Kuukausi: helmikuu 2016

Kutsumaton yövieras

Kutsumaton yövieras

– ”Mitä hittoa! Onko se taas unohtanut avaimensa kotiin!?” Anu herää kesken makeimpien uniensa ulko-ovelta kuuluvaan jyskytykseen ja raapii aamutakin ylleen. ”OOTA! ÄLÄ JYSKYTÄ! Naapuritkin herää! Kello on puoli kaksi yöllä” hän huutaa kiukkuisena kävellessään kohti eteistä ja miettii jo miten saarnansa alottaisi.

Kun Anu avaa lukon, ovi tempaistaan voimakkaasti auki ja samalla tumma hahmo työntyy sisään ja tyrkkää naisen kerrostaloasunnon eteisen lattialle. Yllätys on suuri, sillä oven takana ei ollutkaan avaimiaan unohteleva oma aviomies, vaan joku tuiki tuntematon tummaan asuun pukeutunut mies, joka oli peittänyt kasvonsakin mustalla maskilla ..tai ei, ei sentään. Mies ei ollutkaan peittänyt kasvojaan, vaan hän olikin hyvin tumma afrikkalainen. Anu perääntyi selin lattialla kontaten taaemmas, mutta tilanteesta häkeltyneenä ei saanut sanaakaan suustaan.

Mies veti ulko-oven kiinni perässään, valkoiset silmämunat tarkkailivat Anua, kun musta mies sihisi laittaen sormen suunsa eteen, jotta Anu pysyisi vaiti. Mies vilautti takkinsa povesta suurehkoa puukkoa tai veistä, jonka terä kiilteli hämärässä valossa. Viesti meni tehokkaasti perille ja Anu pysyi vaiti. Anun sydän jyskytti ja hän koetti kuumeisesti hahmottaa tilannetta. Mitä helvettiä nyt olikaan tapahtumassa?

Mies painoi Anun lattiaan ja kiepautti hänet vatsalleen vetäen naisen kädet selän taakse. Anu tunsi kuinka mies veti paksun nippusiteen käsien ympäri ja kiristi sen niin tiukaksi kuin mahdollista. Sen jälkeen Anu kuuli kuinka mies liikkui asunnossa, availi kaappeja ja laatikoita, pudotteli tavaroita lattialle aivan kuin etsisi jotain.

Anu tunsi itsensä nöyryytetyksi. Hän makasi pienissä alusasuissaan ja edestä auenneessa aamutakissaan mahallaan eteisensä lattialla avuttomana ja sidottuna. Samaan aikaan ventovieras musta mies kävi paikka paikalta läpi heidän asuntoaan ja kosketteli hänen henkilökohtaisia tavaroitaan. ”Olikohan tämä ryöstö?”, ”Miksi juuri tänne?” kysymykset sinkoilivat Anun mielessä.

Sitten hän muisti että aviomies olisi myöskin tulossa pian kotiin työmatkaltaan. Yllättäisiköhan Jussi murtovarkaan itse teossa.. ja mitä sitten tapahtuisi…. ”Hyvä jumala, mitä jos tuo mies satuttaa Jussia ..tai vaikka tappaa…

Kauhukuvat nousivat Anun mieleen ja nainen alkoi itkeä hysteerisesti. Se hermostutti asuntoa penkovaa vierasta, joka otti muutaman juoksuaskeleen kohti eteistä ja potkaisi voimakkaasti naista kylkeen: ”SHUT UP BITCH!”. Miehellä oli siis äänikin ja hän puhui englantia. Anu ei tätä yksityiskohtaa kuitenkaan rekisteröinyt, sillä miehen lenkkari teki kipeää iskeytyessään ainakin pari-kolme kertaa hänen kylkeensä. Mies lopetti potkimisen ja painoi jalallaan Anun pään lattiaa vasten. ”Don’t make any noises or…” hän sanoi varoittavalla äänellä ja sylkäisi halveksuvasti päin Anun kasvoja kuin osoittaakseen ettei tällä ollut mitään arvoa.

Anu jäi lattialle nyyhkyttämään ja tunsi kipua vasemmassa kyljessään. Mies jatkoi asunnon penkomista jonkin aikaa ja soitti sen jälkeen puhelimella jonnekin. Anu ei ymmärtänyt puheesta sanaakaan, eihän hän edes hahmottanut mitä kieltä vieras puhui. Puheen sävystä saattoi kuitenkin päätellä että mies tai hänen puhelinkumppaninsa eivät olleet tyytyväisiä tilanteeseen.

Miehen lopetettua puhelun, hän käveli lattialla makaavan Anun viereen ja tempaisi tämän ylös polvilleen. Anua pitkistä tummista hiuksista retuuttamalla hän pakotti naisen konttaamaan polvillaan perässään makuuhuoneeseen. Siellä mies käski veistään vilauttaen Anun kierähtää sängylle ja kaivoi taskustaan lisää nippusiteitä. Anun jalat hän sitoi levälleen metallirunkoisen sängyn kulmatolppiin ja teki saman myös selän takaa vapauttamilleen käsille.

Anu makasi avuttomana leveässä X-asennossa omalla sängyllään ja katsoi ikkunasta tulevassa hämärässä kuunvalossa kuinka mies kavoi veitsen uudelleen esiin ja leikkasi sillä Anun ohuen yötopin ja pikkuhousut irti, mytisti ne yhdeksi isoksi palloksi ja työnsi sitten Anun suuhun vetäen päälle leveän palan asunnosta löytämäänsä ilmastointiteippiä.

Anu joutui nyt hengittämään ainoastaan nenän kautta eikä saanut suustaan aikaiseksi kuin vaimeita ynähdyksiä. Hän seurasi kauhun sekaisin tuntein kun musta mies riisutui sängyn vierellä. Anun harmiksi miehellä ei ollut tatuointeja tai koruja, jotka kelpaisivat tuntomerkeiksi. Mies asetti veitsensä sängylle Anun viereen ja nousi itse hajareisin Anun päälle. Anu arvasi mitä oli tulossa, mutta eniten hän pelkäsi mitä tapahtuisi Jussille, jos tämä saapuisi kesken kaiken kotiin.

Mies katseli tummahiuksisen Anun kauhun värittämiä kasvoja ja tunnusteli kädellään tämän rintoja. Anu koetti painaa mieleen miehen piirteitä. Ainakin miehellä oli suurin kyrpä, jonka Anu oli koskaan elävänä edessään nähnyt. Arviolta reilusti yli 20-senttinen suonikas musta elin oli jäykkä ja sen terska hohti yössä muuta ihoa vaaleampana. Kouriessaan Anun suuria rintoja mies hymyili leveästi ja hänellä näytti olevan muutamia kultaisia paikkoja hampaissaan.

Mies sylkäisi pari kertaa kämmeneensä ja hieroi syljen ison kyrvän liukasteeksi. Sitten hän laskeutui alemmas ja nousi lihaksikkaiden käsivarsiensa varaan. Yhdellä voimakkaalla survaisulla suuri kyrpä upposi Anun pilluun ja Anusta tuntui, että hän repeäisi. Jossain muussa tilanteessa tämä olisi voinut jopa kiihottaa Anua, mutta nyt hänen päässään jyskytti vain kaksi kysymystä: ”Miksi tämä tapahtuu minulle?” ja ”Mitä tapahtuu Jussille?”

Mies pumppasi tiukkaan tahtiin Anun pillua, joka venyi äärimmilleen suuren mustan kyrvän soutaessa armotta edestakaisin puolikosteassa vaginassa. Anu tuijotti kauhun värittämin silmin miestä, jonka katse oli keskittynyt ja kylmä.

Ajantajunsa Anu oli menettänyt jo eteisen lattialla maatessaan, joten hän ei yhtään tiedä kuinka kauan mies häntä ehti naida heidän, siis Anun ja Jussin, häälahjaksi saamassaan rautarunkovuoteessa. Jokainen työntö sisään, syvälle Anun pilluun sai hänet tuntemaan itsensä alistetuksi ja nöyryytetyksi. Hän oli nuoruutensa säästänyt itseään tulevalle aviomiehelleen ja kokenut ensimmäisen kertansa vasta mentyään 18-vuotiaana kihloihin Jussin kanssa. Ja nyt yli kymmenen avioliittovuoden jälkeen hän sai vierasta kyrpää brutaalilla tavalla vieraalta ulkomaalaiselta mieheltä, joka oli tunkeutunut heidän yksityiseen maailmaansa julmalla tavalla.

Muutoin aktin aikana hyvin hiljaisesti toiminut mies alkoi yhtäkkiä huohottaa hieman äänekkäämin ja kiristi työntöjen tahtia ja voimaa entisestään. Sitten hänen lihaksensa jännittyivät ja hän survaisi mustan melansa syvälle Anun kohdun porteille. Anu tunsi kuinka kyrpä alkoi sykkien pumpata lämmintä spermaa syvälle hänen sisälleen. Mies ei ollut käyttänyt kumia ja Anu puolestaan ei käyttänyt ehkäisyä, sillä lapsettomuuteen tyytyväinen Jussi oli antanut steriloida itsensä jo vuosia sitten. Raskaaksi tuleminen ei kuitenkaan ollut nyt Anun päällimmäisiä murheita.

Mies nousi reippaasti pois sängyltä, pukeutui ja otti taskustaan mustan paksun tussin. Anu ihmetteli mitä oli tekeillä, kun mies alkoi kirjoittaa tussilla jotain hänen vatsaansa. Saatuaan jonkin tekstin valmiiksi Anun vatsalle, sai myös naisen otsa osakseen jotain kirjoitusta. Tämän jälkeen mies haki ilmeisesti eteiseen jättämästään kassista kameran ja otti Anusta useampia valokuvia. Anu oli kauhuissaan ja ymmällään kaikesta mitä oli tapahtunut ja tapahtui. Ennenkaikkea hän oli peloissaan siitä mitä tulisi tapahtumaan, jos Jussi saapuisi kotiin työmatkaltaan miehen ollessa asunnossa.

Otettuaan valokuvat mies otti veitsen Anun viereltä sängyltä ja osoitti sitä Anun silmien väliin. Anun sydän alkoi ja hengitys salpautui. Tähänkö se loppui. Hänen 32-vuotinen elämänsä. Mies liu’utti hitaasti veistä Anun nenältä alaspäin, yli huulten, leuan, kaulan… rintojen välistä, vatsan yli… tekemättä kuitenkaan haavaa tai edes naarmua Anun iholle. Ehkäpä hän vain halusi pelotella, Anu mietti. Pillulle päästyään mies levitti toisella kädellä häpyhuulia ja survaisi veistä hieman syvemälle leikaten Anun välilihaan vertavuotavan haavan. Kauhunsa seassa Anu välähdyksenomaisesti muisti, että näin jossain kulttuureissa merkittiin raiskatut naiset, kuin pilaantunut liha, jotta muut osaisivat varoa saastunutta naista.

Turmeltuaan Anun sukuelimet mies tarttui Anua hiuksista, keräsi ne yhteen nippuun ja veti sen terävällä veitsellä poikki. Anu katseli kuinka mies pakkasi tavaransa ja reilun 30 sentin pituisen paksun tukun Anun hiuksia reppuunsa ja poistui sen jälkeen makuuhuoneesta. Lähtiessään hän vielä tyrkkäsi makuuhuoneen lipaston kumoon ja Anu kuuli myös olohuoneesta särkyvien tavaroiden ääniä. Sitten ulko-ovi kävi ja asuntoon laskeutui hiljaisuus. Anu makasi totaalisesti häpäistynä, tiukasti nippusiteillä sidottuna, suu tiiviitsi kapuloituna ja jalkoväli verta vuotaen keskellä omaa sänkyään. Miehen poistuttua Jussin kohtalo ei enää ollut päällimmäisenä hänen mielessään. Nyt hän pelkäsi omasta puolestaan. Mitä jos Jussi viipyisi, ehtisikö hän vuotaa kuiviin sängylle. Löytäisikö Jussi hänet elottomana ja häpäistynä?

Aika kului hitaasti ja lopulta Anu menetti tajuntansa. Seuraavan kerran herätessään hän oli sairaalassa. Nuori hymyileväinen hoitaja haki paikalle lääkärin, joka lohdutti Anua sanomalla että kaikki on nyt hyvin eikä mitään parantumatonta ole tapahtunut, väliliha oli saatu tikattua kutakuinkin entiselleen ja hiuksetkin kasvaisivat ajan mittaan takaisin. Anu sai katumuspillerin mahdollisen raskauden keskeyttämiseksi ja nielaisi sen tunteettomasti ja nopeasti.

Pian myös Jussi juoksi paikalle ja Anu sai kuulla tarkemmin loppuyön tapahtumista. Jussi oli saapunut hävitettyyn asuntoon ja löytänyt Anun tajuttomana veristen lakanoiden keskeltä. Anun kehoon oli kirjoitettu englanninkielinen viesti, jossa vaadittiin velkojen maksamista ja jonkin lähetyksen toimittamista perille. Anun otsassa oli lukenut solvaus, jota Jussi ei suostunut enää toistamaan.

Poliisi kuulusteli Jussia tapahtumiin liittyen ja kävi ilmi ettei mitään velkoja tai kadonnutta lähetystä voinut olla edes olemassa. Myöhemmissä tutkimuksissa selvisi, että viesti oli tarkoitettu viereisessä talossa asuvalle kutakuinkin Jussin ikäiselle suomalaismiehelle, joka oli sekaantunut rahaa huijaaviin nigerialaiskirjeisiin ja huumekauppaan. Tuntemattomaksi jäänyt velanperijä oli yksinkertaisesti erehtynyt talosta, vaikka rappu ja asunnon numero täsmäsivät.

Anu ja Jussi saivat myös selville, että heidän kokemuksensa ei ollut ainutlaatuinen. Vastaavia yöllisiä vierailuja oli tapahtunut samaan rikollisorganisaatioon liittyen myös Saksassa, Ruotsissa ja Ranskassa – ilmeisesti kuitenkin oikeisiin osoitteisiin. Pidätetyn suomalaismiehen avulla poliisi pääsi tekijöiden jäljille. Tapaukseen liittyen tehtiin muutamia pidätyksiä huumeisiin ja rahanpesuun liittyen, mutta Anun ja Jussin asuntoon erehtynyttä yöllistä vierasta ei koskaan löydetty.

Vaimoni antoi pillua nuorelle pojalle mökillä

Vaimoni antoi pillua nuorelle pojalle mökillä

Olimme vaimoni Ellan kanssa varanneet vuokramökin Savonlinnasta. Saavuimme maatalon pihaan, josta meidän piti noutaa avain. Ystävällinen maatalon emäntä toi avaimen ja sanoi teinipoikansa ohjaavan meidät mökille. Poika ajoi mopolla edessämme ja me autolla perässä. Matkaa oli noin 2km pienen pientä metsätietä. Saavuimme perille ja tuo noin 16-17v poika esitteli meille paikat asiallisesti. Tämän jälkeen hän pöristeli pois ja jäimme kahden. Mikä ihana rauha, ihastelimme.

Laukut oli purettu ja bikinit / uimahousut vaihdettu ja loman vietto alkoi. Ella tapansa mukaisesti levitti viltin ja ryhtyi ottamaan aurinkoa. Paikka oli todella rauhallinen ja niinpä Ella otti bikinien yläosan pois. Hänen ihanat, isot tissit olivat nyt paljaina. Hän meni makuulle ja makasi auringosta nauttien.

Itse olin mökin sisällä ja järjestelin uistinlaatikkoa. Kalaan kun heti piti päästä. Silloin huomasin ikkunasta sen saman teinipojan puuceen nurkalla tirkistelemässä Ellaa. Hän ei ollutkaan lähtenyt pois vaan oli jäänyt vakoilemaan. Hän runkkasi nurkan takana noin 20m päässä alavartalo paljaana ja nuori teinikulli jylhästi tanassa. Ei ollut maalaispoika varmaan aikaisemmin nähnyt yhtä upeaa naista. Pojalle kannattaisi järjestää näytös. Otin puhelimen ja soitin Ellalle ikkunasta katsoen. Ella hätkähti ja otti puhelimen. Hieman hän ihmetteli miksi soitin 5m päästä. Kerroin, että se teini tirkistelee häntä ja kehotin Ellaa näyttämään enemmän. Ellalle tuli kiusoitteleva ilme ja hän sulki puhelimen.

Ella meni takaisin selin makuulle. Pian hän ryhtyi rauhallisesti hyväilemään rintojaan. Hellää leipomista ja nännien pyörittelyä. Katsoin poikaa, joka runkkasi vimmatusti. Ellan toinen käsi lähti pillua kohden. Minua alkoi jännittää ja soitin taas Ellan puhelimeen. Hän harmistui häiriöstä ja huomasin samalla, että poika oli hävinnyt. Kävimme Ellan kanssa vessan nurkalla ja huomasimme valtavat spermaruiskeet puuceen ulkoseinässä. Ella pyyhkäisi seinästä spermaa sormiinsa, nuuhkaisi sitä ja muitta mutkitta hieroi sitä pilluunsa kiimaisen näköisenä. Mä en saanut vielä, hän sanoi spermaista pillua hyväillen. Mä voin naida sua, sanoin. Sä saat tämän pillun naamallesi, Ella sanoi ja talutti minut mökin sisälle. Hän työnsi minut sängylle selin makuulle ja tuli päälleni 69-asentoon. Hän painoi spermaisen pillunsa naamalleni ja aloin nuolemaan sitä. Pian Ella sai valtaisan orgasmin ja kasteli samalla naamani täydellisesti…

Seuraavana päivänä tilanne toistui. Olin sisällä lukemassa kirjaa ja Ella palvomassa aurinkoa. Huomasin pojan taas vessan nurkalla runkkaamassa. Soitin jälleen Ellalle. Yllätyin kun Ella nousi ja käveli isot rinnat huojuen sisälle. Nyt sä et pilaa tätä, hän sanoi. Hän otti köyttä ja sitoi minut tuoliin ikkunan eteen. Sitten hän kaivoi kullini esiin ja lisäsi, otetaan tämä täältä ettei se ole siellä puristuksessa jos alkaa näyttämään liian kiihottavalta. Sitten hän meni takaisin ulos. Poika oli edelleen samassa paikassa, näin hänet hyvin ikkunasta. Ella alkoi taas hitaasti hyväilemään itseään. Se oli erittäin kiihottavan näköistä.

Poika otti shortsit kokonaan pois ja jatkoi runkkaamista. Ella käsi oli jo pujahtanut bikinihousujen sisäpuolelle. Kullini seisoi kivikovana. Seuraavaksi Ella ryhtyi riisumaan housujaan hitaasti. Kun hän on täysin alasti, menee hän kontilleen ja kääntää perseensä kohti poikaa. Ella kääntää myös päätään poikaa kohti ja vinkkaa häntä sormella luokseen. Olen tyrmistynyt. Tämän takia hän halusi sitoa minut. Poika säikähtää tirkistelyn paljastumisesta. Ujosti hän kuitenkin lähtee tulemaan Ellaa kohden. Ella kääntyy minua kohden ja hymyilee.

Pojan saapuessa Ellan luo hän sanoo pilluaan taputellen, tänne se sperma kuuluu eikä mihinkään vessan seinään. Poika menee kontillaan olevan Ella taakse ja ohjaa vapisevin käsin kulliaan pillua kohden. Kulli työntyy sisään. Näin nuorta en ole koskaan saanutkaan, Ella sanoo nauttien nuoren pojan kulli sisällään. Poika alkaa teinipojan kärsimättömyydellä pumppaamaan vimmatusti samalla Ellan isoja rintoja puristellen. Pian hän laukeaa valtaisasti vavahdellen ja vetää spermaisen kullin ulos. Nolona hän lähtee juoksemaan pois. Ella jää nauttivana kontilleen sperman valuessa pillusta. Tiedän mitä tapahtuu seuraavaksi. Ella lähtee tulemaan alasti mökkiä kohden ja tunnen jo sperman maun suussani…

Ihana nuori rakastajani

Ihana nuori rakastajani

Painoin lähetä -nappia ja ”Tules tädin luo, saat karkkia ;)” viestini lähti vastaanottajalleen. Pystyin näkemään sieluni silmin Samin ilmeen kun hän lukisi viestin. Tiesin hänen tietävän mitä karkilla tarkoitin, ja tiesin hänen haluavan karkkia yhtä paljon kuin minä sitä hänelle tahdoin antaa. Pian puhelimeni piippasi. ”Tulossa ollaan, kahden tunnin päästä siellä.” Nuo sanat saivat minut lähes värähtämään himosta. Nuori rakastajani oli matkalla luokseni. Minun, kohta 45-vuotiaan naisen luokse.

Käytyäni äkkiä suihkussa kuivasin itseni. Katselin itseäni pelistä. Olin kovin tyytyväinen näkyyn, suuret pulleat rintani olivat yhä hieman tyttömäisesti pystyssä, vatsani omisti vain muutaman ei kovinkaan suuren poimun. Häpyhuuleni näkyivat mustien karvojen lomitse hieman vaaleanpunaisina kohoumina. Vein käteni jalkojeni väliin ja liikutin hitaasti sormeani vakoani pitkin melkein koskettamatta sitä. Tunsin mukavia sähköisiä väreitä sormieni hipaistessa sisempiä häpyhuulia jotka hieman näkyivät uloimpien välistä. Kursailematta annoin sormeni upota kuumaan, koko ajan enemmän kostuvaan kokeneeseen vakoon ja annoin sen tanssia fantastisia väreitä lähettelevällä nappulalla. Kosteuteni vuosi jo sormilleni, niinpä hymyssä suin sipaisin sitä kaulalleni ja rinnoilleni, luonnolliseksi tuoksuksi. Sitten katselin itseäni vielä hetken ja menin kaapille.

Päätin pukeutua mustiin alusvaatteisiin, tiesin Samin pitävän enemmän valkoisista, mutta tänään tahdoin olla dominoiva ja hieman tuhma, syntinenkin. Puin mustat stay up-sukat ja päälleni vedin mustan kotelomekon. Se nuoli kurvejani imarrellen, yhä hyväkuntoiset sääreni säihkyi kiiltosukkahousuissa kuin mitkäkin mallin kintut. Olin tyytyväinen tulokseen. Sitten aloin meikata. Kevyt, luonnollinen meikki minkä olin oppinut tekemään täydellisesti korosti suuria ruskeita silmiäni ja kauniit huuleni näyttivät ihanilta punattuina. Minulta ei kerta kaikkiaan itsetuntoa puuttunut, olin monia nuoria naisia moninkertaisesti itsevarmempi. Siksi sain mitä halusin, sain 24-vuotiaan rakastajan, tosin hieman liian kaukaa, mutta lähes aina hän silti oli valmis tapaamaan.

Odottelin malttamattomana nojaten eteisen viileään kiviseinään. Pian kuulin kuinka joku rappukäytävässä käveli. Askeleet kaikuivat selvästi vanhan kivitalon käytävissä. Siirryin oven taakse odottamaan. Mutta pettymyksekseni askeleet menivät ohitse, jatkoivat matkaa yläkertaan. Seuraavat askeleet tekivät saman. Petyin lisää. Entä jos hän ei tulisikaan? Kohta kuitenkin kuului lähes juoksevat, keveät askeleet rapusta ja odotin että ovikelloni soi. Avasin salamanopeasti oven ja Sami hieman säpsähti. Vedin hänet eteiseen ja suljin oven hänen takanaan.

Söin häntä katseellani kuin kissapeto saalistaan ennen kuin hyökkää. Niin hyökkäsin minäkin. Painoin kuumat, punertavaksi maalatut huuleni hänen kaulakuoppaansa ja pureskellessa herkkää ihoa kiersin käteni hänen paitansa alle ja vedin sisääni huumaavaa partaveden tuoksua. Tämä mies kyllä osasi saada naisen polvet hyytelöksi. Suutelimme kiihkeästi hetken aikaa ja hyväilimme toisiamme vaatteiden päältä. Samin hiukset olivat geelillä pystyssä ja hän näytti syötävän komealta. Yhtäkkiä ehdotin että lähtisimme ravintolaan. Mietimme hetken aikaa ja poistuimme asunnostani hänen autolleen.

Ravintolaan päästyämme tilasimme annokset ja odotellessamme haimme salaattai sun muita alkupaloja. Juttelimme niitä näitä, mutta koko ajan tunsin välillämme sähköä, sähköä jonka tiesin johtavan kiihkeään seksiin. Söimme kaikessa rauhassa, ja ravintolan arvokkuudesta ja idyllisyydestä huolimatta minun oli pakko hieman kiusata Samia. Otin huomaamatta korkokenkäni pois jalasta ja nostin jalkaani vasten Samin pohjetta. Hän loi heti hieman kiusaantuneen katseen minuun. Hymyilin ja jatkoin nostamalla jalkaani ylemmäs hyväillen Samin jalkaa. Hän virnisti minulle, tiesin hänen nauttivan tekosistani mutta se sai hänen olonsa kiusaantuneeksi näin julkisella paikalla.

Nostin jalkani hänen reittään vasten ja samalla söin kuin ei olisi tapahtunut mitään. Hyväilin häntä liikuttelemalla jalkaani häntä vasten, kunnes päätin kiusata vielä vähän lisää. Siirsin jalkaani ylemmäs reittä pitkin ja pian tunsin jalkapohjaani vasten kovan kohouman. Sami nosti päänsä ja katsoi minua suoraans ilmiin hyvin kiihkeän näköisenä. Liikuttelin jalkaani hänen koko ajan paisuvaa elintään vasten ja kiittelin onnea että pöytä oli sen verran kapea että jalkani ylettyi toiselle puolelle. Tahdoin todella härnätä Samia lisää.. Paljon.

Kun pääsimme raviontolasta ulos, Sami käänsi minut kylmää kiviseinää vasten ja suuteli minua kovin kiihkeästi. Hetken kuluttua työnsin hänet kauemmaksi ja lähdin kävelemään autolle. Mies oli todella kiihkon ja halun sumentama. Yleisellä parkkipaikalla hän oli työntämässä kättään hameeni alle, suuteli rintojani hameeni kangasta vasten, nuoli kaulaani, lausui kiihkon sanoja. Olin todella onnistunut tehtävässäni. Menimme autoon ja ajoimme suorinta reittiä asunnolleni.

Eteisessä sama toistui kuin aikaisemminkin illalla. Kiihkeät suudelmat ja paljon puhuvat kosketukset. Polvistuin Samin eteen hänen nojatessa eteisen oveeni ja suutelin hänen vatsaansa paidan läpi. Sitten avasin kaulupaidan nappeja ja sain näkyviin kiinteän vatsan. Painoin huuleni vatsaa vasten ja nuoli ja suutelin sitä. Tiesin Samin vatsan olevan kovin herkkä kosketuksille. Hän huokaili ja painoi käsillään päättäväisesti päätäni alemmas, hitaasti mutta varmasti. Kiusasin häntä nousemalla välillä seisomaan ja suutelemaan, kunnes päätin päästää pojan pinteestä. Tiesin Samin pystyvän ehkä noin kolmeen kertaan illassa, joten saisin itsekkin vaikka nyt Samia vähän hoitelisinkin.

Avasin hitaasti miehen housut ja annoin niiden valua omaa tahtiaan kohti nilkkoja. Sami potki housut sivuun ja veti alushousunsakkin pois. Komea elin ponnahti upeassa seisokissa eteeni. Katselin sitä hetken ja liikutin kättäni Samin reittä pitkin kohti tuota komistusta. Siirsin käteni kiveksille ja annoin huulieni hakeutua paljastunutta terskaa vasten. Kieleni lipoi kosteutta elimen päästä ja maistoin Samin kiiman hänen kirkkaasta eritteestään. Nuori mies huokaili suuni tehdessä hyvää hänen penikselleen. Upotin elintä syvälle suuhuni muutaman kerran kuin toiveita antaen. Sitten yhtäkkiä annoin sen upota juurta myöten kurkkuuni saakka. Imin komeaa elintä ja ei mennyt kovinkaan kauaa kun Sami laukesi syvälle suuhuni minun pitäessä penistä suussani ja kättäni kiveksiä hyväilemässä. Mies huohotti kuin kovan rasituksen jälkeen ja silitti hiuksiani. Hän nojasi ovea vasten ja näytti ylisuloiselta poikamaisine kasvoineen ihana elin yhä hieman kovana.

Sami siirtyi makaamaan sängylleni. Annoin hänen olla rauhassa ja katselin häntä kun hän hengitteli yhä hieman kiivaasti. Sitten hän käänsi väsähtäneen näköisen katseensa minuun ja alkoi hyväillä reittäni vihjailevasti. Ymmärsin hänen olevan valmis pidempään taisteluun rakkauden areenalla. Sami nousi istumaan viereeni ja avasi kotelomekkoni vetoketjun siirryttyään taakseni. Hän suuteli niskaani ja alkoi pikkuhiljaa valuttamaan hamettani alemmas. Saatuaan rintaliivieni peittämät rinnat esille hän puristeli niitä hieman kokemattoman oloisesti ja jatkoi sitten riisumistani. Saatuaan hameeni kokonaan päältäni hän kaatoi minun selälleni sänkyyn ja alkoi suudella reisiäni. Sitten hän painoi päänsä vasten pikkuhousujani ja tunsin kuinka hän lipoi kangaspintaa. Hän veti tuoksuani sisääni ja tunsin kostuvani. Miehen kokemattomuus ja innokkuus sai minut aina haluamaan häntä. Nostin lantiotani ja Sami veti pikkuhousuni pois. Sitten kuulin hänen huokaisevan että olen ihana ja samassa hän upotti kielensä karvapilveni keskelle. Hän sai minut hetkessä voihkimaan, ei taidolla eikä tekniikalla, vaan innokkuudellaan ja olemuksellaan. Halusin häntä todella.

Kauaa hän ei jaksanut minua nuolla kun jo oli availemassa rintsikoitani. Raskaat rintani pullahti ulos liiveistä ja hän otti vuorotellen turvonneet nännini suuhunsa. Sitten hän laskeutui jo alaspäin suutelemaan pikaisesti vatsaani kunnes kääntyi äkkiä ympäri ja laskeutui päälleni. Tunsin hänen paisuneen siittimensä häpyäni vasten kun se oli jo tunkeutumassa sisään. Sami tunkeutui minuun ja alkoi rakastella minua aluksi hitaasti. Tiesin hänen kestävän toisella kertaa jo pidempään, niinpä tahdoin vaihtaa asentoa. Menin selällään makaavan Samin päälle hajareisin ja annoin hänen elimensä upota kuumuuteeni. Määräsin tahdin täysin. Kun Samin kasvoilla alkoi olemaan hieman tuskallinen ilme, annoin kaikkeni ja aloin ratsastaa niin hyvin kun pystyin. Samin ilme muuttui nauttivaksi ja kohta kiljahtelin orgasmini kourissa autettuani itseäni hieman klitorikseni luo viedyn käteni avulla. Sami laukesi hetken kuluttua ja sen jälkeen jäin makuulleni hänen päälleen. Tunsin kuinka hänen elimensä pehmeni sisälläni ja makasimme sylikkäin pitkän tovin.

Otimme sen yön aikana vielä kerran, rauhallisesti ja kauan. Se rakastelu kesti kauan, kauemmin kuin minulla ikinä mikään kerta on kestänyt. Nauti todella nuoresta rakastajasta…

Kahden miehen kiimaisessa käsittelyssä

Kahden miehen kiimaisessa käsittelyssä

Olin väsynyt. En työstä, en riidoista, en valvomisesta, vaan Pariisin yössä pienen hotellini huoneessa kokemastani aivan uudesta kokemuksesta. Kokemus, josta olin salaa haaveillut ja mielikuvissa sen kokenutkin tuottaessani itselleni sanomatonta mielihyvää tyydyttäessä itseäni. Olin ollut tunteja kahden miehen koskettelun ja hyväilyjen kohde. Saanut tuntea heidän voimansa, tuoksunsa ja hellyyden, mutta myös välillä rajuakin kohtelua. Kaikki tämä oli kuitenkin tehty taidolla ja minut huomioon ottaen. Nyt lojuin raukeana ja alastomana hotellihuoneeni vuoteella tunnustellen turvonneita häpyhuuliani ja ilmassa leijui rakastelun ja miedon miehinen tuoksu. Oli ihana olo.

Kiertelin Pariisin Louvren taidemuseon uumenissa, vanhojen Egyptistä tuotujen esineiden näyttelytiloissa. Olen opiskellut egyplogiaa ja sen vanhaa taidetta sekä siinä sivussa arkeologiaa. Yläkerran Mona Lisa ja muut kauniit ja taitavasti maalatut maalaukset eivät nyt olleet kiinnostukseni kohteena, vaan olin syventynyt täysin muumioiden sarkofagien taiturimaisiin kohokuviin ja koristeisiin. Kanssani Louvren kellareissa oli muutama muukin kiinnostunut. Huomasin, että itse olin se kiinnostuksen kohde kahdelle ristiveriselle miehelle jotka vilkuilevin katsein seurasivat minua ja pienellä hymyllä ikäänkuin tervehtivät. Vastasin pienellä suupielten kohautuksella ja se näköjään miehiä rohkaisi. He lähestyivät ja kohteliaasti alkoivat pienen small talkin. Minulle selvisi, että he olivat hollantilaisia ja Haagin yliopiston nuoria tutkijoita ja kohteena juuri vanha Egypti. Siinä samalla tulin kertoneeksi vähän myös itsestäni ja meillä tuntui olevan välitön ja iloinen keskustelukontakti. Kuin yhteisestä päätöksestä nousimme kellareista ulos museon pihalle ja suuntasimme Seinen vartta kohti Concorde-aukiota ja sen laidalla olevia katukahviloita.

Nämä kaksi fiksua ja hauskaa kaverusta osasivat kietoa minut pauloihinsa. Aikainen ja lähes kuuma ilta oli käsillä ja aikomukseni oli palata hotellilleni. Kerroin olevani kaikesta hauskasta ja viinistä jo suihkun tarpeessa ja suuntaavani joen toiselle puolen 16. kaupunginosaan jossa hotellini oli. Siellä näitä pieniä ja mukavia majoitustiloja on paljon. Kaverukset ilmoittivat heidän hotellinsa olevan 13. kaupunginosassa ja kulkevan samoilla metroilla. Niin sitten matkasimme yhdessä Seinen vasemmalle rannalle eivätkä kaverukset halunneet vaihtaa toiseen metroon päästäkseen hotellilleen vaan halusivat saattaa minut ns. ”kotiovelle”. Mukavasti siinä ”kotioveni” vieressä oli kahvila ja pikkupyödät somasti jalkakäytävällä ja semmoisen ääreen vielä istahdimme. Minulla oli olo jota en ennen ollut kokenut. Tunsin itseni todella suihkua kaipaavaksi ja tunsin kosteuden ja sykkeen sylissäni. Nännitkin tuntuivat kouristelevan. Miten näin ihanan ja samalla irstaan oloinen tunne saattoi tuntua näin taivaalliselta? Teki mieli heittää päältään kaiken ja näyttää, että tässä minä olen. Päätin rohkeasti kutsua miehet ylös huoneeseeni ja niin ahtauduimme vanhan talon pikkuruiseen kahden hengen hissiin. Tämä laite oli jälkikäteen rakennettu ja isompaa ei ahtauteen mahdu. Nämä ovat yleisiä Pariisin vanhoissa taloissa. Olimme painautuneina tiiviisti kiinni toisiimme tuntien toistamme jokaisen kohdan. Minun ohut ja kevyt kesämekkoni ei paljoa estänyt tuntoaistien herkkyytä ollessamme näin lähekkäin. Tunsinhan joitain kohtia kumppaneista itsekin ja he myös siis minusta.

Pyysin kaveruksia odottamaan hetken, vaikkapa ikkunan ulkopuolella olevalla pikkuruisella parvekkeella. Siellä oli kaksi tuoliakin. Sekin yksi pieni ja hauska yksityiskohta pariisilaisissa taloissa. Itse menin kylpyhuoneeseen ja riisuin mekon ja pikkarit jotka huuhtaisin bidee-altaassa. Asetin pitsiset pikku-hipsterit kuivumaan ja menin itse suihkuun, nopeaan ja raikastavaan. Mekkoa en enää pukenut vaan otin puolireiteen ulottuvan kylpy-aamutakin päälleni, enkä muuta. Istahdin vielä pienelle pissalle ja tulin sitten kylpyhuoneesta pois. Seuralaiseni tulivat parvekkeelta sisälle ja istuivat toinen sängyn reunalle ja toinen tuolille, minä kiipesin kokonaan sängylle ja kipristin jalkani ristiin eteeni varaoen näyttämästä kaikkea kumppaneilleni. Kiristin vielä takkini vyötä sillä rintani eivät malttaneet pysyä piilossa lainkaan ja nännitkin kuumottivat ja kaipasivat puristelua. Olin aivan uuden kokemuksen äärellä enkä oikein tiennyt miten käyttäytyä. Itsekseni ajatelin, että nyt haluan olla kahden miehen kanssa, ja kauan. Mutta miten sen ilmaisisin?

————-

Kaikki meni kuin itsestään. Olimme sängyllä alastomina kolmistaan, joka onneksi oli leveä eikä mikään Ikean laveri. Istuimme vastakkain ja naureskelimme jalat ristissä kantapäät allamme polvet erillään. Ujostelematta minäkin pimppi avonaisena istuin eikä karvoituskaan suojannut, sillä olin sen lyhentänyt aivan lyhyeksi. Nojasin taakse käsiini ja rinnat terhakkaasti sojottaen eteen kovine nänneineen kaverusten katseltavana. Mutta kyllä kavereillakin sojotti, heilahtelevat kullit huojuivat vatsanpohjasta terskat kiiltävinä. Tämä oli uutta minulle ja niin ihmeen kiihottavaa. Taisimme olla hiukan humalassa sillä olimme nauttineet huoneessanikin muutaman viinilasillisen.

Tunsin miten sormi meni sisääni ja tunnusteli märkää syliäni – ja litimärkähän pillu toki oli! Peukalo hieroi häpykumpua. Joku käsi puristi rintaani ja nipisti nännin peukalon ja etusormen väliin. Tunsin kuuman suun suutelevan niskaani ja käden tarttuvan käteeni vieden sen paksulle kullille. Tarrasin siihen kiinni ja puristin, aloin runkata sitä pitkin vedoin. Kuuma suu suuteli edelleen niskaani ja pääni oli taipuneena alas. Silmien edessä huojui kulli ja kumarruin sitä kohti avaten suuni ottaen sen kielelleni. Tunnustelin sen terskan päässä olevaa reikää ja painoin sitä kielellä. Kuulin jonkun huokaisevan ja tunsin käden pakaroillani tunnustelemassa niiden väliä. Sitten sormi oli anuksen suulla ja käsi levitti pakaroita, sormi ui sisään pyllyreijästä. Tätä en ollut ennen kokenut ja moista ihmetellytkin, mutta nyt se tuntui unelta ja ihanalta. Varovainen sormi pyllyssäni teki hyvää ja tunsin kostuvani aina vaan enempi. Tunsin märän pyllyni sykkeen ja sieltä valuvan nesteen. Otin kivekset käteen, en tiedä kumman olivat, mutta varovasti tunnustelin niitä ja niiden painoa. Kivespussien samettinen iho oli hieman ryppyinen mutta kuuma ja karvaton. Siitä ylös lähti jykevä kyrpä suonikkaan kulmikkaana – kunnon is kyrpä siis eikä mikään nuoren pojan kulli. Oli aivan pakko nuolla kullin alapuolta ja puristaa vartta. Nuolla kivespussia ja otta kives kerrallaan suuhun ja samalla tuntea pillussa kaksi sormea jotka töytäisivät pyllyssä olevaa sormea. Oliko se väli niin pieni ja ohut?

Minut laskettiin selälleni ja levitettiin jalat yhteistuumin. Mies suuteli kasvojani ja puristi rintojani.Toinen mies suuteli reisiäni ja hieroi niiden sisäpintaa. Suu nousi ylös kohti märkänä pulppuavaa pillua ja toinen suu imi rintaani. Kieli painui sisääni ja nostin toista polvea ja kaadoin sen sivulle. Näin aukesi kaikki taivaat ja tunsin valuvani lakanalle. Toinen suu oli siirtynyt rinnoilta vatsalleni ja miehen lihaksikas käsi työntyi alleni ja nosti keskikohtaani irti sängyltä. Päät vaihtoivat paikkaa ja uusi kieli oli sisälläni. Tämä näykki häpyhuulia ja nuoli välilihaa, toinen näykki nännejä. Minun oli hiki. Yllättäen olin nelinkontin ja imin toisen kalua kun tunsin kovan kulmikkaan uppoutuvan minuun takaa. Kulli painui syvälle ja tunsin sen töytäisevän pehmeää kohdun reunaa, useasti. Oli ihanan ihanaa. Onko tämä minulle mahdollista, tämä kokemus, ja kahden kanssa. Unelmien täyttymys. Minä imin miehen kalua ja toinen teki minulle hyvää, niin nautinnollista oli saada tuntea kulli pillussa. Mies kysyi, saisiko hän työntää sen myös anukseen. Hän lupasi olla varovainen ja minun olisi heti kiellettävä jos tuntuisi pahalle. Koskaan minulta ei ole kysytty miten haluaisin ja mitä. Yllättyneenä tästä annoin luvan varovaiseen sisäänmenoon. Toinen otti pääni syliinsä ja silitti hiuksiani. Tunsin poskellani miehen kovan elimen ja haistelin sen tuoksua. Hiukan jännitin mahdollista kipua pyllystäni, mutta varovasti kumppani asetti terskan aukolle. Kosteutta oli kyllin ja varovasti hän työnsi käsin auttaen terskan uppoamista sisään. Sain jännityksen laukaistua ja tunsin liukkaan liukumisen sisään. Se tuntui menevän helposti ja varovasti eteni syvemmälle. Mies ei työntänyt rajusti eikä runnomalla vaan oli hellä, piti lantiostani ja veti sitä itseensä. Tämä oli niin uutta minulle enkä voinut oikein pitää siitä. Ei se epämielyttävää ollut, mutta minusta pillun käyttö tähän toimitukseen on parempi. Mies ehkä huomasi pienen varautumiseni ja veti kullin ulos ja otti minut takaa halaukseen ja varovasti käänsi minut selälleni.

Miehet olivat vaihtaneet paikkaa ja sain nyt nauttia pillussani liikkuvasta kullista. Pimpissäni aiheutti mäntä pientä ääntä ilman sieltä purkautuessa. Mutta sehän on luonnollista hyvässä rakastelussa. Toinen käsitteli minua muualta. Hän oli takanani pääpuolessa polvillaan ja hyväili rintojani. Pääni oli hänen polvien välissä ja kivekset heilahtivat aivan kasvoillani. Otin ne käteen ja venytin alas ja sain nuolaistua niitä. Tartuin sojottavaan kulliin ja runkkasin. Oli vaikea keskittyä moneen kun sisälläni velloi hyvää tekevä patukka, vartaloa hyväiltiin ja rintojani kuumotti. Pillu oli kuin tulessa ja se sykki, häpyhuulia särki ihanasti. Ihanaa kipua. Rintani olivat taas puristelun kohteena ja hetken kuluttua nännit saivat tuntea hampaiden kiusottelun. Ihanaa ihanaa, kunhan ei loppuisi koskaan. Imin miehen kalua ja puristelin kivespussia samalla runkkaten vartta ja tunsin sen kuumuuden. Mies sanoi laukeavansa kohta ja kysyi haluaisinko kaiken suuhuni. En semmoistakaan ollut koskaan kokenut ja otin kullin suustani, mutta jatkoin runkkausta. Hetken kuluttua huomasin kivespussin surkastuvan ja kovettuvan ja samalla sain suihkun kuumaa spermaa kaulalleni ja osin kasvoille. Jatkoin kullin runkkausta ja sieltä sykki ja sykki ja lopuksi terskasta roikkui pitkä venyvä spermatippa. Otin sen sormeeni ja vein huulilleni ja suuhunkin. Ei se pahaa ollut, mutta ei hyvääkään. Suolaista makua kesti hetken suussa ja kasvoilta levitin spermaa tasaisemmin poskilleni. Tällä välin oli toinen sulho levännyt ja alkoi taas työntönsä lujin ja päättäväisin työnnöin. Liu’uin edestakaisin työntöjen tahdissa ja miehen kivespussit hakkasivat välilihaani. Hän teki armotonta työtä ja sain orgasmin joka jäykisti hetkeksi vartaloni liikkumattomaksi. Aloin täristä ja pillu alkoi supistella. Tämäkin ihanaa kipua. Mies oli ottanut kullinsa ulos huomattuaan minun tulevan ja katseli pimppiäni. Hyväili kumpua ja odotti samalla hiljakseen runkatessa itseään. Kaiken rauhoituttua hän asetti kalunsa sisään ja alkoi työntää hitaasti mutta päättäväisesti. Ehkä hiukan liian aikaisin, mutta ei se minusta pahalle tuntunut. Ei hänen kovasti tarvinnut töitä tehdä kun hän jo laukesi ja ruiskutti koko alavartaloni ihanaan spermaan. Sitä valui kylkiäni pitkin, sitä valui häpyhuulilleni, sitä oli kaikkialla. Kahden miehen käsittelyssä sain kaiken mistä olin haaveillut.

Lepäsimme sängyllä yhdessä mykkyrässä, me kolme. Toinen kaveri poikittain jalkopäässä ja minulla jalat heitettynä hänen päälleen joiden välissä oli käsi joka hiljaa hyväili vatsaani ja kumpuani. Itse makasin pää toisen hollantilaisen sylissä tuntien puolikovan patukan liikahtelevan korvallisellani. Ulkona oli pimeää ja autojen äänet kantautuivat ylös ja sisään avoimesta ikkunasta. Minä olin saanut kokea kauan uneksimastani rakastelusta. Mutta jatkaisimme vielä.

————

Hetken nukuttuamme heräsimme mitä omituisimmassa solmussa. Olimme valmiit jatkamaan, ainakin minä, mutta niin näytti pojatkin olevan. Kullit olivat pystyssä joita molemmat hieroivat. Venyttelivät esinahkaa terskan päälle ja pois ja minäkään en voinut ihan hiljaa olla vaan pakonomaisesti lantio teki hierovaa liikettä. Sormeni hakeutui alas häpyhuulille ja levitti niitä. Hyväilin alapäätäni ja katselin poikien hidasta runkkailua. Jotain juttelimmekin ja sitten kaatoivat he minut yhteistuumin selälleni. He asettuivat kummallekin puolleleni ja alkoivat käsin leikkiä kanssani. Se oli ihanaa ja silmät suljettuina vaan nautin. Sormet eksyivät mikä mihinkin ja minä olin märkääkin märempi. Leikki jatkui ja jatkui ja yht’äkkiä olin jalat levitettynä, paikat avoimena kuin tarjottimella. Toinen kävi tuikkimassa patukallaan ikään kuin kiusatakseen pimppiäni. Veti ulos ja hetkessä tuli toinen ja teki saman kujeen. Näin jatkui kunnes aloin ottamaan karkulaisen kullista kiinni ja viemään sen hampaitteni väliin. Imin hetken ja näykkäisin. Näin piirileikki jatkui kunnes toinen ei enää karannut vaan jatkoi panemista. Hän otti minut kokonaan itselleen ja tunsin hänen painonsa päälläni . Kuulin toisen miehen olevan kylpyhuoneessa. Tämän hetkinen rakastajani sai minut inisemään ja vastaamaan työntöihin oikein kunnolla. Nostin lanteitani irti sängyltä ja hän taas runnoi minut alas. Taivas miten täydellistä panoa. Kuulin toisen miehen tulevan kylppäristä ja menevän avonaiselle ikkunalle. Ja sitten alkoi purkaus. Meiltä tuli. Kietoiduimme yhteen ja tunsimme värisevät vartalot toisissamme. Makasimme pitkään näin yhdessä ja suutelimme ja puhaltelimme keveitä henkäyksiä toistemme kaulalle. Välissämme oleva sperma oli jo hiukan jähmettynyttä kun mies irroittautui minusta. Tuntui kuin liima olisi pettänyt. Mies antoi suudelman ja nousi poistuen kylpyhuoneeseen. Toinen nojasi ikkunanpieleen ja hymyili, katseli minua ja lähti kohti. Tiesin mitä saisin vielä kokea, tai oikeastaan näin. Niin toimintakuntoisena miehen ase tähtäsi minua. Terskan soikioreikä hieman avoimena, aivan kuin olisi valmis sylkäisemään kiehuvaa päälleni ja myös sisääni ja joka paikkaan. Hän laskeutui päälleni ja minä olin valmis. Kiedoin jalkani hänen ympärilleen ja painoin häntä itseeni. Alkoi rauhoittava pano. Syvät työnnöt ja vastatyönnöt saivat meidät huohottamaan, hampaamme kalahtivat yhteen ja tunsin pienen veren maun suussani. Ylähuulen sisäpuolelta tirahti pieni veritippa, mutta se ei haitannut kun me kaksi olimme yhtä. Toinen kaveri oli tullut kypyhuoneesta ja vuorollaan seisoi nyt nojaten ikkunanpieleen, mutta katsellen ulos. Tapahtui taas sama kuin muutamia hetkiä aiemmin. Sperma kuorrutti minut ja olimme pitkään yhdessä halailen ja suukotellen. Liimasauma ratkesi kun mies nousi ja meni kylpyhuoneeseen. Aurinko teki nousuaan ja hetki vaan niin olisi uusi päivä.

Kokematon työharjoittelija saa kullia

Kokematon työharjoittelija saa kullia

Makailin itsekseni kahvihuoneen sohvalla, kun en itse jaksanut lähteä kotiin syömään vaikka aikaa olisi ollut juuri sopivasti. Seuraava palaveri asiakkaan kanssa alkaisi vasta tunnin kuluttua ja myös työharjoitteluaan jo toista viikkoa firmassamme suorittava parikymppinen opiskelijatyttö oli lähtenyt kaupungille ruokatuntia viettämään.

Laitoin silmäni kiinni ja muistelin miten hyvältä hän olikaan taas sinä aamuna toimistolle saapuessaan näyttänyt… Epäilin myös tytön huomanneen että katselin häntä tavallista kauemmin, kun hän nahkatakkiaan naulaan ripustaessaan huikkasi eteisestä hyvät huomenet ja astui toimistoon polvipituisessa hameessaan ja valkoisessa paidassaan, jonka ylimmät napit olivat joko tahallisen tai tahattoman viettelevästi avoinna. Tytöllä oli viettelevät makuuhuonesilmät ja kaunis punertavan ruskaa pitkä tukka, joka oli tällä kertaa palmikoitu taakse.

Vaikka meillä oli ikäeroa jo kymmenen vuotta, olin siitä huolimatta – tai kukaties juuri sen vuoksi – vilkuillut tyttöä koko aamupäivän oman näyttöpäätteeni takaa ja sohvalla loikoillessanikaan en malttanut olla ajattelematta häntä. Tuntui etten halunnut mitään niin kiihkeästi kuin saada hänen nuoren tytön pillua. Olin elänyt pitkään puutteessa ja paloin halusta saada juuri hänenlaisensa ihanan nuoren neidon tyydyttämään tarpeeni, joten voitte kuvitella millaista tuskaa päivien viettäminen samassa toimistossa hänen kanssaan tuotti. Siinä unelmoidessani käteni etsiytyivät huomaamattani farkkujeni etumukselle ja löysäsivät vyötäni ja avasivat ylimmät napit… Huomaamattani aloin hyväillä itseäni ja taisinpa myös voihkaista välillä nautinnosta, kun käteni liikkui nautinnollisesti jäykistyvällä kalullani

Maatessani siinä sohvalla olin niin uppoutunut unelmiini, etten kuullut avaimen kääntymistä lukossa ja toimistomme ulko-oven aukeamista. Säpsähdin hereille unelmistani vasta kun kuulin vierestäni tutun äänen: ”Vai kotona syömässä, joojoo”. Tyttö seisoi siinä sohvan vieressä ja katsoi minua leveästi hymyillen. Vetäisin käteni nopeasti pois farkuistani ja aloin nousta ylös: ”Mites sä jo nyt…” olin kysymässä kun tyttö tönäisi minut takaisin selälleni ja hyppäsi hajareisin päälleni. Sanomatta sanaakaan hän alkoi napittaa auki paitaansa ja keinutti samalla lantiotaan hieroen kankaan läpi vartalollaan kovaa kyrpääni. Kun tyttö oli riisunut paitansa ja niiden alta koko aamupäivän minua kiusoitelleet mustat rintsikkansa, rohkenin ojentaa käteni ja tunnustelin varovaisen hellästi hänen rintojaan.

Tyttö selvästi nautti kosketuksestani ja napitti hitaasti myös minun paitani auki hyväillen samalla karvaista rintakehääni. Sitten hän siirtyi ylemmäs ja nosti hamettaan kasvojeni edessä. Huomasin ettei hänellä ollut lainkaan pikkuhousuja, joten näin edessäni hänen hennon karvoituksen peittämän kostuneen pillunsa, joka suorastaan kutsui kieltäni luokseen. Tyttö asettui parempaan asentoon ja laski pillunsa suoraan kasvoilleni. Hänen tuoksunsa oli todella kiihottava ja maistoin hänen kiimansa myös huulillani. Pyörittelin kieltäni hänen pillussaan ja välillä näykin klitorista huulillani. Tyttö nojasi taaksepäin jalkoihini keinuttaen lantiotaan ja hieroen kosteaa pilluaan kasvojani vasten. Hameen alla oli hämärää, mutta tunsin kuinka hänen kiimaiset nesteensä valuivat pitkin poskiani. Tyttö voihki äänekkäästi ja vaati saada lisää, vaikka minä kiihkoissani toivoin jo kovan kyrpäni olevan tuon ihanan nuoren pillun sisällä.

En kuitenkaan voinut lopettaa, kun kerrankin olin saanut kiimaisen pillun nuoltavakseni, joten jatkoin nuolemista ja kutittelua kunnes kieleni ja niskani alkoivat osoittaa puutumisen merkkejä. Havaitessaan, että olisin halukas vaihtamaan asentoa, tyttö laskeutui alas kasvoiltani päälleni makaamaan, jolloin sain mahdollisuuden leipoa käsilläni hänen kiinteitä nuoria rintojaan. Huuleni imivät ahnaasti hänen pystyssä sojottavia nännejään ja käteni hyväilivät hänen uhkeaa takamustaan. Ohjasin käsilläni tyttöä alemmas ja siirryin suukottelemaan hänen kaulaansa ja näykin myös ohimennen hänen korvalehteään huulillani, ennen kuin antauduimme kumpikin intohimoiseen suudelmaan. Tytön huulet olivat pehmeät ja hänen kielensä vikkelä. Kätemme vaelsivat toistemme kehoilla kiihkeästi ja lopulta pyöräytin meidät äkkiä toisinpäin ja nousin sohvalta heittääkseni kiristävät farkkuni vihdoinkin pois jaloistani. Tyttö seurasi riisuutumistani odottaen ja voihkaisi kuuluvasti, kun kivikova kyrpäni ponnahti esiin alkkareistani.

Nyt oli minun vuoroni nousta päälle ja asetuin polvilleni tytön vatsan kohdalle. Hieroin itseäni ja runkkasin hitaasti suonikasta kyrpääni tytön katsellessa puuhailuani halusta ynisten. Hänen seksikäs katseensa osoitti puhdasta nuorta kiimaa ja ojensin toisen käteni tytön huulille. Hän alkoi imeä etusormeani kiihottavan seksikkäästi ja siirtyi sitten seuraavaan. Tyttö aneli katsellaan minua jo naimaan itseään, mutta mielessäni oli jotain muuta. Vedin käden pois tytön huulilta ja sipaisin kädelläni hänen kosteaa pilluaan ja sen jälkeen hieroin pillumehut hänen rintojensa väliin. Tyttö kai arvasi mitä oli mielessäni ja puristi käsillään rintansa toisiaan vasten, kun ohjasin miehuuteni hänen rintojensa väliin ja aloin hitaasti työnnellä kyrpääni edestakaisin nuorten rintojen pehmeässä puristuksessa.

Nussin tytön rintoja hetken aikaa ja tartuin sitten kiinni palmikosta ja nostin hänen päätään pystympään. Siirryin vielä hieman ylemmäs ja ohjasin kaluni suoraan tytön pehmeiden huulten väliin. Hän ei juurikaan vastustellut kun aloin hitaasti naida häntä suuhun pidellen samalla kaksin käsin hänen päätään paikoillaan. Sohva natisi ja tyttö ynisi vaimeasti, kun kiihdytin tahtia oman kiimani kasvaessa entisestään. Kyrpäni liukui kiihtyvään tahtiin edestakaisin hänen punattujen huuliensa välissä ja tyttö tuntui olevan valmis ottamaan sen yllättävän syvälle nieluunsa. En ollut koskaan aiemmin nainut ketään suuhun näin rajusti, mutta tyttö ei vastustellut, joten annoin mennä.

Onneksi vilkaisin sattumalta kelloa ja huomasin, että ruokatunti oli loppumassa ja seuraava asiakas tulisi jo 20 minuutin kuluttua. Nousin pikaisesti pois sohvalta ja ohjasin tytön kahvihuoneemme pöydälle. Kellistin hänet selälleen pöydälle ja nostin hänen jalkansa harteilleni. Vetäisin hänet sopivalle kohdalle pöydän reunalle ja työnnyin häneen samantien, sillä aikaa ei ollut hukattavaksi. Sykkivä kyrpäni pumppasi rytmikkäästi kosteaa, mutta tiukkaa pillua. Pidin hänestä lujasti kiinni ja koko pöytä natisi ja paukutti äänekkäästi seinää vasten naidessamme. Pöydällä ollut kukkavaasi kaatui ja kierähti lattialle särkyen pieniksi palasiksi. Jatkoin siitä huolimatta rynkytystä, sillä taisimme molemmat nauttia rajusta seksistä. Tyttö tärisi ja ulisi ja tunsin kuinka hänen pillunsa puristeli kyrpääni voimallisesti kuin imien sitä entistä syvemmälle sisäänsä.

Tyttö parkui ja haukkoi henkeä ja huohotti välillä pyytäen minua jatkamaan. Hiki virtasi pitkin selkääni ja tytön alle rypistynyt pöytäliina vaikutti sekin kostealta. Enää ei kestänyt kauaa kuin tunsin finaalin lähestyvän. Vetäydyin varmuuden vuoksi äkkiä hänen pillustaan ja siinä samassa tulin niin rajusti, että spermani roiskahtivat pitkin tytön vatsaa aina kasvoille asti. Samassa toimiston ovikello soi. Sulloin nopeasti kyrpäni takaisin farkkuihini ja napitin paitani. Tyttö poimi omat vaatteensa lattialta ja ryhtyi siistimään kahvihuonetta. Pyyhin hikeä kasvoiltani ja tarkistin vielä peilistä, että olin jotenkuten asiallisessa kunnossa ja menin avaamaan ovea.

Huoraleikki

Huoraleikki

Ovikellosi soi, aivan kuten osasit päivällä puhelimessa sopimamme mukaan odottaakin. Olin kertonut lyhyesti odotuksistani ja olitkin valmistautunut huolella, pukeutunut pitsialusvaatteisiin, sukkanauhoihin ja sukkiin, meikannut voimakkaasti mutta huolitellusti. Kävellessäsi avaamaan ovea vilkaiset vielä itseäsi eteisesi peilistä. Tyytyväisenä laitat merkille kuinka alusvaatteesi kuultavat aamutakkisi läpi.

”Moi, mä soitin aikaisemmin päivällä”, sanon kun avaat oven. Minua jännittää hieman tuleva, sillä en ole käynyt maksullisissa.

”Okei, oletkin täsmällinen, tule sisälle”, vastaat ja käännyt edellä peremmälle asuntoosi.

”Niin varmasti tulenkin”, mietin ja tulen perässäsi asuntoosi. Kävellessäni ihailen takapuoltasi ja selkääsi, nautiskellen ajatuksesta että kohta pääsen naimaan sinua ja käyttämään kaikkia reikiäsi, näin olimme puhelimessa sopineet.

Olohuoneesi ovella pysähdyt ja käännyt puoleeni.

”Mennään olohuoneeseen, en tee näitä hommia makuuhuoneessani”, sanot ja viittaat minut ovesta läpi edelläsi.

”Hyvä takapuoli”, käy mielessäsi kun kävelen edelläsi olohuoneeseen. Seuraava vaihe nolottaa sinua.

”Tuota, ottaisin ne rahat nyt etukäteen”, sanot minulle kasvoillasi viaton mutta hieman hermostunut hymy.

”Mitäs me sovittiin?” kysyn vaikka muistan vallan mainiosti.

”Se perustaksa oli kaksataa, mutta sä taisit haluta vähän ekstrapalveluita”, vastaat.

”Niin se taisi olla. Oliko se kolme sataa koko hoidosta? Siis anaali mukana?” Ojennan sileät setelit sinulle, otat ne vastaan hymyillen ja laitat sivuun.

”Kiitos, nyt minun varmaan sitten pitää ryhtyä hommiin nuo ansaitakseni”, toteat ja tulet viereeni.

”Niinpä. Jos vaikka aluksi menet polvillesi tuohon ja otat suihin”, totean määräävällä äänellä. Polvistut eteeni ja alat availla sepalustani. Mietit hieman epävarmana mitä on odotettavissa. Jatkat avaamalla housuni ja vetämällä ne alas.

Otat kaluni käteesi ja runkkaat sitä varovasti hetken. Avaat suusi ja otat kaluni lämpimään käsittelyysi. Imet terskaani varovasti ja hyväilet kielelläsi herkkää kohtaa terskani alapinnalla. Huokaan nautinnosta.

”Katso silmiini, haluan nähdä silmäsi samalla kun imet sitä”, käsken sinua hieman paksulla äänellä. Nostat katseesi, pitäähän asiakas pitää tyytyväisenä. Laitan käteni niskaasi ja ohjailen liikkeitäsi kevyesti. Imet ja hyväilet kaluani parhaasi mukaan. Annan sinun jatkaa imemistä, potkin samalla kenkäni ja housuni jalasta. Riisun myös kauluspaitani niin, että päälleni jää enää wife-beater-aluspaitani. Vilkaiset kroppaani ja toteat ettei se ole hassumpi.

Hetken kuluttua tartun niskastasi hieman määrätietoisemmin.

”No niin, nyt saat sitten toden teolla ruveta ansaitsemaan rahojasi”, totean ja työnnän kaluani syvemmälle suuhusi. Tunnet syntisen säväyksen, toisaalta ajatus siitä, että saat rahaa seksillä hävettää, mutta myös hieman kiihottaa.

Työntelen kalua kerta kerralta syvemmälle suuhusi, kurkkuusi asti.

”Katso tänne huora!” käsken sinua kun suljet silmäsi. Koitat pitää silmäsi auki ja katseesi silmissäsi vaikka kaluni kurkussasi saa silmäsi vuotamaan. ”Hyvä narttu, noin sitä pitää!” totean ja jatkan kurkkusi naimista. Kakomisestasi innostuneena läpsäisen kasvojasi. Sävähdät ja tunnet olosi entistä enemmän nöyryytetyksi, samalla kuitenkin kiihottuneeksi.

Vetäydyt kuitenkin kauemmaksi. ”Tästä ei sovittu. Kyllä läimäyttelykin käy, mutta se maksaa lisää”, ajattelet rahastaa palvelullasi.

”Minkä verran?” kysyn hymyillen. ”Viisi kymppiä”. Haen lompakkoni ja maksan ajatellen, että tässähän päästiin halvalla, olisin varmasti maksanut satasen lisää siitä, että saan kohdella sinua kuin huoraa. Päässäsi liikkuu ajatus siitä, että nyt olet todella myymässä itseäsi, siveyttäsi, sillä sinusta läimäyttely ei oikein koskaan ole tuntunut seksiin kuuluvalta elementiltä.

Vietyäsi rahat aiemmin saamiesi luokse tulet jälleen eteeni polvillesi ja avaat suusi kuuliaisesti. Upotan kaluni suoraan kurkkuusi ja jätän sen sinne. Kun alat kakoa ja vetäytyä pois, läimäytän poskeasi uudelleen, ja pidän sinut paikallasi, kaluni syvällä kurkussasi. Työnnät käsilläsi reisistäni ja pääset vetäytymään kauemmaksi.

”No niin lutka, laita kädet selän taakse”, käsken sinua ja ymmärrät, että haluan kontrolloida sinua kokonaan. Hetken mietittyäsi annat periksi ja teet kuten käsken. Tartun sinua hiuksista ja työnnän kaluni muitta mutkitta kurkkuusi, saaden sinut kakomaan. Läimäytän jälleen poskeasi ja teet parhaasi pitääksesi kaluni kurkussasi. Et kuitenkaan mahda reflekseillesi mitään ja koitat peräytyä, mutta pidän päätäsi paikallaan toisella kädelläni ja läimäytän sinua jälleen.

Nautittuani vielä hetken suusi ja nielusi kosteudesta ja lämmöstä, ja nöyryyttämisestä, päätän, että on aika siirtyä pääruoan pariin.

”Sulla on varmaan jossain kortsuja?”

”Joo, niitä on tuossa lipaston laatikossa”, vastaat, haet kondomin ja rullaat sen syljestäsi kostean kaluni päälle.

”Mene tuohon sohvalle kontallesi, perse pystyyn!” Tottelet kuten maksetun naisen tuleekin. Tulen taaksesi ja vien käteni hävyllesi.

”Huorahan on aivan märkä”, totean hämmästyneellä äänellä. Sinua hävettää, sillä tunnet kiihottuneisuutesi, niin märkä pillu on, kunnon kiimapillu. Ajattelet, ettei huoran pitäisi kiihottua, etenkään kun asiakas kohtelee häntä kuin huoraa. Et kuitenkaan mahda itsellesi mitään ja suustasi pääsee pieni inahdus kun upotan huoran vittuun kaksi sormea.

Tulen taaksesi ja otan hiuksesi nyrkkiini. Vedän pääsi pystyyn ja upotan samalla kaluni syvälle häpyysi ähkäisten samalla himosta. Ihailen lantiosi ja vyötärösi kaarta, työnnellen samalla syvälle pilluusi. Vedän sinua hiuksista kiinni itseeni. Hetken kuluttua päästän hiuksistasi ja painan ylävartalosi sohvaan. Väännän kätesi yksi kerrallaan selkäsi taakse ja nussin pilluasi voimalla. Kiihkosi lisääntyy työntö työnnöltä, tunnet itsesi täysin käytetyksi. Ajatuksissasi on vain tyydyttää asiakkaasi.

”Huora, nyt saat kunnolla kyrpää!” Läimäytän pakaraasi muutaman kerran saaden ihon punottamaan. Muutaman läimäyksen jälkeen vetäydyn pehmeästä pillustasi ja vedän sinut hiuksistasi ylös. Työnnän sinut polvillesi lattialle ja työnnän pillultasi maistuvan kalun suuhusi. Laitat kätesi pyytämättä selkäsi taakse ja taas saat tuntea kämmeneni nöyryyttävän kirpaisun poskellasi. Tunnet olosi minua tyydyttämään tarkoitetuksi objektiksi, ja tunne kiihottaa sinua.

”Narttu, onko sinulla liukkaria? Vai joko valmistelit perseesi käytettäväkseni?” kysyn kiimaisella äänellä. Aion ottaa ostamastani palvelusta kaiken irti.

”Odota hetki”, sanot ja haet liukkarisi. Hieman häpeillen rasvaat peräaukkosi. Tulet eteeni polvillesi ja levität liukkaria myös kalulleni.

Työnnän sinut sohvallesi selälleen.

”Laita kätesi selkäsi alle ristiin!” käsken ja teet kuten sanot. Työnnät kätesi mahdollisimman pitkälle ristiin, jotta rintasi tulevat mahdollisimman hyvin esille. En voi vastustaa kiusausta, vaan tartun toiseen rintaasi ja läimäytän sitä pari kertaa. Toistan saman toiselle rinnalle.

”Taitaa huora nauttia käsittelystä”, totean ivallisesti kun levität jalkasi ja paljastat kiimasta ja naimisesta turvonneen häpysi. Pakotan jalkasi lähes korviesi tasolle niin että anuksesi aukeaa käytettäväkseni. Sovitan terskaani peppureiällesi ihaillen samalla häpeilemättä edessäni aukeavaa näkymää. Alan työntyä tiukkaan anukseesi, sentti sentiltä kaluni uppoaa takapuoleesi. Kaluni tekee hieman kipeää, haukot henkeäsi ja koitat rentouttaa peppuasi. Alan liikkua takapuolessasi, aluksi hieman varoen, mutta hetken kuluttua nain persettäsi jo kunnolla.

”Noin saa huora parrua perseeseensä, saat tehdä kunnolla töitä rahojesi eteen!” Ähkit naimiseni tahdissa. Läimäytän rintojasi pari kertaa ja vien käteni kaulallesi. Kaulasi tuntuu niin ohuelta ja haavoittuvalta otteessani. Puristan varovasti, en kuitenkaan niin, että se estäisi hengittämistä. Lisään vielä voimaa naimiseen. Vien toisen käteni pillullesi ja alan hieroa klittaasi. Et voi uskoa asiaa todeksi, mutta hetken kuluttua orgasmi vyöryy ylitsesi. En kuitenkaan välitä kliimaksistasi, minähän tässä olen maksava asiakas. Nussin persettäsi voimieni takaa, kunnes tunnen, että oma orgasmini alkaa lähestyä. Vetäydyn sisältäsi ja nousen päällesi.

”Jos haluat tulla kasvoille, se on viiskymppiä lisää”, ilmoitat lakonisesti. ”Okei, voinko maksaa kohta, olisin just tulossa!” Mietit hetken ja nyökkäät.

Repäisen kortsun kyrpäni päältä ja runkkaan lastini kasvoillesi, rinnoillesi ja hiuksillesi. Kätesi ovat edelleen selkäsi takana, että et voi spermaryöpylle mitään muuta kuin sulkea silmäsi. Tuon kaluni kasvojesi ylle ja puristan viimeiset siementipat huulillesi.

”Avaa huora suusi ja nuole se puhtaaksi!” Kunnon huoran lailla teet työtä käskettyä. Työntelen vielä löystyvää kaluani suuhusi ja nousen sitten ylös.

”Saisinko nyt sen viiskymppisen?” kysyt kunnon ammattilaisen tavoin. Nyökkään vuorostani ja haen lompakostani setelin, jonka heitän sperman tahrimille rinnoillesi.

”Voinko käydä suihkussa?” kysyn. Vilkaiset seinäkelloa ja annat luvan.

Saippuoin juuri kehoani kun kuulen kylpyhuoneemme oven käyvän. Tulet suihkukomeroomme kanssani.

”Mitä tykkäsit?” kysyn hieman varovasti.

”Toisaalta aika rankka, mutta olihan tuo kiihottavaa”, vastaat hymyillen. ”Ja onhan mulla nyt neljäsataa käyttörahaa”, hymyilet ilkikurisesti.

”Mitä ajattelit niillä tehdä, muruseni? Minun ehdotukseni on, että ostat vaikka rannekorun tai kellon, niin että muistat aina sitä katsoessasi miten sen olet ansainnut!” Saan vastaukseksi oman kultani hymyn.

Goottitytöt lesboilemassa

Goottitytöt lesboilemassa

Nojasin selkäni vasten kylmää hohkaavaa kivimuuria. Pöyhin vähän vielä hiuksiani ja vilkaisin vielä ulkoasuni. Musta pitkä hame ulottui nilkkoihin, hieman kun siirsin hametta, vilahti alla polviin saakka olevat nyöritettävät PVC-saappaani. Kiristin mustapunaisen korsettini nyörit vielä tiukemmalle ja sytytin tupakan. Olin odottanut jo kymmenisen minuuttia Saraa, Katjaa ja Minjaa, kun vihdoin tämä kolmikko suvaitsi saapua. Puhelimme hiljaisella äänellä vilkuillen sivuillemme, emme tahtoneet jälleen syytöksiä hautausmaan rauhan rikkomisesta. Kylän ainoina goottinaisina herätimme kyllä huomiota. Varsinkin silloin kun miehiämme saapui luoksemme. Musta jengimme liikkui ympäri kylää ja herätti kunnioitusta. Milloin rettelöimällä, milloin kännäämällä, milloin huutelemalla ja riehumalla.

Otin digikamerallani muutamia kuvia tytöistä, niin aina teimme. Lähes jokaisesta yhdessäolostamme oli joitain kuvia muistoksi tulevaisuuteen. Ulkopuolinen ei meitä helposti toisistamme erottanut, mutta kyllä me toisemme tunsimme. Saralla oli punamustat hiukset ja hänellä oli yleensä aina housut. Me muut pidimme mieluummin hameita. Nytkin Saralla oli tiukat PVC-housut, maiharit ja tiukalle nyöritetty korsetti. Räiskyvän vahva meikki korosti Saran kauniita silmiä, ja punaiseksi maalatut huulet tekivät hänestä kuin verenimijän. Kaiken kruunasi pitkä nahkatakki jota hän kantoi omistajan ylpeydellä pitkien punamustien hiusten liehuessa vapaina. Katja oli meistä hiljaisin. Musta toppi, musta pitkä hame ja musta pitkä takki vailla mitään yksityiskohtia. Hän lähinnä seurasi meidän mallia, liikkui mukanamme kun oli tottunut niin tekemään aina. Mustaksi värjätyt hiukset ja hyvin hillitty meikki antoi hänestä kilteimmän vaikutelman. Ja sitten oli Minja. Hän oli ehkä porukkamme ns. johtaja jos joku pitäisi siihen hommaan nimetä. Hän päätti mitä tehdään ja mihin mennään, muille se kelpasi. Minja oli ensimmäisenä rähisemässä ja veti aina ensimmäisenä huomion puoleensa. 176 cm pitkä, mutta hyvin hoikka vartalo pääsi oikeuksiinsa hänen goottitamineissaan. Mustavioletti korsetti tiukasti puristaen rintoja ja vatsan seutua, pitkä, monikerroksinen musta hame ja samanlaiset nyörisaappaat kuin minulla. Korsetin alle suunnitellun paidan hihat valuivat ulos nahkatakin hihoista. Siisti mutta synkkä meikki teki mielestäni Minjasta meistä kauneimman.

Katjan piti lähteä jo 12 aikoihin yöllä, me muut jäimme kaljoittelemaan kirkon kupeessa kasvavaan koivikkoon. Sara humaltui koko ajan enemmän ja enemmän, minä ja Minja loimme toisiimme ja Saraan huolestuneita silmäyksiä ja päätimme yhteistuumin viedä tytön kotiin. Lähdimme taluttamaan 17 kesäistä Saraa kohti kotia ja samalla juttelimme kaikenlaista mitä päähän pälkähti. Olisi taas päästävä Helsinkiin ostamaan vaatteita, suunnittelimme tulevan kesän ohjelmaa ja mietimme miesasioitamme. Sara oli meistä aina varattu, mutta hän ja hänen mies näki vain harvoin miehen asuessa meistä noin 400 kilometrin päässä Oulussa.

Saatuamme Saran turvallisesti kotiovelle äitinsä haltuun, lähdimme kohti kalliomäkeä. Se oli paikallinen nuorison kokoontumispaikka, missä me kävimme välillä aukomassa päätämme ja nauramassa teineille. Nytkin suuntasimme kulkumme siis sinne, nauroimme matkalla useille pikkuteineille jotka imivät siideriä sisuksiinsa kuin kunnon alkoholistit konsanaan. Päästyämme kalliolle, kuljimme siellä vain ja naureskelimme. Arimmat teinit menivät hiljaisiksi kun tulimme paikalle, porukan ns. pahikset alkoivat huutelemaan meille. Annoimme samalla mitalla takaisin, ja kohta nuo pikkukovikset hiljeni. Olimme Minjan kanssa kehittyneet melkoisiksi mestareiksi vittuilun osalta. Emme kauaa jaksaneet huvitella pikkuteinien kimpussa, lähdimme horjumaan alas kalliolta kohti rantaa. Korkeissa koroissa ei ollut järin helppoa kävellä jyrkähköä mäkeä alas, joten matkamme kävi hyvin hitaasti ja epävarmasti. Sadattelimme ja kiroilimme minkä kerkesimme, onneksemme pääsimme kuitenkin ehjinä rantaan. Menimme istumaan vastarakennetulle laiturille ja katselimme kuinka lokit tekivät mitä ihmeellisimpiä kieppejä ja voltteja kauempana järven selällä.

Montaakaan minuuttia emme viihtyneet rannalla, vaan lähdimme kävelemään kuin yhteisestä sopimuksesta kohti aloittelupaikkaamme. Hautausmaan koivikkoa. Jo matkalla aloimme menemään erästä peliä, mitä humalassa usein pelasimme. Toinen kysyi ja toisen oli pakko vastata rehellisesti. Usein kysymyksemme koski lähinnä miehiä ja nuoruuden juttuja, mutta yllätyksekseni Minja kysyikin yhtäkkiä, olinko ikinä ajatellut rakastella naisen kanssa. Olin hetken hiljaa ja mielessäni laukkasi mitä kummallisempia ajatuksia. Mieleeni tuli se kuinka olin seissyt vain veden alla suihkussa ja miettinyt miltä naisen kosketus vartalollani tuntuisi. Sen enempää harkitsematta vastasin että kyllä, ja Minjan silmiin syttyi kumma pilke. Hämilläni painoin pääni alaspäin ja tunsin Minjan katseen polttelevan vartalollani. Onnekseni pääsimme pian perille ja vaivautunut tunnelma laukesi. Istuimme maahan vasten hautausmaata kiertävää kiviaitaa ja katselimme eteemme aukenevaa hautakivimerta.

Suljin silmäni ja mietiskelin. Yhtäkkiä tunsin Minjan liikkuvan vierelläni ja hän siirtyi vierelleni viistosti eteeni ja laski sirot kätensä olkapäilleni ja hän valutti nahkatakkini pois päältäni. Suljin silmäni enkä puuttunut tapahtumien kulkuun. Minja painoi huulensa kaulalleni ja taivutin vaistomaisesti päätäni vastakkaiseen suuntaan antaen Minjan ahnailta tuntuville huulille tilaa liikkua. Minja siirtyi sivulleni hyväillen samalla vartaloani ja hänen huulensa liikkuivat koko ajan lähemmäs huuliani. Silmät suljettuina vastasin Minjan suudelmaan ja laskin käteni hänen lantiolleen.

Nousin polvilleni ja annoin käsieni olla Minjan lanteille. Suutelimme ja päästimme kielemme leikkimään keskenään. Aluksi arastelimme ja totuttelimme toisiimme ja ajatukseen että olimme samaa sukupuolta olevan kanssa niinkin läheisessä kontaktissa. Suudelmamme muuttuivat yhä uskaliaimmiksi ja aloin varovasti avata Minjan korsetin nyörejä. Saman kohtalon koki minun korsettini, ja siinä me riisuimme hitaasti toistemme vaatteita keskellä kirkkomaata.

Minä sain ensimmäisenä Minjan korsetin auki ja hetken aikaa Minja availi korsettiani minun katsellessa vain hänen kaunista ulkomuotoaan ja ihania käsiä koskettelemassa rintojeni seutua. Vihdoin korsettini aukesi ja tiputin sen vierelleni ruohikkoon. Levitimme molempien nahkatakit allemme ja istuimme uudestaan. Taas suutelimme hetken ja sain riisuttua Minjan korsettipaidan pois. Edessäni oli nyt mustat rintaliivit ja niiden alla muodokkaat rinnat. Suutelin Minjan kaulaa ja kaaduin selälleni nahkatakin päälle. Vedin Minjan päälleni ja suutelimme hameidemme kietoutuessa ja sotkeentuessa toisiinsa. Nousin siksi aikaa istumaan että Minja riisui korsettipaitani. Me, kaksi puolialastonta goottityttöä, halusimme vain yhä enemmän ja enemmän. Lisää.

Makasin yhä nahkatakin päällä kun Minja nousi seisomaan ja alkoi hiljaa laulaa itselleen musiikkia. Biisi oli tuttu, jokin angstibiisimme. En vain saanut biisin nimeä mieleeni sillä hetkellä. Minja alkoi laskea laulunsa tahdissa hamettaan ja tanssi samalla. Kiihotuin katsellessa Minjan sulavaa liikehdintää ja kohta tuo kaunein tietämäni goottitar oli edessäni vain alusvaatteisillaan ja nyöritetyissä PVC-saappaissaan. Minja laskeutui hajareisin päälleni ja alkoi laskea hamettani kohti nilkkojani. Kohotin lantiotani ja annoin mustien stringieni paljastua hameen valuessa yhä alemmas Minjan vetämänä. Olimme vain alusvaatteisillamme ja minäkin nousin seisomaan. Aloimme laulaa yhdessä Sentencedin biisiä, Killing me Killing you. Hiljaiset, itselle hyvin tärkeän laulun sanat ja toisen puolialaston vartalo lähellä, olin niin herkässä tilassa etten tiennytkään. Muistot tulvivat mieleeni ja olin niin onnellinen että sain olla Minjan lähellä juuri sillä hetkellä.

Kyyneleet vierivät silmäkulmiini ja laskeuduin istumaan katsellen synkkää ja hieman pelottavaa maisemaa edessäni. Minja istui viereeni ja painautui minua vasten laittaen kätensä niskani takaa ja veti minua lähemmäksi. Nojasin itseni Minjaa vasten ja tunsin että tämä oli oikein. Minja kaatoi minut varovasti selälleni ja alkoi suudella minua taas. Kyyneleideni valuessa Minja kuiskasi minulle vatsaani suudellessaan rakastavansa minua. Huokaisin ja vastasin rakastavani Minjaa. Minja ahmi minua suullaan, suuteli alavatsaani. Sitten hän laski huulensa stringieni kankaalle ja tunsin pilluani vasten kuuman hengityksen. Minja suuteli häpyäni stringieni läpi minun ollessa kuin sulaa vahaa hänen käsissään. Kostea pilluni tahtoi lisää kosketuksia Minjan noustessa suudelmineen yhä ylemmäs. Hän avasi rintaliivini minun kohottautuessa hieman, sitten ne lensivät samaan kasaan korsettiemme kanssa. Vain stringit päälläni makasin Minjan edessä ja huokailin. Hän suuteli pystyssä töröttäviä rintojani ja ahmi nännejäni. Kostuin yhä lisää ja lisää, ja Minjan riisuessa vihdoin stringini olin niin märkä että minua lähes hävetti.

Minja upotti kasvonsa posliinipilluani vasten ja alkoi nuolla minua ja leikkiä herkimmillä paikoillani. Vinkaisin kun hän upotti kaksi sormeaan syvälle pilluuni ja alkoi liikutella niitä edestakaisin märkyydessäni. Nostin käteni pääni päälle ja huokailin hiljaa. en ollut kokenut sellaista, sellaista että joku tiesi täsmälleen mistä pidin, osasi toteuttaa pienimmänkin toiveeni ilman että edes toivoin sitä. Minja sai minut vääntelehtimään käsittelyssään, enkä tarvinnut enää kauaakaan tuota fantastista hyväilyä kun tunsin tutun kutinan alavatsassani ja pillullani. Kohta sain huokaillen ja kiljuen, en ollut koskaan kokenut vastaavaa. Monta minuuttia vain huohotin paikoillani kuin kala kuivalla maalla. Minja katseli minua ja avoimien jalkojeni väliä.

Minja riisuutui ja antoi minun katsella. Sitten hän käveli luokseni ja laskeutui hajareisin kasvojeni päälle. Maistoin arasti ystäväni limaista pillua ja tajusin pitäväni mausta valtavasti. Aloin liikuttaa kieltä Minjan vasta ajellussa pillussa juuri sillä tavoin mitä itse olin aina toivonut. Minja alkoi huokailemaan siihen malliin, että ei enää paljoa tarvitsisi. Lopetin kuin kiusallani ja autoin käsilläni Minjaa kaatumaan päälleni. Houkuttelevasti Minjan pillu avautui eteeni ja tunsin Minjan sormet omassa pillussani. Aloin nuolla Minjan eritteitä pois ja sain Minjan jälleen liikehtimään kiimaisesti. Tyytyväisenä nuolin yhä lisää ja upotin kerralla kolme sormeani kutsuvana helottavaan vaginaan. Minja urahti jotakin ja laskeutui koko painollaan päälleni. Nuolin ja sormetin ystävälleni ensimmäisen orgasmin, tiesin ettei se todellakaan jäisi viimeiseksi ystävyytemme aikana.

Makasimme raukeina hautausmaan viileydessä auringon viljellessä aamun ensisäteitään ilmoille. Hyväilimme toisiamme ja suutelimme sillon tällöin. Olimme juuri aloittamassa uutta kierrosta aralle kokeilullemme, kun kuulimme auton ajavan kivimuurin toisella puolella olevalle parkkipaikalle. Kiireessä pukeuduimme ja sujahdimme yli aidan kuusimetsän synkkyyteen. Suutelimme vielä jonkin aikaa kunnes tiemme erosi, siltä erää. Otimme useasti uudestaan, välillä kahden, välillä joku mies mukanamme. Vasta saatuani Minjaa tajusin mitä rakkaus on. Minjaa minä rakastin.

Ihanan kiimainen äitini

Ihanan kiimainen äitini

Vanhempani erosivat ollessani 14-vuotias pitkän riitelynsä päätteeksi. Äitini ei hyväksynyt isän alituista vieraissa käymistä, jetset-juopottelua ja muuta sellaista. Isä ei taas jaksanut kuunnella äitini alituista valitusta. Lopulta isä haukkui äidin huonoksi naiseksi, lutkaksi, lesboksi ja ties miksi. Isä häipyi ovet paukkuen ja muisti muistuttaa minuakin siitä, etten ollut todellisuudessa hänen poikansa. Isän lähdön jälkeen äiti viimein paljastikin minulle, että asia oli näin.
– Oikea isäsi rakasti minua kerran yhden yön verran… äiti sanoi hiljaa, kun viikkoa myöhemmin keskustelimme asioista. Asia hämmensi minua aikalailla. Harmittikin, kun asiasta ei oltu aiemmin puhuttu.

Asia tuli ikävällä tavalla esiin myöhemminkin, silloin kun elimme jo äidin kanssa yhteistä elämääme 130 m2:n kerrostalolukaalissamme. Se oli jäänyt avioehtosopimuksen mukaan meille, samoin kuin äidin perintömiljoonat ja auto. Isäpuoli oli saanut pitää omat rahansa, luksusjahtinsa, kesämökkinsä ja moottoripyöränsä.
Varakas elämä ei minua erityisemmin hätkähdyttänyt. Pidin ehkä enemmän tavisystävieni yksinkertaisimmista, kodikkaista omakotitaloista ja muutenkin vaatimattomasta ympäristöstä. Huomauttelin tästä usein äidilleni, kun tämä selaili iltaisin antiikkilehtiä, suunnitteli jopa omaa huonettanikin tapetoitavaksi johonkin 1800-tyyliin ja muuta joutavaa. Kehuin äidilleni taloja, joissa ystäväni asuivat ja kerroin, kuinka heillä ei harrastettu typeriä antiikkitauluja tai muuta. Äiti puolustautui ja sanoi, etten ollut vain vielä ymmärtänyt vanhojen esineiden kauneutta ja arvoa… Ne lisäsivät viihtyvyyttä, jos asian ymmärsi oikein. Kapinoin enkä joskus malttanut olla ärähtämättä:
– Eihän minunkaan isäni viihtynyt täällä kuin yhden yön…

Tällöin äiti saattoi jäädä surullisen näköisenä katsomaan perääni, kun häivyin ulos tai huoneeseeni.
Monissa muissakin asioissa meillä oli erimielisyyksiä, niin kuin teini-ikäisen pojan ja äidin välillä voi vain ollakin. Äiti ei hyväksynyt tupakanpolttoa ja viinakokeiluitani, vaan takavarikoi kaikki löytämänsä pullot ja savukkeet.

– Viina ja tupakka eivät sinun ikäisellesi kuulu, äiti valitti aina, kun jäin kiinni niiden käytöstä.
– Sinulle ne taisivat aikanaan kuulua, sanoin toisinaan vihaisena.

– Voi olla. Mutta sinun minä en anna tehdä samoja virheitä kuin minä aikanaan tein.
Tulimme kuitenkin enimmäkseen varsin hyvin toimeen keskenämme. Äitini ei loppujen lopuksi valittanut ihan pienestä, huomasin jossain vaiheessa. Sain kuunnella musiikkia kohtalaisen kovalla volyymilla, tulla kotiin varsin myöhään (en kuitenkaan kännissä), katsella mitä mieli teki televisiosta. Yksi syy tähän oli varmastikin se, että äiti oli vasta 37-vuotias. Monet kaverinikin valittivat, kuinka heidän vanhempansa valittivat lähes kaikesta, koska olivat jo keski-ikäisiä, väsyneitä ja täysin ymmärtämättömiä idiootteja.

Teini-iässä seksuaalisuuteni alkoi myös herätä. Koulumme tytöt kummittelivat mielessäni usein ja käsiini eksyi myös runsaasti pornoa. Opin pian itsetyydytyksen salat ja monesti laukaisin lastini vessanpönttöön tai boksereihini ajatellessani koulumme tyttöjä tai sitten katsellessani jotain aikuisten filmiä. Vähitellen kiinnostukseni vanhempiin naisiin kasvoi myös suureksi, oikeastaan suuremmaksi kuin ikäisiäni tyttöjä kohtaan. Koulumme harvat kauniit opettajattaret alkoivat pian esiintyä fantasioideni toisena osapuolena. Vilkuilin toisinaan kiinnostuneena myös erästä äitini parikymppistä serkkutyttöä, joka silloin tällöin kävi meillä. Myös äidin harvojen kavereiden joukossa oli ihan kohtalaisen hyvännäköisiä tapauksia, myös muutama kuuma MILF. Oli äiti itsessäänkin hyvin kaunis nainen. Oikeastaan parhaimman näköinen, minkä hänen kaveriporukastaan tiesin.

Äiti olikin pian yksi seksifantasioideni kohteista, vaikka alkuun vähän häpeilinkin hänestä unelmointia. Pian kuitenkin hyväksyin tosiasian, että sen ikäisenä oli luonnollista haluta kauniita naisia, vaikka sitten omaa äitiään. Toki tiesin sen olevan insestiä, mutta kuitenkin. Ja olihan äiti hyvännäköinen… Pituutta hänellä oli yli 170 cm, ylipainoa ei laisinkaan. Vaaleat hiukset korostivat hänen kauniisti ruskettunutta ihoaan. En häpeillyt katsella hänen tiukkaa persettään ja unelmoida hänen upeista rinnoistaan, joiden tiesin olevan suuret mutta samalla varsin kiinteät. Äitini oli muutenkin varsin eroottinen nainen. Hän pukeutui tyylikkäästi, suosi hameita ja mekkoja, kauluspaitoja ja saappaita. Äidin äänikin oli omalla tavallaan hyvin eroottinen, hieman matala, mutta samalla niin pehmeä ja miellyttävä.
Äidin alusvaatteet, varsinkin pikkuhousut olivat myös, joskin varsin harvoin, käytössäni. Otin äidin pikkuhousut pyykkikorista ja yritin nuuhkimalla päästä käsitykseen naisen tuoksuista. Tuoksut lisäsivät kiihkoani entisestään ja lennättivät minut mielikuvissani yhä rajumpiin sessioihin hänen kanssaan. Toisinaan saatoin panna äitiäni mielessäni rajusti takaapäin tai sitten annoin äidin ratsastaa villisti päälläni.

Lueskelin usein myös netistä seksifantasioita, joissa toisinaan myös sukulaiset harrastivat seksiä keskeneen – isät nussivat tyttäriään, äidit panivat poikiaan ja kiimaiset siskot harrastivat seksiä veljiensä kanssa. Vaikka en voinut kuvitellakaan mitään oikeasti tapahtuvan minun ja äitini välillä, sillä fantasiaahan se vain oli, kiihotti ajatus kovasti.

Yläaste päättyi aikanaan ja pahin uho alkoi olla osaltani takanapäin. Kesä saapui ja vietinkin pian 16-vuotispäiviäni. Pidimme hauskat juhlat kaverini luona, hän oli syntynyt päivää ennen minua. Äitikin oli juuri samaan aikaan lomamatkalla Islannissa, joten minulla ei ollut mitään vaaraa kärähtää juomisesta. Hän muisti minua kuitenkin tekstiviestitse onnittelurunolla.
Viikkoa myöhemmin äitini saapui takaisin Suomeen. Hän halusi välttämättä juhlistaa 16-vuotispäivääni, vaikka vastustelinkin ensin hänen suunnitelmiaan.
– Et sinä kuitenkaan anna juhlia 18-vuotispäiviäsikään minun kanssani! Juhlit nyt viimeistä kertaa minun ja lähisukulaisten kanssa! äiti selitti innoissaan ja solmi krakaa kaulaani.
– No niin, mutta ei mun takia kannattais vaivautua…

– Voi kuule… Mutta kellohan on jo seitsemän. Mennään, taksi odottaa! äiti sanoi ja kiirehdimme alas sateiselle kadulle.
Äidin sisko Camilla, serkkutyttö Marika ja veli Pentti olivat meitä vastassa ravintolan edessä, kun saavuimme paikalle. Olin saanut pyytää paikalle myös yhden kaverini. Olin pyytänyt Arttua ja hän olikin suostunut heti, mutta häntä ei näkynyt paikalla…

– Carita ja Markus! Sieltähän te tulette! Missäs sitä on viivytelty? Marika huudahti iloisena ja halasi minua ensitöikseen rajusti. Tunsin Marikan pehmeän, tajunnan räjäyttävän hajuveden tuoksun sieraimissani, kun kiedoin kömpelösti omat käteni hänen ympärilleen. Marikan pehmeät rinnat tuntuivat selvästi ohuen kauluspaidan läpi. Sain varoa, ettei alapääni reagoisi saman tien tilanteeseen… Muut tuskin ennättivät onnitella minua, kun äiti alkoi sysiä porukkaa sisään ovesta.
– Mennään nyt täältä sateesta suojaan, äitini sanoi ja paimensi meitä sisälle ravintolaan.
– Pitäisikö odottaa Arttua? kysyin ja käännyin katsomaan kadulle.

– Kyllä se meidät tuolta sisältäkin löytää, äiti toimitti, mutta Arttu jo tulikin.
– Sori, meinasin myöhästyä, hän sanoi hengästyneenä.
– Tulit just sopivasti, sanoin mennessämme sisälle.
Meille oli varattu valmiiksi oma pöytä. Äidin aloitteesta porukka lauloi minulle onnittelulaulun:
– Paljon onneaa vaan, paljon onneaa vaan! Paljon onneeaa vaan, Markus! Paljon onneeaa vaan!
Kaikki ravintolan asiakkaat tuntuivat tuijottavan meitä ihmeissään. Pelkäsin, että mitähän illan mittaan vielä tapahtuisi… Nolaisiko äiti minut perusteellisesti…
Onneksi sen enempää ei tapahtunut. Söimme rauhassa, jälkiruokaa myöten. Sain pari lahjaa, mm. kellon, leffalippuja ja lahjakortteja. Ihmeeksemme saimme Artun kanssa jopa omat viinilasilliset ruoan kanssa. Vilkuilimme toisiamme hämmentyneinä salaa. Olimme ylpeitä kuin Euroopan omistajat.

– Olisipa minunkin äitini puoliksi samanlainen kuin sinun äitisi, Arttu huokaisi miestenhuoneessa minulle.
Matkalla kotiin äiti alkoi kysellä kaikenlaista, mitä olin tehnyt hänen poissaollessaan ja sellaista.
– Onkos tyttöjä tullut nähtyä? äiti kysyi sitten leikkisästi.
– No ei… Tuskinpa niin koskaan käykään, heitin takaisin.
– Kyllä sekin tulee vielä eteen, äiti sanoi.

Taksissa olimme vaiti. Pääsimme kotiin ja äiti alkoi ensimmäisenä laittautua suihkuun. Hän oli jo kylpytakki ympärillään menossa kohti suihkuhuonetta, kun muisti äkkiä jotain:
– Ai niin, unohdin antaa sulle jotain… hän sanoi ja katosi sitten takaisin huoneeseensa.
– Tässä, ostin lentokentältä. Mutta älä vedä kaikkea kerralla! äiti sanoi hymyillen ja ojensi minulle pullon kuohuviiniä.
– Eh… Kiitos… sanoin hämmästyneenä.

Äiti halasi minua pikaisesti ja katosi sitten suihkuun. Itse jäin katselemaan viinipulloni etikettiä. Ajatukseni olivat tosin pian muissa asioissa: Ehdin nähdä äitini kylpytakin raosta osan hänen kookkaista rinnoistaan…

– Käytkö sä nyt suihkussa? Mä voisin tehdä meille iltapalaa sillä aikaa… äiti ehdotti saapuessaan takaisin olohuoneeseen.
Nousin tv:n äärestä ja menin etsimään pyyhettä itselleni. Äiti hyöri keittiössä kylpytakki päällään ja kuivasi samalla hiuksiaan valkoiseen pyyhkeeseen. En saanut häntä mielestäni lukitessani kylppärin oven… Oli pakko runkata. Kuvittelin äidin ja minut kesäisellä laiturilla: Työnnyin hänen sisäänsä ja nussin häntä mielessäni lujaa. Parin minuutin päästä sperma sinkoili WC-altaaseen. Vedin vessan ja asetuin suihkun alle.

Äiti oli jo kattanut pöydän valmiiksi, kun palasin suihkusta. Kävin vetämässä puhtaat bokserit jalkaani ja t-paidan päälleni ja palasin hänen seuraansa keittiön pöydän ääreen. Ihmeekseni huomasin pöydällä kaksi viinilasia. Äiti oli täyttänyt ne samppanjalla.

– Onnea vielä, 16-vuotiaalle! äiti sanoi ja skoolasimme.

Samppanja ei ollutkaan niin hyvää kuin olin tähän mennessä luullut. Irvistellen kuitenkin sain juomaa jotenkin menemään alas.
– Minua ei haittaa, jos otat viinilasillisen tai kaksi joskus. Saat nyt ihan minun luvallani tästä lähtien. Ostin jääkaappiin pari siideriäkin tänään, saat ottaa halutessasi yhden huomenna. Ajattelin juoda tänään yhden kanssasi puoliksi, mutta valitsin mieluummin tämän samppanjan… äiti selitti.
Nyökkäsin ja jatkoimme illallista. Kyselin äidin Islannin matkasta ja hän kertoili yhtä sun toista kiintoisaa.
– Voisimme käydä siellä joskus, se on ihan hieno maa, äiti ehdotti.

Siirryimme olohuoneen sohvalle katsomaan kuvia, jotka hän oli ottanut matkan aikana. TV oli auki ja jäimme jossain vaiheessa tuijottamaan sieltä tulevaa trilleriä.
– Tiedätkö, en muista edes, koska viimeksi olemme viettäneet aikaa yhdessä kotona näin, äiti naurahti jossain vaiheessa.
– Niin… Onhan siitä jo jonkin aikaa, myöntelin.

– Harmittaa ihan. Kyllä äidin pitäisi joskus ehtiä olla lastensa kanssa, äiti tokaisi.
– Noh, minä nyt en ole enää mikään vauva sentään, murahdin takaisin.

– Et niin… Siks minusta tuntuukin niin hyvältä olla tässä nyt, ihan kuin hyvästeltäisiin sinun lapsuuttasi… äiti sanoi hieman haikeana. Siltä minustakin kieltämättä tuntui. Sainhan juoda alkoholiakin jo ihan luvalla, tosin vähän vain, mutta kuitenkin. Lukio alkaisi syksyllä ja kesätöitäkin oli tiedossa…
– Voi sinua, kohta sinäkin lennät pesästä ja jätät minut yksin, äiti sanoi yllättäen ja silitti hiuksiani. En sanonut mitään, yritin vain keskittyä leffaan. Tunsin äidin katseen polttavan kasvojani, kun hän tarkkaili minua sivusta…

Aloin olla jo aika väsynyt ja sanoinkin äidille pian meneväni nukkumaan. Nousin sohvalta ja äiti sammutti television sanoen, että häntäkin väsytti jo aikalailla. Vielä hän kuitenkin nousi, silitti päätäni ja sanoi:

– Nyt olet sitten jo 16-vuotias… Miten aika rientääkään…
– Niin, vasta tuntuu kuin olisin mennyt yläasteelle. Mutta se onkin jo loppunut, myönsin.
Äiti katsoi minua hymyillen suoraan silmiin.

– Voi sinua, hän vielä tokaisi ja halasi minua kovasti.
Uskalsin viimein puristaa äitini hieman kovemmin itseäni vasten. Varoin kuitenkin, ettei alapääni innostuisi asiasta liikaa.
– Ohhoh, älä kuitenkaan rutista äitiäsi kuoliaaksi. Olet sinä jo iso mies! Minne se minun pikkupoikani on jäänyt? äiti päivitteli.
Katseemme kohtasivat yllättäen. Olin näkevinäni äidin silmissä erikoista kaihoa… Kai hän oli liikuttunut poikansa aikuistumisesta, huomannut sellaisen tosiasian, etten todellakaan ollut enää mikään lapsi.

– Tulisitko minun viereeni yöksi? äiti kysyi sitten ja päästi minut otteestaan.
– No hyvä on… vastasin hiljaa ja hieman häpeillenkin. Aika harva 16-vuotias sentään nukkui äitinsä kanssa samassa vuoteessa!
Pesin vielä hampaat ja maleksin sitten äidin huoneeseen. Hän makasi jo paikallaan ja luki jotain lehteä. Jännittyneenä asetuin äitini viereen ja vedin peiton ylleni. Ei, en saisi tuntea vetoa äitiini, mutta miksi silti tunsin? Tahtomattani kaluni alkui jäykistyä… Pakotin kuitenkin itseni aina toisiin aatoksiin eikä seisokki kasvanut aivan täyteen mittaansa missään vaiheessa.
– Öitä, toivotin omalta puoleltani.

– Saisinko hyvänyön suukon? äiti kysyi yllättäen.
Mietin vähän aikaa. Ei hitto… Oliko tuo enää äitini?! Olin jo kääntämässä päätäni äidin puoleen, kun jokin sisälläni laittoi viimeisen kerran hanttiin. Hävettikin vähän…
– Eih, mikä hitto sulla on?! huudahdin ja nousin istumaan sängyssä.

– Mutta… äiti sanoi sitten hämillään.

– Mä en tiedä mikä sulla on, mutta toi ei oo kyllä ihan normaalia, sanoin sitten ääni hieman vavisten.
Äitini vilkaisi minua hieman häpeissään. Äkkiä näin kyyneleen valuvan pitkin hänen poskeaan. Samassa omatuntoni heräsi. Miksi minä äidilleni huusin… Hän oli pyytänyt suukkoa ja minä olin heti räyhännyt. Kiirehdin kietomaan käteni hänen kaulansa ympärille. Äitini itki hiljaa nyyhkien.
– Anteeks… En mä tarkoittanut olla… ehdin sanoa.

– Se on totta… äitini sanoi nieleskellen.
– Mikä on? kysyin sitten ja päästin äitini syleilystäni.
– Se et… Mä en voi sille mitään. Muistutat niin kovasti häntäkin…
– Äiti, mitä sä selität oikein? kysyin nyt hämilläni.
Äitini katsoi minua kyynelsilmin suoraan silmiin.
– Annathan mulle anteeks, vaikka mikä olis? Mitä mä ikinä sanonkin, ethän suutu?
– Sano nyt vain! kehoitin.

Äitini loi surullisen katseensa alas ja sanoi sitten hiljaa:
– Haluttaa… Ja kun muistan häntä, niin… Sä olet niin samanlainen, mutta sä olet mun poika… En mä saisi… äidin sanat jäivät kesken.
Ymmärsin viimein. Muistutin siis liikaa isääni ja… äiti tahtoi rakastella kanssani! Olin hieman tyrmistynyt, vaikka olin epäillyt asiaa jo aiemminkin. Mutta…
– Ei se mitään, sanoin ääni vavisten.

Äitini vilkaisi minua ja yritti hymyillä. Syntyi hetken kiusallinen hiljaisuus. Mitä sitä pitäisi nyt tehdä…
– Pitäiskö nukkuakin? kysyin sitten.

– Nukutaan vaan, äiti sanoi hymyillen ja halasi minua vielä.
Heräsin yöllä yllättäen. Digitaalikello näytti kolmea aamuyöllä. Tunsin kovan paineen alapäässäni. Panetti… Äitini makasi selin minuun ja kuulin hänen hengittävän kevyesti. En enää miettinyt paljoakaan. Nyt jos koskaan… ajattelin ja raotin äidin peittoa. Varovasti asetuin saman peiton alle… Tunsin äidin pehmeät pakarat reittäni vasten.
– Mmh… äitini sanoi unissaan ja liikahti hieman. Ujutin itseni aivan hänen viereensä ja laskin käteni kevyesti hänen käsivartensa päälle. Kaluni kosketti hieman hänen selkäänsä. Mitähän pitäisi tehdä? Mitä äiti tekisi jos heräisikin nyt? ajattelin sydän pamppaillen.
– Ooh… Mitä kello on… Noh, mitä nyt? äitini kysyi puoliunessa, niin että säikähdin. En vastannut mitään. Yritän olla niin kuin nukkuisin. Luulkoon äiti vaikka, että olin tullut unissani hänen peittonsa alle. Sydämeni hakkasi kuitenkin villisti. Äitini kääntyi yllättäen minua kohti ja hänen kyynärpäänsä osui rintaani. Refleksinomaisesti säpsähdin ja päästin pienen huudon. Näin äitini avoimet silmät katsomassa suoraan minuun.

– Oi anteeksi, ei ollut tarkoitus, äiti sanoi vakavalla äänellä.
– Sattuiko sinuun? hän kysyi sitten ja nousi hieman pystyyn.
– Eiih… Heräsin vain… sanoin typeränä.
Äitini katsoi minua hieman hymyillen.

– Onkos sinulle kylmä vai miksi olemme saman peiton alla? hän kysyi sitten hieman leikillään.
– En tiedä… sain sanottua.

Pahus, enää en tiennyt mitä tehdä…
– Noh, nukutaan sitten saman peiton alla, jos se tuntuu paremmalta, äiti sanoi ja asettui jälleen viereeni.
Maatessamme jälleen peiton alla en tiennyt mitä tehdä. Olisin halunnut… Mitä jos ehdottaisi äidille nyt… Nielaisin pari kertaa.
– Äiti… sanoin hiljaa.

Äitini kasvot olivat minuun päin. Näin hänen kysyvän katseensa, kun hän kysyi:
– Niin, kulta?
En osannut hetkeen sanoa mitään.
– Mä vaan et… Tota…
En voinut sanoa enempää.
– Sano pois vaan. Mitä sulla on mielessä? äiti kysyi.
– Ei mit…
– Onko sulla kuuma? äiti kysyi.
– No, vähän ehkä.
– Vähennä vaatetusta vain, äiti kehotti.
– Mutta…

– Ole vaikka alasti, ei se minua haittaa, äiti sanoi hymyillen.
En tehnyt mitään. Lopulta aloin riisua hitaasti paitaani pois.
– Ota vaan housutkin pois, äiti kehotti yllättäen.

Värisin. Kuumottikin… Arvasiko äiti että… En kuitenkaan tehnyt mitään, tuijotin vain äidin suuntaan…
– No? Pitääkö minun… äiti sanoi ja pian tunsin hänen sormensa hapuilevan vyötäröäni.
Miten hyvältä äidin sormet tuntuivatkaan… Ilokseni tunsin sormien koskettavan kevyesti etumustani.
– Jopas… Mitäpäs täällä on tapahtunut?

En saanut sanaa suustani. Nieleskelin hiljaa paikallani ja annoin äidin vetää bokserit jalastani. Kullini pääsi viimein vapauteen ja sojottamaan iloisesti ylöspäin.
– Älä häpeile, tuo nyt on normaalia sinun iässäsi, äiti sanoi sitten vakavana.
Katsoin häneen. Äiti katsoi minua suoraan silmiin ja sanoi sitten hiljaa:
– Niin, nuo seisokit ja muut… Oletkos nähnyt paljon märkiä unia? äiti kysyi.
Nyökkäsin hiljaa. En tiedä, näkikö äiti sitä pimeässä.

– Jos, jos tää jää vain meidän väliseksi… Niin… Saisinko vähän kokeilla sitä? äiti kysäisi.
– Joo… henkäisin.

Pian tunsin äidin pitkäkyntisen mutta hellän käden puristuvan hitaasti kaluni ympärille. Äiti puristi pari kertaa ja kokeili sitten kiveksiäni. Hänen hellät sormensa tunnustelivat raskaita kiveksiä. Se tuntui niin hyvältä… Pettymyksekseni äiti vetäisi kätensä kuitenkin pois…
– Oh. Ihan on kokoa sillä jo, äiti hämmästeli.
Rohkaisin viimein mieleni. Silmät kiinni ja äänellä, joka ei tuntunut korvissani yhtään omalta ääneltäni, kysyin viimein särisevällä äänellä:
– Äiti?

– Niin kultaseni?

– Saisinko mä koskee sun…
En tiennyt mitä sanoa. Pillu, tissit, perse… kaikkia halusin.
– Mutta… Tietysti saat… äiti vastasi yllättyneenä.
Nousin istumaan äidin viereen. Äitini kävi makaamaan selälleen ja alkoi vetää tyynyä paremmin alleen. Itse uskalsin viedä tärisevän käteni viimein äidin kookkaalle rinnalle ja hyväillä sitä kevyesti yöpaidan läpi.

– Tota, pitäiskö minun ottaa tää yöpaita pois? äiti kysyi ja nousi istumaan.
– Joo, ota, vastasin.
Äiti ujutti itsensä ulos yöpaidastaan ja asettui sitten makaamaan takaisin sängylle. Kumarruin hänen ylleen ja aloin sormet vavisten hyväillä hänen paljaita rintojaan. Ensi kertaa tunsin käsissäni oikeat naisen rinnat. Tissit olivat niin pehmeät… Puristin niitä varovasti ja hyväilin myös tummia nännejä hellästi. Tunsin niiden turpoavan ja kovettuvan hieman. Siinä ne olivat, äidin isot tissit joista olin niin usein unelmoinut. Äitini huohotti hiljaa ja kysyi kohta:

– Miltäs ne tuntuu?

– Ihanilta, tosi pehmeiltä, vastasin hiljaa.
Äitini sulki silmänsä ja huohotti hiljaa suu auki.
– Äiti, miltä tää oikein tuntuu? kysyin uteliaana. Aloin viimein voittaa pelkoni, koska äiti antoi minun koskettaa itseään, minulla oli nyt hänen lupansa siihen.
– Oih, niin hyvältä… jatka vaan, äiti henkäili.
Rohkaisin mieleni ja vein kasvoni lähemmäs äidin rintojani. Samaan aikaan äiti avasi silmänsä ja näki kasvoni aivan rintojensa ääressä. Katseemme kohtasivat hetkeksi. Äitini taisi arvata, mitä aioin seuraavaksi. Hän hymyili.

– Saanko? kysyin.

– Saat… hän vastasi matalalla äänellä.
Vein uteliaana huuleni äidin pehmeille tisseille. Suutelin toista rintaa hellästi ja aloin sitten kuljettaa kieltäni varovasti kohti nänniä. Toinen käteni puristeli hellästi äidin toista ihanaa rintaa. Kieleni löysi viimein turvonneen nännin. Pyörittelin kieltäni hetken sen ympärillä. Äiti vaikeroi hiljaa allani. Uteliaana imaisin nännin suuhuni ja aloin imeä sitä hartaasti kuin pieni lapsi.

– Voih… Oih… äitini uikutti hiljaa.
Päästin nännin hetkeksi suustani ja siirryin nuolemaan ja imemään äidin toista nänniä. Samalla kampesin kroppani nyt kokonaan äidin vartalon päälle. Kivikova kullini painautui vasten äidin lämpöistä vartaloa. Miten kovasti tunsinkaan nyt haluavani äitiä… Olisin halunnut syöksyä heti paikalla hänen pillunsa kimppuun, survoa kaluni sen sisään ja nussia kuin mielipuoli… Mutta ei, vielä en sitä tekisi…

– Tuntuu hyvältä, äiti kuiskasi korvaani, kun pyörittelin hellästi hänen nänniään hampaideni välissä.
Päästin hetkeksi taas nännin suustani ja upotin kasvoni äidin pehmeiden rintojen väliin. Äiti lopetti oudon vikinänsä ja huohotti enää hieman raskaasti. Tunsin samalla hänen pehmeän kätensä hyväilevän kylkikaariani. Se tuntui uskomattoman hyvältä. Makasimme siinä hetken, äiti silitteli hiuksiani ja suikkasi suukon otsalleni. Vein lupaa kysymättä käteni hänen häpykymmulleen… Hyväilin hellästi mustakarvaista, huolellisesti siistittyä kolmioita etsien samalla häpyhuulten yhtymäkohtaa. Äiti ei laittanut vastaan, kun sormeni vaelsivat uteliaina pitkin hänen uhkeaa häpyään. Sormeni löysivät pian jotain kosteaa… Arvasin löytäneeni äidin lemmenluolan suun. Varoen painoin sormeni vasten häpyhuulia. Äiti raotti hieman reisiään ja tunsin sormeni painuvan sisälle tiukkaan, tavattoman liukkaaseen ja märkään pilluun.

– Äiti on vähän märkänä… äiti sanoi hiljaa.

Painoin sormeni rystysiä myöten sisään, sitten vedin ne ulos. Äidin pillu oli todella märkä! En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tehdä, jotta äidistä olisi tuntunut hyvältä. Painoin sormeni uudestaan hänen sisäänsä ja painoin samalla peukalollani hellästi kohtaa, jossa tiesin klitoriksen sijaitsevan. Äitini uikutus alkoi jälleen. Samassa keksin liikuttaa sormiani nopeammin hänen pillussaan. Vedin sormeni miltei ulos hänestä ja painoin saman tien sisään, niin syvälle kuin pystyin. Äiti huudahti mielihyvästä ja tästä hyvästä lisäsin vain tahtia.
– Oih, oih, uih! äiti huudahteli, kun sormeni liukuivat edestakaisin hänen tiukassa lemmenpesässään.
Olisin halunnut jatkaa hommaa vielä pidempään, mutta käteni alkoi pikkuhiljaa väsyä ja mieleni teki jo maistaa äidin kiimaa. Niinpä vedin sormeni ulos äidistäni ja vein ne suoraan suulleni. Kiiman haju oli minulle outo, hieman pistävä, mutta enempää ajattelematta vein sormeni suuhuni ja maistoin. Maku oli varsin puhdas, hieman suolainen. Vilkaisin äitiäni, joka makasi huohottaen allani silmät kiinni.

– Oih… Se tuntu tosi hyvälle, äiti huohotti.

Vein käteni jälleen äidin rinnalle. Hyväilin sitä hetken ja äitini hengitys alkoi pian tasaantua. Hän vilkaisi minua onnesta raukein silmin.
– Saisinko mä nyt kokeilla tätä? äiti kysyi ja tarttui hellästi penikseeni.
– Saat, sanoin innoissani.

– Käänny selällesi, äiti neuvoi.

Nousin äitini sylistä ja kävin makaamaan hänen paikalleen. Allani tuntui märkä kohta… Äitini levitti jalkojani pois hänen tieltään ja asettui sitten makaamaan eteeni. Kädellään hän tarttui kulliini ja alkoi varovasti liikutella esinahkaani edestakaisin. Toinen käsi eksyi pian hyväilemään spermantäyteisiä kiveksiäni, joita suorastaan särki jo tyhjennyksen tarpeen vuoksi.
– Miltä tää tuntuu? äiti kysyi pehmeällä äänellään.
– Ooh, ihan hyvältä… sain sanotuksi.

Äiti puristi minua hieman kovemmin ja veti sitten esinahkani aivan taakse. Hänen peukalonsa painoi hieman terskan alapinnalta, jänteen kohdalta. Se tuntui suorastaan taivaalliselta ja luulin laukeavani jo siihen paikkaan. Äiti pyöritteli peukaloaan hellästi juuri siltä kohtaa ja värisin nautinnosta.
– Ei kai tää satu? äiti kysyi.

– Ei, tuntuu niin… Ooooh, hyvältä… sain sanotuksi.
Äitini paineli jännettä vielä pari kertaa ja runkkasi minua vielä hetken. Sitten hän painoi kaluni aivan alavatsaani kiinni. Kohotin päätäni ja näin äidin pään painuvan alemmaksi… Kohta tunsinkin, kuinka hänen kielensä painoi ihanasti terskan alapintaa… Äidin kieli lipoi hellästi myös alempaa. Hän suuteli penikseni vartta, liu’utti kieltään alemmas aina kullin tyveen saakka… Sitten tunsin kielen matkaavan painavana taas ylemmäs… Voi hyvänen aika, kun tuntui hyvältä! Äiti todella tiesi mitä teki…
– Ooh… Äiti… Tuntuu hyvältä, inisin.

– Mmmhh… äiti kehräsi takaisin.

Kohta äiti teki, mitä olin toivonutkin ja tunsin, kuinka hänen huulensa painautui terskan kärjelle ja… Hitaasti hän imaisi halukkaan kullini suuhunsa. Suun lämpö tuntui mahtavalta. Äiti imi kulliani syvemmälle ja pian se olikin miltei kokonaan sisällä hänen hellässä suussaan. Äidin huulet puristuivat tiukasti penikseni ympärille ja tunsin, kuinka kiveksissäni alkoi pikkuhiljaa pistellä… Hitaasti hän päästi kyrpääni ulos suustaan, mutta päästyään terskan kohdalle hän imaisi sen jälleen miltei kokonaan suuhunsa. Huulet puristivat jälleen kaluni hänen tiukkaan mutta samalla niin hellän ja ihanan suunsa syleilyyn.

– Aah… Mä alan olla valmis, sanoin sekaisena.

Äitini päästi kullini suustaan, puristi kätensä sen ympärille ja alkoi sitten hyväillä sen päätä hellästi nuolemalla. Tuntui, etten enää kestäisi yhtään…
– Äiti, mä tuun! huudahdin ja tunsin, kuinka lastini lähti saman tien liikkeelle. Kiimainen äitini otti yllättäen kiimatippojen kostuttaman terskanpään jälleen suuhunsa ja imaisi hellästi. Kulli upposi puolittain hänen suuhunsa ja tunsin, kuinka ensimmäinen lataus spermaani lennähti sisälle äitini suuhun. Äiti ei päästänyt kulliani ulos suustaan, tarttui sen tyvestä vain kädellään tiukasti. Ammuin kaikki lastini sisälle äidin suuhun. Äitini tuntui nielevän spermaa sitä mukaa, kun sitä tuli. Tunsin tyhjentyväni viimeistä pisaraa myöten äitini suuhun. Lopulta äiti päästi kyrpäni suustaan ja huohotti raskaasti… Hän myös yskäisi pari kertaa.
– Jopas, jopas sitä tuli… hän sanoi henkeään haukkoen ja asettui istumaan viereeni. Spermaa valui hieman hänen suupielistään ja hän pyyhki ne kämmenselkäänsä. Huohotimme molemmat hetken paikallamme. Lopulta äiti vilkaisi minua ja kysyi:
– No, miltäs se tuntui?

– Hyvältä, sanoin raukeana.

Äitini silitteli hetken hiuksiani. Kohta hän kuitenkin nousi seisomaan sängyn viereen ja alkoi etsiä yöpaitaansa.
– Pitää käydä pissalla, hän sanoi ja heitti hetken mietittyään yöpaitansa sängyn päälle.
Äiti sytytti valon ja nyt näin hänen täydellisen vartalonsa paremmin. Äidin rinnat olivat ihanat, varsin suuret mutta myös kiinteät. Äidin vartalo oli muutenkin varsin kiinteä, lantio oli oikea naisen lantio ja perse, se oli aivan upea…

– Sullakin on varmaan jano? Tuonko mä sulle jotain juotavaa? äiti sanoi vielä, kun oli jo ehtinyt oviaukkoon.
– Tuo vaan, sanoin kiitollisena.

– Mitä sä haluaisit? Vettä, mehua? äiti kysyi vielä huoneen ulkopuolelta.
Samppanjaa! mieleni teki huutaa. Olinhan juuri saanut ensikosketukseni naiseen ja se tuntui suorastaan juhlinnan arvoiselta. Hillitsin kuitenkin mieleni ja sanoin:
– Vettä kiitos, vai juotaisko puokkiin yks siideri? huusin äidin perään.
– Kyllä sä saat ihan omankin, jos haluat… äiti vastasi vaimeasti keittiöstä.

Housuihin pissaava vaimo

Housuihin pissaava vaimo

Minulla on perversio, jota en ollut koskaan uskaltanut tunnustanut vaimolleni Katariinalle. Eräänä päivänä osoittautui kuitenkin, että olimme kaikessa salaisuudessa haaveilleet samoista asioita.

Huomasin taipumukseni jo parikymmentä vuotta aikaisemmin. Lapsemme olivat jo lähteneet kotoa, kun vajaat viisikymppinen rehevävartaloinen Katariina löysi kätköni erilaisten papereiden alta työpöytäni laatikosta. Virhe oli, että pyysin häntä tuomaan minulle aivan pinkan päällimmäisenä olleen asiakirjan.

Katariina tuli luokseni kädessään pinkka pornolehtiä, joiden aiheena oli pissaaminen toisten päälle. Olin runkannut kaikessa salassa katsellessani kuvia ja haaveillessani siitä, että saisin juoda naisen kusta.

– Mitä nämä ovat, Katariina tivasi minulta keittiössämme, jossa istuskelin.

Yllätyksekseni hän ei näyttänyt lainkaan vihaiselta. Pikemminkin hän tuntui hymyilevän minulle.

Punaistuin ja sopersin hänelle tunnustavani, että minä olen likainen pervertikko.

– Ei se mitään. Hyvä kun nämä löytyivät. Nyt saat nähdä, mitä minä olen aina halunnut tehdä.

Katariina seisoi edessäni. Hän keskittyi silmät kiinni. Hänellä oli päällään harmaa puuvillainen verryttelyasu. Näin, kuinka hänen haaroihinsa ilmestyi yhtäkkiä kostea läiskä. Sellainen oli yhden lehden kansikuvassa.

Läiskä laajeni ja laajeni. Tumma kosteus laskeutui alaspäin pitkin hänen reisiensä sisäpintaa. Kankaan läpi suihkusi nestettä, joka kerääntyi lammikoksi hänen jalkojensa juureen.

Vaimoni kusi housuihinsa silmieni edessä.

Painoin käteni hänen haaroihinsa ja tunsin kuinka lämmin neste purskahteli kämmenelleni.

Vihdoin nestesuihku vaimeni. Katariina huokaisi ja sanoi, että olipa ihanaa antaa tulla silmieni edessä.

– Haluatko saada saman tien itsesi päälle, kysyin kiihottuneena.

– Anna tulla.

Kaivoin kullini housuistani ja käskin Katariinan eteeni polvilleen. Vaikka kaluni oli puolijäykkä, onnistuin saamaan veteni liikkeelle.

Suuntasin kusisuihkun hänen collegepuseronsa rintamukselle, jonka alla hänen runsaat rintansa pullottivat.

Ruiskutin ympäri hänen puseroaan kastellen sen kokonaan. Katariina huokaili, kun lämmin nesteeni suihkusi hänen päälleen.

Tyhjennettyäni virtsarakkoni, kaadoin hänet selälleen kusilammikkoomme. Revin saman tien häneltä märät housut jaloista ja tunkeuduin hänen sisäänsä.

Hänen pillunsa oli märempi ja liukkaampi kuin koskaan. Kullini seisoi kovana. Panin häntä alusta lähtien hullun lailla. Ei kulunut minuuttiakaan, kun hän sai ensimmäisen orgasminsa.

Rynkytin Katariinaa hirmuisessa kiimassa. Hän huohotti raskaasti ja vikisi saadessaan orgasmin toisensa perään.

Raju ja kiivas pano ei kestänyt muutamaa minuuttia enempää. Spermani lähti liikkeelle ilman, että minulla oli mitään mahdollisuuksia hallita siemensyöksyäni. Urahdin, kun kaluni ruiskutti harmaan aineensa syvälle vaimoni uumeniin.

Annoimme henkemme tasaantua. Kysyin, menemmekö suihkuun. Katariina vastasi, että ei suinkaan. Hän nousi ylös, kaivoi kaapista viinipullon ja sanoi, että session pitää jatkua entistä parempaan suuntaan.

Joimme viiniä ja katselimme pornolehtiäni. Äkkiä Katariina sanoi, että noin minä haluan sen tehtävän.

Kuvassa mies seisoi kahareisin polvillaan naisen päällä ja kusi suoraan hänen suuhunsa.

Rakkoni alkoi olla jo täysi, joten kellistin Katariinan keittiön lattialle. Asetuin hänen päälleen aivan kuten kuvassa. Ponnistin, ja sain nesteeni lähtemään. Kusin hänen kasvoilleen.

Katariina hamusi kusisuihkuni suuhunsa. Hän nieli virtsaani niin paljon kuin pystyi. Loput valuivat hänen suupielistään lattialle.

Lopulta olin tyhjä. Katariina maiskutti suutaan ja sanoi, että olipa hyvää.

Oli minun vuoroni. Katariina asettui päälleni samaan asentoon kuin minä hieman aiemmin.

Näin altapäin, kuinka hänen pillunsa huulten välistä, läheltä klitorista, alkoi valua nestettä. Suihku voimistui vähitellen. Se kasteli kasvoni kokonaan.

Tavoitin kultaisen suihkun suuhuni. Join hänen lämmintä ja hieman suolaista kustaan ekstaasissa. En ollut koskaan maistanut mitään niin hyvää. Katariinan tuoksuvat antimet olivat parempaa kuin mikään samppanja.

Kyrpäni seisoi kivikovana. Kun Katariina ehtyi vihdoin, ohjasin hänet alapäähäni. Kaluni solahti hänen läpimärkään pilluunsa. Vaimoni aloitti hurjan ratsastuksen. Kiihotukseni oli niin kova, että siemeneni lähtivät liikkeelle melkein heti. Karjuin nautinnosta, kun syöksin spermani sykäyksittäin hänen vittunsa pohjalle.

– Ooh, ooh, sinne, sinne, Katariina huusi.

Samassa hän sai orgasmin, joka ravisutti hänen kehoaan kuin horkassa. Hän kiljaisi kuin syötävä.

Lopulta vapina vaimeni ja Katariina vaipui päälleni. Lepäsimme pitkään virtsalammikossa ennen kuin erkauduimme.

– Nyt on aika käydä suihkussa, Katariina sai viimein sanotuksi.

Pornolehtieni löytymisestä seurasi se, että saimme uuden harrastuksen, josta kumpikin nauttii. Seksielämämme on piristynyt kummasti, kun olemme kokeilleet kaikenlaisia asentoja, joita olemme löytäneet lehdistäni.

Olen hankkinut myös uusia alan lehtiä ja dvd-filmejä. Niistä on löytynyt monenlaisia uusia virikkeitä, joita käytämme ujostelematta hyväksemme.

Kaksi naista ja koira

Kaksi naista ja koira

Yöllä oli satanut vettä useamman tunnin ajan. Olin taas kerran tyytyväinen päiväohjelmaani joka salli useammankin tunnin päiväunet mikäli sattui nukuttamaan joten mieli oli ollut virkeä viimeyönä.
Syystä – jota en tiedä – nautin lukemisesta yöllä.
Nautin lukemisesta yöllä vielä enemmän kun se tapahtuu pärekattoisessa aitassa.
Nautin lukemisesta yöllä vielä valtavan paljon enemmän kun se tapahtuu pärekattoisessa aitassa ja samalla sataa vettä. Viime yönä satoi monta tuntia.
Sain luettua loppuun aiemmin aloittamani dekkarin ja niin rosvot ja ryövärit saivat tuomionsa – jonkunlaisen ainakin. Yksi pääsi jo aiemmin aika vähällä kun sattui pidätystilanteessa poliisin ampuman luodin eteen eikä sen vuoksi joutunut edes oikeuteen. Muitten saamat vankeustuomiot kahdesta yhdeksään vuoteen tuntuivat kuitenkin joittenkin syytettyjen osalta lieviltä, ajatellen uhrien ikää ja kärsimyksiä joita he olivat joutuneet kokemaan.
Valitettavasti maailma on liian paljon lukemani dekkarin kaltainen – tuoltakin osin. Vaan nyt elelin aivan toisenlaisessa tilanteessa ja maailmassa.

Katselin varaamiani kirjoja mitä seuraavaksi alkaisi lukea. Tuskin aloitan mitään sillä aamulla, paremminkin aamupäivällä tämä lekottelu loppuu lähes viikoksi.
Hitsi, niin loppuu myös yksityisyys. Se taas merkitsee tiettyjä asioita joista on luovuttava.
Olen ollut vähän huolimaton viikko-ohjelmani suhteen. Tämähän on noin viikon ajaksi viimeinen yö kun olen yksin – tai yksin ilman ihmisseuraa.
Olimme elelleet niemessä olevan lahden pohjukassa kahdestaan Risen kanssa jo kaksi ja puoli viikkoa. Meille oli muodostunut tietty päivä- ja yörytmi joka tuntui sopivan molemmille.
Nyt aioin osaltani rikkoa sen.
Puin aamutakin ylleni ja lähdin pihalle. Toivoin ”turvamieheni” olevan lähistöllä – niin kuin olikin.
Rise katseli enemmänkin uteliaana minua miksi siihen aikaan yöllä olin pihalla.
Kyykistyin ja samalla Rise juoksi luokseni ja lipaisi kielellään poskeani.
–Olitko sinäkin hereillä. Aioitko tulla yöjalkaan aittaani, aamulla emme enää olekaan kahdestaan, juttelin koiralleni joka heilutteli tyytyväisenä häntäänsä.
Pörrötin Risen turkkia ja lähdimme yhdessä kohti pientä aittaa jossa olimme kokeneet monet nautinnolliset hetkemme, taas tänä kesänäkin.

Pian olimme sängyssäni osittain peiton alla. Sormeni hapuilivat pehmeitten karvojen seassa ja tietenkin löysi etsimänsä. Ohut, melko kova tappi, jossa tuntui pieni muhkura oli karvatupen sisällä Aloin liikutella kättäni hitaasti edestakaisin. Risen selkä köyristyi ja takamus alkoi tehdä parin kolmen sarjoissa edestakaista liikettä. Ohut tappi alkoi tukevoitua käteni sisällä ja karvatupesta vilahteli punainen kullinpää. Vatsalleni tuntui tipahtelevan lämpimiä pisaroita. Kyljellään maaten käänsin jalkani sängynreunan yli lattialle.
-Kiinnostaisiko edestä, kysäisin koiraltani ja hivutin takapuoltani sängyn reunalle.
Rise ymmärsi tarkoitukseni ja hypähti lattialle ja pyörähti jalkojeni väliin kuonon työntyessä heti nuuhkimaan levittämääni pimppiä. Vain muutama hätäinen nuolaisu ja Rise hyppäsi päälleni.
Kuuma kullinpää jo käväisi pilluni huulilla samalla kun Risen kieli lipoi naamaani ja huuliani. Työnsin kieleni ulos ja näin vaihdoimme kielareita kun samaan aikaan tunsin kuinka kulli kävi yhä syvemmällä ja syvemmällä pimppini uumenissa. Rise painoi kuononsa poskeni viereen ja alkoi tikata kulliaan sisääni kuin ompelukone.
Kohotin polviani ja samalla levitin lisää jalkojani. Halusin avautua kiimaiselle rakastajalleni. Tämä on minun lemppari asentoni harrastaessani seksiä koiran kanssa – levitän jalkani ja käteni aivan levälleen ja tunnen olevani täysin auki. Haluan viestittää; tule ja nai minua.
Rise toteutti parhaansa mukaan toiveeni, sen kulli oli jo paisunut sisälläni sellaisiin mittoihin, että alkoi tuntua jo aika täydeltä. Tunsin kuinka pallukka alkoi turvota ja levittää pilluani.
Valtava nautinto levisi koko kroppaani.
Kiedoin jalkani koiran takamuksen taakse ja painelin hitaasti koiraa vieläkin syvemmälle sisääni.
Rise on jo oppinut olemaan päälläni kokoajan kun se ruiskuttaa spermaansa sisääni.
Silittelin koiraani ja toisella kädelläni aloin hieroskella rintojani. Taas koirani ymmärsi mitä toivoin. Lämmin kieli alkoi lipoa nännejäni.
Viimein lopetin koiran takapuolen painelemisen ja levittäydyin taas aivan levälleen, sängyn päälle käteni ja jalkani lattialle.

Olin varmaan nukahtanut ennen kuin Rise on laskeutunut päältäni. En nimittäin muista, että se olisi siitä lähtenytkään – ihanaa eläinseksiä olin kuitenkin taas harrastanut.
Muistan jossain vaiheessa yöllä käyneeni hereillä, jolloin koira oli tuhissut nukkua vieressäni kuono lähes tissieni välissä. Tuolloin työnnyin vain lähemmäksi koiraa ja jatkoimme kumpikin uniamme. Nyt Rise makaili aitan oven vieressä josta katseli heräämistäni.
Kello oli jo yli kymmenen.
Märkä alue lakanassa muistutti mitä olimme aiemmin yöllä touhunneet. Koirani spermaa on valunut sängylle vielä senkin jälkeen kun olen siirtynyt kokonaan sängyn puolelle.
Vatsan alue ja reiteni olivat tahmaiset. Käteni hakeutui haaroihini ja työnsin keskisormeni sisään. Tahmea kosteus jonka tunsin sormissani oli tuon nappisilmäisen rakastajani aikaansaannosta.

Siitä on jo yli kaksi vuotta kun Rise on ollut ”turvamiehenäni”. Rippe oli jäänyt auton alle talvella ja olin muutaman kuukauden ilman koiraa. Alkukesästä sitten löysimme toisemme Risen kanssa. Sinä kesänä tuli teiniaika elävästi mieleen kun opettelimme touhujamme aitassa, metsälenkillä ja milloin missäkin. Mahtavia ja nautinnollisia hetkiä . . . . . .

Kohta onkin kiire. Tarja tulee millä hetkellä tahansa ja täällä sitä vaan uneksitaan.
Lakana sängyn päädylle kuivahtamaan ja vaatteita ylle.

-Huomenta – huomenta, tulitkin sopivasti aamukahville, toivotin Tarjan tervetulleeksi
-Siis HUOMENTA-KO tähän aikaan päivästä, nytkö sinä juot aamukahvia? Kello jo yli puolen päivän, Tarja ihmetteli myöhäistä aamiaistani.
-Ehkä hiukan myöhempi on nyt kuin tavallista, ei tosin paljon. Joskus on yöllä mukava valvoa. Onko meillä nyt kiire jonnekkin, huomennahan meillä oli tarkoitus lähteä retkellemme?
-Eeiii mitään kiirusta, pitikö niitä varusteita ja eväitä käydä hankkimassa vielä.
-Varusteiden puolesta pärjätään, ne on hankittu. Ruokapuoli on vielä hankkimatta.
-Ruokahankinnoista olen ajatellut, miksi emme ostaisi mahdollisimman paljon matkanvarrella olevista maataloista mitä tarvitsemme. Suolat, mausteet ym. sellaiset kaupasta. Emme tarvitse raahata niin paljon mukana eväitä ja saammehan aina tuoreita sekä mahdollisesti erilaisia eineksiä.
-Tuossa on kyllä järkeä, silloin emme tarvitse nyt käydä kaupassakaan. Lämmitämme saunan ja nautiskelemme leppoisan illan rantasaunalla – sopiiko?

Hyvissä ajoin lauantai aamuna pääsemme kuitenkin liikkeelle, kaikki kolme. Olemme polkeneet jo jonkun aikaa maaseudulla, kun poikkeamme tienvarressa olevaan taloon. Halusimme ostaa paikallisia vihanneksia. Samalla emäntä myy meille myös leipää ja muitakin tilan tuotteita.
– Tämä olikin järkevä päätös ostaa suoraan maatilalta ruokatarvikkeet.
– Näin teemme jatkossakin, hyväksyin asian jonka Tarja oli hoksannut esittää.
Pyörien luona odotti meidän ”turvamies” Rise joka tervehti häntäänsä heiluttamalla tuttuja tulijoita.
Juuri kun olimme lähdössä kuului pihan toiselta laidalta valtaisa mylväisy.
Kaikkien kolmen huomio kiintyi välittömästi mylväisyn suuntaan.
– Hitto, taisi ihan housut kastua, Tarja totesi ja jäi tuijottamaan pihan reunalla olevaa tapahtumaa.
Navetta- ja latorakennusten edustalla oli muutamia nautoja. Mies talutti valtavan kokoista sonnia pihalla. Sonnin pää heilui ylös – alas ja sivuille samalla kun se määrätietoisesti käveli seinän vieressä olevan lehmän taakse.
Sonnin turpea kuono käväisi hetken lehmän hännänjuuren seutuvilla ja taas se viskeli päätään. Sonni työnsi uudelleen turpansa lehmän hännän alle, nyt edellistä kertaa syvemmälle, kului useita sekunteja ennen kuin sonni kohotti päänsä ja samalla ylähuuli kipristyi ylös paljastaen valtaisat hampaat ja ikenet. Sonnin sieraimet laajenivat rytmikkäästi ja kuin pienellä viiveellä kuului taas tuo valtaisa mylväisy sonnin aukaistessa kitansa ammolleen.
– Nyt taitaa olla minunkin housut vähän kosteena tuumasin ja vilkaisin samalla Tarjaa joka tuijotti silmät suurina tapahtumaa.
Valtaisa sonni nosti päänsä lehmän selkään ja hyppäytti etujalkansa ilmaan. Sonnin mahanalle ilmestyi suippo punainen sonninkulli, varmaan puolimetrinen. Sonni taapersi takajaloillaan eteenpäin, etujalkojen sojottaessa suorana lehmän kylkiä hangaten. Sonnin suippo jäntevä kulli tunnusteli lehmän hännän alla ja löytäessään sopivantuntuisen sopukan sonni survaisi sen kokonaan sisään. Seuraavalla ponnistuksella tuo valtaisa sonni hyppäsi lehmän päälle todella rajusti. Sonnin takajalatkin olivat hetken ilmassa ja siltä kohdalta mistä se valtaisa suippo kulli oli tullut esille oli sonnin vatsanahka aivan kurtussa. Ei ollut epäilystäkään etteikö tuon sonnin koko punahehkuinen pitkä seiväs olisi urhoollisesti alla seisovan lehmän vitussa. Sisällä tuossa lehmässä niin pitkälti kuin tuo sonni sen ikinä saisi.
Akti oli yllättävän lyhyt. Sonni laskeutui alas ja samalla alkoi punainen lemmenseiväs vetäytyä suojaiseen karvatuppeensa.
Lehmä jäi seisomaan paikalleen häntä kaarella ja selkä hieman köyryssä.
Mietin miltähän siitä mahtoi tuntua. Toivottavasti sekin nauttii siitä koska tuo sonni tuntui ainakin nauttivat.
Samalla huomasin kuinka Tarjan sormet puristelivat Risen niskaturkkia.
-Huhhuh olipahan esitys Tarja totesi tuijottaessaan yhä pihalla käyskentelevää sonnia.
-Sanoisimpa, että mielenkiintoista. Lähdetäänkö mekin polkemaan – pyörällä?
Vilkaisimme vielä taaksemme ja suunnistimme maantielle.

Liikenne oli hiljaista. Olimme ajaneet puolisen tuntia tullessamme ”pitkälle” suoralle (n.0,5km). Ajoin Tarjan rinnalle ja esitin taukoa sopivassa kohdin. Tuntui sopivan.
Kohta näkyikin pieni aukko lähellä tietä jonne talutimme pyörämme.
Ilmeisesti Tarjankin ajatukset olivat pyörineet siellä navetanvierustan tapahtumissa.
-Miltä tuntui katsella sitä lehmän astuttamista? kysäisin kuin ohimennen Tarjalta
-Rehellisesti sanoen oli minulta jalat pettää alta kun se valtava sonni hyppäsi kokonaan sen lehmän päälle ja kerkesin nähdä miten pitkä sen kulli oli joka upposi lehmän sisälle.
–Kyllä vatsanpohjassa tuntui minullakin, tässähän alkaa mukavasti kihelmöidä.
-Minulla on housut ollu märkänä kokoajan sieltä talolta lähtien.
Kuin kiusoitellakseen Rise loikoili lähes selällään ja kuinka ollakaan suippo punainen kullinpää pilkisti vaaleitten karvojen seasta.
-Tuollahan sitä olisi siihen kihelmöintiin lääkettä Tarja tuumasi ja nyökkäsi Risen suuntaan. Tottahan ootte siellä mökillä edelleen jatkaneet ”harrastustanne” Tarja taisi punastua enemmän kuin minä kun myönsin asian näin olevan. Mitähän mielikuvia mahtoikaan Tarjan mielessä tällähetkellä liikkua.
-Viimeyönä viimeksi, kun arvelin jos ei tässä viikkoon vaikka saisikaan.
-Ja sinäkö arvelit pystyä olemaan viikon ilman?? Hahhah
Samalla yllätyksekseni Tarja alkoi hiplata Risen vatsaa ja tottahan sormet hakeutuivat tuolle hekumalliselle kullille kuin vahingossa. Sirot naisen sormet olivat karvaisen kullintupen ympärillä ja veteli hitaasti sitä edestakaisin. Vain muutama veto ja Rise alkoi köyristellä selkäänsä ja hetkessä touhussa olikin täysi vauhti päällä. Koiran etukäpälät koukistuivat Tarjan käden ympärille joka yritti edelleen pysyä kiinni villisti liikkuvassa koiran kullista.
Kyykistyin Tarjan viereen ja aloin silitellä koirani päätä. Pikkuhiljaa Rise alkoi rauhoittua. Rytmikäs läähätys oli ainoa ääni mikä kuului. Katseittemme kohdatessa Tarja soperteli käheällä äänellä
–Sepäs oli herkässä, miten se nyt noin vähästä kiihtyi? Oho, miten isoksi tämä turpoaa.
Risen koirankulli oli kokonaan ulkona tupestaan ja sen juureen kasvoi melkoiset pahkurat. Ohuet vaaleat sormet kannattelivat tuota punaista möhkälettä.
–Voi Rise mitä minä sinulle tein. Mitä nyt teemme? Oltaisiinpa enemmän metsänsiimeksessä.
Aloin sivellä sormenpäilläni tuota sykkivää kalua.
-Mitäs tekisit jos olisimme metsänsiimeksessä?
-Arvaa, saat arvata vaikka kaksi kertaa.
Hiplasimme molemmat rauhallisesti Risen kalua. Koiran kulli nytkähteli tasaisin välein samalla kun siitä lensi pitkä ruiskaus kirkasta nestettä.
-Eipä ihme, että sen tuntee niin hyvin kun tämä ruiskuttelu tapahtuu pimpin sisällä. Tarja tuumasi samalla kun laittoi käsivartensa koiran kullista lentävien suihkauksien eteen.
Ällistyin enemmän Tarjan sanoista kuin siitä miten koiran siemenneste kimpoili pieninä pisaroina Tarjan käsivarren pinnalta leviten ympäriinsä.
-Sinäkö olet ollut koiran kanssa?? Ei voi olla totta! Missä ja milloin, tivasin Tarjalta. Siis sen takia sinulle äsken levisikin niin helakka puna kasvoillesi kaulaasi myöten.
-Pitihän minun kokeilla, koska arvelin tällä reissulla kuitenkin ”joutuvan” sen kokemaan. Erään yhteisen tuttavamme koira hoitikin pois piikuuteni koiran suhteen. Tietänetkin sen koiran osaavan myös olla naisen kanssa. Oli hieno kokemus. Anteeksi Rise, etten sulle antanut koirapiikuuttani. Rise kohotti päätään Tarjan pörröttäessä sen turkkia.
-Meillä saattaakin olla mukavia iltahetkiä odotettavissa tulevalla viikolla. Parhaalle mahdolliselle koiralle annoit, tietysti siis Risen jälkeen. Rex osaa todella rakastella, vai pitäisikö sanoa, astua naisen. On minullakin siitä kokemusta.
-Melkeimpä olin varma, että olet ollut Rexin kanssa. Miten muuten olit noin varma, että se oli Rex?
-Ei ollut vaikea arvata, tai siis tietää. Mitäs me nyt ollaan keskenämme? Eikös miehet sano olevansa ”kyrpälankoja” keskenään kun ovat naineet samaa naista.? Mites me kutsuttaisiin toisiamme, kun sama koira on nainut meitä? Pillusisarukset eikös olisi ihan mukava ja kepeä.
-Joo, laitetaankin täältä reissusta lähettämiimme kortteihin allekirjoituksena; ”Terveisin Pillusisarukset, pyöräretkeltä”.

Risen kulli ei enää ruiskinut nesteitään, oli kuitenkin lähes täydessä mitassaan retkottaen vaaleitten karvojen päällä. Koira lekoteli selällään kuin odottaen, että joku tulisi kaveriksi.

Ajatuksemme harhailivat varmaan samoissa asioissa kun vilkaisimme toisiamme. Huulemme olivat sopivasti lähellä toisiaan. Kuin mangneetin vetäminä ne olivat kiinni toisissaan. Värisimme kauttaaltaan kieltemme pyöriessä toistemme suussa.. Molempien kädet puristuivat toistemme ympärille.
Pusuttelimme pikkupusuja ennen kuin siirsimme huomiomme vieressämme lekottelevaan Riseen, siis tarkemmin Risen punaiseen kaluun.
Tarja kumartui suukottelemaan sitä ja kohotti kädellään kullin pystyyn. Naisen huulet ympäröivät suipon kullin pään. Kulli oli muuttunut kirkkaamman punaiseksi ja sileäpintaiseksi. Tyvessä olleet pahkurat olivat ”sulaneet” ollen nyt vain paksumpi kohta kullin juuressa. Tarjan painaessa päätään alemmaksi hävisi tuo kiihottavan näköinen lemmenseiväs naisen huulten väliin. Kulli oli juurtamyöten Tarjan suussa, sen on pakko ulottua jo nieluun. Huhhuh tuota en ole tullut kokeilleeksi.
Pian Tarja pullautti koiran kullin suustaan tarjoten samaa nautintoa minulle.
Pitihän tuo kokeilla. Onneksi Rise hiukan ”auttoi” emäntäänsä ja antoi kullin pienentyä sopivasti. Silti tunsin sen kullinpään nieluni suulla. Suukottelin tuota pienenevää kullia ja kun vapautin sormeni karvatupen ympäriltä peitti se hitaasti suippopäisen punaisenkullin kokonaan.

-Olisikohan pitänyt olla toinen yö mökillä ennen retkelle lähtöä? Tarja kysäisi.
-Varmaan, vaikka kolmaskin. Pakko kai tästä on jatkaa matkaa niin päästäisiin leiriytymäänkin ennen yötä.

Matkan jatkuessa oli silmissäni koko ajan äsken näkemäni Risen kalu. Samanaikaisesti piti notkistella selkääni jotta kiimaisena kihelmöivä pimppini saisi jotain tuntumaa pyöräni satulaan.
Olisipa se nyt edes jonkun verran pystymmässä asennossa. Mutta se puutehan on korjattavissa.
– Pysähdytään hetkeksi, huikkasin Tarjalle.
Otin tarvike laukusta pyörän yleistyökalun ja aloin löysätä satulan säätöruuvia.
-Ei kai se hankaa, Tarja kysäisi vähän vinosti hymyillen.
-Hankaa, vaan liian vähän. Sanoin samalla kun käänsin satulan nokan lähes pystyyn.
-Mielessä kokoajan Risen kalu pallukoineen ja sonnin punainen suoro työntymässä lehmän hännän juureen, niin aja tässä sitten vielä pyörällä.”

Huomasin Tarjan kääntyneen selin ja kaivavan jotain pyörän sivulaukusta. Kädessä näkyi vilahtavan jotain pinkin väristä.
Tarjan vilkaistessa tietä molempiin suuntiin hän painasi housujensa kaulusta reilusti alemmaksi ja ujutti etukautta imukupilla varustetun pienehkön miehenkullinmuotoisen pötkäleen housuihinsa. Käsi näytti liikkuvan muutaman kerran edestakaisin housujen sisällä ja tiesin tarkkaan mitä siellä housujen piilossa tapahtui.
Silmät puoli ummessa Tarja puhalsi huokauksen kera käden pysähtyessä haaroihin. Ei ollut vaikea arvata onko vilaukselta näkemäni tekokalu juurta myöten Tarjan sisällä – olettaisin – etummaisessa aukossa.
-Tämä saa hoitaa minulla satulan nokan tehtävän, Tarja totesi nostaessaan housujaan.
-Kokeillaanpa miltä nyt matkanteko maistuu ja missä lentää ajatukset.

Tarjan laittama tekokulli mielessäni istuin pystyssä tököttävän satulan päälle ja se oli kuin sähköisku. Puristin reisiäni yhteen ja pakosti pääsi ähkäisy ilmoille pilluni painautuessa vasten satulan kärkiosaa. Hyvältä tuntui vaan miltä tuntuisikaan jos minullakin olisi tekokulli sisällä.

Eihän sitä kenenkään pimppi kestä jatkuvaa hinkkaamista joten olihan se satula oikaistava ennen kuin pääsimme leiripaikkaan.
Olimme ilmeisesti saaneet kumpainenkin enimmät himot jäämään satuloihimme ja tienpäälle koska leiri oli pystyssä ja ruokakin lähes kypsää retkikeittimen päällä kun pitkästä aikaa puhe kääntyi päivän tapahtumiin.
Muistutin Tarjaa hänen lupauksestaan kertoa miten oikein päätyi muhinoimaan Rexin kanssa. Lupasithan kertoa mitä, missä ja milloin, se tapahtui. Yksityiskohtia unohtamatta.
Tarja sanoi pitävänsä lupauksensa ja palaa asiaan illemmalla, havaintoesityksen kera. Jotain mielenkiintoista siis odotettavissa täksi illaksi.