. Tuula siirtyi istumaan sängylle posket punaisina nauttimastaan alkoholista sekä jännityksestä. Eero seurasi hänen perässään. Arvioin Eeroa sivusilmällä. Pidin näkemästäni, mies antoi miellyttävän kuvan itsestään ja hänen äänensä sopi tähän tilanteeseen hyvin. Eero vilkaisi minua ja nyökkäsin hänelle vastauksen sanattomaan kysymykseen.

Seurasin kuinka Eeron käsi ilmestyi vaimoni polvelle. Käsi liikahti nousten reidelle puristaen sitä pehmeällä otteella. Tuula nosti katseensa minuun Eeron alkaessa lähestyä tuota kriittistä kohdetta. Tunsin pistoksen jossakin sisälläni, mustasukkaisuuden pistos kaiversi sieluani inhottavasti, ja tämä oli vasta koskettelua. Eeron käsi katosi Tuulan hameen alle, joka levitti kuuliaisesti jalkojaan. En nähnyt mitä käsi kosketteli, mutta osasin kuvitella sormien liikkeet vaimoni eroottisilla paikoilla. Eero istui sängyllä ja nosti Tuulan vasemman jalan omalle reidelleen ja ujostelematta alkoi tutkia paikkoja tarkemmin. Tuulan hame nousi ylös paljastaen luonnonvalkoiset alushousut ja palan valkoista reittä mustien sukkien ja alushousujen välissä. En ollut koskaan kuvitellut vaimoni voivan näyttää näin seksikkäältä kuin mitä hän nyt oli. Nielaisin suu kuivana. Olin ollut jo paitasillani ja menin vaimoni verelle. Tartuin kiinni neuleesta ja nostin sen helmasta kohti Tuulan ylävartaloa. Pian Tuulan täyteläiset rintaliivit esittelivät sisältöään meille kaikille. Painoin Tuuilan selälleen sängylle. Eero käytti tilaisuutta hyväkseen ja riisui housut ja ylävartalonsa peittävät vaatteet pois. Pienet mustat boxerit jäivät jalkaan.

Riisuin itseni samaan tilaan ja nyökkäsin miestä jatkamaan vaimoni käsittelyä. Eero asettui lattialle polvilleen vaimoni sylin kohdalle. Tuula makasi poikittain sängyllä jalat roikkuen osin lattialla. Yhdessä riisuimme Tuulan hameen ja kuin yhteisestä sopimuksesta jäimme ihailemaan vaimoni seksikästä vartaloa. Mustat sukkanauhat oli pujotettu alushousujen sisäpuolitse molempiin sukkiin. Luonnonvalkoiset housut peittivät Tuulan täyteläisen sylin hyvin paljastaen kuitenkin kiusallisen seksikkäästi lantion kaaret. Tumma häpykarvoitus erottui hyvin alushousujen alta. Alushousujen kuminauha painoi Tuulan alavatsaa ja huomasin vaaleaa karvoitusta navan ja alushousujen vyötärön välissä. Alavatsalla näkyi raskausarpia jotka näyttivät hirveän seksikkäiltä silmissäni. Tuulaa katsoessani näin hänen silmissään kimaltelevan kalvon, tajusin vaimoni olevan kiihottumassa ollessaan kahden miehen ihailun kohteena.

Eero painoi yhtäkkiä kasvonsa Tuulan alushousuille ja suuteli housujen alta erottuvaa häpyvakoa hellästi, mutta kuitenkin niin, että Tuula näytti nauttivan kosketuksesta. Tuntui sairaan kiihottavalta katsella vierasta miestä suutelemassa omaa vaimoaan siltä alueelta, jota olin pitänyt tähän saakka yksinoikeutenani. Seurasin hiljaisena katseellani, kun Eero alkoi riisua Tuulan alushousuja pois. Tuula vilkaisi minuun kuin anteeksipyytäen. Nyökkäsin niska jäykkänä hampaita purren. Olin kiihottuneessa tilassa itsekin ja päätin riisua housuni pois, ja olin alastomana sivusta katselijana. Eero vilkaisi myös minua ja riisua omatkin housunsa. Katsoin Eeron työkalua, jossa oli mittaa aivan riittävästi vaimoni tarpeita ajatellen. Kumarruin avaamaan Tuulan rintaliivit ja niin kaksi mehevää rintaa pullahti vapauteen. Siinä ne olivat, vaimoni isot tissit muiden miesten ihasteltavina. Ruusunpunaiset nännit helottivat terävinä viestien vaimoni kiihottumisesta. Tuula siirsi itseään paremmin sängylle ja Eero painoi huulensa vaimoni häpyhuulille. Kuin kaksi herneenpalkoa häpyhuulet kohosivat korkealle avautuen vieraan miehen nuoltavaksi. Näin kosteuden tirahtavan Eeron nenälle tämän kyntäessä vakoa sillä avoimeksi.
– Ahmm.., Tuula inahti kiimasena.
Siitä oli aikaa, kun Tuula oli minun käsittelyssäni päästänyt moisen äännähdyksen.

Eeron sormet levittivät kosteutta huokuvaa vakoa avoimeksi tottunein sormin. Tuula kiemurteli hänen allaan kuin pitkäänkin puutteessa olleena pillu kiimassa. Mies nousi pois jalkojen välistä ja katsoi nyt kysyvästi meitä molempia hetken ennen kuin tajusin mistä oli kyse.
– Voit olla ilman kumia, kähisin äänellä jota en kyennyt edes omakseni tunnistamaan.
Enempää kursailematta Eero asettui uudelleen vaimoni jalkojen väliin. Uteliaana ja kiihottuneena kumarruin alemmaksi. Näin selvästi kuinka iso kyrpä upposi vaimoni häpyhuulten kireään väliin sulavasti. Pidin kiinni Tuulan minun puoleisestani reidestä ja hieroin toista rintaa, kun Eero imeskeli toista pulleaa rintaa suussaan.

Tuula kietoi kätensä Eeron niskaan ja teki lantiollaan kiusallisen kiimaista liikettä miehen lantiota vasten. Vaimoni näki katseeni ja hänen silmistään loisti anteeksipyyntö. Minun sisällä kuohui valtavasti, käsittämätön tunne velloi minua, kun näin toisen miehen rakastelevan vaimoani kiihkeästi. Tuulan silmissä paloi voimakas liekki ja pelkäsin hänen saavan huippunsa liian nopeasti. Elehdin kiivaasti ja otin kumpaistakin lanteelta kiinni ja sainkin heidät oikeaan asentoon. Eero makasi selällään ja Tuula ratsasti hänen juhlallisella seipäällään. Painoin Tuulan ylävartalon kiinni Eeron vartaloon. Vaimoni pyöreä takamus nousi tyrkylle ja näin hänen peppureikänsä kiihottavana yksityiskohtana. Eeron kyrpä liikkui kiiltäen vaimoni limakalvoilta valuttaman mehun ansiosta liukkaasti sisään ja ulos emättimestä.

Olimme varautuneet kotoa lähtiessämme ja ottaneet jopa liukastetta mukaan, jos sitä tarvittaisiin. Otin tuubin käteeni ja kumarruin tuon hetkellisen mielijohteen aikaansaamana Tuulan takamusta kohden. Tuulan ollessa oikeassa asennossa painoin kieleni keskelle ruttuista reikää.
– Ohh.., Ossi, Tuula vinkaisi hädissään.
– Jatka vaan, mumisin suu kiinni vaimoni peräaukossa.
En ollut koskaan harrastanut vaimoni kanssa peppuseksiä ja nyt mieleni alkoi tehdä juuri sitä. Suuhuni tulvahti muikea haju ja maku ja tunsin Eeron kivesten koskettavan rinnuksiani. Varovasti painoin karvapalloja kädelläni ja yritin työntää hänen kyrpäänsä syvemmälle Tuulan sisuksiin. Mitään puhumatta avasin voidetuubin ja pursotin siitä kyrvälleni ja suoraan Tuulan peräaukollekin. Tajusin tämän olevan sellainen tilanne jolloin voisin yrittää peppuseksiä vaimoni kanssa. Työnsin sormeni Tuulan peräaukkoon ja pyöräytin sormea vähän matkaa sisällä. Nousin polvilleni ja asetuin Tuulaan kiinni ja työnsin lujaa eteenpäin.
– Aiihh… älä.. Ossi lopeta, sattuu.., Tuula kiljui.
– Hyss.., Ossi tuli avukseni ja painoi huulensa vaimoni huulille saaden hänet vaikenemaan.
Lämmin kova puristus tuntui kiihottavan hyvältä. Tunsin hämmästyneenä Eeron kullin liikahduksen jonkin ohuen takana. Vedin ja työnsin, toistin liikkeen ja Eero vastasi omalla kyrvällään.

Vaimoni vikisi hiljaa Eeron ja minun puristuksessa. Sydämeni hakkasi vimmatusti ja korvissani kohisi mieletön pauhu. Tunsin jaloissani kahdet muutkin jalat, puristin vaimoni vartaloa lujasti itseäni vasten ja näin Eeron silmissä kiimaisen uroksen katseen. Naurahdimme toisillemme ja nyökkäsimme vaiteliaina. Vuorotellen työntelimme kalujamme vaimoni sisään, tämän uikuttaessa kiimaisena ja tuskaisena. Vaimoni ei vastustellut enää, kun otin häntä pepusta. Tunsin puristuksen kyrvässäni kasvavan, kun kuulin Tuulan kiimaisen valituksen vain kasvavan äänekkäämmäksi. Limakalvoilta kuului kosteaa ja pumppaavaa ääntä. Meitä oli kaksi nussimassa vaimoani. Vaimoni vikisi ja valitti välissämme orgasmin raadellessa hänen seksikästä vartaloaan. Kuulin korvissani Eeron karjaisun ja nykiminen aiheutti omankin siemensyöksyni liikkeellelähdön. Huusin vaimoni niskaan joitakin sekaisia sanoja ja purin pehmeään olkapäähän nautinnon repiessä alavatsaani suikaleiksi. Tuntui ihmeellisen tyhjältä laskea siemenensä vaimon suoleen. Puristin noita niin tuttuja lanteita lujalla otteella vielä pitkän aikaa tyhjennyttyäni vaimoni suoleen.

Vilkaisin alimmaisena olevaa Eeroa jonka otsalla helmeili hiki, vaimoni selkä oli myös nihkeä. Vedin veltostuneen kullini pois pepusta ja keikahdin selälleni. Tuula kierähti viereeni voipuneena ja tyydytettynä. Sammutin yöpöydän valon ja huoneeseen tuli pimeys.

Hätkähdin hereille kylmän puistatukseen. Tajusin vierestäni kuuluvan tasaista ääntä, ja liikkeen aiheuttaja oli heti selvillä. Käännyin pimeässä ääntä kohti ja haparoin käsilläni. Tunsin Tuulan kasvot käsissäni, sormeni osui hänen suuhunsa. Irstaan oloisesti Tuula alkoi imeä sormeani, edelleen kyljellään maaten. Eero työnteli häntä takaapäin kiivaasti. Minulle tuli erektio välittömästi tilanteen tajutessani, että vaimoni pillu oli täynnä vieraan mieheen kyrpää.

Suutelin vaimoani saatuani sormeni pois hänen suustaan. Tuula oli kiimainen ja hänestä huokui seksin tarve voimakkaana. Puristelin hänen rintojansa ja vein käteni hänen jalkojensa väliin. Tunsin Eeron kullin liukuvan sisään ja ulos.
– Haluan sinua tosi paljon, kähisin vaimoni korvaan.
Aloin vetää Tuulaa puoleeni ja hän irtautui Eeron otteesta. Pian Tuula ratsasti minulla ja tunsin hänen vaginansa kireyden kullissani. Tajusin olevani survomassa samaa paikka jonne Eero oli jo laskenut siemenensä aikaisemmin. Kiskoin Tuulaa hiuksista ja suutelin hänen himokasta suutansa kuumeisesti samalla kun tämä ihana nainen ratsasti ryhmyisellä sauvallani. Kuin kaiken kruunaten Eero tunkeutui samaan silmäkkeeseen jossa minäkin olin jo vieraillut.

Tuula vikisi päälläni narttumaisesti kiimaansa ulos eikä pitänyt lainkaan pahana, että Eero työnteli häntä peräsuoleen. Päinvastoin Tuula näytti nauttivan saadessaan ottaa kahta miestä samanaikaisesti. Tunsin Eeron paksun kyrvän liikehdinnän vaimoni pepussa, tuntui kuin se olisi hipaissut minun kyrpääni. Ymmärsin Tuulan olevan alapäästään täynnä miehistä lihaa. Suutelin Tuulan kosteita huulia ja haparoin käteeni valokatkaisijan. Sain valon syttymään ja näin meidät kolme kiinni toisiinsa liimautuneina. Kiihotuin tunteesta, kun tunsin Tuulan liikkumisen päälläni johtuvan Eeron tunkeutumisesta hänen suoleensa. Tuulan silmissä oli voimakas kiille, kuin kalvo kummassakin silmässä. Huulet turvonneina suutelemisesta ja kiimasta joka hänen sisällään roihusi. Tuulan rinnoissa oli jälkiä jotka olivat syntyneet jo aikaisemmin. Tarrasin alaspäin valtoimenaan velloviin utareisiin ja purin mustasukkaisuuttani niihin. Katsoin Tuulaa silmiin ja purin, imin, nuolin ja nussin hänen limasta valuvaa syliään ennenkokemattoman tunteen viemänä.

Eeron sormet näkyivät Tuulan olkapäihin puristuneina, kuin tukeutuakseen niihin sairaalloisen kiiman otteessa hänkin. Huoneessa kuului litisevää ääntä ja voimakas hien ja vitun tuoksu leijui ilmassa. Vaimoni valitti maaten päälläni silmien palaessa kuumaa liekkiä. Kurkotin käsilläni Tuulan pakaroita ja sain sormeni osumaan Eeron niljakkaaseen kyrpään. Puristin etusormen ja peukalon tyveen tuon paksun tangon.
– Aarghh-hhaa.., Eero möyrysi kunnon sonnin lailla astuessaan vaimoani.
– Innghh.., Tuula kinahti voimakkaasti tuntiessaan miehen alkavan suoltaa lietettään suoleensa.

Upotin sormeni vaimoni hiuspehkoon ja nostin hänen päänsä suutani vasten ja suutelin himokkaasti alkaen kampeutua kahden ihmisen alta pois. Nojasin sängyn päätyyn ja asetin limaisen kullini Tuulan huulten puristukseen. Kuin kiltti tyttö hän otti kiiltävän kullini suuhunsa. Kova maiskutus alkoi kuulua ja terskan kihelmöinti kasvoi. Kullini oli syvällä Tuulan nielussa, kun sulkuportti avautui. Tuulan sormet hieroivat kiveksiäni ihanalla pehmeällä tavalla, jota en ollut kuvitellut hänen osaavankaan. Laukesin uudelleen ja uudelleen vaimoni suuhun. Tuntui kuin suhisevasta ihanasta tunteesta ei tulisi loppua lainkaan.

Tunsin pientä häpeää tästä teostani, vaikka Tuula oli osannut hoitaa minut loistavasti. Olin halunnut jotenkin nöyryyttää vaimoani laittamalla hänet imemään minut kuivaksi kuin kostaakseni hänen antautumisen kahdelle miehelle. Hymyilin vaimolleni ja kohtasin hymyn hänenkin kasvoillaan pienen hämmentyneen ilmeen jälkeen. Vilkaisimme yhtä aikaa Eeroa joka vastasi hymyymme tyytyväisen näköisenä. Nousin ihmeellisen olotilan saattelemana lattialle ja autoin vaimonikin seisaalleen. Hänen kirjavat rintansa olivat rietasta nähtävää ja limanoro valui hänen takareittään pitkin kohti polvitaivetta. Tuula katosi nopeasti kylpyhuoneeseen.

Katsoimme kuitenkin hiukan väkinäisesti Eeron kanssa toisiamme, kunnes otin avaamani pullon josta kaadoin laseihimme keskiyön myssyt. Tuula tuli suihkunraikkaana seuraamme pyyhe lanteen yli vedettynä. Hän otti lasini ja kilisti sillä Eeron lasia.
– Mennään nukkumaan hetkeksi, hän sanoi hymyillen ja otti vuoteelta tahriintuneen päiväpeiton hymyillen meille arvoituksellisesti.

Tuttavaperheen kiimainen teinityttö

Tuttavaperheen kiimainen teinityttö

Sytytin röökin ja puhalsin ensimmäiset savut nenästä Fuerteventuran turkoosinvihreää vettä kohti. Ansaittu loma! Milla vähän kohensi asentoaan aurinkotuolissa, vilkaisi minua suurten aurinkolasiensa takaa ja kuiskasi jotain Sannille. Teinitytöt purskahtivat nauruun ja alkoivat kikattaa. Millalla oli tummanruskeat pikkupikkubikinit, jotka istuivat hyvin yhteen maitokaakaonvärisen ihon ja punaruskeiden hiusten kanssa. Tyttö oli selvästi alkanut jo muuttua naiseksi, sillä viime lomasta lantio ja takamus olivat leventyneet huomattavasti ja rinnat olivat alkaneet paisua b-kupin kindermunista d-kupin hyllyviksi puolimeloneiksi. Toki kasvoissa ja vartalossa oli vielä pyöreyttä, mutta naisellisuus alkoi hiljalleen raivata tilaa. Kunhan ei perisi äitinsä Riitan kaikkia puolia; silloin takapuoli paisuisi leveäksi kuin vuolukiviuuni. Milla tuijotti jostain syystä haaroihini, puri vuorotellen huultaan ja repeili.

”Mikä nyt on niin hauskaa?” murahdin.

”Faija, mix sä pidät tollaisia nivusuikkareita? Ne meni muodista jo vuonna kivi. Ne paljastaa ihan liikaa…” tyttäreni Sanni torui posket helakoina.

”Mikäs vika näissä on? Ja onhan Milla nähnyt mun vehkeet uimassa ja saunassa jo vuosikaudet. Ei ne siitä ole kasvanut”, virnistin. ”Ja onhan Millan korkea aika jo nähdäkin, kohta aikuinen nainen…”

”Ihan kivat ne on”, Millakin vakuutteli ja imaisi kolaa pillillä lasista.

”Kamaan! Mä lähden ainakin Atlanttiin!” nolostunut tyttäreni kirmasi aurinkotuolien välistä kohti valtamerta.

Milla alkoi söpösti hymyillen levitellä aurinkoöljyä litteälle vatsalleen ja kimmoisille reisilleen. Napakuopasta kurkki hopeinen pikkukoru, samanlainen oli kiinni tytön huulessa. Mitenkähän Arto oli antanut tyttärelleen luvan lävistellä paikkojaan, muuten niin tiukka mies? Olin Arton ystävä ja työkaveri lähes kahdenkymmenen vuoden takaa ja olimme perheinemme viettäneet yhteisiä aurinkolomia lähes vuosittain. Milla pyöritteli hiekkaa somista pikkuvarpaistaan ja heilutteli sääriään tyttömäisesti. Hän alkoi supista matalammalla, mutta jotenkin eroottisen käheällä äänellään:

”Pate hei, vippaa mulle kans röökii.”

”En tosiaankaan”, murahdin ja painoin natsan kuumaan santaan.

”Sähän sanoit, ett mä oon lähes aikuinen nainen… Pliiiz… Lupaan olla sulle tooosi raksu…” Milla hymyili huulet alaspäin kuin Pelle Hermanni, nosti vähän ruutumaisia aurinkolasejaan ja katsoi minua silmillä, joiden rinnalla valtamerikin kalpeni.

”Sun vanhemmatkin on tuolla… Katotaan sitten vaikka myöhemmin”, nieleskelin kaunottaren edessä.

—–

Menimme syömään illallista paikalliseen hyvin tunnelmalliseen ravintolaan, joka sijaitsi huoneistohotellimme vieressä. Näykin vähän alkupaloja ja tuijottelin Millan kovasti naiselliseksi muuttunutta olemusta. Mikä minua vaivasi? Olihan täällä terävätissisiä ja hyppyriperseisiä naisia silmän kantamattomiin. Milla oli kuitenkin nuori kokematon tyttö ja kaiken lisäksi aivan liian tuttu. Silti piukka takamus ja hetkessä pullataikinan tavoin kohonneet tisut vetivät puoleensa kuin hunajapurkille. Hieroin rintakehääni ja röyhtäisin. Närästi saatanasti nämä hispaanien sapuskat. Kaivoin havaijipaidan etutaskusta kapselia, mutta pimeässä en tarkasti nähnyt, mitä sieltä löytyi. Yskänpastillin jälkeen löysin salmiakinmallisen lääkkeen, jonka huitaisin alas Sangrian kera.

Aikani kuuntelin Arton tarinoita ja rinnassa poltteli yhä. Sen sijaan jossain muualla tuntui tapahtuvan: kulliini virtasi kuumaa verta ja tappi terävöityi puolikovaksi. Mitä helvettiä? Otsalle nousi Kanarian yössä kylmä hiki, kun muistin ennen matkaa hankkimani Viagrat. Olin tutkinut niitä eilen illalla, kun vaimo oli rynnännyt sisälle hotellihuoneeseen. Nopeasti olin pudottanut ne paidan taskuun ja unohtanut sitten ottaa pois. Perkele, se ei ollutkaan mikään Rennie…

Sanni ja Milla kikattivat pöydässä ja ottivat toisistaan herutus- ja posetuskuvia kummallisten ilmeiden kera. Hymähdin vähän touhulle ja samalla katsoin Millan nylon-säärtä, joka oli kapea ja appelsiinilihaton. Muutaman vuoden kun tyttö tankkaisi pikaruokaa ja kiskoisi sidukkaa, alkaisi ihollekin kertyä sellua. Milla nosti leukaansa ja rintakehäänsä, käänsi vähän päätään kallelleen ja avasi punattuja huuliaan. Ohuen puuvillamekon kaula-aukosta pursusivat rypyttömät pullukat rinnat, joiden iho oli vielä kireää ja pisamaista. Salamavalo räpsähti ja tajusin tuijottavani yli kaksikymmentä vuotta nuoremman ripsipiirakan muodokasta povea suupieli kuolassa. Pyyhkäisin pervon ilmeeni nopeasti lautasliinaan ja keskityin kuuntelemaan besserwisser-Arton tarinaa saaren alkuperäisasukkaista, guancheista, jotka kuulemma olivat risteytyneet pohjoisafrikkalaisten berberiheimolaisten kanssa, mutta Milla oli pannut merkille jo tuijotukseni.

”Tykkäätsä mun muodoista… kihi-hihiii”, Milla kuiskasi kikattaen korvaani ja iski viettelevästi pitkiä silmäripsiään.

Dressmannin beigeissä kesähousuissa kullini ampaisi pystyyn, kun teinityttö nojasi minuun päin tuoksuen ylikorostuneen voimakkaalle ja kukkaiselle hajuvedelle. Kielsin moiset ajatukset sähähtäen ja mulkaisin Millaa pahasti. Milla alkoi höpöttää jotain Sannille ja pyllisti pienen peppunsa. Hädin tuskin puolireiteen ylettyvä patalappunen eli kesämekko ei paljoa kätkenyt, vaan läpi kuulsivat vaaleanpunaiset narut, joita kutsuttiin stringeiksi. Milla kurkotti enemmän tyttäreeni päin ja vaaleanpunainen naru upposi pyöreän perseen vakoon. Yritin nuijia pöydän alla kullia hiljaiseksi, mutta lääke tehosi entistä kovemmin. Tästä olisi päästävä pian pois. Tuon napin jälkeen kulli ei laske kahteen viikkoon.

Keskeytin satusedän tarinan pahoittelemalla huonoa oloani ja poistumalla jo lepäämään. Huolestunut seurue tarjoutui mukaan saattamaan, mutta sanoin pärjääväni. Nousin nopeasti ylös ja käänsin rintamasuunnan salamana. Ne ryppyperunat, huokaisin vielä muka mahaani pidellen ja lähdin masto sojottaen kohti huoneistoamme.

Koko matkan etsiskelin avainkorttia, mutta huoneen oven takana muistin sen jääneen vaimon laukkuun. En ehtinyt kirota paskaa tuuriani, kun olan takaa kuului yskähdys. Milla seisoi siinä.

”Jäik sun avain johkain?” tyttö puri purkkaa ja nojasi toisella jalallaan kuin kana.

”Joo, jäi.”

”Sä voit tulla mutsin ja faijan huoneistoon, jos lupaat tarjoo röökii.”

Mietin hetken kahden pahan välillä ja valitsin pienemmän.

Sisällä huoneistossa oli viileää ja verhot hulmusivat laiskasti avonaisen parvekkeenoven edessä. Istuin sijaamattomaan parivuoteeseen, jonka päällä lojui Riitan kietaisuhame ja toppi. Milla keinutteli pikkupyllyään ja jotenkin sen rintavako näytti entistä syvemmältä. Rinnat olivat kourat täyttävät lollot ja punertava tukka kuulsi vähän mahonkisena iltavalaistuksessa. Millaan ihoon oli ehtinyt jo tarttua syvää rusketusta, huomasin sen säädyttömän mekon alta paljastuvista vähän pihtikinttumaisista sääristä. Parin vuoden päästä tyttö olisi tosi huorahtava näky minihameessa, korkkareissa ja sotameikissä. Ei, piti unohtaa moiset ajatukset.

”Et sä anna mulle ollenkaan?” Milla palautti minut maan pinnalle ja tepasteli eteeni. ”Röökii.”

Aloin kakistella jotain ja etsiskellä nuhraantuneita tupakkejani. Sain lopulta yhden palamaan ja ojensin sitä kädet vapisten pikkupillulle, jonka tussun halusin nussia verille. Milla kumartui ottamaan savukkeen ja sen kasvaneet rinnat paljastuivat lähes kokonaan. Pieni nänni kuin mesimarja kurkisti ryppyisenä liivien sisältä. Milla imaisi savua ja alkoi saman tien yskiä keuhkonsa pilalle. Oli pakko nauraa ääneen kovistytölle.

”Menikö väärään kurkkuun?” hekottelin ja tumppasin täyden tupakan.

”Sulla on muuten muna kivikovana koko ajan”, Milla totesi lakonisesti ja rykäisi kuivasti.

”Nyt turpa kiinni.”

”Kiihotanx mä sua?”

Sen sanottuaan Milla pudotti toista olkaintaan ja esitteli ruskettunutta olkapäätään. Teinipissis lipaisi huuliaan ja antoi mekon yläosan pudota. Nopeasti pienestä nisästä suureksi kannuksi paisunut rinta lörpsähti esille ja huitaisi melkein naamaani. Siinä ne olivat, silmissäni maailman upeimmat nuoren tytön tienitissit paljaina. Milla tarttui nänniinsä ja rutisteli sitä peukalon ja etusormen välissä.

”Kiihottaako tää sua?” hän kiusoitteli ja astui lähemmäksi. Tyttö tuoksui kesäiselle niitylle ja aurinkorasvalle. Pyysin heti lopettamaan. Milla kurnahti ilkikurisesti ja alkoi keikuttaa lantiotaan kuin musiikkivideoiden hutsupimut. Pieni peppu vatkasi kiimaisesti ja toinen rinta tuli esille. Milla hieroi molempia meloneitaan, nosteli niitä ja puristeli, samalla silmiini intensiivisesti katsoen. Korotin jo ääntä ja pyysin pukemaan päälle, mutta Milla alkoi hytkyä ilman päällä, työnnellen mekkoaan edestakaisin, aivan kuin jalkojen välissä olisi ollut jättikyrpä tai pyöränsatula.

”Mene nyt vittuun siitä!” huusin ja yritin työntää teinityttöä pois.

”Et sä haluakaan mua?! Olenx mä ruma…?” Milla mutristi suutaan säikähtäneenä ja huuli alkoi väpättää.

Totta vitussa haluan. Haluan hässiä niin, että vittukarvat käryää, teki mieleni sanoa. Toisaalta minun olisi pitänyt pukea mekon yläosa takaisin ja saatella nukkumaan, mutta jostain syystä en voinut. Kulli otti kerrankin eteen kuin toteemi ja edessäni seisoi kiimavittuinen pikkuhoro. Siksi tartuinkin kiinni tyttöä kapeista olkapäistä ja katsoin lujasti itkua tekeviin silmiin. Riuhtaisin olkaimet poikki ja tartuin kovakouraisesti kiinni tisseihin, jotka olivat kaikkein pehmeimmät ja lämpimimmät, mitä olin koskaan päässyt puristelemaan.

”Mitä sä nyt aiot…?” Millan ääni muuttui pelokkaaksi ja liikkeet passiivisiksi.

”Mä aion nussia sun pikkupimppaa”, murahtelin ja söin hyvänmakuisia rintoja huulillani ja hampaillani.

”Mut… pi-pitäisköhän sun, Pate, kuitenki mennä omaan huoneeseen”, teiniritsa alkoi empiä ja yritti vetää nänninsä suustani.

”Shhh… Tätähän sä halusit. Mennään tähän sängylle vaan”, suostuttelin Millan kaatumaan mukanani vuoteelle.

Työnsin käteni sileää reittä pitkin mekon miehustaan ja narupikkuhousuille. Milla vavahti, kun aloin hyväillä kankaan päältä. Samalla suutelin nuoria rintoja, jotka säilyttivät kiinteän muotonsa, vaikka tyttö vaihteli hermostuneesti asentoaan. Koko ajan kehuin tytön kauneutta ja naisellista olemusta, sivelin ruskeaa ihoa ja söin häntä suudelmillani kuin nälkäinen hyeena haaskaansa. Käteni tekivät töitä mekon kanssa ja sain sen rullattua vatsalle. Hivelin reisiin saakka ulottuvien sukkisten pintaa ja nykäisin narua sivuun pimpan kohdalta. Milla kiljaisi ja yritti peittää toosansa kädellään. Se oli turhaa, sillä sain kerittyä pikkuhousut pois vaon edestä ja itse simpukan esille. Punainen teinipillu oli todella kapea ja lyhyt. Viisisenttinen rantaviiva kätki sisäänsä kostean reiän, joka tuoksahti hotellin etanakeitolle. Vitun väri oli lähes vaaleanpunainen, eikä ollut vielä ehtinyt harmaantua kuten vanhemmilla lahnoilla tapahtuu. Olinhan katsellut paljonkin nuorten tyttöjen pilluja netin pillukuvat -sivuilta, mutta todellisuudessa näky oli vielä herkullisempi! Laitoin sormeni sisälle hennon punaisen karvoituksen läpi ja se upposi kuin pakkasneste pultsariin. Vaikka pimpero oli todella öljyisen liukas, oli se samalla tiukka. Milla ulvahti, kun painoin sormea syvemmälle ja etsin peukaloni alle nahanpalasen, joka oli klitoris.

”Mitä sä oot tekemässä… Mutsi voi tulla”, Milla valitteli, mutta antoi sormen olla sisässään ja liikutteli lantiollaan sitä vastaan.

Riisuin samalla omia kesähousujani ja ähkien sormetin tuttavaperheen tyrkkyä pikkuhupakkoa, joka silmät kiinni puri huultaan ja puristi kätöstensä rystyset värittöminä äitinsä kietaisuhametta. Naaras oli upea näky, kun se makasi laihat reidet auki, kehittyneet rinnat koholla ja punainen tukka auki vuoteella kuin paraskin Neitsyt Maria. Levitin tytön sääriä ja kävin haaroihin seiväs juhlakunnossa. Milla säikähti seisovaa kaluani ja katsoi sitä kauhunsekaisin tuntein.

”Sulla on, Pate, aina ollu niin suuret vehkeet”, Milla sanoi lähes kuiskaten ja tuijotti penistäni, joka sykki lähes karvattoman pimpulan päällä. Otin kiinni kyrvästä ja painoin kullia alaspäin niin, että terskani kosketti märkiä häpyhuulia. Kumpu jousti allani ja häpyhuulet irvistivät surumielisesti, kun sain vaivoin pari senttiä sisälle.

”Lopetetaan tähän… Se sattuu niin paljon, en mä haluukaan”, Milla alkoi vikistä ja yritti työntää minua rinnasta.

”Ei vittu, tätä ei nyt lopeteta. Kyllä sitä äsken vielä stripattiin, mutta kun tosipaikka tulee, alkaa alahuuli väpättää”, tuhisin ja työnsin terskaa sisälle umpikireään katiskaan.

Pikkupillu oli vehkeelleni aivan liian tiukka. Tuntui kuin kiveksiä olisi kiristetty umpisolmuun punotulla piikkilangalla ja että työntäisin terskaa mozzarella-raastimeen. Otin tukevamman otteen pikkuhiehon lanteilta ja mylväisin aisan sisälle. Huusimme molemmat yhteen ääneen. Kipu viilsi stiletin tavoin esinahan saumassa. Silti sain voimaa alkaa pumpata kalua rytmikkäällä liikkeellä. Millan silmistä valui kyynel, mutta tyttö piti silmänsä auki ja katseli minua järkyttyneenä. Painoin kullin pohjaan ja tunsin, kuinka pillupoimut tarrasivat kankeeni kiinni imukupin lailla. Teinityttö yritti jännittää sulkijoillaan ja pudottaa kankeni pois, mutta tämä kiihotti ja puristi kyrpää entisestään. Se tuntui mielettömän hyvältä. Todella kireä ja vetinen pillu, hyväntuoksuinen uhkea kaunotar ja lämmin musta yö, jonka lempeä tuuli hyväili selkäkarvojani. Heiluttelin rintoja käsissäni kuin flipperin ohjaimia, työnnyin syvemmälle vaginaan ja levitin reisiä enemmän auki. Milla puri hammasta ja voihki tyynyä vasten.

Pimppa litisi hiljaa ja välillä pallini mäiskähtivät häpykumpua vasten. Olimme ihmeen hiljaa. Milla ei uskaltanut äännähdellä, minä puolestani odotin tulemista, mikä ei ollut kaukana. Nahkaharpun soittaessa sooloa hanurissa, alkoi terskan päätä kutkuttaa. Rutistelin rintoja rajummin ja unohdin, että allani makasi puoliviaton ja tuttu tyttö. Näin allani vain kiimaisen huoran, joka janosi kyrpää. Ajatuksesta teki entistä kiihottavamman, että kyseessä oli Arton tytär ja että poljin neitseellistä pimperoa juuri Arton ja Riitan vuoteella. Rynkytin hutsua lujemmin kaikuvassa hotellihuoneistossa, jossa tuoksui imelä lattianpuhdistusaine ja eukalyptuksen lemu. Milla makasi jalat levällään kuin saksirapu ja sääret hakkasivat ilmaa. Söpöt pikkuvarpaat tuoksuivat yhä hiekalle ja valtamerelle. Teki mieli vetää loppuun, mutta maltoin kuitenkin mieleni ja kiskaisin kyrpäni pois emättimestä. Työnsin kalua eteenpäin ja sieltä suihkusi harmaa laatta, joka putosi limaisena suoraan teinitytön silmäluomille. Kullista alkoi pursuta tahmeaa spermaa, joka otti paikkansa Millan kiinni olevien huulten päältä ja puuteriposkilta.

Milla niiskutti ja pyyhki kasvojaan nenäliinalla. Muutama tippa oli ilmeisesti päässyt sisälle suuhunkin asti, kun teinixpissix yski ja yökki.

Nyt viimeistään minun olisi pitänyt katua ja kadota, mutta erektiolääkkeen voimasta pystyyn kammettu penikseni jöpötti markkinakunnossa sotkuisten munakarvojen seasta. Huoneessa haisi rauta ja kalamainen nussiminen. Kun huomasin katsoa lakanaan, oli siihen muodostunut pikkuruinen Japanin lippu. Syy oli Millan turvonneessa häpykummussa, jonka sisästä herutteli verta. Se nosti kiimaani entisestään. Vanha ukko oli jyskyttänyt kapeiden reisien välissä teinin naimapelin moiseen kuntoon. Kävelin spermainen kyrpä kourassa punapään luokse ja laitoin käden hiestä märälle lantiolle. Toisella kädellä tartuin Millan kämmenestä ja opastin kietomaan sormet kalulleni.

”Runkkaa mua”, pyysin ja näytin malliksi, miten liike tehdään.

”E-e-ei. Ei enää.”

”Saatana, runkkaa mua”, voihkaisin tuskaisemmin ja tytön ujo kosketus sai melkein mällit uudelleen purskahtamaan.

Milla alistui vatkaamaan siitintäni hellästi, mutta tyttö vilkuili koko ajan hermostuneesti seinäkelloa. Nussin patukkaani teinitytön hikiseen kouraan ja mieli teki päästä painamaan kalu takaisin tussuun. Pyysin Millaa menemään polvilleen lattialle ja ottamaan kyrvän suuhunsa. Tyttö kuitenkin empi ja puisti päätään.

”Se ei maistu kivalle.”

”Mistä tiedät, kun et ole ennen maistanut?”

”Porukat tulee syömästä ihan justiin.”

”Ei ne vielä tule. Ime nyt.”

Milla kävi vastahakoisesti polvilleen ja silmät kiinni avasi suunsa. Näytti kivalta, kun rintava teinipiirakka kyykki lattialla kuin olisi juuri suhistamassa pissaa kaislikkoon. Kyrpäni katosi punaisten hiuksien sisälle ja sieltä parempiin suihin. Pikkuneiti yritti imeä suurta lekaa poskeen ja kurkkuun, mutta kummatkin paikat yökkäyttivät. Kaiken lisäksi kieli tuntui olevan väärässä paikassa kaiken aikaa. Milla ei ollut pidellyt suussaan mitään, mikä oli omelettia lähempänä munaa. Kyrpä osui välillä hampaisiin ja lisäksi neiti unohti kuolata imemisalustan kosteaksi. Vedin munan pois kimallehuulien välistä.

”Nussitaan lisää”, touhotin ja menin istumaan vuodesohvan reunalle ja yritin sovittaa typykkää syliini. Milla kuitenkin vastusteli ja mutisi jotain kortsun käytöstä. Moista paskaa en halunnut enää tällä iällä alkaa kiskoa herkän kullini yli. Lohduttelin kuitenkin olevani puhdas ja yritin istuttaa kiimavittua kyrpäni päälle. Milla oli selvästi kahden vaiheilla, mutta ei pannut enää vastaan, kun olkapäistä painaen sain tahmaisen alapään laskeutumaan tankoa pitkin. Milla irvisti kivusta ja otti tukea reisistäni. Samalla tissit osuivat kasvoihini makeasti ja pääsin runttaamaan naamani nuoren herkullisen pissiksen lollovälikköön. Kannattelin pientä berberiä käsilläni ja autoin vittua ratsastamaan oikeaoppisesti kalulla. Pumppasin kullillani pikkuneitiä alhaaltapäin ja pidin nuorta kiinteää vartaloani liki. Makea hajuvesi tuskin edes peitti alleen Millan aurinkorasvan ja hien tahmaista sekoitusta, joille rinnat maistuivat. Muutamat punaiset häpykarvat kutittivat vehjettäni, kun Milla tuuppasi rönttösellään vastaan.

Alhaalla hissi lähti liikkeelle. Tietysti se olisi voinut olla kuka tahansa, mutta alitajunta huusi korvaani, että Arto ja Riitta olivat tulossa. Kertaalleen hässitty pikkupillu lypsi vetisenä ja periksiantavana. Pidin kiinni kiiltävistä peppuposkista ja pyyhkäisin etusormella Millan karheaa välilihaa, yritin haukkoa happea suurten rintojen keskeltä ja yhtä aikaa hillitä siemensyöksyä. Silti se tapahtui. Jännitin selkäni suoraksi ja käteni riuhtoivat rajusti kuin koettaisivat irrottaa Millan perseposkia toisistaan. Oli jo liian myöhäistä toimia, kun sain siemensyöksyn ja laukesin sisälle nuoren tytön vaginaan.

Milla ei tuntunut tajuavan typerästä tekosestani mitään, tuskin edes huomasi nopeaa tulemistani, sillä hän jäi tuijottamaan minua viimeinkin veltostuva kyrpäni vitussaan ja yritti nitkuttaa siihen eloa.

Avainkorttia jo kaivettiin laukusta käytävällä, kun sain kammettua itseni pystyyn ja kiskaistua kesähousut jalkaan. Milla ymmärsi vaaran kuullessaan äitinsä kaakattavan äänen toivottavan hyvät yöt vaimolleni. Hupakko sai kuitenkin nopeasti kesämekon päälleen. Alusvaatteiden pukemiselle ei kuitenkaan ollut aikaa, vaan Milla sujautti kamppeensa piiloon selän taakse. Kun ovi aukeni ja hämmästynyt Arto astui sisälle, olimme täydessä vaatetuksessa. Hiki valui iholla ja olimme syntisen punaisia. Koko ajan pelkäsin, milloin beige etumus tummuisi spermatahmasta. Millan koltussa sperma ei näkynyt, mutta tiesin sitä olevan hänen neitsytpillussaan aikalailla.

”Jaahas, paraniko huono olo?” Riitta kailotti ja potkaisi sandaalit jalastaan.

”Hiljalleen. Milla tuli antamaan teidän huoneesta särkylääkettä, heti helpotti. Tuletko, Milla, vielä saattamaan tuonne meidän huoneeseen?” pyysin tyttöä vielä mukaani.

Kun pääsimme oven taakse, tarrasin hämmentynyttä tyttöä kiinni olkapäistä ja ravistelin.

”Kai sä, kulta pieni, syöt pillereitä?”

”Joo, tietty”, tyttö nielaisi ja raskas kivi laskeutui kiveksistäni.

”Aspiriinia aina kun päätä särkee”, Milla lisäsi.

”Et siis mitään muuta?!” sydänpoloinen alkoi sykkiä rinnassa ja pyrkiä kurkkuuni.

Milla puisti päätään. Tyttö ei tainnut tietää edes mistään e-pillereistä, saati muusta ehkäisystä. Kauhukuvat alkoivat puskea esille. Arto. Haulikko. Minä lykkäämässä lapsenvaunuja. Viranomaiset. Ruokot. Hyi saatana. Ja miten voimme selittää sen perkeleen Nipponin lipun Riitan ja Arton hotellivuoteessa? Tuskin sellaista laikkua mistään nenän kaivamisesta tulee. Varsinkin kun ympärillä on limaisen rysän kuva.

”Tajuatsä, mitä me äsken tehtiin?” katsoin Millaa syvälle silmiin.

Rajusta teinitytöstä oli kuoriutunut vaitelias mutruhuuli, joka puhui kuiskaten ja vältteli silmiin katsomista.

”Joo-o… mutta eihän yhdestä kerrasta vielä tuu paksuksi…” Milla selitti tukkaansa nypläten.

Voi Kristus. Lähdin kävelemään huonettani kohti. Närästys oli palannut taas kärventämään rintakehääni ja mahalaukkuani. Nielaisin sappinesteet takaisin ja aloin kaivella taskuani. Johonkin tänne sen Rennien laitoin…

Rahat lainan lyhennyksiin

Rahat lainan lyhennyksiin

Vanhan ja arvokkaan rakennuksen arvokkaassa olohuoneessa istuin kymmenien vuosien, lähes sadan vuoden vanhalla parkettilattialla alastomana, vain huivi kaulallani jonka päät pehmeästi riippuivat rintojeni yli. Lattialla vastapäätäni makasi kaunisvartaloinen mies käsi suojaten elintään, joka hetki sitten oli purkanut kuuman spermakuormansa minuun. Siinä istuessani tunsin miten lattian puupinta kosketti kuumaa syliäni. Sisältäni valui nesteitä kastellen reisiäni ja pyllyäni leviten myös parketille. Mies oli kietaissut huivin viereiseltä tuolilta kaulalleni ja sanonut, että voin siihen siistiä itseäni. Arvasin huivin olevan Bennyn vaimon. Vaimo itse oli hetki sitten poistunut olohuoneesta hakemaan uuden pullon kuohuviiniä, jota olimme takkatulen ääressä jo pari pulloa nauttineetkin. Takka oli suuri rakennelma huoneen ikkunoita vastapäisellä seinällä ja sen edessä olimme isolla matolla rakastelleet, kaikki kolme.

Elämäni oli luiskahtanut ahdingon puolelle. Pitkäaikainen miesrakastettuni oli lähtenyt kodistamme suurempia kertomatta pakattuaan tavaransa pariin matkalaukkuun. Mitä jäi, sille saisin tehdä mitä tahdon. Minulle jäi melko täydellinen koti ilman miestä. Mies, joka oli varauksetta maksanut yhdessä kanssani asuntovelkaani, oli poissa. Olin ahdingossa, sillä vaikeuksia tulisi taloudellisesti olemaan. Illat istuin ja laskeskelin menojani ja tulojani, mutta aina vaan tuntui vaikeammalta, mutta päätin selvitä. Lopuksi päätös oli se ainoa keino johon olin päätynyt. Ja se keino oli se, että aioin myydä sitä, mistä kukaan ei aiemmin minulle ollut mitään maksanut.

Avasin itselleni uuden sähköpostitilin, jota käytin kontaktien ottoon nettisivustoilla ja jonka annoin myös parille luotetulle baarimikolle luovutettavaksi katsomalleen mahdolliselle asiakkaalle. Ihmeen helposti oli toimintani alkanut luistaa ja olin jo saanut muutaman vakituisen asiakkaan. En ahnehtinut, vaan toiminta pysyi järkevässä mittasuhteessa. Vakinainen työni ei kärsinyt ja olin jopa saanut ylennyksenkin ja pienen palkankorotuksen. Vapaa-ajan toiminta rajoittui enimmäkseen viikonloppuihin ja katsoin sen riittävän. Koskaan en tehnyt näitä keikkahommia kotonani, vaan aina asiakkaan haluamassa paikassa. Mieluummin heidän kotonaan.

========

Olin tullut ensikerran tähän vanhaan jugentyyliseen Kaivopuiston taloon. Sähköpostitse olin ollut kirjeenvaihdossa pariskuntaan useamman kerran, sillä halusin olla varma siitä, että kaikki olisi turvallista ja sujuvaa. Olimme jopa vaihtaneet keskenämme kuvatkin. Pariskunta, Mikaela ja Benny olivat noin nelikymmenvuotiaita, hyvin hoidetun näköisiä ja urheilullisen oloisia. Ystävällisesti he ottivat minut vastaan ja ohjasivat suureen olohuoneeseen, jonka huomiotaherättävin asia oli suuri ja kaunis takka. Mikaela pyysi istumaan pienen teepöydän ääreen ja kaatoi laseihin kuohuviiniä. Kohotimme lasit ja skoolasimme tulevan illan kunniaksi. Tarkkailin paria jonka kanssa minun pitäisi ilta viettää ja siitä saada aikamoinen rahallinen korvaus. En ollut edes omaa hintaani heille kertonut, vaan olin saanut heiltä tarjouksen josta en voinut kieltäytyä. Mikaela oli kaunis nainen, ruskeaverikkö pitkillä hiuksilla jotka nyt putouksen lailla putosivat kauniisti olkapäille. Benny oli juuri niin urheilullisen ja hyvinhoidetun näköinen kuin saattoi ajatellakin golfaajasta ja purjehtijasta. Hänen hiuksensa olivat vaaleat ja runsaat, kammattuina suoraan taakse peittäen korvien yläosaa. Minun oli rakasteltava Bennyn kanssa ja Mikaela olisi yleisönä, lähietäisyydellä ja kosketteluun valmiina, niin minua kuin Bennyä.

Pariskunta oli avoin ja ystävällinen. He alkoivat heti kertomaan mieltymyksistään ja haluistaan erotiikan alueelta, miten he olivat matkustelleet ulkomailla, Saksassa, Ranskassa ja Englannissa niinkutsutuilla “swingers party” tapaamisilla. He kertoivat, että englantilaiset tapaamiset olivat kaikkein mukavimpia ja sitten ranskalaisten järjestämät, mutta saksalaisten oli heidän mielestään liian meluisia ja brutaalejakin. Nyt he halusivat olla kotonaan vain yhden naispuolisen vieraan kanssa pehmeällä matolla takkatulen ääressä. Mikaela olikin jo siirtynyt matolle ja pyysi minua ja Bennyäkin tulemaan. Seisoimme vastatusten ja riisuimme itse itsemme täysin alastomiksi. Bennyn elin oli kohtalaisessa erektiossa nyökytellen päätään kohden minun vähäkarvaista häpykumpua. Mikaelan kaunis vartalo oli tasaisen ruskea ilman mitään rajoja. Vaikka hänen rintansa olivat raskaat ja aavistuksen riippuvat, niin hänen kohottaessaan käsiään riisuessa puseroaan, näin miten rusketus oli kaunis myös rintojen alta. Aurinkoiset purjehduspäivät olivat saaneet aikaan tasaisen rusketuksen.

Istuimme alas matolle ja Benny otti minua hartioista ja painoi minut selälleni. Hän siirtyi pääni taakse niin, että hänen polvensa ja reitensä olivat kahtapuolen hartioitani. Poskeni olivat kiinni hänen reisissä ja nyt paksuksi ja kovaksi paisunut elin lepäsi vasemmalla olkapäälläni. Bennyn kädet liikkuivat rinnoillani ja nipistelivät nännejäni ja välillä hän kumartui alas ja nuoli rintojeni välistä aluetta samalla puristaen rinnat kiinni poskiinsa. Mikaelan kädet liikkuivat reisilläni, levittivät niitä hieman ja eteni hitaasti kohti syliäni. Itse tunsin alkavani lämmetä ja takapuoleni liikahteli tahattomasti pienen kiihkon ottaessa minussa jalansijaa. Lämpimät sormet etenivät hitaasti häpyhuulieni väliin ja levitti niitä niin, että sorminippu mahtui pyörimään märässä onkalossa. Mikaelan toinen käsi painoi Bennyn päätä tiukemmin rintoihini. En koskaan ennen ollut kokenut ryhmäseksiä, vaikka nyt elelin eräänlaista huoran elämää. Minusta tuntui aivan ihmeelliseltä ja mukavaltakin tämä kahden ihmisen koskettelu. Pimpissäni tuntui kuin siellä tekisi tehtäviään miehen kova elin, saaden aikaan kuuman sykkeen ja samalla kun Benny oli alkanut imemään rintojani kiihkoni vaan kasvoi.

Benny oli hivuttanut itsensä lähemmäksi vaimoaan ja hänen kullinsa teutaroi kasvoillani. Tartuin siitä molemmin käsin kiinni ja upotin terskan suuhuni, mutta vain terskan, sillä en halunnut ainakaan vielä sitä syvälle nieluuni. Benny suuteli Mikaelaa ja nosteli hänen rintojaan, heilutti niitä ja puristi nännejä. Mikaelan käsi oli edelleen pillussani tekemässä poraavaa liikettä välillä hiukan harittamalla sormiaan saaden minut vääntelehtimään nautinnosta. Bennyn kivespussi heilahteli silmieni edessä siistinä ja täysin karvattomana. Kivekset sen sisällä pingoittivat muuta ihoa tummempaa pussia ja sen juuresta lähtevä kulli poukkoili käsissäni minun hieroessa terskaa välillä vasten hampaitani ja välillä hiukan näykkäisten terskapallukan ja esinahan kiinnityskohtaa. Reikä terskan päässä oli aika avoin ja kielellä hyvin tunnusteltavissa. Hyväilin huulillani koko vartta ja avasin suutani hiukan enempi ja olin purevinani patukkaa ikäänkuin maissintähkää. Tunsin Mikaelan laskeutuvan kohti vatsaani ja suutelevan navan ympäristöä samalla kun hänen kätensä ja sormet olivat edelleen minussa. Benny nojasi käsiinsä ottaen tukea lattiasta ja purranäykki minua lantiosta.

Mikaela oli käskenyt Bennyn jalkojeni väliin hänen itsensä siirtyessä aivan vierelleni istumaan. Levitettyjen reisieni välissä Benny oli kumartuneena alas nuolemaan pilluani. Mikaela puristeli rintaani ja toisella kädellään hän kurkotti Bennyn kullin ja kivekset sormiinsa. Itse olin vaan ja nautin näiden kahden ihmisen toimista vartalollani. Tunsin miten Benny ikäänkuin nuolemalla tyhjensi pilluani kaikesta märästä mikä siellä oli. Hän upotti kielen syvälle häpyhuulien väliin ja hitaasti nosti kieltään ylös onkalosta vieden kielellään siihen jäänyttä kiimanestettä ylös reisilleni. Aloin olemaan kiiltävänmerkä lähelle polvia ja aina vaan pillustani nousi lisää kuumaa eritettä. Mikaela runkkasi Bennyä ja nuoli hänen hikistä selkää.

Mikaela oli tullut pääpuoleeni ja oli polvillaan haara-asennossa kasvojeni päällä. Ymmärsin, että minun oli nyt nuoltava ja suudeltava hänen pilluaan. Se ei ollut minulle ominta toimintaa, mutta olin tämän keikan tullessa ajatellut, että semmoiseenkin voin joutua ja siihen myös alistuisin. Mikaelan avoin pillu lähestyi huuliani ja työnsin kielen ulos koskettaakseni sillä lähestyvää klitorista. Pieni hipaisu ja kielen liikahtelu sillä sai Mikaelan värähtelemään ja tekemään pieniä nykäisyjä. Omassa pillussani oli Bennyn kieli ja hampaat tekemässä omia pieniä leikkejään. Varovasti Mikaela laskeutui alemmaksi ja oli kiinni kasvoissani. Työnsin kieltäni syvemmälle pilluun ja kierrätin sitä siellä tunnustellen kuumia ja märkiä pillunpoimuja. Nenäni oli lähellä pyllyä välilihalla. Oikeastaan pidin tästä, vaikka itse olin epäillyt hiukan vierastavani kaikkea tätä uutta.

Benny oli lopettanut pimpin nuolemisen ja ohjasi kullia sisääni. Liukas pillu ikäänkuin imaisi hänen kankensa syvyyksiin ja alkoi kova työntäminen, oikea pano. Benny työnsi voimalla ja liikahdin matolla aina joka töytäyksellä antaen kasvoillani Mikaelan pillulle ylimääräistä hierontaa. He kumpikin olivat vastakkain ja pitivät toisiaan hartioista ja aika-ajoin suutelivat. Poskeni olivat aivan märät Mikaelan pillunesteistä ja olin hiukan hengästynyt, sillä hengityskään ei tässä toiminnassa oikein sujunut sulavasti.

Mikaela makasi vuorostaan selällään ja minä hänen jalkojensä välissä taas nuolemassa märkää alavartaloa, sillä märkyyttä hänessä riitti navasta lähelle polvia. Takapuoleni oli pystyssä ja Benny työntämässä aina vaan kovaa kullia minuun. Olimme liikkuneet panomme aikana lähelle maton reunaa ja tunsin kättä huitoessani sen osuvan paljaalle parketille. Olin jo toivonut, että Benny panisi jo vaimoaan, mutta ei. Minun pilluani hän vaan käytti hyväkseen ja Mikaela tarjosi omaansa vain minun nuoltavakseni. Benny otti polvistani kiinni ja veti ne taakse, niin että olin vatsallani lattialla. Mikaelakin nousi taas istumaan ja yhdessä Bennyn kanssa käänsi minut selälleni asettuen taas sirosti istumaan vierelleni. Benny levitti reiteni ja upotti ilman mitään esivalmisteluja kyrpänsä minuun. Alkoi kova työntäminen ja ulosvetäminen Mikaelan vain istuessa vierellä katselemassa, tosin hänen kätensä hiveli rintojani. Pilluni alkoi olemaan jo turta eikä kaikki enää niin kiihottavalle tuntunut, mutta nyt tein työtäni. Näyttelin halukkuutta ja ynähtelin nautinnollisesti. Onneksi olin märkä ja kulli luisti pillussani kipua tuottamatta.

Olimme varmaan pyörineet matolla jo parisen tuntia kun aloin huomaamaan, että Benny alkaisi tulla. Kiihdytin taitoni äärimmilleen, sillä halusin leikin jo kohta loppuvan, sillä aloin olemaan väsyksissä. Ei enää kauaa mennytkään siihen, että tunsin kovan ja kuuman iskun pilluni pohjalla spermapurkauksen osuessa sinne. Benny ei montaa kertaa enää työntänyt kun retkahti päälleni ja antoi kullinsa hiljakseen löystyä pillussani, samalla kun sieltä alkoi valua kuumaa limaa pitkin pyllyvakoani matolle. Mieleeni iski, että taivas, nyt sotkeentuu matto, mutta työnsin pois ajatukseni, eihän se minua koskenut. Bennyn kulli luiskahti ulos ja loputkin spermat valuivat vapaasti. Nousin istumaan ja siirryin matonreunalta parketille istumaan ja annoin pilluni tyhjetä siihen. Benny ojensi minulle jonkin kankaan jonka totesin huiviksi ja sanoi minun voivani siihen siistiä enimpiä. Hetken kuluttua Mikaela tuli kylpytakki päällään ja kuohuviinipullo ja lasit mukanaan istahtaen seuraamme lattialle.

Siinä istuessamme tarkkailin avioparia matolla. Benny ja minä alastomina ja Mikaela kylpytakki päällään, joka tosin oli auki paljastaen kaiken. Mikaela kertoi tämänkertaisen kolmen kohtaamisen heillä kotonaan olevan jo toinen. He olivat kumpikin tyytyväisiä tämänkertaiseen samoin kuin olivat ensimmäiseenkin. He toivoivat, että jos he joskus voisivat taas ottaa yhteyttä ja olisimme näin taas, niin se olisi heille suuri ilo. Ei tätä kuitenkaan usein tappahtuisi, ja olihan se ensimmäinenkin tuttavuus luvannut pyydettäessä olla avuksi. Lupasin olla käytettävissä jos suinkin mahdollista.

Benny nousi ja lähti suihkuun ja Mikaela saattoi minut pikkuiseen kotisaunaan, jossa voisin ottaa vaikka pienet löylyt ja sitten pestä itseni. Olin kiitollinen, että pääsin suihkuun, en niin välittänyt saunomisesta kaiken tämän päälle. Pesin itseni huolella ja puin päälleni. Tullessani saunasta oli erkkerin pöydälle katettuna tee pikkuleipineen. Tuntui kummalliselta, eihän näin huoria yleensä kohdeltu. En ollut kokenut tämänkaltaista. Istuimme kolmistaan pöytään, Mikaela edelleen kylpytakissa, ja nautimme teemme. Aloin tekemään lähtöä ja nousin pöydästä. Benny nousi myös ojentaen minulle kirjekuoren ja kiitti mukavista hetkistä joihin myös Mikaela yhtyi.

Joidenkin minuuttien jälkeen nousin taksista ja kipitin kotitaloni rappuun ja ylös toiseen kerrokseen. Keittiön pöydän ääressä avasin kirjekuoren ja sieltä solahti enempikin rahaa mistä oli sovittu. Tällä määrällä pystyisin maksamaan koko seuraavan asuntovelan lyhennyserän. Oli siis hyvä keikka huoralla. Ajattelin, että voisin aivan hyvin mennä uudestaankin, jos vaan pyydettäisiin, vaikka ei se nyt aivan ihastuttavaa ollut.

Tyttöjen orgasmiopit

Tyttöjen orgasmiopit

Kevät eteni vauhdilla. Saimme Marjaajan kanssa mopokortit taskuun ja Marjaana sai, lähinnä vanhimman veljensä ansiosta, myös uutukaisen skootterin. Olisi ehkä sittenkin kivaa, jos olisi veli. Marjaanan vanhempi veli ei ole asunut kotona moneen vuoteen. Minulla ei ole aavistustakaan, mitä hän tekee, mutta hänen tyttöystävänsä isällä on ihan oikea pornokauppa. Sieltä, tai paremminkin varastosta, olivat synttärilahjanikin tulleet. Ihana EU kielsi myymästä tuotteita ilman jotakin tarraa ja niinpä minullekin oli päätynyt ylijäämätavaraa.

Kun näin Jaakon lähtevän tyttökaverinsa kanssa, mielessäni kävi, mitä kaikkia leluja he mahtoivatkaan käyttää iltojensa iloksi. Odottelin Marjaanaa ulkona ja etsiskelin hyvää istuma-asentoa. Nojaamalla toisella jalalla maahan ja pitämällä toista hiukan koukussa sain penkin reunan aika mukavaan paikkaan. Farkkujen sauma painoi tiukasti pillua ja värinä tuntui kivasti välillä pepussa ja välillä pillussa keinuessani hitaasti edestakaisin. En kehdannut kumartua enempää eteenpäin, mutta mieli kyllä teki.

Ajatuksissani Lissu, Marjaanan isoimman veljen tyttökaveri, levitti juuri jalkojaan ja Jaakko työnsi sisään ihan mielettömän kokoista dildoa. Tyttöparka ulvoi kivusta ja nautinnosta, ja Jaakon mulkku etsiytyi juuri peppureiälle, kun Marjaanan huuto palautti minut julmasti takaisin kylmähköön kevättuuleen. ”Moi, minne mennään?”

Huokaisin syvään ja Marjaana katseli hymyillen ja tajusin, etten ollut lopettanut keikuttamistani. Hymyilin takaisin ja totesin yksinkertaisesti: ”Panettaa, ihan helvetisti.”

Marjaana haki skootterin autotallin vierestä ja heilautti kättään seuraamisen merkiksi ja lähti ajelemaan. Minun piti keskittyä ajamiseen ja sain hiljalleen itseni liikenneturvalliseksi. En ihan täysin, sillä ajattelin edelleen, miten saisin orkun ja vieläpä aika pikaisesti. Muistelin samalla Marjaanan kanssa käytyä keskustelua silloin synttärilahjan saamiseni jälkeen. Marjaana oli tunnustanut, että se oli hänen ensimmäinen orgasminsa. Minusta se oli todella outoa. Itse sain orkun helposti, varsinkin jos vähän peppuilin samalla.

Marjaana ajoi kohtuullista vauhtia ja pian olimme santatiellä, joka johti uimarannalle. Minulla oli vähän turhan vähän päällä ja viima tuntui kylmältä. Jos Marjaanan tarkoitus oli, että menisimme uimaan, niin eipä taitaisi onnistua. Marjaana ajoi kuitenkin tienhaaran ohi ja kääntyi vasta muutamaa risteystä myöhemmin. Olimme melkein keskellä korpea. Metsä oli tiheää ja juuri sellaista vanhaa ja tummanpuhuvaa, jota pelkäsin ihan hulluna. Minua puistatti, kun mietin, miltä täällä näyttäisi iltahämärässä.

Marjaana veti skootterin jaloilleen, otti pienen repun ulos ja pisti kypärän tilalle. Olimme puhuneet poikaystävän hankkimisesta ja siinä ei Marjaanalla pitäisi olla vaikeuksia. Hän oli aika pienikokoinen mutta sopusuhtainen ja liikkui kuin balleriina. Itse olin pitkä ruipelo ja kävelin töksähdellen kuin satavuotias mummeli. Sitä paitsi Marjaanalla oli tosi nätit kasvot, kun omani olivat pitkät ja kapeat. No onneksi oli kesä tulossa. Tiukassa minihameessa mun metrikintut sai sentään joitain katseita kääntymään.

Painuimme pieneen hirsitaloon. Se ei ollut mökkiä suurempi, mutta ihan kodikkaan näköinen. Ovi oli lukossa, mutta avain oli pienessä kaapissa oven vieressä. ”Mikä tää paikka on?” Marjaana ei vastannut, vaan käveli hitaasti yläkertaan.

Mun olisi pakko opetella keinuttaa pyllyä niin kuin Marjaana. Tiesin hyvin, että jätkät ei voinut olla katselematta, kun Marjaana keinui ohi niin kuin olin kuullut niiden sanovan. Sitä paitsi Marjaanalla oli melkein C-kupit ja ne näytti tosi komeilta. Mulla oli semmoiset A-miinusmiinukset. Hyvä, jos ne edes näkyivät villapaidan alta.

Marjaana avasi laukun ja otti esille Kolan ja viinapullon. Katselin vähän kummeksuen, mitä ihmettä bestikselläni olisi mielessään. Laukusta tuli ulos vielä pari kinkkuvoileipää ja melkein tyhjä talouspaperirulla. Yläkerrasta näki juuri ja juuri puiden välistä järven tai siis sen lammen, jota kutsuttiin järveksi, ja tienristeykseen ja pitkälle metsään. Marjaana kaatoi viinapullosta pienen lorauksen kokikseen ja maistoi. Rommiviinaa luki etiketissä. Katselin hänen sekoitteluaan ja odottelin, mitä tapahtuisi. Lopulta Marjaana ojensi pullon minulle ja maistoin. Ensin se ei maistunut mitenkään erikoiselta, mutta sitten viinan maku pamahti suuhuni. Huh, sanoin ja tunsin vähän vilunväreitä. Marjaana otti vielä kulauksen ja katsoi sitten silmiini. Katselin takaisin ja tunsin oloni levottomaksi.

”Voitsä runkata mua?”

Hätkähdin vähän. En ollut odottanut ihan noin suoraa kysymystä, vaikka olinkin vähän arvaillut, että jotakin kivaa ja jännää olisi tulossa.

”Joo, tottakai. Haluutsä, miten?”

Marjaana riisui housunsa ja näin, että hän oli tehnyt itselleen posliinin.

Katselin, miten ulommat häpyhuulet aukenivat hieman paljastaen vähän turvonneet, kostuneet ja tummanpunaiset pienet häpärit. Mielessäni kävi ajatus, että taisin olla joku pervo triseksuaali. Kiihotuin katsellessani naapurin aitaa korjanneita miehiä, niin että kurkin verhojen raosta ja kuvittelin, miten minua naitaisiin ja kunnolla, ja samalla runkkasin klitoriksen niin araksi, että vietin loppuillan hamosessa ilman alkkareita. Saamani lahjat olivat olleet kovassa käytössä eli tykkäsin muovisista ystävistäni todella paljon, mutta bestikseni posliininen, kiimasta kiiltävä pillu sai suuni kuivumaan.

Tunsin tietynlaista nipistelevää tunnetta haaroissani ja tiesin, ettei kuluisi kuin hetki, kun minun olisi pakko joko tyydyttää itseni tai tulla hulluksi himosta. Marjaana nojasi jonkinlaiseen vuodesohvaan. Hän piti käsiään sohvan selkänojalla ja levitti jalkansa melkein spagattiin. Päänsä hän oli kallistanut kokonaan taakse. Laskeuduin alas ja kumarruin eteenpäin. Työnsin pienen pöydän pois tieltä ja näin, mitä talouspaperirullan sisällä oli. Musta, melkein kirkkaanpunaisella päällä varustettu, luonnollisesti muotoiltu dildohan se siellä. Ilmeisesti Marjaanakin oli saanut synttärilahjan.

Vedin dildon ulos. Se oli hiukan käyrä ja aika tiukassa. Mukana tuli pieni minigrip-pussi täynnä harmahtavaa voidetta. Tunnustelin keinokyrpää varovasti. Sen pinta tuntui lämpimältä ja vähän samettiselta. Hiukan, ei karhealta, mutta ei liukkaan sileältäkään.

Pussailin Marjaanan reittä mennen pikkuhiljaa lähemmän kosteaa lemmenpesää, mistähän sekin nimitys tuli mieleeni. Marjaana värähti pikkuisen jokaisesta pususta. Lipaisin kielelläni ihan varovaisesti, juuri ja juuri koskettaen ja puhalsin sitten pitkään kohti odottavaa klitorista. Marjaana nosti peppuaan ja valutti itseään vähän alemmas. Halusin hiukan kiusoitella häntä ja pitää huolta, että hän olisi kunnolla kiimassa ennen kuin aloittaisin toden teolla.

Työnsin käteni paidan alle ja painoin rintaliivit pois tieltä. Marjaanan rinnat olivat lämpimät ja painavat. Tunsin itseni vähän kateelliseksi ja tunnustelin niiden pehmeää ja joustavaa, mutta silti kiinteää rakennetta. Liu’uttaessani käsiäni niiden yli tunsin kovina seisovat nännit kämmenenpohjiani vasten. Marjaana huokaili. Hänelle rinnat olivat kuin peppu minulle ja hyväilin niitä painellen kevyesti. Vedin toisen käteni pois paidan alta ja avasin suutani apuna käyttäen vasurilla voidepussin. Marjaana se osasi ajatella kaikkea. Otin rasvaa käteeni ja laitoin kämmenet takaisin rinnoille. Pyöräytin oikeasta kädestä vähän voidetta vasempaan käteenikin ja aloin liu’uttaa nännejä rasvattujen sormieni välissä.

Marjaana voihki, ensin hiljaa, mutta sitten häpeättömän lujaa. Puristelin rintoja ja painoin huuleni tiukasti kiinni pilluun. Avasin suuni ihan auki ja imaisin kevyesti häpyhuulet suuhuni. Pyörittelin kieltäni ja imin samalla Marjaanan liukastetta suuhuni. Se maistui, sen vähän mitä se edes maistui, hieman makealta, mutta vaikutus oli järkyttävä. Otin toiseen käteeni hieromasauvan ja kastoin sen pään liukasteeseen. Luultavasti liukastetta ei olisi edes tarvittu. Marjaanan pillu kiilteli ja pieni noro valui kohti peppureikää.

Marjaana oli siirtynyt vieläkin alemmas. Asento näytti hankalalta, mutta hänellä oli varmaan muuta mielessään. Dildo näytti houkuttelevalta. Vaalea liukaste valui sitä pitkin alaspäin ja hämärässä huoneessa sitä olisi voinut luulla neekerin vehkeeksi. Sormeni eivät ulottuneet sen ympäri ja kääntäessäsi sen päälle se värisi todella lujaa.

Marjaana oli laittanut kätensä rinnoilleen ja hieroi niitä voimakkaasti puristellen ja nyppien liukastettuja nännejään. Minusta se näytti jopa kivuliaalta, mutta hän selvästi nautti. Säädin sauvan pienemmälle ja painoin sen avonaisen odottavalle pillulle. Olin suunnitellut, että leikittelisin hetken, mutta Marjaana painoi sauvan sisäänsä yhdellä rajulla painalluksella. ”Ouch”, Marjaana hätkähti hiukan ja vedin sauvan hitaasti ulos. Marjaanan huohotus sai rinnat värisemään. Dildossa oli sekoittuneena Marjaanan kiimaliemet, liukastetta ja aavistus verta. Marjaanan äänessä oli käheä ja kiimainen sointi hänen todetessaan silmät kiinni ja uudestaan jalkojaan levittäen: ”Tais mennä neitsyys”. Minua hymyilytti vähän ja samalla ajattelin, että pitäisin itseäni neitsyenä, kunnes olisin saanut mulkkua sisääni, mitä ei varmaan koskaan tapahtuisi.

Painoin sauvan hitaasti sisään ja vedin sen vielä hitaammin ulos. En voinut olla katsomatta, kuinka häpyhuulet kietoutuivat kiinni dildoon. Nuoleskelin niitä pitkin vedoin. Yritin runkata itseäni, mutta farkut olivat tiellä. Sain jonkinlaisen tuntuman ja kiimani lisääntyi, mutta tajusin kyllä, etten saisi itseäni laukeamaan. Yritin kyllä saada käteni farkkujen sisään, mutta kyykyssä sekään ei onnistunut. Marjaanan ääntely muuttui hiljaiseksi ulinaksi ja tiesin, mitä pian tapahtuisi. Tieto siitä, että hän laukeaisi pian, teki oloni todella tukalaksi. Halusin hänen nauttivan kunnolla, mutta minun oli pakko saada kuumottavalle klitorikselleni jotakin, mikä saisi minut laukeamaan.

Vedin sauvan noin puoleenväliin ja käänsin sitä hiukan alaviistoon. Marjaana alkoi voihkia. Olin tainnut löytää hänen G-pisteensä. Marjaana liukui hiukan alemmas ja laski jalkansa lattialle. Näin, miten kädet puristuivat selkänojaan ja lantio alkoi nykiä. Liikutin sauvaa ihan pikkuisen, kääntelin sitä ja etsin, löytäisinkö uudelleen kohdan, mikä saisi Marjaanan laukeamaan. Mieleni teki nuolaista hänen klitoristaan, mutta vielä enemmän halusin nähdä kunnolla, miten hän saisi orgasmin. Katsoin, kuinka suu aukeni ja kieli kävi kostuttamassa huulia. Suu jäi raolleen ja kivikovat nännit olivat pysäyttäneet paidan valumasta takaisin rintojen päälle.

Marjaanan lantio nyki edestakaisin koettaen saada hieromasauvan tunkeutumaan pohjaan saakka. Sitten sauva löysi etsimänsä. Marjaana nousi ylös jännittäen jalkansa ja vetäen itseään kaarelle. Hänen äänensä muuttui melkein kimeäksi ja se oli sellainen katkonainen ”Aa-aa-a-aa-aaa-a”. Liikutin sauvaa tehden pienenpientä ympyrää nautinnosta voihkivan bestiksen pillussa. Oma hengitykseni oli myös muuttunut huohotukseksi ja istuin nyrkkini päällä koettaen saada itseni laukeamaan. Käteeni sattui, mutta painauduin sitä vasten vielä voimallisemmin. Marjaanan jalat lähenivät toisiaan kuin koittaen estää sauvaa tekemästä työtään. Lopulta hän sai jalkansa kiinni toisiinsa, mutta pidin sauvan silti pienessä liikkeessä hänen sisällään.

Marjaana kaatui kyljelleen sohvalle ja näin hänen ilmeestään, että orgasmi oli todella lähellä, mutta ei kuitenkaan tullut. Vaihdoin nopeasti vasemman käteni sauvalle ja työnsin samassa Marjaanan olkapäälläni Marjaanan jalat auki toisistaan. Työntelin sauvaa pitkin vedoin edestakaisin ja hieroin samalla oikealla kädelläni klitorista. Marjatan omien nesteiden ja liukasteen sekoite oli vaahtoutunut ja posliinisessa pillussa se näytti tosi asiassa aika irstaalta, mutta minut se sai sekaisin.

Katsoin Marjaanan kasvoja ja näin, miten niiden ilme oli tiukka. Huulet olivat kiinni ja niska oli jännittynyt niin, että saatoin nähdä verisuonten pullistelevan. Olin koettanut joskus, montako kertaa pystyisin tyydyttämään melkein orgasmiin ja lopettamaan. Ajatus oli, että sitten laukeaisin vielä paremmin. Pystyin kerran, kunnes noin viisi minuuttia myöhemmin työntelin hiusharjaa peppuuni ja hieroin klitorista etusormella niin, että sormeeni tuli kramppi enkä saanut sitä suoraksi kuin vetämällä toisella kädellä. Ja nyt Marjaana oli tuossa epätoivoisessa tilanteessa.

Olin kiimassa kuin kissa kuutamolla ja tarvitsin itselleni orkun, joten painelin sauvaa sisään ja ulos sellaisella vimmalla, että olisimme varmaan voittaneet porno-oskarin. Hieroin klitorista peukalolla ja yritin samalla saada nännin suuhuni. Edestakaisin liikkuva sauva toi mukanaan lisää vaahtoa ja vedin sitä sormillani klitorikselle voidakseni hieroa orgasminappia kahdella kolmella sormella.

Käännyin selkä Marjaanan kasvoihin päin voidakseni paremmin käyttää käsiäni. Kuulin lyhyet katkonaiset huokailut ja tunsin, kuinka kättäni nipisteli vedenkierron palatessa. Tunsin, kuinka kurkkuuni takertui pala. En saisi Marjaanaa laukeamaan. Olin niin vihainen itselleni, että päätin lopettaa runkkaamisen ikiajoiksi, ellen onnistuisi. Pyörähdin sohvalle, jäin jotenkin oudosti roikkumaan puolittain kyynärpäitteni varaan ja työnsin Marjaanan jalat auki. Vedin sauvan kokonaan pois ja näin, kuinka se oli avannut pillun aivan auki. Saatoin nähdä pillun sisälle varmaan sormen matkan verran ja pissiaukkokin oli turpeana ja avonaisena. Upotin kieleni syvälle ja maistoin tai paremminkin tunsin liukasteen rasvaisen maun. Marjaana laittoi toisen jalkansa lattialle ja toisen selkänojalle. Otin pillusta liukasta sormiini ja vein käteni rinnoille. Tässä asennossa ne tuntuivat vielä suuremmilta. Heti saatuani nännit sormieni väliin kuulin tyytyväisen huokauksen. Marjaanan rinnat olivat hänen kiihkonsa edelläkävijät. Hieroin nännejä aika rajusti ja painelin samalla kieltäni sisään.

Mielessäni oli vain yksi. En lopettaisi ennen kuin Marjaana olisi lauennut. Oma kiihkoni tuntui vielä jalkovälissä, mutta olin kuitenkin hiukan rauhoittunut. Kokeilin kielelläni eri liikkeiden vaikutusta. Pyöritin kieltä klitoriksessa, nuolaisin pitkiä vetoja ihan alhaalta saakka. Posliini oli ihana. Saatoin kuljetella kieltäni kaikkialla ja imeskellä ja nuoleskella. Muutaman kokeilun jälkeen löysin sen, mistä Marjaana tuntui pitävän eniten. Lähdin liikkeelle ihan alhaalta. Olisin voinut aloittaa pyllystäkin, mutta Marjaanan asento ei antanut siihen mahdollisuutta, ja vedin kieltäni ylöspäin nuolaisten mukaani kiimapisaran. Avasin häpyhuulet kielelläni ja painoin sitten kieleni hiukan sisälle. Imin kevyesti ja sain pissiaukon nousemaan. Painoin kielen sitä vasten ja liu’utin kielenkärkeä muutaman kerran edestakaisin. Sitten oli klitoriksen vuoro. Marjaanan klitoris oli iso ja kova. Nuoleskelin sitä pyörittävällä liikkeellä ja tunsin voimakasta tyydytystä tuntiessani, miten bestikseni lantio värisi nautinnosta.

Painoin huuleni suppuun ja imaisin varovasti klitoriksen huulieni väliin. Orgasminappi tuntui selvänä ja liikutin kieltäni sivuttain. Aloin pikkuhiljaa kiihtyä uudelleen ja imaisin hiukan turhankin kovaa. Marjaana päästi pienen aih-äänen ja nostin päätäni nähdäkseni, sattuiko häneen. Mutta pääni painettiin alas ja aloitin uuden kierroksen. Päästyäni loppuun en uskaltanut enää ottaa klitorista huulieni väliin, mutta aikoessani aloittaa uuden nuoleskelun Marjaana veti minut kevyesti hiuksista ylöspäin. Nuolaisin vähän joka puolelta ja luulin, että hän halusi minun keskittyvän tuohon villinä odottavaan nautintonappulaan, joka aina kieleni sitä koskettaessa tuntui omituisen lämpimältä, melkein kuumalta.

Kädet painoivat päätäni tiukemmin kohti alavatsaa ja tajusin, mitä haluttiin. Laitoin huulet tiukasti suppuun ja painoin ne klitan ympärille ja imaisin varovasti. Nuoleskelin kielellä huulteni väliin kohoavaa klitorista, joka oli melkein yhtä suuri kuin omat nännini. Imin lisää ja kuulin, kuinka bestikseni huokaili ja anoi ”Vielä, vielä, vielä…”. Kiimani nousi hulvahtaen jalkovälistä aina poskiini saakka, joiden tunsin punastuvan.

Marjaana oli siinä tilassa, jossa kipukin toi nautintoa. Olin itse kokenut sen muutamia kertoja, lähinnä aloitellessani peppuni käyttämistä. Se oli omituinen tila, jossa ei voinut lopettaa, vaikka jotenkin tiesi seuraukset, tai ehkä juuri siksi siitä nauttikin niin paljon. Avasin suutani hiukan ja painoin huulet tiukasti häpykummulle. Imaisin kunnolla ja tunsin, kuinka Marjatta värähti. Hänen äänestään en pystynyt erottamaan, tunsiko hän enemmän nautintoa kuin kipua. Vain hämärästi totesin olevani tosi pervo ja imin uudelleen ja uudelleen aina välillä nuollen.

Tajusin kuinka suurta mielihyvää minulle tuotti yhtä aikaa sekä satuttaa että tyydyttää ystävääni. Olotilani oli sellainen, etten tajunnut mistään mitään. Nuolin ja imin ja pidin käsilläni Marjaanan jalat levällään. Hänen alapäänsä kieri ja heilui, mutta en lopettanut, vaikka hän potkiskeli kantapäillään selkääni. Painoin jalkoja koukkuun kohti vatsaa ja samalla työnsin niitä auki. En pystynyt enää imeskelemään hänen lantionsa nytkähdellessä niin, että välillä sain aika täräyksen leukaani. Hoin itselleni – en tiedä, kumpaa aina tarkoitin, itseäni vai Marjaanaa: ”Nauti, narttu, nuole, narttu, laukea, levitä, anna, anna tulla.”

Kesti hetken ennen kuin ymmärsin lopettaneeni. Roikuin sohvan reunalla ja huohotin. Naamani tuntui tahmealta ja leuka oli kipeä. Nuolaisin huuliani ja kieleen sattui. Tunsin mielihyvää siitä, etten ollut lopettanut, vaikka toisaalta en kyllä ollut huomannut, kuinka raskasta nuoleskelu oli suulleni ollut. Nousin istumaan ja vedin Marjaanan myös istuma-asentoon. Marjaana katseli tummanruskeilla silmillään ja minua ahdisti vähän niin kuin aina, kun hänen katseensa tuntui porautuvan sisääni. Ei meillä ollut salaisuuksia, mutta tunsin itseni aina niin avuttomaksi tuon katseen alla. Otin kolapullon sekä siksi, että janotti, mutta myös, koska halusin hetkeksi välttää hänen katseensa. Kaadoin suuni täyteen ja olin jo ottamassa uutta kulausta, kun viinan maku yllätti. En muistanut yhtään, että kola oli terästettyä. Jouduin nielaisemaan nopeasti voidakseni yskiä.

Sain köhistyä itselleni vähän ilmaa ja Marjaana paukutti selkääni. Kääntyessäni näin hänen kädessään dildon. Se oli ikkunaa vasten katsottuna vielä suuremman näköinen. Marjaana katseli vuoroittain silmiini, jalkoväliini ja dildoon. Itse taisin vain tuijottaa hieromasauvan muhkeaa siluettia. Tunsin punastuvani. En ollut ollenkaan varma, mahtuisiko tuo vähän pelottavan suuri laitos ollenkaan sisääni, mutta koko ajan voimieni palautuessa kiihkoni kasvoi. Näin Marjatan ilmeestä, että hän näki sen.

Samassa terassilta kuului kova huuto: ”Missä vitussa se avain on?” Marjaana iski dildon käteeni niin, että sormissani tärähti. Tungin sen takaisin paperirullan sisälle ja noukin lattialta liukastepussin. Marjaana kiskoi housuja jalkaansa ja muutamassa sekunnissa istuimme vierekkäin sohvalla. Sydämeni hakkasi ihan helvetisti. En ollut kuullut mitään, jos joku olisi tullut hiljaa sisään ja suoraan yläkertaan saakka pari minuuttia sitten.

Alhaalta kuului epämääräistä mölinää ja kilinää. Katsoin Marjaanaa ja kuiskasin hiljaa, että mitä nyt tehdään. Ikkunasta näin, että pihaan oli ilmestynyt kaksi pikkuprätkää ja ne oli parkkeerattu skootterien viereen. Edes jätkät ei voi olla niin tyhmiä, etteivät ne tajua, että täällä on joku, kävi mielessäni.

Marjaana oli taas oma itsensä, itsevarma ja aktiivinen. ”Mennään alas” ja hiukan hiljaisemmalla äänellä, pikkuinen hymy huulillaan, ”panemaan”. En ollut ollenkaan varma, että se oli vitsi, mutta mitä muuta olisin voinut tehdä kuin mennä perässä.

Alakerrassa oli pari poikaa. Toisen tunnistin hämärästi yhdeksi lukiolaiseksi, mutta toinen oli ihan vieras. Olin hätäpäissäni hiukan putsannut naamaani talouspaperilla, mutta menin keittosyvennykseen korjaamaan meikkejäni. Poikien ilme olisi kyllä pitänyt saada kuvatuksi. Arvasin, että Marjaana hymyili suloisinta hymyään toivottaessaan hyvää päivää ja pojat olivat tiputtaa tavarat käsistään. Olin niistävinäni nenääni kulkiessani salin poikki, mutta katselin kyllä tarkasti.

Meni minuutteja ennen kuin pojat saivat itsensä kasaan. Olin aika jännittynyt ja meinasin räjähtää hysteeriseen nauruun. Marjaana taas oli tilanteen kuningas, tai kuningatar, mutta kun prinssit vain tuijottivat.

”Eikö äiti ole teille opettanut mitään tapoja”, Marjaana matki loistavasti koulumme rehtorin ääntä ja kuulosti aika tuimalta. ”Tullaan vaan sisälle eikä edes päivää sanota”. Marjaana taisi nauttia tilanteesta ja minun kävi vähän sääliksi poikaparkoja. Tiesin, että sanasodassa Marjaana voitti vieläkin veljensä, jopa sen vanhemman eikä näistä pojista todellakaan ollut vastusta. Molemmat pojat olivat kääntyneinä Marjaanaan päin. Hän seisoi portailla ja näytti paljon pidemmältä kuin todellisuudessa oli.

Äiti auttaa kiimaista poikaansa

Äiti auttaa kiimaista poikaansa

Minä olen juuri 20 vuotta täyttänyt kaveri ja olen parhaillaan armeijassa.

Oli menossa maaliskuun alku ja olin tullut viikonloppuvapaalle. Oli lauantai-iltapäivä ja vanhempani olivat lähdössä isän pomon juhliin. Olin itse lähdössä kaverieni luokse illalla ja oli sovittu, että heittäisin vanhempani juhlapaikalle.

Kello oli seitsemän kieppeillä illalla ja vanhempani olivat juhlapukeissaan. Isällä asiaankuuluva tumma puku ja äidilläni tumma jakkupuku ja mustat sukat. Äitini on 46-vuotias ja isä 49, äidillä oli ruskea lyhyt kihartava tukka jossa oli harmaita raitoja, isällä oli vatsa päässyt kasvamaan jonkin verran. Vein vanhempani ja lähdin omille teilleni ja tapasin kavereitani, muutamaa typsyä kiusattiin, mutta laihoin tuloksin. Lähdin kotiin vähän ennen yhtä yöllä ja menin nukkumaan.

Heräsin vähän ennen kahta kovaan kolinaan ja mennessäni katsomaan näin kuinka äiti yritti taluttaa ulko-ovelta isää sisälle. Isäni oli melkoisessa lastissa ja menin äidin avuksi kantamaan ukkoa kohti makuuhuonetta. Saimme kaadettua hänet sängylle ja riisuimme häntä yhdessä niin, että hänelle jäi vain lyhyet alushousut ja valkoinen paita ylleen. Äiti oli heittänyt päällystakkinsa tuolille ja sen päälle hän heitti jakkunsa, hänen päälleen jäi hame ja valkoinen paita.

Isä heräsikin yhtäkkiä istumaan vuoteellaan ja alkoi kourua äitiä jalkojen välistä. – Eiköhän pidetä Helena nyt lystiä, kun päästiin kotiin. – Päästä nyt irti, hyvä mies, äitini pyysi. – Ei mitään, isä vastusti ja nosti äidin hametta ylös jolloin näin, että äidillä ei ollutkaan sukkahousuja vaan stay-upit ja hänen paljaat reitensä näkyivät houkuttelevasti sukkien ja alushousujen välistä. – Etkö näe, että Jannekin on täällä äiti sanoi mennen punaiseksi katsoessani hänen päälleen. – Minä taidan mennä nukkamaan sanoin ja lähdin pois.

Lähdin kävelemään huoneeseeni ja pian kuulin kuinka ovi painettiin kiinni selkäni takana. Jäin uteliaisuuttani kuuntelemaan hetkeksi. – Voisit käyttäytyä vähän siivommin Jannen läsnäollessa kuulin äitini moittivan isää. – Aikamieshän se on, kyllä se ymmärtää, isäni vähätteli.

Kuulin kumilangan napsahtavan ja vaatteiden kahisevan ja sitten kuulin ähinää ja arvasin mitä nyt tapahtuisi. Jouduin seisomaan runsaat 5 minuuttia ja sitten tuli hiljaista ja minulle tuli kiire omaan huoneeseeni. Jätin valot palamaan ja selasin kännykkääni tulleita viestejä, kun kuulin jonkun kävelevän kylpyhuoneeseen. Sammutin valon ja olin hiljaa. Kuulin miten joku istui vessanpytyllä hiljaa ja sitten alkoi kuulua veden kohinaa, kun käsisuihku otettiin käyttöön. Siitä tiesin äidin olevan pytyllä ja hän huuhteli alapäätään. Mielessä pyöri äidin pillu, isän spermaa valuvana. Ajatuksessa oli jotakin kovin kiihottavaa…

Pian ovi avattiin ja kuulin miten äiti niisti nenäänsä kuin itkun jäljiltä. Äidin mentyä makuuhuoneeseensa minä meni nyt kylppäriin.

Meillä on sauna pesuhuoneen yhteydessä ja valoissa näin, miten äiti oli vienyt sukkansa kuivumaan saunan narulle, niistä tippui muutamia pisaroja lattialle. Hän oli pessyt mustat sukkansa. Katsoin pyykkikoneeseen ja näin muiden vaatteiden alla äitini valkoiset alushousut. Äidin pikkuhousut, tuijotin niitä hetken, poimin ne käteeni ja näin niissä kosteutta. Minun oli pakko viedä ne kasvojeni eteen ja haistoin niitä. Nenääni tuoksui selkeä naisen haaravälin haju. Äitini oli ollut kiihottunut illan mittaan niin, että hänestä oli valunut kosteutta alushousuihin.

Käärin nuo kauniit pikkuhousut penikseni ympärille ja aloin runkata rauhallisesti. Penikseni kärkiosa oli aivan kuuma ja tiesin etten tarvitsisi montaa vetoa kun lasti lähtisi liikkeelle. Kiihdytin tahtia ja ajattelin äsken näkemiäni äidin paljaita reisiä sukkien yläpuolella ja samassa minulta lensi ensimmäinen syöksy äidin housuille. Hurmoksessa lipsuttelin itseni tyhjäksi ja katsoessani housuja näin miten kellertävän voimakasväristä spermani oli ollut. Käärin housut takaisin pyykkikoneeseen ja vedin vessan sen merkiksi, että olin sinne jotain päästänyt ja lähdin nukkumaan. Sunnuntaina isä makasi krapulaisena ja söimme äidin kanssa kaksistaan hiljaisina. Katselin äitini kalpeita kasvoja ja hänen kapeita huuliansa jotka olivat voimakkaan punaiset ilman huulipunaakin. – Lähden jo kolmen junalla sanoin äidille. – Mutta etkö sinä ehtisi sitten myöhäisemmälläkin. – Kyllä, mutta huvittaa nyt lähteä jo takaisin. – Kellohan on jo yksi, onko sinulla laukku pakattuna, mitä laitan sinulle mukaan äiti alkoi hössöttää. – Ei mitään, mulla on jo kaikki valmiina. Meillä on metsäkeikka ensi viikolla ja otin ylimääräiset villasukatkin mukaani. – Keitetään kahvi hetken kuluttua niin saat juoda ennen kuin lähdet, kaipa isäsikin pääsee jaloilleen. – Nukkukoon, onko se aina tuollainen kun on humalassa, kysyin hetken hiljaisuuden jälkeen. – Minkälainen, äiti kysyi vaivautuneen oloisena. – Niinku viime yönä kun se sua riepotti.

Äiti ei puhunut mitään vaan alkoi korjata astioita pöydältä. Menin lueskelemaan hetkeksi. Hetken luettuani tunsin tarvetta mennä vessaan. Hoidin asiani ja katseeni osui pyykkikoneeseen, nousin seisomaan housut nilkoissa ja poimin äidin pikkuhousut käteeni pyykkikoneesta.

Levitin housut ja ne olivat kuivuneet kovaksi ja kuului ritsahdus, kun levitin niitä lisää. Yöllinen spermani oli kovettanut ja tahrannut housut voimakkaan keltaiseksi. Haistoin housuja ja nenääni iski tuttu kiimainen haju. Käärin housut jälleen penikseni ympärille ja annoin mennä. Tuntui hyvälle venyttää ja leikkiä mielikuvitusleikkiä ja samassa aloin suoltamaan nestettäni äidin pikkuhousuille. Kaikki olisi mennyt hyvin ellei vessan ovi olisi avautunut samalla hetkellä.

Äiti seisoi oviaukossa ja katsoi ensin hymyillen ja kuulin hänen pyytelevän anteeksi, mutta sitten hän huomasi mitä olin tekemässä ja hän käännähti kannoillaan . Ovi jäi auki ja minä vedin housuni ylös ja nakkasin pikkuhousut koneeseen takaisin, vedin vessan ja lähdin huoneeseeni.

Kirosin hölmöyttäni ja huolimattomuuttani. Aloin kerätä kamppeitani kasaan ja heitin valtion kuteet niskaani.

Olin eteisessä lähdössä, kun äiti tuli katsomaan. – Olet sitten lähdössä, hän sanoi vaisusti. – On kai parempi, että menen samantien. – Kyllä minä sinut tuon asemalle, äiti sanoi ja tarttui minua kädestä. – Minulla on aikaa kävellä hyvinkin runsaasti, vastasin. – Älä viitsi lähteä tällä tavalla, ei ehditty jutellakaan mitään koko viikonloppuna. – Mutta nähtiin sitäkin enemmän tokaisin. – Janne, älä viitsi äiti sanoi ja tarttui käsivarteeni kiinni

Otin äitiä olkapäistä kiinni vetäen hänet itseeni kiinni, painoin huuleni hänen huulilleen ja yritin suudella äitiä. Hänen huulensa eivät vastanneet minun viestiini, tartuin toisella kädellä äitini rintaan ja puristelin sitä himokkaasti. – Janne, mitä ihmettä, hän sai sanotuksi ja näin hämmennyksen hänen silmissään. – Hei vaan äiti, sanoin ja avasin ulko-oven lähtien kävelemään kohti rautatie-asemaa.

Viikko varuskunnassa meni kotona tapahtuneiden asioiden miettimisessä. Minua nolotti tapahtuneet asiat, mutta en saanut niitä enää tekemättömäksi. Olin aina ihaillut äitiäni enkä voinut vietilleni mitään joka voimakkaasti ohjasi tekemisiäni. Ajattelin, että jos olisin täällä pitkän ajan niin voisin unohtaa asian eikä se olisi päällimmäisenä mielessäni koko ajan.

Näin vierähti kaikkiaan viisi viikkoa etten käynyt lomalla kotonani, vaihdoin lomia kavereille jotka olettivat minulla olevan murheita naisten kanssa, oikeassahan he olivatkin, tavallaan. Äiti soitti muutaman kerran, mutta olin aina niin varattu ja kiireinen joten sain torjuttua enemmät keskustelut.

Menin kotiin lomalle vasta huhtikuun puolivälissä. Olin saanut lisälomia hyvästä palveluksesta ja ryhmäni oli menestynyt hyvin metsäkeikalla joten sain pari ylimääräistä lomapäivää. Olin kotona jo torstaina puoliltapäivin ja heitin kamppeeni huoneeni nurkkaan, en viitsinyt edes vaihtaa vaatteitakaan vaan palloilin ympäri taloamme. Lueskelin lehtiä isän tullessa kovalla kiireellä kotiin kellon ollessa vasta 14.

– Kas poikaakin näkee, mitä pahaa olet tehnyt, kun et lomille ole päässyt. – Oli metsäkeikkaa ja mulla oli yksi viikonloppu erokoispalvelus ja sain nyt sitten pidemmän loman, lähden vasta maanantaina. – Kappas vain, minä lähden Pietariin ja olen siellä nyt viikon joten harmi ettemme paljon näe toisiamme, isä sanoi ja lähti vaihtamaan vaatteita.

Katsoin, että isällä oli kaksi iso laukkua pakattuna valmiiksi. Seisoessani olohuoneessa kuulin oven avautuvan ja äiti tuli myös kotiin. – Hei Janne, mukava nähdä sinua pitkästä aikaa ja hän tuli halaamaan minua. – No moi äiti sanoin, aikoen halata häntä, mutta hän vetäytyi irti minusta vältellen katsomasta minua kasvoihin.

Emme puhuneet sen kummemmin, äiti laittoi tuomansa ison muovikassin olohuoneen sohvalle. – Jaha isä on lähdössä taas, hän huokaisi. – Niin olen, tuli isäni vastaus terävästi takaisin. – No minä laitan uudet verhot, kunhan saan vaihdettua vaatteeni äiti sanoi enemmän itselleen kuin meille. – Minä keitän kahvia, juoko joku muukin, kysyin. – Keitä vain, minä juon ainakin äiti vastasi, töissä en ole ehtinyt juomaan lainkaan. – Minua tullaan hakemaan aivan heti, juon matkalla, isä vastasi. – Onko sinulla kaikki tarpeellinen nyt mukanasi äiti kysyi häneltä, saamatta vastausta.

Pian isää tultiinkin hakemaan ja toivotimme hyvää matkaa. Äiti oli saanut vaatteet vaihdetuksi ja alkoi ottamaan vanhoja ikkunaverhoja pois olohuoneesta. Minä menin keittämään kahvia jatkaen lehden lukemista. Pian kahvi olikin valmista ja laitoin kupit pöytään ja jotakin purtavaakin. Lähdin hakemaan äitiä kahville.

Menin olohuoneeseen ja näin äidin seisovan jakkaralla ja hänellä oli uusi verho kädessään. – Tule nyt vähän auttamaan, pidä tästä kiinni niin laitan nämä kiskoille hän sanoi. Äiti kurkotteli ikkunan yläosassa olevaan kiskoon pujotellen verhonpitimiä jossa oli verho kiinni paikoilleen. Äiti seisoi niin, että hänen jalkansa olivat harallaan joutuen kurkottelemaan. Hänen hameensa oli väljän oloinen kotihame ja vaaleanruskeat sukkahousut näkyivät reiteen asti paljastaen äidin kauniit reidet minulle. Sain hillittyä itseni ja olin jo lähdössä pois hänen sanoessaan, että laitetaan toinenkin verho heti niin tulee työ tehtyä. Ojensin toisenkin verhon hänelle jossa oli jo pitimet kiinni.

Jälleen hän joutui kurkottelemaan ja näin nuo kauniit reidet edessäni, melkein tunsin äidin tuoksun nenässäni. Kun hän sai viimeinkin verhon paikoilleen hän kääntyi jolloin hän oli horjahtaa niin minun täytyi ottaa hänen pakarastaan lujasti kiinni.

Kaikki tapahtui äkkiä kuin unessa. Näin äidin reidet edessäni ja tajusin vaaleitten alushousujen olevan kasvojeni tasolla. Painoin naamani äidin sukkahousujen peittämiä alushousuja vasten. Siellä se oli, äidin pillu. Tunsin nenääni hajun jota kutsuin kiiman tuoksuksi. Tunsin housuissani kovan erektion ja vein käteni housujeni vetoketjulle avaten sen ja kaivoin penikseni esille. Käteeni osui heti tutun lämpöinen siittimeni kärki ja vein kättäni eteenpäin saaden jäykistyneestä varresta kiinni. Haistelin äitiäni ja tunsin hänen tuoksunsa nenääni samalla, kun aloin runkata itseäni. En ollut runkannut intissä moneen viikkoon ja olin nyt niin kiihkoissani etten tarvinnut montaa vetoa.

Kuulin korvissani oman huutoni ja purin vahingossa äitiä reiteen hengittäessäni hänen tuoksuaan samalla. Tunsin miten minulta lähti monen viikon lasti enkä tiennyt mihin se lensi, tunsin vain suihkun voiman ja lypsin itseäni huumaantuneena. Viimein irrotin otteeni äidistä ja seisoin hänen edessään elimeni kädessä ja näin osan spermastani lentäneen hänen sukkahousuilleen sääreen ja polveenkin oli osa yltänyt.

Äiti oli järkyttyneen näköinen. Piilotin puolijäykän elimeni takaisin housuihin ja käännyin äitini puoleen. Hänen oli ollut pakko pitää minua harteista kiinni ettei olisi pudonnut joten hän oli tavallaan ollut puolustuskyvytön. Äiti laskeutui lattialle ja katsoi minua hämmentyneenä, mutta ei sanonut sanaakaan.

Lähdin keittiöön kahvipöytään, otin kahvimukin käteeni ja menin omaan huoneeseeni juomaan. Istuin sängylleni ja huomasin miten käteni tärisi, nyt tajusin selkeästi mitä olin tehnyt. En ollut kyennyt ajattelemaan selkeästi äsken vaan olin toiminut täysin alitajuisesti himojeni ohjaamana.

Katsoin päällyhousujani ja näin miten niissäkin oi tahroja, riisuin housut pois jalastani heittäen ne tuolilleni. Menin kaapilleni jalassani armeijan harmaat bokserit ja etsin omia vaatteitani kaapista. Olin kaapillani etsimässä vaatteita, kun tajusin jonkin olevan huoneessa.

Nostin päätäni ja huomasin äitini tulleen huoneeseeni ja istuvan sänkyni laidalla. Katsoimme toisiamme ääneti.

– En voi itselleni mitään, sanoin hetken kuluttua äidille. – Ymmärrät kai itsekin ettei tämä voi jatkua näin, äiti sanoi vaisusti ja katsoin miten äidin posket punoittivat. – Minun olisi kai parasta muuttaa pois kotoa armeijan jälkeen, sanoin mennen istumaan äidin viereen sängylleni. – Mietitään se harkiten, äiti sanoi hiljaa.

Äiti istui kädet sylissään ja näin miten hänen toinen polvensa oli tahriintunut spermaani ja sääri oli aivan märkänä. Hame oli noussut polvien yläpuolelle ja kauniit reidet näkyivät osittain. En enää pelännyt mitään, koska olin näyttänyt tunteeni äitiä kohtaan aivan selvästi äsken olohuoneessa. – Olen miettinyt sitä, että olenko tehnyt jotain väärää sinulle, koska käyttäydyt minua kohtaan näin? – Olenko antanut sinun ymmärtää jotakin ja oletkin tajunnut asian väärin? Nousin seisomaan ja vedin äidinkin jaloilleen. – Et sinä ole tehnyt mitään väärin, minä vain olen ihastunut sinuun, enkä voi sille enää mitään. – Ainoa jolla vältämme nämä on, että muutan pois kotoa. – Ei, en ole ajamassa sinua pois kotoasi, älä käsitä väärin äiti huudahti epätoivoisen ja hätääntyneen näköisenä.

Kiedoin käteni hänen ympärilleen ja halasin äitiä lujasti pitäen häntä selästä kiinni. Irrotin otteeni ja kiskaisin sängystäni päiväpeitteen pois niin, että lakan paljastui ja tyynykin siirtyi hiukan. Näin miten tyynyn alta pilkottivat tahrimani äidin alushousut, yllätykseni oli melkoinen nähdessäni ne siellä, äiti oli tuonut ne sinne.

– Miksi sinä vuoteesi avasit, äiti kysyi, – Näet kohta sanoin ja tartuin äidin hameen helmaan alkaen nostamaan sitä ylöspäin. – Janne, lopeta heti paikalla, tajuat kai mitä tämä on! Näin vain äidin kauniit reidet ja työnsin äidin sängylleni makaamaan. Nostin hametta ylös ja painoin naamani äidin reisien väliin tuntien taas saman kiimaisen tuoksun, tai ainakin se teki minut kiimaiseksi äitiini. Ihana äidin pillu.

Äidin kädet yrittivät vetää hametta alas ja hän kielsi minua jatkamasta, mutta hänen vastustelunsa oli jo tehotonta. Ruskeat sukkahousut istuivat äidille hyvin ja reidet näkyivät kiihottavasti samoin kuin valkoiset alushousut. Avasin hameen napin ja vetoketjun ja heitin hameen lattialle. Nousin sängystä ja kumarruin äitini puoleen riisuakseni häneltä paidan pois, äiti ei vastustellut enää minua.

Puuterin väriset rintaliivit peittivät äidin rintoja jotka eivät olleet kovin isot. Avasin liivit ja ne tipahtivat hameen päälle. Rinnat sopivat melkein kokonaan käteeni puristaessani käteni äidin rinnan ympärille. Kumarruin ja otin kovettuneen nännin suuhuni ja aloin imeä sitä, äiti auttoi kädellään ja oli kuin olisi imettänyt minua. Äidin sormet joiden kynsissä oli väritöntä lakkaa puristivat hänen toista rintaansa ja otin kaksi sormea suuhuni nuollen niitäkin. Purin rinnan pehmeää sivustaa ja kuulin korviini äidin kiivaan hengityksen ja pienen inahduksen, kun puraisuni sattui hiukan.

Aloin suudella vatsaa ja olin sukkahousujen kumilangan kohdalla ja aloin hivuttaa niitä alaspäin. Vedin sukkahousut nopealla nykäisyllä pois äidin jaloista ja käteni tahriintuivat omaan spermaani, nakkasin sukkahousut jonnekin sen tarkemmin katsomatta sillä katseeni oli jo äidin alushousuissa.

Valkoiset alushousut olivat tiukasti äidin jalassa ja kumilanka puristi äidin kumpaakin reittä ja suutelin molempia reisiä ja aloin hivuttaa pikkuhousuja nyt pois. Äiti nosti itseään joten sain ne helposti polvitaipeeseen ja siitä nilkkohin. Katsoin housuja ja vedin niistä tuoksua sieraimiini ja tuoksu kovetti entisestään jäykkää penistäni, näin housujen haarakiilan alueella kostean läikän josta sain varmuutta jatkaa.

Äiti oli nyt alastomana sängyssäni ja hänen tumma karvoituksensa loisti reisien välistä. Ja sen keskellä ihana äidin pillu. Riisuin itseni alastomaksi ja menin äidin vierelle kyljelleni makuulle.

Äiti käänsi katseensa seinään päin, mutta otin kiinni hänen poskestaan ja käänsin hänet itseeni päin. – Minua hävettää se mihin olen poikani kanssa ryhtymässä, tämä on insestiä, hän sanoi kuiskaten. – Tämä on meidän kahden asia, ei kenenkään muun. – Minä rakastan sinua niin paljon äiti sanoin, ja painoin huuleni äidin kapeille huulille ja työnsin kieleni äidin suuhun.

Nyt äiti avasi huulensa ja sain kieleni kiinni hänen kitalakeensa, äidin huulista tuli makea maku suuhuni. Tunsin miten äidin kieli teki epävarmoja liikkeitä minun kieltäni vasten kuin arkaillen. Vein sormeni äidin karvoituksen keskelle ja etsin sormelleni reittiä hänen sisälleen. Vaistomaisesti äiti veti polven koukkuun levittäen jalkojaan ja sormeni löysi kostean onkalon jota pitkin aloin tunnustella äitiäni.

Ummhh. hän päästi äänen huulieni puristuksessa sormeni koskettaessa äidin klitorista joka tuntui pienenä ulokkeena sormeani vasten. Olimme suudelleet jo pitkään ja irrottaessani huuleni äidin huulilta näin sylkeä valuneen hänen poskelleen ja siitä korvan alle. Huulet olivat paksuuntuneet siitä mitä ne äsken olivat sillä olin imenyt äidin huulia suuhuni niin, että äidin oli täytynyt tuntea jo kipua.

Asetuin reisien väliin ja nyt oli silmieni edessä se paikka jota olin viimeiset vuodet himoinnut tuskaisasti. Tiesin, että tämä oli epänormaalia, mutta en enää voinut lopettaakaan. Painoin kieleni kostealle raolle ja tunsin limaisen kosteuden virtaavan äidin limakalvoilta valtoimenaan. Tuoksu mikä äidin emättimestä lähti miltei huumasi minut, levitin sormillani häpyhuulia ja annoin tuoksun levitä nenääni kiihottavan tasaisena. Haju oli pistävän hapan ja kielelläni oli makean kirpeä maku. Kieleni liikkui vaossa etsien tiettyä kohollaan olevaa kohdetta. Viimein kieleni löysi tuon äitiä kiihottavan nappulan. Tunsin olevani onneni kukkuloilla nuollessani äidin pillua.

Se oli paisunut jo ison rusinan kokoiseksi, pyöritin kieltäni sen ympärillä ja kuulin korviini äidin kiihkeät ääneen huudetut purkaukset. Suutelin äidin reisien sisäpuolia jotka olivat kauniin vaaleat. Silmiini osui jälki jonka olin aiheuttanut puremalla äsken olohuoneessa. Siihen oli tulossa iso mustelma ja arvasin sen sattuneen varmaan kipeää, ja nyt tajusin äidin huudon kuuluneen oman huutoni lävitse.

Minulla seisoi tosi kovaa vaikka olin äsken jo lauennut, mutta tilanne oli nyt niin kiihoittava. Nousin äitini päälle ja hän nosti molemmat polvensa koukkuun ja aloin työntymään äitiini.

Katsoin äidin silmiin koko ajan ja tunsin ihmeellisen väristyksen kulkevan lävitseni. Häpyhuulet puristivat siitintäni ja kosteat sisemmät huulet imaisivat minut äidin lämpimään syleilyyn. Olin täysin sisällä nyt ja tunsin voimakkaan puristuksen penikseni ympärillä. Uskomatonta, nussin omaa äitiäni!

Äiti alkoi liikkua nostellen itseään ylös voimakkaasti päästellen ääniä jotka kiihottivat minua lisää. Aihh.. aii-aa umhh.. kuului voimakasta huutoa äidin suusta. Hän nosteli itseään kaarelle niin, että minulla oli vaikeuksia pysyä hänen päällään.

Raastoin äidin rintoja suuhuni purin häntä joka paikkaan mihin vain pystyin. Suutelimme ja purimme toisiamme, tunsin äidin hampaitten piston vartalollani ja olimme kuin yhtä vartaloa. Tunsin, että laukean pian ellen saa äitiä rauhoittumaan.

Vedin penikseni pois äidistä ja käänsin hänet vatsalleen. Nostin hänet vielä polviensa varaan ja siirryimme sänkyni jalkopäähän nousten itse lattialle. Asetin polveni sängylle ja äiti oli polviasennossa pylly minuun päin.

Työnnyin äitiini takaapäin ja toisella kädelle hieroin kevyesti hänen klitoristaan. Näin poika nussii äitiä, ajattelin. Äiti sai uudelleen hurmoksestaan kiinni. Hän alkoi valittamaan ja minä pidin hänestä lanteilta kiinni. Otin sormeni pois hänen klitorikseltaan ja työnnyin kokonaan häneen pitäen itseni kiinni hänessä lujasti painettuna.

Hieroin itseäni jolloin minun penikseni kosketti hänen klitoristaan ja äiti suorastaan nosti itseään minua vasten. Puristin nyt äidin reisien juuresta ja äidin jalat viuhtoivat sivuillani hänen tukiessaan itseään käsiinsä. Pyöreät kiimaiset reidet olivat kauniit ja äiti levitti jalkojaan enemmän voidakseni työntyä riittävän syvälle. Oli irtsas tunne naida omaa äitiää joka ulvoi otteessani mielettömästi jalat levällään. Hän oli niin avuttoman oloinen ollessaan minun käsissäni, vaikka oli aikuinen nainen.

Olin koko ajan äidissä kiinni vetämättä penistäni pois vaginasta jatkaen hierovaa liikettä. Aiii-iii apua…tämä on hyvää,.. Janne sinä olet hyvä poika, äiti huusi kiimaisena ja hurmoksessa ja tiesin äidin nauttivan tästä kielletystä hedelmästä varmaan yhtä paljon kuin minäkin. Minä nautin siitä, kun näin äidin olevan aivan ekstaasissa käsittelyni seurauksena – insesti oli meille kummallekin upeampi kokemus kuin mikään aikaisemmin.

Äidin vagina supisteli minun penikseni ympärillä hänen itkunsekaisten huutojensa säestäessä meidän yhdyntää, äidin ja pojan. Katselin äidin lantiota joka oli kaunis ja sopivan pyöreä, pakarat olivat pehmeät ja niistä oli hyvä pitää kiinni, selkä oli nyt kiimaisesti vuoroin kaarella ja vuoroin notkolla. Notkistaessaan selkäänsä äidin peppureikä paljastui ja näin ruskean ruttuisen alueen joka keskeltä pilkotti vaaleanpunainen sisus, joka sekin näytti kostealta. Koskettaessani tuota ulostusaukkoa sormellani äidin suusta purkautui käsittämätön kiljahdus. Äidin pienehköt rinnat olivat roikkuvassa asennossa heiluen äidin nytkyessä otteessani. Halusin tätä naista niin kovasti, että se melkein sattui. Äitini lantion liikkeitä oli mukava katsella, tämä nainen oli minun otteessani ja hän nautti siitä.

Äiti oli aivan käsittämättömän voimakkaan tunnekuohun vallassa. – Jannee… tämä .. on aivan ihanaa,.. mutta tämä on silti väärin hän sanoi huohottaen lujasti. – Minä otan sinut nyt äiti ja kukaan ei voi sille mitään, eihän.. jätin kysymyksen roikkumaan ilmaan. – Aaaahh, äiti alkoi huutamaan ja hänen vaginastaan pursusi ilmaa naituani häntä takaapäin hyvän tovin.

Vedin kaluni ulos työntäen sen sisään painaen sitä lujasti häpyhuulia vasten. Äiti makasi nyt sängylläni päähänsä nojaten ja hänen sormensa puristuivat hänen reisilleen ja tunsin pian äidin sormet omallakin reidelläni. – Äiti minä tulen pian, en kestä enää kauan huusin kiihkossani. – Odota, älä vielä ja äitini käsi katosi toiselta reideltä ja tunsin sen kosketuksen jalkovälissäni ja sitten äidin sormi pyörähti omalla klitoriksellaan koskettane penikseni vartta. – Nyyt, ooiiii ja äiti alkoi kiljua ja täristä ja tunsin jotain kosteaa virtaavan minun reisilleni ja näin äidin omienkin reisien valuvan kellertävää nestettä.

Äitini sai voimakkaan orgasmin ja tunsin suurta miehistä ylpeyttä ja minun penikseni päähän tuntui kovaa pumppaavaa liikettä. Äitini emätin reagoi voimakkaasti ja tunsin miten aloin purkautua. Silmissäni musteni ja tunsin syökseväni kuumaa nestettä äitini emättimeen joka supisteli voimakkaasti ja kuulin vain äidin nyyhkyttämisen allani.

Viimein havahduin ja avasin silmäni, katsoin äitiä joka makasi pää vinossa silmät kiinni ja hänen allaan oli märkä iso alue.

Vedin itseni pois äidistä ja polvistuin hänen pakaroittensa taakse, näin miten spermani täytti hänen häpyhuuliensa raon täysin, sitä oli alkanut valua jo reisillekin. Suukottelin äidin pakaroita ja peppuaukkoakin kevyesti. Ymmärsin äidiltä tulleen rajussa orgasmissa pienen määrän pissaa.

Äitikin avasi silmänsä ja siirtyi paremmin sängylle kääntyen selälleen. Meni hänen vierelleen ja katsoin äitiä. Äidin huulet olivat monin verroin paksummat kuin ennen rakasteluamme ja posket olivat kuin syksyiset puolukat punaisina. Hänen rintansa olivat mustelmissa ja hampaiden jäljet näkyivät niissä selvästi kuten hänen olkapäissään ja korvan takana. – Et voi mennä töihin huomenna tuon näköisenä sanoin hänelle. – Ilmoitan olevani sairas, äiti vastasi. – Piditkö sinä tästä yhtä paljon kuin minä, kysyin äidiltäni? – Etkö muka huomannut, sänkyvaatteesi pitää laittaa pyykkiin. – Ei vielä tänään, eikä huomenna sanoin. – Haluan sinua koko ajan ollessani nyt kotona. – Tämä on väärin Janne, niin väärin.. – Mitä isä.. En päässyt pitemmälle sillä äidin sormet painuivat huulilleni.

– Olkoon näin, ei puhuta kenestäkään mitään, äiti sanoi ja nousi ylös sängystä. Hän meni pesuhuoneeseen ja meni perässä. Painauduin äitini alastonta vartaloa vasten ja edelleen puolikova penikseni osui äidin peppuvakoon.

– Minä ajattelin vähän peseytyä, äiti sanoi. – Ei tarvitse sanoin ja painoin huuleni äidin kaulalle suudellen kaulaa hellästi. – Älä vain jätä enää lisää jälkiä äiti sanoi avaten suihkun. – Een, vastasin ja puristelin äidin rintoja käsiini ja vein toisen käteni äidin karvoitukselle joka oli täynnä liman ja sperman sekoitusta.

Äitini henkäisi kiivaasti painaessani kämmenellä turvonneita häpyhuulia.

Suljin suihkun ja sanoin äidille haluavani vielä jotain. – Mitä sinä nyt haluat? – Voisitko mennä polvillesi pyysin. Äiti polvistui arvaten mitä minulla oli mielessä. Äiti oli nyt polvillaan ja työnsin puolikovan penikseni hänen huuliensa väliin.

Otin äitiä hiuksista kiinni ja aloin naimaan äidin suuta rytmikkäästi ja äidin kieli teki työtään elimelläni. Minua hävetti tämä rivo eleeni, mutta tuntui niin taivaalliselta äidin imiessä minua. Ihmettelin miten minulla oli taas kova erektio, mutta en ollut tyydyttänyt itseäni moneen viikkoon ja siitä tämä johtui. Katsoin äidin silmiä penikseni työntyessä hänen suuhunsa ja huulien puristuessa sen ympärille. Äidin katseessa oli jotain lämpöä ja alistunutta, joka kertoi hänen olevan minun naiseni. Tämä tunne ja tilanne sai minut laukeamaan melko pian.

Tunsin miten siittimeni alkoi nykimään ja pian lähti annos liikkeelle ja painoin lujasti äitiä elintäni vasten murahtaen tyytyväisenä. Äiti imi hellävaroen minut tyhjäksi ja näin hänen suupielestään valuvan pienen noron spermaani. Jalkani tärisivat ja minun täytyi istahtaa lattialle äidin viereen. Näin miten äidin syli oli avoinna irstaasti valuttaen nesteitään pesuhuoneen lattialle.

Vedin äidin puoleeni ja suutelin hänen spermaista suutaan. Olin vihdoin saanut sitä kaikkea mitä olin äidissäni himoinnut ja hän oli antanut itsensä minulle täydellisesti.

Pikkutyttö ja enon iso kulli

Pikkutyttö ja enon iso kulli

Naapurin setä seisoi omenapuun alla ja pissasi pitkää ja pitkälle lentävää kaarta. Kuului ropinaa, -kuin sateen-, pissan osuessa marjapensaan lehdille. Pikkuveljen kanssa istuimme ojassa orapihlaja-aidan takana oman kodin vieressä. Naapurin setä, Sinin ja Vesan isä ei huomannut meidän kurkkimistamme ja pelkäsin, että pikkuveli olisi jotenkin ilmiantanut meidät, mutta onneksi hän oli hiljaa. Setä lopetti pissaamisen ja heilutti sitä pippeliä ja kääntyi hiukan. Juku se oli iso ja ihan kuin musta. Se ei roikkunut, vaan oli suoraan ulospäin ja paksu kuin mikä. Sen pää oli pyöreä ja kretuliininen, se näkyi oikein hyvin. Naapuin setä katseli sitä ja veti semmoista nahkaa joka välillä peitti sen pään kokonaan ja sitten se taas luiskahti alas. Setä teki monta kertaa niin ja sitten hän alkoi pistämään sitä housuihin takaisin. Se tuntui vaikeasti menevän sinne ja setä sai oikein kädellä työntää ja taivutella takapuolta taaksepäin, että se olisi mennyt housuihin. Sitten hän meni kohti rappuja ja sisään taloon.

Nyt alkoi minua kyllä kiinnostamaan tuo pissaaminen. Oli jännä katsella kun naapuri pissasi. Olinhan vaikka kuinka monta kertaa nähnyt pikkuveljen pissaamista, mutta ei se samanlaista ollut. Kyllä silläkin lensi aika korkealle ja pitkälle, mutta isojen miesten pissaaminen oli kivaa katsella. Iskänkin olin nähnyt pissaavan ulkona, mutta se käänsi aina selkänsä kun se teki sitä. Eikä isällä saunassakaan ollut se pippeli suoraan ulospäin, vaan se roikkui ihan vaan vetelänä. Monta kertaa katselin pensaitten takaa jos näkisin taas Sinin iskän tekemässä sitä, mutta ei semmoista enää tapahtunut ainakaan silloin kun minä olin kurkkimassa.

Keskellä kesää äiti ja isä veivät meidät mummilaan vähäksi aikaa kesälomaa viettämään. Mummin talo oli maalla. Siellä sai uida kerta se järvi oli siinä melkein vieressä ja ranta oli matala ja turvallinen. Oli siinä syvempikin paikka ja uimalaituri. Isommat kävi siinä uimassa esimerkiksi yläastelaiset ja muut. Mummi asui siinä talossa yhden Vertin kanssa joka oli meidän eno. Se oli aika vanha jo, mutta ei ihan niin vanha kuin iskä ja äiskä jotka on jo vähän yli kolmekymmentä vuotta. Se Vertti oli semmoinen hamppari sanoi äiti, mutta ei se meistä veljen kanssa mikään hamppari ollut. Ihan kiva vaan ja joskus se oli ihan vähän humalassa ja silloin se oli vieläkin kivempi. Se nukkui aina kesällä semmoisessa kuin aitta. Talvella sillä oli oma huone mummin talon vintillä.

Me jäätiin veljen kanssa mummilaan kun äiti ja isä lähtivät kotiin. Äiti motkotti enolle ja käski sen olla kunnolla eikä temppuilla meidän kanssa. Eno nauroi ja sanoi opettavansa meidät nauttimaan vapaasta maalaiselämästä ja viis veisaavan tiukkapipoisten kotkotuksista. Niin se sitten tekikikin. Heti eno otti meidät metsään mukaan ja opetti tekemään saunavihdat. Illalla olisi tervetuliaissauna jota Vertti oli lämmitellyt koko iltapäivän. Siellä pukuhuoneen puolella oli jääkaappi ja aina se hiukan lonksahti kun Vertti sieltä kävi kaljapullon hakemassa. Niin, siellä vihtametsässä istuimme kivellä ja Vertti näytti miten sitä vihtaa kasattiin. Ei se niin hankalaa minulle ollut, mutta pikkuveli hiukan kiukutteli ja sanoi pärjäävänsä ilmankin. Metsään mennessä oli Vertti pysähtynyt yhden puun juurelle pissalle ja pitkään se olikin pissannut. Ja nyt siinä vihtoja kasatessamme se nousi ja sanoi, että taitaa jääkaapissa olla viallista kaljaa kun näin pissattaa. Vertti siirtyi vaan siihen lähelle ja aukaisi housunsa ja otti sen pippelin ulos. Ei se ujostellut vaikka sillä oli samanlainen musta ja paksu vehje kuin naapurin sedällä. Sen pää oli tummanpunainen, iso ja pyöreä. Eno naureskeli ja näytti miten pissa lentää. Ja kyllä se lensikin. Iso lätäkkö jäi siihen paljaalle kalliolle vaahtoamaan ja ihan kuin olisi kiehunut. Se koko lätäkkö. Minua nauratti ja oli kummallinen tunne pimpissä. Minun teki kauhesti mieli katsella sitä pissaamista. Pikkuveli nousi ja sanoi tekevänsä samanlaisen lätäkön. No, lätäkkö tuli, mutta paljon pienempi. Vertti heilutti kädessään sitä mustaa patukkaa ja sen päästä roiskahteli pissatippoja ympäriinsä. Se pippeli ei sojottanut suoraan ulos, vaan oli vetelän näköinen ja se oli helppo pistää housuihin.
“No tyttö, miten lätäkön teko sinulta käy”, kysyi Vertti, “vai käykö ollenkaan?”
“Ei käy,” vastasin vaikka olisi kyllä tehnyt mieli vähän kalliolle suihkia. Vertti vaan nauroi ja sanoi minulta puuttuvan rohkeutta.
Lähdimme metsästä pois, sillä Vertti oli lähdössä johonkin kylille ja halusi ensimmäisenä saunaan.

Katselin veljen kanssa tuvan rappusilta joilla istuimme kun Vertti tuli aitasta. Se oli ihan nakuna ja pyyhe vaan kainalossa. Siinä aitan nurkalla se pysähtyi ja taas se otti sen paksun patukan käteen ja pissasi. Vaahto vaan sihisi ja sama heiluttelu lopuksi ja sitten saunaan. Se ihan kuin olisi esitellyt meille. Minun teki niin mieli tarttua siihen ja ohjata sitä suihkua. Ja taas oli semmoinen ihmeellinen tunne pimpissä. Ihan samanlainen kuin silloin kerran kun olin katsellut pienen peilin avulla sinne pimpin sisään ja sormella koittanut sieltä vähän syvemmältä. Veli jotan jurputti vaan ja kaipasi pleikkaria jota ei ollut saanut ottaa mukaan mummilaan. Sitten se meni sisälle ja jäin yksin siihen rappusille.

Saunan ovi aukesi ja eno huusi, että tule tyttö pesemään selkä. En epäröinyt ja minusta eno oli ihan kiva mies. Astuin pukuhuoneen puolelle ja eno oli saunapuolella odottamassa pesuvesien kanssa.
“Tänne, tänne vaan”, käski eno. Astuin saunan puolelle. Se oli kuuma, mutta ei niin kauhean kuuma siinä alhaalla. Eno nojasi käsillään alalauteeseen ja sanoi, että harjassa on saippuaa ja hankaa hartioita oikein kunnolla. Otin harjan ja aloin harjata. Sen osasin, sillä kotonakin pesen usein äidin selän ja isänkin. Minua kutkutti kun alaston Vertti oli edessäni ja karvaiset kankut heilahtivat minun hangatessa. Näin myös sen pippelin joka heilui ihan kamalasti. Näin sen pussinkin ja sitä olisin halunnut koskea. Siinä pussissa kasvoi karvoja, mutta ei niin paljon kuin muualla sen ympärillä. Hankasin ja hankasin alemmaksi kohti pyllyä ja lopuksi Vertti sanoi, että hyvä on. Lopetin ja menin ovelle katsomaan kun eno kääntyi ja istahti penkille jalat leveällä. Hän kaatoi vettä päälleen ja se valui päästä aina alas ihan pitkin pippeliä ja kaikkeä. Se oli jännän näköistä kun kaikki roikkui penkin reunan yli ja vesi valui siitä ihan kuin pissa.
“Mene sinne pukuhuoneen puolelle ja ota jääkaapista limukkaa. Se on palkkio selänpesusta. Minä otan vielä hiukan löylyä ja huuhtaisen itseäni”.

Istuin saunan ulkopuolella olevalla penkillä ja join limsaa. Eno tuli hetken kuluttua ulos ja istahti myös siihen penkille. Se joi kaljaa ja ähki miten teki hyvää tuo sauna ja miten selkää vieläkin kirveli kova pesu. Minä olin onnellinen kiitoksesta, sillä semmoinenhan se oli. Vertti sanoi menevänsä kohta naisiin jos vaan sattuisi semmoisia illalla löytymään. Sitten se taas nauroi kähisemällä ja taputti minua olkapäälle ja valitti kun minä olen niin nuori vielä, muuten olisin minä voinut olla sen nainen. En silloin vielä tiennyt mitä insesti tarkoitti, mutta enon sanat kiehtoivat minua kovin.

Vertti-eno oli lähtenyt kylille ja menimme mummin kanssa saunaan. Me kolme. Meillä ei ollut ukkia enää, sillä ukki oli pari vuotta sitten sairastunut johonkin tautiin ja kuollut. Oltiin nyt sitten vain mummin kanssa. Otettiin kovat löylyt ja hakattiin niillä vihdoilla niin, että lehdet vaan lenteli. Pikkuveljen kanssa olisimme mielellämme menneet uimaan siihen läheiselle uimarannalle, mutta ei mummi päästänyt ja sanoi, että ei sitä nyt voi juoksennella saunasta semmoista matkaa yli maantien ja kaikki. Me sitten vaan kaadettiin vettä niskaan ja sekin oli mukavaa. Istuimme kolmistaan saunan ulkopuolella siinä penkillä ja juotiin limsaa. Mummikin joi. Sisällä sitten odotti iso pino lettuja ja kylmää maitoa.

Olimme kaikki talossa nukkuneet jo heränneet ja juoksennelleet ulkona kun aitan ovi aukeni. Eno sieltä tuli ulos ja sillä oli vaan kalsarit. Se voivotteli ja valitteli, mutta tuli sisälle ja mummi antoi sille kahvia ja jotain syömistäkin. Jotain se mummi sille vihaisesti sanoi, mutta eno vaan vastasi, että joojoo.

Minä menin aittaan katsomaan minkälainen se oikein oli se paikka missä eno nukkui. Ovi oli raollaan ja menin suoraan sisään. Sängyssä makasi nainen. Se oli alasti ja sen tissit olivat isot ja valuvat. Nainen nukkui ja se haisi kaljalle ja sen toinen käsi roikkui sängyn ulkopuolella ja toinen oli sen pimpin päällä. Sormet pitivät karvoista kiinni. Se oli aika ruma se pimppi kun se näkyi niin hyvin. Jalat oli auki ja kaikki näkyi siksi niin hyvin. Onneksi ei veli ollut mukana. Se olisi varmaan pelästynyt ihan hurjasti. Minä hipsin hiljaa ulos ja olin menossa saunalle katsomaan, olisiko siellä limsaa enää. Samalla näin enon tulevan ulos talosta ja menevän takaisin aittaan. Silloin heräsi halu mennä katsomaan aitan pikkuikkunasta mitä eno sen naisen kanssa tekee. Hiivin aitan taakse ja nostin vanhan ämpärin nurinpäin ikkunan alle ja nousin sen päälle seisomaan. Kurkistin varovasti ikkunan alareunasta sisään ja näin miten Vertti retuutti sitä isotissistä hereille. Se otti kalsarit pois ja sen patukka oli ihan pystyssä. Se nainenkin oli herännyt ja se otti siitä isosta patukasta kiinni ja veti Vertti-enon sänkyyn. Nainen makasi selällään ja se levitti polvensa aivan leveälle ja eno otti siitä patukasta kiinni ja työnsi sen sitten sen naisen pimppiin. Kyllä minä tiesin semmoisen sanan kuin nussia, ja vähän tiesin mitä se tarkoitti ja arvelin, että nyt ne nussi. Vertti-eno pomppi siinä naisen päällä ja puristi sen tissejä ja se nainen vinku. Ne teki sitä touhua kauan aikaa kunnes yht’äkkiä eno otti sen patukan pois ja tarttui siihen käsin. Siitä punaisestä isosta pallukasta roiskui harmaata limaa joka puolelle sen naisen mahaa ja tisseille. Yäk! Nainen halasi Verttiä ja pussaili sen naamaa, mutta eno puristi sitä patukkaa ja ihan kuin lypsi sitä. Sen päästä tippui vielä sitä limaa. Minulla taas oli semmoinen kiva tunne omassa pimpissä joka oli aivan karvaton, toisin kuin tuo aikuisen naisen pillu.

Loman aikana me käytiin Vertti-enon kanssa monta kertaa uimassa ja se oli kivaa. Mummikin oli joskus mukana. Vertti oli kiva eno eikä mikään hamppari niinkuin äiti sanoi. Sen aitassa kävi yksi toinenkin nainen ja olin sitäkin vaklaamassa. Se oli paljon nätimpi mitä se ensimmäinen ja se kävi sisällä talossakin ja mummikin tykkäsi siitä. Mummi tunsi sen entuudesta. En kertonut veljelle mitään mitä olin nähnyt. Itse halusin jo olla hiukan vanhempi ja olla jonkun pojan kanssa vaikka sillätavoin nussimassa. Kai se sitä oli.

Kolme viikkoa meni ja iskä ja äiti tulivat hakemaan meidät takaisin kotiin. Äiti katsoi enoa hiukan kierosti vaikka eno oli ihan siistin näköinen ja se nätimpi nainen oli myös mummilla.
“Mitähän kaikkea typerää tuo Vertti on lapsille opettanut,” kyseli äiti ja katsoi totisena Verttiä.
“Karua maailmaa vaan”, vastasi Vertti ja iski minulle silmää. Juma, tiesiköhän eno että olin kurkkinut aitan ikkunasta mitä se siellä naisten kanssa teki?

Äitini pani ponia

Äitini pani ponia

Katselin 6-vuotiasta Shetlanninponia, joka nyhti heinää sille raahaamastani paalista. Ponin hoitaminen ei varsinaisesti kuulunut minulle vaan sisarelleni, mutta tein sen nyt hänen puolestaan. Toukokuu teki tuloaan ja sisareni oli lähtenyt viikonlopuksi jonnekin näyttelyyn. Äitini tuli rapsuttamaan Loydin turvan seutua tuttavallisesti. Ihailin äitiäni joka oli selviytynyt koko lailla hyvin isän äkillisestä kuolemasta lähes 3 vuotta sitten. Meillä oli maatila karjoineen hoidettavana ja olin tavallaan ottanut isän paikan tilan töissä.

Naurahdin, kun Loyd pyyhkäisi turvallaan äitiä rintoihin. Lähdin töihini tallin ylisille jonne olin uusimassa peltikattoa. Lauantai oli jo iltapäivässä ja navetassa askareet tehtynä, kun lähdin saunaan. Illalla lähdin tyttöystäväni luokse. Minulla oli tietystikin omat tarpeet jotka halusin tyydyttää vaikka suhteemme olikin jo väljähtynyt. Tietenkin meillä meni sanat ristiin ja lähdin pois Sirpan luota ovet paukkuen. Menin kirkonkylän pubiin ottamaan muutaman oluen. Otin sen verran etten enää voinutkaan itse ajaa autoa. Niinpä jouduin ottamaan taksin kotimatkaa varten. Sirpa oli soittanut perääni ja olinkin sulkenut kännykkäni välttyäkseni vastaamasta hänen typeriin kysymyksiinsä.

Pyysin taksia jättämään minut vähän ennen kotia kyydistä, koska halusin kävellä loppumatkan ja selvittää päätäni. Minulla oli reilu 5 minuutin kävelymatka kotiin. Huomasin jo kaukaa, että tallin katolla oleva pressu oli sittenkin irronnut. Nousin tikkaita katolle ja painoin pressun paikalleen, kun näin liikettä alhaalla tallissa. Minun piti hieraista silmiä nähdäkseni oliko näkemäni totta. Äitini käveli alastomana makuulla olevan ponin ympärillä. Ajattelin jo huutaa ja kysyä, mutta maltoin kuitenkin mieleni. Huutamisen sijaan laskeuduin varovasti rakennustelineille ja sitaisin ohimennen pressun kiinni telineeseen.

Laskeuduin alemmalle työtasolle josta oli maahan vain noin 3 metriä. Äitini oli edessäni ilkosillaan ja näin hänen ottavan kasvisöljypullon käteensä ja kaatavan sisältöä kädelleen. Äiti voiteli rintansa tuolla kullankeltaisella nesteellä tarkasti. Äidin täyteläiset rinnat kiilsivät voitelun jälkeen kauniin kiihottavina. Tunsin outoa kiihkoa katsellessani alastonta äitiäni. Suutani kuivasi ja mieleni teki rykiä kurkkuani puhtaaksi. Äiti kaatoi uuden annoksen pullosta käteensä voidellen vatsansa ja nyt näin hänen kätensä katoavan mustan karvakolmion kätköihinkin. Nopeasti äiti otti vielä lisää pullosta kädelleen ja kyykistyi irvokkaasti. Mieleni teki huutaa himosta kun näin äidin voitelevan jalkovälinsä tuolla nesteellä. Reidet kiilsivät ja karvoituksen keskeltä kimalsi voidepisaroita. Äitini astahti Loyd-ponin viereen ja käänsi tottuneesti ponin melkein selälleen. Sitten äiti painoi rintansa kiinni Loydin turpaan, joka alkoi imeä äidin rintaa kuin tuttipullosta.

Suuni avautui äänettömään huutoon katsoessani kuinka äiti vaihtoi toisen rintansa ponin suuhun. Uskomatonta, harrastiko äitini todellakin seksiä eläimen kanssa? Ponin suussa olleeseen rintaan oli jäänyt punainen rengas ja ponin hampaanjäljet näkyivät selvästi rinnassa. Ilmankos poni oli päivällä puskenut äidin rintoja tuttuun tyyliin, tämä ei olisi kyllä ensimmäinen kerta mitä nyt tapahtui. Poni heilutti päätään äidin ottaessa toisenkin rintansa pois sen suusta. Rinnat olivat muuttuneet punaisiksi ja laikukkaiksi ponin suussa. Äiti kumartui ponin takajalkojen väliin ja alkoi nyhtää karvapehkon seasta sormillaan jotakin. Pian sieltä putkahti näkyville vaaleanpunertava lihasmöykky. Äiti kaatoi kädelleen taas pullosta nestettä ja voiteli koko ajan paisuvaa ponin vehjettä. Vehkeen halkaisija oli reilu 5 senttiä ja siitä tuli mieleen runebergin torttu, pyöreä ja tasaisen kansi.

Tajutessani mitä äiti aikoi olin huutaa ja keskeyttää tuon karmean puuhan. Eihän noin paksu mahtuisi äidin sisään, pituutta sillä oli noin 25 senttiä. Jostakin syystä olisin itse halunnut olla tuossa ponin tilalla, vaikka tajusin sen mielettömyyden. Poni hirnahteli päätään heilutellen ja äiti tyynnytteli sitä pyyhkien sen turpaa kädellä jolla oli voidellut jalkovälinsä. Ponin vehje heilahti kuin se olisi tajunnut yhteyden. Äiti kaatoi pullosta suoraan ponin vehkeelle lorauksen ainetta ja asettui ponin päälle.

Riettaan näköisesti äidin jalat olivat taipuneet polvista hänen ohjatessaan tuota valtavaa vehjettä toisella kädellä sisäänsä vitun uumeniin. Äiti teki lyhyitä liikkeitä kuin sovittaen vähän kerrallaan ponin vehjettä emättimeensä. Vehje kävi vähä vähältä syvempänä kunnes äiti otti tukevan asennon tukien itseään ponin etujalkoihin.
– Oohhh…, äiti ulisi notkistaen itseään lisää paksun ja ruman sauvan sukeltaessa äidin vitun kätköön. Eläinseksi, olinhan minä toki netissä törmännyt videoihin, ja joskus runkannutkin lukien eläinseksifantasioita, mutta että oma äitini näissä touhuissa!
– Noin poniseni, nai minua…, äiti sai sanottua vääristyneen ja sairaalloisen ilmeen vääntäessä hänen kasvojaan.
Kuului sairaalloisen kirnuavaa ääntä äidin noustessa ja laskiessa vartaloaan ponin ison kyrvän päällä. Vehje kasvoi mittaa koko ajan eikä se 25-senttinen arvioni enää riittänyt.
– Aaaiihhh-iihh…, äidin valitus oli jo korviin ottavaa.
Kuin kaikkea en olisi vielä nähnyt äiti pudottikin itsensä polvilleen täyteen ratsastusasentoon. Tuo hirvittävän pitkä tanko oli kokonaan äidin emättimessä ja äidiltä pääsi eläimellinen huuto, kun se tunkeutui hänen sisuksiinsa. Ryhmyisen sauvan täytyi jo koskettaa äidin kohdunsuutakin. Äiti kumartui eteenpäin ja näin hänen vitustaan valuvan visvaa ponin rumaa kyrpää pitkin, kun äiti teki lyhyitä ja hitaita naimaliikkeitä. Nyt kirnuaminen kuului selvästi, kun äiti ratsasti niin, että sauva nousi lähes pois hänen emättimestään. Äiti kiehnäsi ja hieroi itseään tuohon sauvaan niin kiimaisena kuin nainen vain voikin olla. Katsoin tuota näkyä kiimaisena ja järkyttyneenä.

Äidin vittu valitti samaa tahtia kuin äidin huuto kiiri muutoin hiljaisessa ladossa. Minä olin niin kiihottuneessa tilassa etten uskaltanut liikkua senttiäkään. Äidin vitun huulten välistä pursusi tasaisesti kultaista nestettä. Ponin paksu kyrpä oli niin tiiviisti kiinni äidin vitussa, että jokaisen liikahduksen täytyi sattua äitiin kipeää. Äiti huusi ja valitti juuri niin kuin hevoset tekevät paritellessaan. Tämän näytelmän katsominen oli sairaalloisen kiihottavaa. Äidin pyöreä takamus nousi ja laski ponin takajalkoja vasten. Ponin jalat olivat kuin opetetulla sirkushevosella, kiltisti paikallaan.

Poni alkoi hirnua ja paljasti hampaansa osoittaen kiimansa voiman ihmisnaaraaseen. Äiti huusi takaisin ponille kuin vastauksena tämän kiimahuutoon. Äiti oli täysin ekstaasin omaisessa hurmoksessa. Tämä nainen, joka oli äitini nautti tästä riettaasta hetkestä. Poni hirnui kuin kuoleman kielissä ollen. Sen pää nyki ja ellei äiti olisi pitänyt sitä jaloista kiinni se olisi potkaissut äidin tajuttomaksi päähän osuessaan. Eläin pyöritti kiivaasti päätään puolelta toiselle hampaitaan esitellen. Yhtäkkiä äitini kurkusta kuului korisevaa ääntä ja huomasin hänen vitustaan valuvan valkoisen juovan. Eläin oli saanut siemensyöksyn äitini emättimeen ja nyki nyt siihen malliin, että äitini heilui eläimen päällä kuin räsynukke.

Äitini huusi suoraa huutoa kuin olisi suorittamassa kivuliasta synnytystä. Äidin reidet olivat kiimaisesti jännittyneet ja hän ponnisti itseään tehdessään lyhyttä ja nykivää liikettä. Äidin pää nyökkyi kuin humalaisella hänen keikkuessaan hurmoksessa karvaisen ponin päällä. Äitini valahti löysän oloisena nojaamaan ponin etujalkoja tyydytettynä.

Hiljaisuus oli korvia hivelevä ja pelkäsin oman sydämeni takomisen paljastavan minut. Katsellessani tämän ihmisnartun tyydytettyä vartaloa hivutin käteni housujeni sisälle hiljaa ettei äiti vain kuulisi minun olevan paikalla. Sain kuuman kyrvän kättäni vasten ja katsoin allani olevaan äidin paljaaseen vartaloon. Näin ponin supistuvan sauvan olevan edelleen äidin vitussa kun vedin ensimmäisen vedon. Äiti liikahti ja pääsi maiskahtava ääni. Äiti alkoi nostaa itseään irti ponin sauvasta. Näin muutaman ohuen verijuovan jäävän kiiltävään kyrpään. Hetken kuluttua valahti kourallinen ponin valkoista spermaa äidin emättimestä ponin tummalle karvoitukselle. Samalla hetkellä laukesin sairaan kiimaisen tunteen vallassa. Vain se, että purin kättäni esti minua huutamasta ääneen nautintoani. Ruiskin kaikki jonnekin housujeni sisälle sotkusta välittämättä. Näkemäni jälkeen normiporno ja pillukuvat tuskin enää tuntuisivat miltään.

Huohotin voimakkaasti orgasmini takia, kun äitini nousi ponin päältä horjuvin jaloin. Äiti seisoi alastomana ja vilkaisi ylös kuin tietäisi minun olleen paikalla. Äidin silmissä oli palava katse ja nuo silmät loistivat niin voimakkaasti, että pelkäsin itsekin joutuvani niiden vangiksi, kuten poni oli joutunut. Tajusin haluavani nussia omaa äitiäni, olkoonkin sitten insestiä. Jos äitini oli valmis tyydyttämään himonsa eläimen kanssa, toki hän olisi valmis nussimaan myös omaa poikaansa. Kiiltävät rinnat olivat tummat ponin pureman jäljiltä. Minä en uskaltanut juurikaan hengittää. Lopuksi äiti kietoi valkoisen pyyhkeen jalkojen väliin kuin pisteenä tällä eläinaktille. Äiti laittoi saunatakin päälleen ja poistui jättäen jälkeensä tyytyväisen ponin.

Vein kaverini pikkusiskon neitsyyden

Vein kaverini pikkusiskon neitsyyden

Olen 19-vuotias poika. Harrastan karatea kaupunkimme omassa seurassa. Ryhmässämme on 10 poikaa lisäkseni ja yksi tyttö, Saija, paras ystäväni. Eräänä maanantaina karaten jälkeen Saija kertoi saaneensa vanhemmiltaan yhteisen suosikkilaulajamme uuden julkaisun ja pyysi minut luokseen kuuntelemaan sitä. Olin käynyt hänen kotonaan vain pari kertaa aikaisemmin. En ollut koskaan nähnyt hänen äitiään tai siskoaan, joiden kanssa hän asui ahtaassa kolmiossa.

Saavuimme perille eikä ketään ollut kotona. Menimme Saijan huoneeseen ja laitoimme levyn pyörimään. Saija kaivoi perhealbuminsa esiin ja naureskelimme hänen lapsuuskuvilleen. Sitten sivulle ilmestyi todella kauniin ruskeatukkaisen teinitytön valokuva ja nielaisin.

“Onks tossa sun siskos?”, kysyin ja yritin näyttää normaalilta.

“Juu”, Saija sanoi ja kehotti kääntämään sivua. En kuitenkaan pystynyt irrottamaan katsettani tuosta sulottaresta.

“Minkä ikäinen toi sun siskos oikein on”, kysyin.

“Kohta 14, mut mites se sua noin kiinnostaa…” Saija kysyi pirullinen ilme kasvoillaan.

“Kuhan uteliaisuudesta kyselen, kun en oo ikinä tavannu”, mutisin ja käänsin sivua. Naureskelin tovin, kunnes Saija puhelin soi. Puhelun päätyttyä Saija sanoi, että hänen olisi lähdettävä bussilla käymään äitinsä työpaikalla.

“Miks”, kysyin, mutta Saija sanoi, ettei äiti ollut sanonut syytä.

“Mulla menee ehkä joku tunti. Voit olla vaikka koneella sen aikaa”, Saija sanoi. Huokaisin, mutta suostuin odottamaan sen aikaa.

Saija lähti ja istuin koneen ääreen. Itselläni ei ollut nettiä, joten en ollut koskaan käynyt millään “aikuisten sivuilla”. Nyt kun oli oma rauha, niin suunnistin pornosivuille. Kuvat nuorista vartaloista saivat minut kiihottumaan ja hetken hiljaisuutta kuunneltuani avasin sepaluksen ja kaivoin kalun esille. Tuijotin kuvia ja runkkasin huohotellen.

Yhtäkkiä huoneen ovi aukesi. Saijan sisko seisoi huoneen ovella suihkunraikkaana ja ainoastaan pieni pyyhe yllään.

“Anteeksi, mä luulin olevani yksin”, tyttö sanoi hiukan ujostellen. Hänen katseensa osui ryhdissä seisovaan kyrpääni. Hän astui muutaman askeleen lähemmäksi ja tunsin hengitykseni salpautuvan.

“Mihin Saija meni?” tyttö kysyi vieno hymy suloisilla kasvoillaan. Sain vaivoin änkytettyä vastauksen ja samassa tyttö istuutui tuolille viereeni.

“Olen Tytti, kukas sä olet?” hän sanoi.

“Öh… Samu”, sanoin ja tuijotin lasittunein silmin häntä kasvoihin hieman ja hieman nolostuneena ilmoitin meneväni vessaan.

Noustessani Tytti nousi myös ja esti lähtöni huoneesta. Hän otti pari askelta taaksepäin ja pudotti pyyhkeen yltään. Pienet, persikanmuotoiset rinnat ja pieni pömppövatsa. Häpykummulla karvat oli siististi muotoiltu viivaksi. Tuijotin häntä hoo-moilasena ja hän naurahti hämmästykselleni.

“Et oo tainnu kauheesti nähdä tyttöjä Eevan asussa?” Tytti naurahti ja punastui.

Olinhan minä, mutta nyt edessäni seisoi 13-vuotias pikkutyttö ja en voinut sille mitään, mutta astuin Tytin eteen ja nostin hänet Saijan sängylle. Riisuin paitani ja housuni ja asetuin Tytin viereen makaamaan.

“No, Tytti, ootkos ollu ennen pojan kanssa?” kysyin ja perverssi hymy loisti varmasti kasvoillani.

“En”, Tytti sanoi vienosti.

Pelkkä sana “neitsyt” saa yleensä kaluni nousemaan ja nyt kun sellainen makasi vierelläni alasti, himo sokaisi minut täydellisesti. Kävin sananmukaisesti “kimppuun kuin sika limppuun”. Suutelin häntä hetken kiihkeästi ja sitten siirryin kaulaa pitkin suutelemaan ja hyväilemään hänen rintojaan. Tytti tuijotti kattoon ilmeettömänä, kun kosketin hänen häpykumpuaan. Työnsin yhden sormen kokeeksi hänen sisäänsä. Tyttöhän suorastaan valui pillumehua. Levitin hänen reitensä ja asetuin hänen jalkoväliinsä. Kaluni helotti suorastaan sinisenä ja odotti pääsyä tuon ihanan neitsytpillun kireään syleilyyn. Levitin reidet äärimmilleen ja koskettelin hänen intiimialueitaan, kunnes en voinut enää kiusata itseäni. Siinä se oli, ihana pillu. Pillukuvat, olinhan minä niitä netistä katsellut, mutta nuoren tytön pillu oli ihanampi kuin mitään mitä olin nähnyt. Asetin kyrpäni hänen pillunhuulilleen ja työnsin varovasti.

Tytti voihkaisi ja irvisti, ilmeisesti kivusta, mutten kyennyt ajattelemaan hänen tuntojaan sillä hetkellä. Työnsin kaluni hänen kireään oravanpilluunsa todellisella voimalla. Tyttö huusi ja ähisi allani. Tuskin nautinnosta, näin jälkeenpäin ajateltuna. Hän upotti kyntensä käsiini ja aneli minua lopettamaan, mutta en välittänyt vaan tihensin tahtia. Salamat säihkyivät silmissäni. Olin taivaassa. Pureskelin hänen kaulaansa ja rintojaan työntäen itseäni hänen sisäänsä yhä kovemmin ja yhä nopeammin, kunnes tunsin loppuhuipennuksen tulevan. Kondomia ei ollut, mutta se oli viimeinen asia, jota ajattelin, kun laukesin tytön sisään karjahtaen.

Vedin kaluni pois hänen sisästään ja asetuin makuulle hänen viereensä. Kuulin tytön nyyhkyttävän vierelläni, mutta äskeinen nautinto oli saanut minut pois tolaltani. En ollut koskaan ennen kokenut mitään noin taivaallista. Tytti nousi, otti pyyhkeensä ja sanoi kyynelten läpi menevänsä suihkuun. Hymyilin omalle miehisyydelleni ja katsoin kelloa. Saija tulisi minä hetkenä hyvänsä. Puin päälleni ja samassa tajusin, että Saija näkisi varmasti kasvoiltani tapahtuneen ja päätin liueta paikalta. Koputin kylpyhuoneen oveen, joka oli auki. Kaappasin tytön syleilyyni ja imin hänen huuliaan. Maistoin kyynelten suolaisen maun hänen huuliltaan.

“Mä lähden nyt”, sanoin hymyillen ja lähdin.

Samana iltana kun makasin sängylläni kalu kädessä ja olin uppoutunut päivän tapahtumiin, kännykkäni pirahti soimaan. Saija soitti ja haukkui minut pystyyn ja ilmoitti kaveruutemme olevan ohi. Miksiköhän?

Tälläisiä mukavia kusipäitä on meillä maailma täynnä.

Teinityttöjen orjanarttuna

Teinityttöjen orjanarttuna

Oli kuuma päivä. Lojuin rannalla ja katsoin kelloa. Voi ei, minä myöhästyisin. Lupasin mennä Korhosille vahtimaan heidän teinejään. Mitähän tästäkin tulisi? Kuvittelin peloissani jo kauheita teinibileitä, kunnes huomaamattani olin jo ovella. Oli aina ihastuttavaa nähdä Korhosten äiti. Hän oli miellyttävä viisissäkymmenissä oleva naisihminen.

”No mutta hei, Mira, käy toki peremmälle. Tässä olisi nämä villikot vahdittavaksi.”

”Kiitos, eiköhän me pärjätä”, sanoin ja hymyilin aurinkoisesti.

Korhosten vanhemmat tekivät jo lähtöään ja viimein he olivat ovella matkatavaroita roikottaen.

”Soittakaa, jos tulee jotain hätää. Anne ja Leena, te tottelette sitten Miraa kaikessa. No niin, hei sitten.”

Niin minä jäin katselemaan ikkunasta, kun vanha punainen Golf kaarteli pihatietä näkymättömiin.

Yhtäkkiä Leena tuli taakseni ja pyysi minut huoneeseensa auttamaan häntä ja Annea ruotsin tehtävissä. Menin mielelläni, sillä ruotsintaitoni olivat aika hyvät.

Astelin portaita ylös Leenan perässä. Leena otti minua kädestä ja talutti minut huoneeseensa. Kun tulimme huoneeseen, näin Annen alasti sängyssä. Annoin katseeni vaeltaa hänen kehollaan. Voi kuinka kaunis hän olikaan! Tunsin palavaa kiihkoa. Anne hymyili minulle kauniisti ja viettelevästi. Hän nousi niin, että sai vedettyä minut sänkyyn. Leena kaatoi minut selälleen ja tuli päälleni. Ei herrajumala, ajattelin, tulenko kahden teinitytön raiskaamaksi? Oikein mielelläni, sanoi toinen ääni päässäni.

Leena suuteli minua ja avasi paitani kiduttavan hitaasti. Hän riisui loputkin vaatteeni, suuteli kaulaani ja kuiskasi korvaani: ”Nyt sinä saat totella meitä.” Anne oli kaivanut pöytänsä laatikosta käsiraudat. He sitoivat minut enkä voinut vastustella, enkä halunnutkaan. He nousivat, kävelivät sängyn laidalle, riisuivat toisensa ja suutelivat. Sitten he tulivat luokseni.

Anne istui kasvojeni päälle. ”Nuole”, hän komensi. Minä tottelin. Leena oli kumartunut haarojeni väliin hivelemään reisiäni. Kiusallaankaan hän ei koskenut kiimaiseen vittuuni. Kun lopulta olin valmis kerjäämään, Leena avasi häpyhuuleni ja painoi etusormensa märälle aukolleni vain nostaakseen sormensa takaisin ylös kiertämään klitorikseni. Lopulta hän työnsi sormensa sisääni. Lopulta sisällä sahaava sormi sai seurakseen toisen ja kolmannen. Olin niin lähellä orgasmia, etten enää kyennyt nuolemaan Annea kauan. Minun olisi saatava hänet laukeamaan ennen omaa räjähtämistäni.

Anne nousi päältäni, ja ihan totta, hän kusi naamalleni. Lopulta hän hymyili ja tytöt avasivat käsirautani.

”Runkkaa itelles orgasmi”, sanoi Leena. Minä tottelin taas. Oli ihanaa taipua kahden 15-vuotiaan tytön tahtoon. He nuolivat toisiaan, ja olin kiimaisempi kuin koskaan. Lopulta räjähdin orgasmiini. Huusin, nauroin ja itkin samaan aikaan. Tytötkin taisivat saada, ainakin äänistä päätellen. En vielä nähnyt mitään, niin raju laukeamiseni oli ollut.

”Mene kontallesi”, Leena sanoi. Väitin vastaan, ja Anne otti hiuksistani kiinni ja kysyi Leenalta: ”Menenkö minäkin?” Leena nyökkäsi hitaasti. Anne meni eteeni kontalleen ja Leena painoi pääni Annen perseelle. Nuolin hänen anustaan, kun yhtäkkiä Leena muuttikin mielensä.

”Mira, mene sittenkin selällesi.”

Leena komensi myös Annen ylös. Leena tuli kasvojeni päälle, pyllisti minulle ihanan perseensä ja teki tarpeensa kasvoilleni. Voi jeesus, että se kiihotti minua! Anne teki samaan aikaan tarpeitaan mahalleni.

”Hiero ne ittees orjanarttu”, Anne komensi. Minä tottelin. Tytöt kävelivät ulos huoneesta. Mietin, minne he menivät. Kymmenen minuutin kuluttua he palasivat täysissä pukeissa luokseni ja sanoivat: ”Me ollaan aina haluttu toinen koira”.

Minulle laitettiin kaulapanta, ja jouduin konttaamaan ympäri taloa. Olin täysin näiden kahden teinin armoilla. Tätä jatkui koko päivän. Sain syödä lattialta ja juoda Korhosten koiran kanssa samasta kupista. Illalla tytöt vihelsivät minut ja koiran luokseen. He käskivät minut lattialle perse heihin päin. He komensivat koiransa luokseni ja pistivät sen nuuhkimaan kiimaani, ja siitäkös se eläin innostui. Se hyppäsi päälleni ja rupesi rynkyttämään minua. Voi että se tuntui hyvältä! Tytöt katsoivat meitä silmät kiiluen ja runkkasivat toisiaan sohvalla. He saivat orgasminsa huutaen. Lopulta eläin siitti minuun, ja samalla hetkellä sain elämäni suurimman orgasmin.

Hyväntuulisina lämmitimme tyttöjen kanssa saunan ja kylvimme.

”Kait sä tuut tänne seuraavallakin kerralla?”

Totta kai minä menisin. Ovat ne teinit ihan mukavia, ajattelin hymyissä suin.