Kuukausi: tammikuu 2016

Naapurin virolainen huora

Naapurin virolainen huora

Asuin muutamia vuosia sitten Vaasankadulla Helsingissä ensin tavallisena asunnon haltijana kunnes minut valittiin taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi. Rehellisesti sanottuna en kyseistä luottamustointa halunnut itselleni, mutta edessä olevat suuret taloyhtiön remontit pelottivat muut kandidaatit kauaksi joten pesti kaatui minun syliini. Tosin edellinen puheenjohtaja olisi varmaankin halunnut jatkaa, mutta käytettyään asemaansa väärin ei hänellä ollut enää luottamusta. Meidän taloyhtiössä kun asusteli näitä venäläisiä ja virolaisia ilotyttöjä joita edellinen puheenjohtaja kävi tavan takaa ns puhuttamassa. Varoitusten ja huomautusten sijaan tämä nelikymppinen taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja hoidatti ilmaiseksi omat seksin tarpeensa kunnes jäi ikävästi kiinni, mutta ei siitä enempää.

Ehkä taloyhtiön osakkaitten valinta minuun johtui siitä että tällainen yli viisikymppinen vatsakas leskimies ei onnistuisi saamaan itselleen luontaisetuja ilotytöiltä vaan hoitaisi järjestysongelmat kerralla kuntoon.

Itse asuin neljännessä kerroksessa ilman että ilotyttöjen asiakkaat minulle olisivat mitään järjestyshäiriötä aiheuttaneet. Pahempaa häiriötä aiheuttivat yleensä niiden pahimpien nalkuttajien ja valittajien omista kodeista lähteneet riitelyäänet. Enpä toisaalta ollut noita ilotyttöjä nähnyt myöskään rappukäytävillä tai hississä. Ehkä liikkuivat silloin kun minä olin jo nukkumassa.

Sain ensimmäiseksi tehtäväkseni huomautuslappusten jakamisen häiriöasuntoihin. Kolmen huomautusten jälkeen seuraisi varoitus ja siitä eteenpäin häätöön riitti neljäs huomautus.

Kuukausi puheenjohtajapestin alkamisesta oli ensimmäisen varoituksen antamisen vuoro. Ihmettä meikäläiselle aiheutti se että varoitus tuli alakerrassani olevaan kaksioon mistä en ikinä kuullut mitään meteliä. Koska varoitus piti aina antaa henkilökohtaisesti huoneiston haltijalle päätin ensin kokeilla varoituksen viemistä itse. Toisena keinona oli sitten virkavallan apu varoituksen perille viemisessä.

Vetäisin verkkahousut jalkaan ja työnnettyäni sandaalit villasukkien päälle laskeennuin portaita kolmanteen kerrokseen mukanani kirjallinen varoituspaperi.

Keinänen luki kyseisen asunnon ovessa, mutta varoitettava asukas oli luultavammin joko venäläinen tai virolainen ilotyttö. Asunnon vuokralainen kun ei välttämättä ollut sama ihminen kuin se joka oli merkitty talon asukasluetteloon. Siellä luki kyseisessä asunnossa joku venäläiseltä haiskahtava nimi.

Soitin ovikelloa ja kuten arvelinkin ei kukaan tullut avaamaan. Niinpä huusin postilaatikosta että tulkaa avaamaan että täällä on taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Tehostin sanomaani uhkauksella että jos ovi ei aukene tulen yleisavaimella sisään vaikkei minulla tietenkään ollut oikeutta uhkauksen toteuttamiseen sen paremmin kuin edes yleisavaintakaan.

Yllätyin hiukan kun ovi tempaistiin auki. Hyvä etteivät silmälasini tipahtaneet päästäni. Kampesin itseni ylös ja olin sanomassa pari painavaa sanaa kun huomasin tuntevani oven avanneen naisen. Hän oli esittäytynyt Nadjaksi ja kertonut opiskelevansa Helsingin yliopistolla biologiaa. No nyt tuo biologian opiskelu tuntui menneen ihan kongreettiseksi kokeiluksi miesasiakkaiden kanssa tuumin hiukan pettyneenä sillä tämä nuori reilu parikymppinen tyttö oli antanut itsestään fiksun ja älykkään ensivaikutelman.

Nadjalla oli tiukka ilme kasvoillaan hänen ilmoittaessa ettei minulla ole mitään oikeutta tulla sisään omilla yleisavaimilla. Sitten hänen ilmeensä muuttui hämmästyneeksi ja sitten hiukan nolostuneeksi tunnistaessaan minut.

”Hei köriläs,” Nadja sanoi viittoillen minua peremmälle huoneistoon jatkaen:”En tiennytkään että sinä olet se uusi hallituksen puheenjohtaja mistä muut tytöt puhuvat täällä hämillään.”

”Enkä minä tiennyt että se biologian opiskelija jonka olen lukuisia kertoja tavannut mattoparvekkeella tupakilla onkin…niin siis tuotaa…”

”Huora,” Nadja täydensi miltein sylkäisten sanan suustaan.

”Anteeksi ei ollut tarkoitus nimitellä sua mitenkään,” pahoittelin tarkoittaen sitä. Olin ainoastaan pahoillani sitä että tuo fiksu tyttö tekikin sitten työkseen mitä teki.

Istahdin tuolille jääden kuuntelemaan Nadjan lyhyttä kertomusta siitä että miten hän oli nykyiseen hommaan ajautunut. Opinnot hän oli puolitoista vuotta sitten todellakin aloittanut Helsingin yliopistolla, mutta ei biologiaa opiskelemaan vaan teologiaa koska sitä tiedekuntaa oli helpompi päästä virolaisena opiskelemaan.

Jutustelun yhteydessä olimme ottaneet pari Nadjan tarjoamaa oluttölkkiä. Lisäksi hän oli surutta kaivanut esiin lasipurkin mikä nyt toimi tuhkakuppinamme.

Nadja jatkoi kertomustaan siitä kuinka hänelle oli jo ensimmäisellä ravintolakerralla joku suomalainen mies tullut ehdottamaan maksullista seksiä. Silloin eikä kymmenen muuhunkaan seksin myymistarjoukseen hän ei ollut suostunut. Päinvastoin hän oli saanut joka kerta vähintäänkin pienen raivokohtauksen. Kuitenkin moni hänen ulkomaalaisista sekä osa suomalaisista opiskelukavereista myi enemmän tai vähemmän säännöllisesti itseään rahasta. Lopullisen niitin Nadja sai kun hänen vanhempansa erosivat Virossa ja Nadjan olisi pitänyt muuttaa takaisin kotiin äitinsä turvaksi ja tueksi. Nadjan isä oli siihen saakka rahoittanut hänen opiskelunsa, mutta nyt myös isä oli vaatinut Nadjaa palaamaan kotiinsa Viroon.

Jutustelumme jatkui ja käsissäni ollut varoituspaperi alkoi tuntua koko ajan vähemmän oleelliselta asialta. Jotenkin säälin tuota kaunista ja jotenkin viattoman oloista Nadjaa. Tämän mustat pitkät hiukset ulottuivat miltei ristiselkään saakka. Katsoin Nadjan vartaloa ihaillen nyt ensimmäistä kertaa. Nadjan yllä oleva kylpytakki paljasti pintaa tämmöiselle keski-ikäiselle leskimiehelle vähän liikaakin. Eniten huomioni kiinnittyi erittäin lihaksikkaisiin pohkeisiin ja reisiin siltä osin kuin paljaat reidet välillä vilahtivat kylpytakin alta.

Nadja huomasi katseeni todeten että hänellä on pitkä tausta telinevoimistelijana. Ihmeteltyäni sitä hän halusi näyttää että on edelleenkin hyvässä fyysisessä kunnossa vaikkei telineillä ole ollutkaan pariin vuoteen. Nadja nousi vastapäiseltä tuolilta ylös kasvot minuun päin ilmoittaen että silta onnistuisi vielä kevyesti. Tämän sanottuaan Nadja ojensi minulle oluttölkkinsä asettautuen sitten leveään haara-asentoon. Siitä hän rauhallisesti taivutti sitten selkänsä kaarelle niin että ensin sormet koskettivat lattiaa ja sitten pää. Tahtoen tai tahtomattaan tämä esitys tarjosi minulle esteettömän näyn reisien väliin sillä kylpytakin helmat olivat laskeutuneet vartalon sivulle. En ehtinyt nauttia näystä kuin sekunnin pari sillä notkeasti ja vaivattomasti Nadja nousi takaisin ylös. Samantein Nadja tajusi että olin nähnyt esteettä hänen posliiniksi ajeltuun pilluun. Hienoinen puna Nadjan poskilla kertoi siitä että tämä tuskin oli tahallaan sulojaan minulle näyttänyt. Olihan siitä parikymmentä vuotta aikaa kun viimeksi oli nähnyt nuoren naisen kiinteän vartalon. Eipä tuollaisesta ollut oikein vuosiin edes ihannoinut kun vierellä oli ollut kolmisenkymmentä vuotta nyt edesmennyt rakas Vilhelmiina vaimoni.

Siinä missä Vilhelmiinalla oli ollut sopivasti suomalaista pyöreyttä oli Nadjalla kapea vyötärö. Ja Vilhelmiinan raskaisiin rintoihin verrattuna Nadjalla ei juuri rintoja ollut nimeksikkään. Kuitenkin tunsin pientä painetta verkkareitteni etumuksessa mikä sai minut yrittämään keskittyä johonkin muuhun kuin seksistisiin asioihin. Se tosin oli vaikeaa kun Nadja ei vaivaantunut korjaamaan auki jääneen kylpytakkinsa helmoja kiinni. Pienellä hipaisulla tuo kylpytakki olisi tipahtanut lattialle ehdin ajatella kunnes Nadjan toteamus keskeytti mielikuvitukseni juoksun.

”Sinä Köriläs olet komea mies. Tuo sinun harmaantunut hiuspehkalo saa sinut silla lailla seksikkääksi,” Nadja pudotteli, enkä tiennyt oliko hän tosissaan vain pelkästään leikitteli kustannuksellani.

Asian oikea laita paljastui kun Nadja otti kädestäni oluttölkin ja istuutui syliini. Sitten hitaasti ja varmasti Nadja aloitti suukottelun ja suutelemisen. Pian hänen otteensa kävivät vaativimmiksi kielen työntyessä yhä kiivaammin suuhuni ja välillä poskien kautta herkälle kaulalleni. Minä istuin paikoillani tekemättä mitään kunnes vähitellen aloin päästä homman ytimeen kiinni. Varovasti nappasin kourillani kiinni noihin pieniin rintoihin ja niissä nöpöttäviin nänneihin. Nadja huohotti ja hinkkasi kroppaansa minua vasten yhä kiihkeämmillä liikkeillä. Nyt Nadja nousi eteeni tarjoten rintojaan ja etenkin nännejään nuoltaviksi ja näykyttäviksi. Samalla kylpytakki tipahti lattialle paljastaen Nadjan vartalon ihanuudet minulle kokonaan. Imin ja näykin nännejä käsien hakeentuessa hieman arkaillen Nadjan pakaroille. Ne pakarat olivat niin pienet ja kiinteät että tällaisen suomalaisen raavaan miehen kourat miltei imaisivat ne kämmeneensä.

Minun oli nyt vaikea jatkaa nännien näykintää sillä Nadja polvistui sen verran että sai puristelluksi kyrpääni verkkahousujeni haaroista. Kyrpäni oli huomaamatta noussut täyteen seisokkiin ja se sai Nadjan katsomaan minua vaativasti silmiin.

Ei ollut epäilystäkään siitä etteikö Nadja halunnut yhtä paljon kuin minäkin sitä että verkkahousuni lähtisivät jalastani. Nadja repi verkkarini ja niiden alla olleet flanelliset pikkuhousuni pois jättäen jalkaani villasukat ja yläkropan suojaksi verkkopaitani.

Nadja kumartui eteeni napaten sitten kaksin käsin kyrvästäni kiinni. Esinahkaa ei tarvinnut alas rullata sillä sinertävänpunainen terska oli löytänyt ulos ilman ulkopuolista apua.

Nadja aloitti suihinoton palleistani nousten hitaasti kohti touhutippoja henkäilevää terskaani. Vaan eipä meikäläinen niin helposti lauennut kuin ehkä Nadja pelkäsi tai toivoi sillä kyrpäni oli näissä seksitouhuissa ollut sen verran passiivinen kuukausia ettei se nyt heti ruvennut spermaa syöksemään.

Kymmenisen minuuttia kestäneen suihinoton jälkeen Nadja kiiruhti makuuhuoneeseen palaten pikaisesti takaisin mukanaan kortsupaketti sekä liukastusvoidetta.

Näppärästi kortsu rullaantui kyrpäni päälle ja liukastettuaan kumen Nadja laskeentui ratsastamaan syliini.

Kyllähän nuoren naisen pillu kivalta tuntui tällaiselle vanhalle leskimiehelle. Vaivatta se kyrpä voideltuna upposi tuohon posliiniksi ajeltuun pilluun vaikka ulospäin näyttikin niin pieneltä ja sirolta verrattuna minun paksuun suonikkaaseeen kyrpääni.

Nadja sai sitten orgasmin tai näytteli sen hyvin minun vasta päästessä vauhtiin. Tosin minulla tuo pumppu on sen verran reistaillut että oli pakko vähän hillitä vauhtia. Nadjan jatkaessa nyt ratsastamista sain kuningasajatuksen minkä myös tälle totesin:” Mä voisin Nadja näyttää sulle mistä tuollaiset kirjalliset varoituslaput ovat peräisin.”

Nadja näytti hieman hämmentyneeltä kommentistani ja etenkin siitä että komensin hänet nelinkontin olohuoneen pienen villamaton päälle.

Levitin nyt Nadjan reidet kohtalaisen erilleen niin että perse oli sopivasti tarjolla. Repäisin inhoamani kortsun pois ahdistamasta suonikasta kyrpääni ja kietaisin A4 kokoisen varoituspaperin kyrpäni ympärille. Viimeistelin työn kastelemalla paperin liukasteöljyllä niin että sain terskan pään myös paperin suojaamaksi. Loput pienestä liukastevoidepurkin sisällöstä menivätkin sinne mistä kaikki hemmetin turhanpäiväiset varoituspaperit olivat kotoisin eli perseeseen !

Nyt Nadja vasta tajusi mitä olin tekemässä. Hän yritti epätoivoisesti kontata karkuun, mutta minä pidin hänet aloillaan toisella kädellä tämän lantiosta kiinni pitäen. Sitten ohjasin paperin ympäröimän kyrpäni Nadjan persreijälle. Erehdyin pahasti kun luulin että Nadjan perse olisi yhtä helposti kyrpäni vastaanottava kuin tämän pieni pillukin. No eihän se sinne niin vain mennytkään vaikka olin pari vuotta sitten näh nyt kaapelitelevision kanavalta kuinka musta mies työnsi jättikyrpäänsä vaivatta pienen viattoman naisen perseeseen.

Minua alkoi jo hermostuttaa saamattomuuteni joten nappasin molemmilla käsillä Nadjaa hartioista terskan pään ollessa jotensakin tämän persereijän kohdalla. Sitten vain kylmästi ja raasti työnsin koko kyrvän pohjaan saakka. Nadja kiljui tuskasta ja minä onnesta. Vetäisin kyrvän miltein ulos saakkka kunnes työnsin sen uudelleen pohjaan saakka. Paperi repeentyi heti ja osa siitä meinasi tulla kokonaan ulos Nadjan perseestä. Vetäisin hetkeksi kyrpäni ulos ja tungin loput paperit oikeaaaseen osoitteeseen ja sitten taoin ne pohjaan saakka kyrvälläni.

Nyt on pakko myöntää että tämä perseeseenpano alkoi sattua aika lailla sillä paperin mukana meni luisto sillä liukastevoidetta oli vain paperin päällä ja perseeseen laitetut loput liukasteöljyt olivat varmaankin imeentyneet paperiin.

Minun oli pakko vetäistä kyrpä ulos hieman harmistuneena sillä pelkäsin että se olisi voinut jäädä sinne nalkkiin.

Halusin rauhoittaa tilannetta hiukan joten käänsin Nadjan selälleen. Pyysin äskeistä tältä anteeksi, ja helpotuksekseni näin ettei Nadja vaikuttanut kovinkaan vihaiselta tai surulliselta. Päinvastoin sillä tämä nosti jalkansa spakaattiin tarjoten pillunsa minulle nuoltavaksi. Haistoin ja maistoin tuota hieman suolaisenmakuista pillua. Kutitin pari päivää vanhalla parransängelläni tämän klitorista ja pienriikkisiä häpyhuulia. Lopulta painoin kyrpäni sisälle kosteaan ja onneksi liukkaaseen pilluun. Jälleen oli vain pakko lopettaa kun pumppu ilmoitti että vanhalla leskimiehellä on liian kiivas tahti päällä. Ähkäisten nousin ylös ja nadja konttasi eteeni valmiina ottamaan jälleen kyrpäni suuhunsa. Estin kuitenkin Nadjan aikeet kehottaen tätä vain puristelemaan minua palleista.

Aloin runkkaamaan vuosien tuomalla kokemuksella ja kun Nadjan sormi eksyi harhailemaan perseessäni samaan aikaan kun hänen huulet välillä pääsivät kourani edestä nuolemaan terskani päätä tunsin kuinka spermalasti lähti liikkeelle. Olisihan se ollut aikamoinen kliimaksi kun olisi saanut päästää lastin Nadjan suuhun, mutta siihen tämä ei suostunut. Hoiti kuitenkin tyylikkäästi kyrpäni loppulypsämisen.

Nadjan kavutessa ylös näin kuinka valtava spermalastini oli lennähtänyt tämän rinnoille, vatsalle ja etureisille.

Poltimme vielä yhdet tupakit kunnes minun oli aika lähteä. Pitihän Nadjan päästä takaisin leipätyöhönsä.

Erosin puheenjohtajan toimesta terveyteeni vedoten ja tilalleni valittiin tomera rouvashenkilö. Nadja jatkoi asumistaan sillä sain vakuutettua hallituksen jäsenet siitä että häiriötä oli todellisuudessa aiheuttanut Nadjan kaveri sillä aikaa kun Nadja oli ollut rahoittamassa opiskeluaan siivouskeikoillaan.

Nadjan tapasin muutamia kertoja mattoparvekkeella. Vaihdoimme aina ystävälliset pusut ja pari kertaa Nadjan käsi harhaantui pikaisesti verkkahousujeni sepalukseen ilman että homma eteni siitä pitemmälle sillä erää.

Puoli vuotta sitten Nadja muutti lopulta takaisin Viroon sairastelevan äitinsä luo. Viimeisenä iltana hän esitti virolaistytön joka tuli hänen tilalleen vuokralaiseksi. Silloin tapasin eka kerran myös asunnon varsinaisen haltijan. Kuusikymppisen herra Keinäsen. Siinä tuli sitten kahteen mieheen tutustuttua näihin virolaisneiteihin ja pari kertaa sen jälkeen olemme Keinäsen kanssa kahdestaan viihdyttäneet tätä uutta kolmikymppistä virolaisneitokaista.

Sairaanhoitajattaret yövuorossa

Sairaanhoitajattaret yövuorossa

Kun iltavuorolaiset poistuivat osastolta, koko osasto hiljeni. Enää ei kiireiset kengät juosseet ympäri käytäviä, vaan potilaatkin nukkuivat ja tunnelma oli rauhallinen. ”Ihan kuin joulu!” Pirjo naurahti. ”Niinpä, katsotaan vielä se kolmosen jalkasärkyinen potilas ja mennään sitten järkkäämään ne arkistot”, Mirjami sanoi ja laittoi violetilla hiuslenkillä tuuhean kiharapilvensä kiinni. Tummanruskeat hiukset, joissa hieman vaaleamman ruskeita raitoja olivat monen miehen mieleen. Mutta Mirjami ei miesten mukaan mennyt, hän piti vain naisista. Pirjo meni edellä osastolle ja Mirjami laittoi tavarat paikoilleen ja sulki kaapin. Nopea kierros läpi kaikkien potilaiden ja sitten kahvihuoneeseen. Kahvihuoneenkin tunnelma oli rauhallinen ja kahvi oli kerrankin tuoretta. Henkilökunnan avuksi kahvihuoneeseen oli tuotu tietokone, ja nyt Mirjami ja Pirjo menivät koneen ääreen. Osastolla olisi toki ollut muutakin tekemistä mutta he eivät nyt jaksaneet vaivautua.

Jälleen kerran he suuntasivat surffailunsa eräälle lesboseksiin erikoistuneeseen sivustoon. Uusia kuvia oli tullut ja Pirjo yllättyi nähdessään uhkean Mirjamin kuvia kyseisellä sivustolla. Kasvoja ei hyvin tunnistanut, mutta Mirjami kertoi että hän se oli. Sekä kujeileva nauru jonka Mirjami päästi kertoi, että hän puhui totta ja oli jopa ylpeä noista kuvista. Mirjami ehdotti että Pirjonkin kannattaisi laittaa kuviaan sinne, sivut olivat ulkomaalaiset ja aika tuntemattomat, tosin lähes kaikki lesboseksistä kunnolla kiinnostuneet tiesivät niistä. Pirjo hieman epäröi mutta ei näyttänyt kieltäytyvän. Yhtäkkiä Mirjami ehdotti että hän voisi ottaa kuvia. ”Missä? Millä? Miksi haluat ottaa kuvia?” Pirjo alkoi tivaamaan. ”Nyt, kameralla ja koska olet erittäin upea ja seksikäs”, Mirjami vastasi suoraan ja suorastaan nuoli katseellaan Pirjon pitkien punaisten hiuksien kehystämiä kasvoja ja upeaa, treenattua vartaloa. Pirjo hymyili innostuneen näköisenä ja päätti suostua. Mirjami alkoi oitis töihin.

Mirjami vei Pirjon toimenpidehuoneeseen. Hän kertoi että sairaalassa otetut kuvat on hyvin suosittuja, ja naurahti. ”Erityisesti kun niissä on tuollainen pornopupu”, Mirjami sanoi ja iski Pirjolle silmää. Pirjon nimilappu irrotettiin ja sairaalan työasun helmaa laitettiin ylemmäs hakaneulojen ja langan avulla. Mirjami haki kaapistaan valkoiset stringit missä oli edessä punainen risti. ”Vain kaikenvaralta otin nämäkin mukaan”, Mirjami naureskeli. Mirjami neuvoi Pirjon makaamaan vatsalleen paareille ja näyttävän siltä että hän unelmoisi jostakin. Sitten hän alkoi ottamaan kuvia.

Hän käski Pirjon vaihdella asentoa ja ilmeitä. Pirjo teki työtä käskettyä. Pian oli aika vähäsen poistaa vaatteita. Pirjo avasi hameensa nappeja napaan saakka ja levitti hameen miehustaa niin että terhakat rinnat näkyivät somissa valkoisissa liiveissään. Mirjami oli selvästi tyytyväinen Pirjon mallintaitoihin ja napsi iloisena kuvia työtoveristaan. Vaatteet vähenivät ja kohta Pirjo makasi paareilla lähes alasti ja rohkeni jopa levittää jalkojaankin. Musta karvakolmio erottui valkoisten stringien läpi ja Mirjami tunsi kiihottuvansa kuvatessaan Pirjoa. Ikäväkseen Mirjami huomasi että kameran muistikortti oli täynnä ja kuvaussessio piti lopettaa.

Mirjami sanoi että Pirjo voisi pukeutua, mutta Mirjamin yllätykseksi Pirjo nousi seisomaan ja tuli Mirjamin luokse. Hän katsoi tiiviisti toista silmiin ja alkoi suutelemaan ensimmäistä kertaa elämässään naista. Suudelma oli lyhyt mutta sitäkin sähköisempi. Mirjami suorastaan hyökkäsi Pirjon kimppuun ja suudelmat yhä syvenivät ja jatkuivat. Pirjo alkoi kuorimaan Mirjamin vaatteita ja kohta kahvihuoneessa oli kaksi ilkosen alastonta hoitajatarta. He menivät sohvalle ja jatkoivat suutelua. Mirjami siirsi kättään Pirjon lihaksikasta reittä pitkin yhä ylemmäs ja upotti yhden sormensa varoittamatta Pirjon kiimaiseen pilluun. sormi upposi sisälle helposti ja Mirjami liikutteli sormeaan tottuneesti mutta hitaasti. Peukalo siirtyi hyväilemään klitorista ja Pirjo voihki. Hän ei näköjään ollut tottunut naisen taitavaan kosketukseen ja nautti siitä täysin siemauksin. Syvän kielisuudelman ollessa juuri syvimmillään Pirjo laukesi ja suorastaan ahmi Mirjamin suuta ja Pirjo kietoi kätensä Mirjamin ympärille. Pirjo irrotti otteensa ja nojasi selkänojaan voimakkaasti silmät suljettuina.

Mirjami katseli hetken naista nauttien näkemästään. Sitten hänen himokas katseensa siirtyi Pirjon pillulle josta valui mahlaa nahkaiselle sohvalle. Mirjami laskeutui polvilleen ja levitti lisää Pirjon jalkoja. Mirjami sulki silmänsä ja upotti kielensä turvonneiden häpyhuulien väliin. Hän liikutti kieltään hitaasti ylhäältä alas välillä pysähtyen klitorikselle. Hän alkoi kohta nuolemaan huolella ja yhä voimakkaammin ja Pirjo alkoi uikuttaa nautinnosta. Mirjami rakasti tuottaa toiselle nautintoa ja antoi Pirjolle vielä kolme orgasmia keskeyttämättä nuolemista. Sitten Mirjami nousi ylös ja pukeutui ja jätti Pirjon palautumaan sohvalle. Potilastarkastukset jatkuivat Mirjamin osalta normaalisti, mutta Pirjo tunsi että hänelle oli avautunut uusi ovi täysin uuteen maailmaan. Maailma jota hän tiesi jo nyt rakastavansa.

Äidin ja siskon kanssa saunassa

Äidin ja siskon kanssa saunassa

Olin Siskon ja äidin kanssa saunassa, kuten meillä oli tapana tehdä joka lauantai-ilta. Siskoni Kati oli 16 ja minä olin 18. Äitini oli 44-vuotias eronnut nainen. Monista tuntuisi varmaan kummalliselta olla saunassa oman äitinsä ja siskonsa kanssa, mutta meidän perheessämme oli hyvin läheiset ja vilpittömät välit, vaikka silloin tällöin otimmekin sanallisesti yhteen Katin kanssa. Ne riidat kyllä sovimme aina jälkeenpäin, eikä niitä tarvinnut kauan muistella. Oli siis aivan luonnollista meille, että saunoimme yhdessä ja juttelimme samalla kaikesta mahdollisesta.

Toisinaan kyllä sain huomata, että olin ainut mies tässä porukassa. Kun äiti ja sisko alkoivat puhella naisten juttuja, ei minulla ollut siihen paljon sanomista, kuten nytkin.

– Et kai sinä kyllästy meidän puheisiimme, havahdutti äiti minut yllättäen omista ajatuksistani. – Meidän naisten jutut eivät taida paljon sinua kiinnostaa, enkä kyllä yhtään ihmettele. Mitäs sinä mietiskelit äsken? Voitaisiin vaikka jutella siitä, jos haluat.

– Äh, ei mulla mitään kummempaa mielessä ollut, vastasin ja heitin hieman lisää löylyä.

– Taisit ajatella naisia, sanoi siskoni pieni virnistys naamallaan. Katsoin siskoani ja olin sanomaisillani jotain, kun äitini ehti ensin.

– Eihän siinä mitään pahaa ole. Sehän on ihan luonnollista tuossa iässä. Kyllähän sinäkin, Kati, varmaankin ajattelet miehiä monesti tuossa iässä, kun hormoonit hyrrää ja elämä on edessä.

Katsoin siskoani, joka nojasi seinää vasten ja hymyili hiukan.

– Muistakaa sitten käyttää ehkäisyä, jos harrastatte seksiä, sanoi äiti yllättäen. Vilkaisimme Katin kanssa toisiamme ja naurahdimme hiukan äidin huolehtivaiselle äänensävylle.

– Taitaa Mikolla olla enemmän kiinni siitä, että saisi naisen, niin voisi sen jälkeen harrastaa turvaseksiä, sanoi Kati virnistys naamallaan. Menin hieman punaiseksi ja vastasin Katille.

– Eipä siinä pussailussakaan kondomia tarvi käyttää.

Nyt vuorostaan Katin naama venähti.

Olimme juuri alkamassa kinastelemaan Katin kanssa, kun äiti puuttui peliin.

– No no, kyllä te kumpikin vielä ehditte kokemaan ihan tarpeeksi seksiä, sen takia ei tarvitse kinastella.

Olin samaa mieltä äidin kanssa, mutta yllättäen Kati vielä jatkoi: – Itsepähän, et pääse edes pussailemaan. Eikä siinä käteenvedossakaan tarvitse kondomia.

Tunsin vihan puuskan nousevan päälleni ja katsoin Katia julmasti. Tuo oli todella törkeästi sanottu ja Kati tiesi, ettei se ollut tottakaan. En minäkään pelkästään käteenvetoa joutunut harrastamaan.

– Kati, tuo oli todella rumasti sanottu. Masturboiminen on täysin luonnollinen asia, eikä sinun tarvitse alkaa haukkumaan veljeäsi. Kyllähän sinäkin sitä harrastat, samoin kuin minäkin, joten mietipä ens kerralla, mitä päästät suustasi.

Katsoin Katia, joka oli hieman nolona ja anteeksipyytävän näköisenä ja katsoin myös äitiä sivusilmällä. Oli hieman outoa kuulla hänen puhuvan itsetyydytyksestä, vaikka tiesin, ettei hänellä miestä ollut ollutkaan pitkään aikaan.

– Anteeksi, sanoi Kati. – En minä oikeasti tarkoittanut sitä, ja sehän on vain hyvä, että treenaat pikku kaveriasi, että se on sitten valmiina, kun tositoimet koittaa, hän sanoi hymy huulillaan.

En oikein tiennyt mitä vastata, joten heitin vettä kiukaalle ja suoristin selkäni seinää vasten. Tuntui omituiselta, kun jutut olivat kääntyneet yhtäkkiä kaluun ja runkkaamiseen, kun äsken saunassa oli puhuttu täysin naisten juttuja. Tuntui siltä kuin kalunikin olisi ihan säikähtänyt, kun yhtäkkiä joku mainitsi sen. Katsoin äitiäni, joka käänsi päänsä samalla pois. Hän oli ilmeisesti ajatellut samoin kuin minä ja samalla vaistomaisesti siirtänyt katseensa puheenaiheeseen. Hän näytti hieman nololta ja vilkaisi minua vielä nopeasti sivusilmällä ja suoristi sen jäkeen selkänsä seinää vasten.

Hiljaisuus tuntui jatkuvan ja heittelin hiljalleen löylyä. Äiti näytti vaipuneen ajatuksiinsa ja Kati katsoi aina väliin minuun päin ja mittaili minua katseellaan päästä varpaisiin. Tuntui siltä, että hänen katseensa viipyi kerta kerran jälkeen kauemmin haarojenvälissäni, tai niin minä ainakin kuvittelin. Outo hiljaisuus ja tunne siitä, että kaluni oli huomion keskipisteessä, sai minut jännittymään ja tunsin, kuinka veri alkoi pakkaantua alapäähäni. Koitin hieman peitellä sitä, mutta kun kalu jatkoi vain nousemistaan, alkoi se olla hieman vaikeaa. En oikein voinut lähteä suihkuunkaan, sillä olin laitimmaisena nurkassa ja olisin joutunut kulkemaan äidin ja Katin ohitse.

Kati oli vieressäni ja kun hän huomasi seisokkini, hän käänsi päänsä nopeasti pois. Äitini ilmeisesti huomasi tämän äkkinäisen liikkeen ja katsoi hänkin minuun ja näki kullini jököttävän suoraan kattoa kohti. Tunsin voimakkaan punan nousevan kasvoilleni. Hän katsoi sitä hetken ja sanoi sitten: – Ei sinun tarvitse olla ollenkaan nolona. Se on ihan normaalia, että noin käy ikäisillesi miehille joskus, kun hormoonit hyrrää. Ja varsin komeahan se on, hän lisäsi hymyillen. Nyt Katikin kääntyi katsomaan sitä kunnolla ja näin, että hän tuijotti sitä uteliaana ja suurella mielenkiinnolla.

Oloni alkoi olla hieman vapautuneempi ja laitoin haarani hieman levälleen, että kaluni pääsi täyteen vapauteen.

– On päässyt hieman painetta kertymään, sanoin muka vitsinä, vaikka tottahan se olikin.

– Näköjään, sanoi Kati hieman vino ilme kasvoillaan.

Minua alkoi taas tympiä Katin näsäviisas käytös ja sanoin hänelle närkästyneenä: – Katso nyt oikein läheltä, kun kerrankin näet kullin. Et ole varmaan ennen nähnytkään sellaista!

– Hah, eipä tuossa ole paljon näkemistä, siskoni sanoi.

– Sinussako on, vastasin.

– Enemmän kuin sinussa, Kati kivahti.

– No mitä esimerkiksi? Näytä minulle, härnäsin siskoani.

Yhtäkkiä Kati kääntyi puoleeni ja levitti haaransa täysin levälleen ja raotti häpyhuuliaan sormillaan. Katsoin äitiäni, joka näytti hämmästyneeltä eikä selvästikään oikein tiennyt, mitä oikein sanoa. – Rauhoittukaahan nyt, hän kuitenkin sanoi.

– Ei teidän tarvitse riidellä koko ajan, ja jos teitä niin kiinnostaa toistenne paikat, niin tutkikaa niitä sulassa sovussa älkääkä kilpailko, kummalla on paremmat vehkeet. Ne on joka tapauksessa miehillä ja naisilla täysin erilaiset ja ne myös muuttuvat koko ajan iän myötä, äitini jatkoi. – Kuten, Mikko, huomaat, niin Katilla ja minulla on hieman erilaiset, kun ikäeroakin jo on, ja ne ovat muutenkin kaikilla ihmisillä täysin ainutlaatuisensa.

Katsoin äitini karvojen peittämää haarojenväliä, ja hän raotti sormillaan häpyhuuliaan, kun minä tuijotin sitä tutkaillen.

– Samoin meidän rintamme ovat erilaiset, ja niihin vaikuttaa myös paljon ikä. Kuten näet, niin Katilla on tuollaiset sievät ja kiinteät ja minulla on tällaiset hieman isommat ja roikkuvammat.

Silmäilin vuorotellen heidän molempien rintoja ja tunsin, kuinka seisokkini kasvoi täyteen mittaansa. Olinhan minä nähnyt nämä rinnat lukuisia kertoja, mutta kun niistä näin varta vasten puhuttiin, niin ne alkoivat näyttää kiihottavalta.

– Voit kokeillakin, jos haluat, äitini sanoi ja nojautui hieman lähemmäksi.

Kokeilin ensin äitini rintoja ja puristelin niitä sieltä täältä. Nostelin hieman altakin ja tunsin, että ne olivat todellakin aika raskaat. Seuraavaksi siirsin sormeni Katin rinnoille ja näin, kuinka hän hieman värähti, kun aloin tunnustella niitä. Otin Katin nännin sormieni väliin ja tunnustelin sitä. Se oli nuoren naisen kovana pystyssä sojottava nänni ja näytti suorastaan syötävältä.

– Nyt sinä voisit vuorostaan antaa Katin tunnustella sinun paikkojasi, äitini sanoi minulle lopetettuani tutkailuni ja hymyili hieman Katille. Kati katsoi minua hieman hämillään, mutta siirsi sitten kätensä kullilleni. Hän aloitti terskasta, puristeli sitä varovasti etusormella ja peukalolla ja siirtyi sitten kullini vartta alaspäin kiveksilleni. Hän otti kivekseni käsiinsä ja tunnusteli hieman pallojani. Tunsin värinän kulkeutuvan ruumiini läpi ja näin, kuinka terskani päästä valui kiimatippoja. Seuraavaksi Kati otti hieman tukevamman otteen kalustani ja katsoi mielenkiinnolla, kuinka terskani pullotti punaisena ja suurena. Hän liikutti kättään ikään kuin kokeeksi pari kertaa ylös ja alas ja minulta pääsi huokaus suustani. Kati otti kätensä pois hiukan säikähtäen ja vetäytyi hieman sivummalle.

En voinut enää vastustaa itseäni, vaan otin kädelläni kullistani kiinni ja vetäisin muutaman rivakan vedon ja tunsin, kuinka lastini lähti liikkeelle. Mälliä lensi paineella ylöspäin ja laskeutui löntteinä vatsalleni. Munani sykähteli vielä pitkän aikaa ja mälliä valui kullini vartta pitkin ja käteni oli myös sen peitossa.

Istuin rauhassa paikallani ja annoin hengityksen tasaantua ja vilkaisin samalla äitiäni, joka hymyili minulle. Katsoin Katia, joka katsoi minua hieman hämillään. Nousin ylös ja puristin sekä Katia että äitiä hieman rinnasta ja laskeuduin suihkuun. Vilkaisin vielä taakseni ja näin kummankin kasvoilla pienen punan ja hymyn sekoituksen.

Milla tykkää pissata

Milla tykkää pissata

Potkut tuli. Olihan siitä jo huhua ollut kun tiedossa oli että yrityksessä tullaan leikkaamaan seuraavan vuoden määrärahoja ilmeisesti sen verran, että henkilöstöä joudutaan vaihtamaan jonkin verran. En nyt rupea paneutumaan tylsän toimistotyöni yksityiskohtiin, mutta hulppeasta palkasta huolimatta olin jo oikeastaan kyllästynyt toimistorottana olemiseen ja papereiden pyörittelyyn. Rahaa minulle oli kumminkin kertynyt reilun kymmenen työssä vietetyn vuoden jälkeen melkoisesti, ja elelinkin leppoisaa poikamieselämää Kampin tilavassa kaksiossani.

Vietin yleensä vapaa-aikani vietellen ihmisiä joko netistä, baareista tai kaduilta. En ollut turhan nirso sukupuolen suhteen, mutta rumiluksista en pitänyt. Seksin suhteen olin oikeastaan estoton, ja olin jo pitkän aikaa mieltänyt itseni aika perverssiksi seksiaddiktiksi. Tänään ajattelin suunnistaa Kallioon, sillä keskustan kalliista yökerhosta löysi yleensä vain pinnallisia ja tyhmiä ihmisiä, ja pinnallisuus jatkui yleensä myös konservatiivisuutena petipuuhissa. Kallion räkälöissä majaili yleensä joko totaalisia deekuja tai sitten jonkin alakulttuurin edustajia, jotka sytyttivät erilailla kuin keskustan pintaliitäjät. Lisäksi oli kesäinen tiistai-ilta, joten Kalliosta löytyisi todennäköisesti enemmän seuraa joka tapauksessa.

Otin siis kohteeksi Vaasankadun ja löysinkin itseni muutaman hetken päästä eräästä pienehköstä kuppilasta. Hetken olutta siemailtuani sisään tallustikin varsinainen ilmestys. Noin parikymppisellä, laihalla tytöllä oli päällä minihame, toisessa jalassa vihreä ja toisessa oranssi polvisukka, tennarit, jonkin bändin t-paita ja bändimerkkejä täynnä oleva piikikäs takki. Hiukset olivat kirkuvan punaiset ja osin takussa, osin rastoilla. Pituutta tällä pienellä ihanuudella oli noin 160cm, lävistykset huulessa, poskessa ja nenässä sekä silmiinpistävän siniset silmät. Rinnat eivät olleet kovin suuret, mutta t-paidan alla ei tainnut rintaliivejä olla sillä ohut paita paljasti muodot selvästi.

Hieman sekavan oloinen punkkari käveli tiskille kaivellen risaisesta laukustaan ilmeisesti rahapussia. Hetken inttämisen jälkeen baarimikko osoitteli ovelle päin vihaisena ja yritti komentaa tyttöä ulos, joten huomasin tilaisuuteni tulleen.

Kävelin tiskille tytön viereen ja tilasin itselleni uuden oluen.

-Mitä sä haluut, voin tarjota, sanoin ja kaivoin setelin esille.

-Ai kiitti, tosi kilttii, tyttö vastasi ja katsoi minua silmiin.

Ehdotin nuorelle naiselle pöytään siirtymistä ja hetken minua silmillä mittailtuaan hän totesi ajatuksen ilmeisesti hyväksi, ja kohta istuimmekin melkein tyhjän baarin perällä loossissa. Tyttö esittäytyi Millaksi, 19-vuotiaaksi punkkariksi joka asui ensimmäistä kesää omassa yksiössään Kalliossa. Olimme jutelleet ehkä puolisen tuntia ja kumonneet pari tuoppia, kunnes Milla päätti viedä keskustelun haluamaansa suuntaan:

-Ootsä joku juppi vai? Ei oo meinaan mikään halpa toi sun kellos, ja toi taitaa olla jotain vitun yksisarvisen nahkaa toi takki, Milla jutusteli hienovaraiseen sävyynsä.

-No joo, kyllä kai niin vois sanoo. Mutta mitä pahaa rahan tienaamisessa on, sillähän saa ostettua melkein mitä vaan?

-Ehkä, mutta mä en ainakaan ole myytävänä. Jos seksiä tarkotit niin sitä saa kyllä näin naisena aika helposti, laatu vaan on mitä on, Milla sanoi ja siemaili juomaansa pitäen katseensa koko ajan minussa.

-Ahaa, no sitten sä et olekaan ehkä tavannut oikeanlaisia miehiä.

-Oon mä siis isoa kyrpää saanu monestikin, mut eihän se kyrpä kaikkea merkitse. Millan suorasukaisuus sekä hämmästytti että kiihotti samaan aikaan.

-Ai tää klisee että ei se koko vaan että miten sitä käyttää?

-No juu sekin, mut tuntuu että mä en löydä enää semmosii juttui mitkä saa mut syttymään, kaikenlaista on nimittäin kokeiltu, Milla sanoi kokemusta äänessään.

En ollut ihan varma härnääkö hän vai onko ihan tosissaan, mutta päätin jatkaa.

-Sähän ootkin sit erikoinen tapaus, millaset jutut sut saa sit syttymään?

-Tuntuu et nykyään vain kaikki ihan hullut ja pervot jutut, ei tommonen juppi ymmärtäis kuitenkaan, Milla uhmasi.

-Yllätä mut, yritäthän sä shokeerata tolla ulkonäölläs mutta mihin susta oikeasti on?

Milla tuhahti, hörppäsi loput juomastaan ja vei tuopin pöydän alle.

-Pidäs juppi vahtia, punkkari huikkasi.

Käännyin katsomaan baariin päin ja huomasin että ainoat asiakkaat sekä baarimikko olivat keskittyneitä illan futisotteluun. Sijaintimme oli muutenkin aika piilossa, eikä loossiin asti näkynyt kuin viereisestä loossista. Ottelun äänten yli kuulin kuitenkin vaimeaa suhinaa pöydän toiselta puolelta ja käännyin takaisin Millan puoleen. Tyttö istui omalla puolellaan aivan sohvan reunalla ja hymyili minulle vinosti. Kohta hän nosti kellertävää nestettä puolillaan olevan tuopin takaisin pöydälle, kastoi siinä sormensa ja laittoi ne suuhunsa silmäillen minua reaktion toivossa.

-Pissaleikkejä vai, kiihottaako sua kusi tuopissa? Kysyin tyynenä. Sisälläni kuitenkin kuohui, olin osunut jackpottiin.

-Kiihottaa, tyttö sanoi välittömästi, sormiaan nuoleskellen.

-Sana vain niin juon ton, pervo olento toiselta puolen pöytää jatkoi.

-Anna mennä, sanoin ja tuijotin Millaa. Viimeinen niitti voiton arkkuun jos tyttö tekee tämän. Milla vilkaisi minuun, otti tuopin pöydältä ja joi sen hitaasti tyhjäksi. Toinen käsi oli kulkeutunut pöydän alle ja näytti tekevän liikettä. Kaluni oli jo juhlakunnossa.

-Mmmh hyvää, tyttö myhäili lipoessaan huuliaan. -Tykkäsitkö?

-Et uskokaan kuin kovaa mulla seisoo nyt, kuiskasin nojautuen lähemmäs Millaa. -Haluisitko mennä tohon vessaan?

Sanaakaan sanomatta Milla nousi ja otti kädestäni kiinni. Heti miesten vessan ovesta päästyämme suutelimme kiihkeästi ja maistoin pienen punkkaritytön pissan suussani. Olin ollut itse samanlaisessa tilanteessa jo jonkin aikaa, enää vain harvat jutut tyydyttivät tarpeeni ja tällaiset asiat olivat yksi fetisseistäni. Laitoimme oven lukkoon ja riisuin tyttöä parhaani mukaan. Takin alta paljastuivat tatuoidut käsivarret, riepumaisen paidan alta ihanan pienet, lävistetyt rinnat sekä lisää tatuointeja. Milla napitti itse oman minihameensa auki ja alta paljastui siisti posliinipillu muttei lainkaan alushousuja. Jos tytön hiukset olisivat normaalit eikä tatuointeja tai lävistyksiä olisi ollut, hän olisi näyttänyt ikäistään nuoremmalta teiniltä. Nyt hän näytti kuitenkin perverssillä tavalla valmiilta, sirolta peikkotytöltä. Vain tennareihin ja polvisukkiin pukeutunut olento polvistui eteeni ja otti farkuista esiin kaivamani kyrvän käteensä.

-Pissattaaks sua?

-Vähän, mut en tiedä voinko pissata kun seisoo niin kovasti.

-Mmh no pissaat sit kun tuntuu siltä, Milla totesi ja keskittyi kaluni runkkaamiseen.

Punkkari osasi puristaa kalun vartta juuri sopivasti, ja kun Milla upotti kaluni pään hitaasti suuhunsa minulta pääsi huokaus. Ja millainen suihinotto se olikaan! Olin joskus aiemminkin saanut kokea deep throat-nautintoa, mutta tämä tyttö hoiti hommansa kuin paraskin pornotähti. Milla työnsi lävistettyä kieltään ulos ja hieroi kielen metallipallolla kaluni vartta samaan aikaan kun terska oli nielussa asti. Milla otti käsistäni kiinni ja asetti ne takaraivolleen, sitten hän paineli päätään kulliani kohti ja tiesin mitä hän halusi. Takkuisesta tukasta painaen rupesin nussimaan hentoa punkkarityttöä suuhun oikein voimalla. Millan toinen käsi hakeutui pillulleen, ja kiihotuin entisestään kun näin Millan toisen käden menevän pepun puolelle. Painoin kullini pään niin syvälle tytön suuhun, että tunsin kielen pallejani vasten. Tyttö ynisi mutta pidin päätä tiukasti paikallaan muutaman sekunnin ajan kunnes Milla työnsi itsensä väkisin irti. Päästin tietenkin irti hiuksista ja kaluni lupsahti ulos henkeä haukkovan Millan suusta. Silmät vuotivat ja suusta valui kuolaa, tyttö näytti aika tuskaiselta.

-Huuh…ihanaa! Lisää! Milla sai sanottua ja haukkasi kaluni takaisin suuhunsa.

Tein työtä käskettyä ja painoin koko kyrpäni takaisin takkutukan suuhun. Työntelin kullia koko pituudeltaan ahnaassa suussa ja pidin tytön päätä välillä paikallaan saaden tämän kakomaan. Otin jälleen kalun ulos suusta ja annoin tytön hengittää.

-Ah…vittu…oota, punkkari kähisi ja kääntyi penkomaan laukkuaan.

Ihailin laihaa ja pientä tyttöä ja hänen siroja muotojaan, ennen kaikkea ihanaa pientä peppua. Sitten huomasin peppuvaosta pilkistävän renkaan ja tajusin Millalla olevan jotain pyllyssään. Juuri kun olin kurottamassa kohti ihanan pientä persettä, Milla kääntyi ympäri heilutellen käsissään käsirautoja. Hymyillen Milla laittoi kätensä selkänsä taakse ja kuulin käsirautojen kilahduksen.

-Nyt, nussi mua suuhun, lopetat vasta jos menen veltoksi, punkkari komensi.

Tällaiseen olentoon en ollut aiemmin törmännytkään, jo tunnin sisällä tutustumisesta takkutukka antoi minulle täyden vallan tehdä itselleen mitä vain kuppilan wc:ssä. Olin löytänyt juuri sitä mitä olin lähtenyt etsimään, ja murahtaen työnsin kivikovan kyrpäni takaisin minua silmiin katsovan Millan nieluun. Hävyttömyyksiä ladellen nussin melkein alastonta tyttöä suuhun välillä pitkin vedoin, välillä hengähdystaukoja antaen. Kuolaa valui Millan rinnoille ja kiveksilleni aina kun otin kalun pois suusta, ja Milla piti urheasti katseensa kohdistettuna silmiini. Kielityöskentely, imu ja omistautumisen määrä alkoivat tuottaa tulosta ja lupaa kysymättä työnsin kyrpäni viimeisen kerran tuon hennon olennon suuhun ja laukaisin huokaisten illan ensimmäisen lastini punkkarin nieluun. Orgasmi tuntui kestävän useampia kymmenia sekunteja, ja pidin kaluni paikallaan nielussa koko ajan. Milla tuijotti minua ja minä häntä, kunnes näin että tytön syvän siniset silmät laajenivat hapen puutteen vuoksi ja Milla tuntui vetävän päätään poispäin. Pidin päätä vielä hetken aikaa paikallaan ja päästin viimein Millan haukkomaan happea. Hetken köhittyään ja kuolaa syljettyään tyttö kääntyi taas minuun ja hymyili.

-Toi oli ihanaa, kiitos. Mitä sitten tehdään?

Kiskoin housujani ylös ja hämmästelin takkutukan innokkuutta, vaikka luulin jo olleeni tarpeeksi raju.

-No, pitäiskö noi käsiraudat ottaa pois? Vois olla helpompi jatkaa, vastasin.

Millan silmämeikit olivat levinneet, tatuoitu rinta ja pienet rinnat olivat kuolassa. Tyttö kyyhötti lattialla polvillaan ja näytti melkein nauravan.

-Ei mulla ole näihin avaimia, punkkarityttö päästi suustaan ja hymyili voitonriemuisena.

Hevoset hoidossani

Hevoset hoidossani

Olen tavallinen 35-vuotias kahden lapsen äiti ja onnellisesti naimisissa. Olen kasvoiltani kaunis ja mielestäni säilynyt ihan hyvin kahden ison pojan synnytyksestä huolimatta, mitä nyt vartaloon on jäänyt hieman naisellista pehmeyttä.

Elinikäinen ystävättäreni Heli, jonka kanssa olimme opiskelujen aloittamiseen asti täysin erottamattomat ja saman ikäinen, otti minuun yhteyttä puoli vuotta sitten kymmenen vuoden tauon jälkeen. Heli oli muuttanut takaisin lähiseudulle uuden aviomiehensä kanssa. Heli oli aikanaan SM-tason esteratsataja ja hänen miehensä on jonkinlainen it-velho, miljoonamies kaikesta huolimatta. He olivat ostaneet läheltämme saman tilan, jossa me Helin kanssa olimme käyneet teini-iässä ratsatamassa ja hoitamassa tilan hevosia. Heli toimi nykyään esteratsastusvalmentajana, ja koska rahasta ei ollut pulaa, oli koko tila laitettu uuteen uskoon päätaloa ja muita rakennuksia myöten. Helillä on nykyään hevosia pilttuut täynnä ja hän ehtii hoitamaan ne itse, koska valmennushomma ei ole mikään kokopäivätyö. Heli ei voi saada lapsia, koska putosi nuorempana pahasti hevosen selästä.

Aloimme tietysti olla tiiviisti yhdessä, koska molemmat rakastamme hevosia eikä vuosien tapaamattomuus ollut muuttanut ystävyyttämme yhtään. Poikani ovat jo toisellakymmenellä ja heidän harrastuksensa ja laaja kaveripiirinsä vievät heidän aikansa, niin ettei minun tarvitse päivystää kotona koko ajan. Mieheni on yrittäjä ja hänkin oli vain iloinen, etten minä enää motkottanut pitkistä työpäivistä, kun itsellä oli tekemistä iltaisin.

Helillä on kuusi hevosta, neljä oria ja kaksi tammaa. Olin ihastunut heti Rippeen, joka oli säyseä ja tottelevainen. Myös Hemppa ja Lordi olivat helppoja käsitellä. Terminaattorin kanssa en ollut tullut heti niin hyvin toimeen, sen verran tulisieluinen poika oli kyseessä, mutta sen suoritukset olivat kyllä hienoa katseltavaa.

Pari viikkoa sitten Heli kysyi, että voisinko hoitaa hevosia ja tilaa pari viikkoa, jos hän lähtisi miehensä mukaan työmatkalle New Yorkiin. Ajattelin, että kun minulla kerran oli silloin kesäloma ja pojat olivat ensimmäisen viikon mieheni kanssa kaukana Joensuussa jalkapalloleirillä, niin ilman muuta tämä kävisi.

Heli lähti matkalle torstaina ja koska mieheni oli lähdössä seuraavana aamuna poikien kanssa, hän tuli mukaani iltahoitoon. Oli satanut koko päivän ja hevoset olivat ilmeisesti piehtaroineet lämpimässä kesäsateesssa sydämensä kyllyydestä. Ne olivat niin rapaisia, että ne oli pakko huuhdella puhtaalla vedellä. Uudessa tallissa oli pilttuiden edessä avoin tila, mihin hevoset sai riviin ja ne voi pestä letkulla lämpimällä vedellä. Siivosin pilttuita ja mieheni huuhteli hevosia letkulla.

“Katsos poikaa!” mieheni huusi. En heti ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti, mutta asia selvisi, kun tulin velmuilevan mieheni viereen ja näin, mitä hän tarkoitti. Hän lorotteli vettä letkulla Ripen vatsan alle, jossa roikkui aivan jumalaton siitin, mikä jäykisteli ja heilui suihkun osuessa siihen. Kummallinen sähkövirta kulki lävitseni ja tunsin nipistystä vatsassani. Silmin nähden reagoin kuitenkin niin, että repäisin letkun mieheni kädestä, suihkautin sillä häntä ja sanoin hymyillen: “Eiköhän nämä iltapesut ole valmiit.” Laitoimme naureskelevan mieheni kanssa hevoset pilttuisiin ja teimme lähtöä kotiin.

Kävin kuitenkin ensin pissalla tallissa olevassa vessassa. Pyyhkiessäni pilluani tajusin, että olin aivan kostea. Kotimatkalla olin jotenkin levoton ja illalla tavallista antoisamman rakastelun jälkeen tajusin kaiken johtuvan näkemästäni Ripen vatsanalusesta. Tuo valtava elin oli piirtynyt alitajuntaani ja se häiritsi untani koko yön.

Aamulla mieheni ja pojat lähtivät reissuunsa. Oli mitä hienoin kesäpäivä, joten minä lähdin pyöräilemään Helille päin. Vein hevoset laitumelle ja rupesin siivoamaan tallia. Järjestelin isoa varustelaatikkoa, jossa säilytetään sukia ja muita tarvikkeita. Hieman ihmettelin, mitä laatikossa teki tuubi KY:tä, mutta ajattelin sen liittyvän hevosten hoitoon.

Oloni oli edelleen koko ajan levoton ja juotuani kahvin Helin keittiössä lähdin katsomaan hevosia. Nojailin poikien laitumen porttiin ja imeskelin heinän kortta. Rippe lähti heti tulemaan minua kohti. Katsoessani tuota komeaa eläintä mietin, miten eläimeenkin voi ihastua niin syvästi. Rippe tuli viereen ja hyväilin sen turpaa. Työntäessäni käsiäni shortsieni taskuihin Rippe pökkäsi turvallaan isoihin rintoihini. Minulta meinasi polvet pettää alta ja tunsin taas eilisen sähkövirran kulkevan lävitseni, ainoastaan voimakkaampana. Käteni liimautuivat taskuihin ja kykenin vain katsomaan, miten Rippe alkoi nyt nuolla kesätoppiani rintojen kohdalta karhealla kielellään. Nännini törröttivät kostuvan kankaan läpi ja tunsin jotain valuvan reisiäni pitkin. Äkkiä järjen ääni kysyi, mitä oikein tein, ja loikkasin kauemmaksi portista ja lähdin kävelemään pois päin. Kun vilkaisin taakseni, Rippe katsoi perääni hämmentyneenä.

Tunsin olevani irti ruumiistani ja huomasin yhtäkkiä palanneeni portin viereen katsomaan vieressä heiniä rouskuttavaa Rippeä. Huomasin eilisen iltapesun jääneen kuitenkin kesken, kupeilla oli vielä kuraa. “Nyt täytyy kyllä pestä tuo kura heti pois”, sanoin Ripelle. Lähdin taluttamaan Rippeä tallille päin ja se seurasi minua kuuliaisesti. Olin kuin jossain transsissa, eikä järjen ääntä enää kuulunut.

Suihkuttelin kurat pois huolellisesti. Sumeiset silmäni näkivät kuitenkin vatsan alla olevinaan vielä kuraa. Kun suihkuttelin sieltä, Ripen reaktio oli jälleen sama kuin eilen. Tuo mahtava elin liukui jälleen ulos tupestaan mahtavana, uhkaavana ja kiihottavana. Tuntui kuin jokin vieras voima olisi ohjannut minua. Polvistuin Ripen alle ja silittelin ja suihkuttelin sen kullia. Heitin letkun pois ja aloin runkata sen kullia. Se oli pesäpallomailan paksuinen ja pituutta oli varmasti 40-50 cm. Suuni avautui ja kieleni alkoi nuolla kullin päätä. Rippe oli ihmeen rauhallisesti paikoillaan ja tuntui selvästi nauttivan käsittelystä.

Avasin suuni täysin auki ja aloin imeä kuin pölynimuri. Olin täysin kliimaksissa ja tunsin pakotusta täysin märissä shortseissani. Pilluni oli aivan turvoksissa, mutta en halunnut keskeyttää Ripen hyväilyä koskeakseni itseäni. Vauhtini lisääntyessä Rippe alkoi vapista ja hörähdellä. Hetken kuluttua se jäykistyi täysin paikalleen, vapina lisääntyi ja se alkoi hirnahdella. Kulli oli juuri kymmenen senttiä suussani, kun rippe laukesi. Valtava määrä spermaa suihkusi paineella suuhuni. Vedin vaistomaisesti kullin suustani käsieni jatkaessa runkkaamista koko kullin mitalta. Seuraavat suihkaukset lensivät päin kasvojani. Pikkuhiljaa suihkaukset laantuivat ja aloin taas imeä löystyvää elintä orin siemennestettä niellen.

Kohta aloin itsekin rauhoittua ja aloin taas kuulla järjen ääntä takaraivossani. Tajutessani tekoni lensin pyllylleni ja nousin paniikissa ylös lattialta. Juoksin ulos pyörälleni ja hyppäsin satulaan. Pilluni osuessa satulaan sain elämäni orgasmin. Meinasin kaatua heti, mutta pysyin kuitenkin pystyssä. Yritin taas lähteä, mutta sama toistui taas. Ejakulaationesteeni roiskuivat lyhyiden shortsieni lahkeista. Tasattuani hetken hengitystä lähdin varovasti ajamaan kotiin päin. Vasta tien päässä istuin limaiseen satulaan.

Kolmen kilometrin kotimatka oli yhtä pientä orgasmia. En voinut edes tajuta, että nainen voi kiihottua niin paljon. Kotiin päästyäni juoksin suoraan suihkuun. Minun oli pakko huuhdella tekemäni synti hartioiltani. Peilistä katsoessani kiitin luojaa, ettei kotimatkani kulkenut kovin yleisillä paikoilla.

Kun pesin itseäni ja koskin pilluani, tunsin olevani edelleen kiihottunut. Laskeuduin selälleni lattialle, hyväilin klitoristani ja työntelin sormia sisääni. Olin avoimempi kuin koskaan. Normaalin kolmen sormen lisäksi aloin tunkea sisääni loppuja sormia. Sain valtavan orgasmin käteni ollessa rannetta myöten vaginassani. Paine g-pisteessä sai minut ejakuloimaan voimakkaasti.

Menin istumaan sängylleni ja otin leluni esille. Työnsin kultaisen sauvani pyllyyni. Olen aina rakastanut anaaliseksiä. Tungin taas käteni pilluuni, ja paine suolessani ja g-pisteessä saivat minut laukeamaan taas. Parin orgasmin jälkeen väsähdin.

Heräsin kolmen tunnin kuluttua täysin pirteänä. Kävin taas suihkussa, mutta varoin koskemasta pilluani, ettei homma karkaisi taas käsistä ja huuhtelin sen vain nopeasti.

Syötyäni myöhäisen lounaan rupesin miettimään tekemisiäni. Olinko tehnyt syntiä? Ehkä, mutta olinko tehnyt jollekin pahaa? En varmasti, olimme Ripen kanssa molemmat saaneet elämämme nautinnon. Sanoin mielessäni omalletunnolleni, että olen aikuinen nainen ja että teen mitä haluan, jos se saa minut nauttimaan yhtä paljon.

Oli aika palata Helin luokse “hoitamaan” hevosia.

Seksikokemukset kesäleirillä

Seksikokemukset kesäleirillä

Olin päässyt tänä kesänä lasten kesäleirille ohjaajaksi. Minä olin täyttänyt hiljan 16 vuotta ja tunsin itseni miltei aikuiseksi, etenkin näitten lasten rinnalla jotka olivat 7-10 vuotiaita. Olin ollut jo viime kesänä leiriohjaajana vastaavassa paikassa, mutta olin ollut vain apuohjaaja. Meitä oli nyt 3 tyttöä ja 2 poikaa sekä 21-vuotias Harri joka oli jo opiskelemassa Helsingissä ja hän oli meidän kaikkien päällikkö. Lapsia oli kaikkiaan 40 tyttöä ja poikaa.

Minä olen noin 165 senttinen ruskeatukkainen tuhtivartaloinen iloinen tyttö. Mielestäni olen aika rohkea ja uskallan johtaa lapsiryhmää joka on annettu vastuulleni. Minun ryhmääni kuului 8 lasta jossa oli puolet tyttöjä ja puolet poikia. Herätys oli aamuisin klo 8 ja illalla piti olla hiljaisuus 22.30, mutta se ei aina toteutunut, pääosin kuitenkin. Jokainen meistä huolehti oman ryhmänsä aina ajoissa nukkumaan ja huolehti myös herätykset. Meillä oli jokaisella yöpäivystys, ja päivällä pääsi sitten hetkeksi nukkumaan, joten kaksiviikkoinen leiri otti voimille.

Meille oli varattu kahden hengen huoneet ja koska meitä oli kolme tyttöä niin yksi joutui tai sai nukkua yksin. Se olin tietenkin minä. Kaksi muuta tyttöä olivat urheilullisia vartaloltaan ja he harrastivat molemmat juoksua ja pelasivat futista samassa tyttöjoukkueessa. Minut olikin kai valittu leirille sosiaalisten ominaisuuksieni takia, tulin yleensä kaikkien kanssa hyvin juttuun. No toisaalta nämä kaksi nirppanokkaa olisivat olleet vaikeita varmaan kenelle tahansa ja pojat olivat kyllä ihan mukavia. Minä tulinkin koko porukasta parhaiten ryhmäni kanssa toimeen ja me pystyimme toimimaan parhaiten ryhmänä. Tästä leiripäällikkömme Harri antoikin palautetta yhteisissä palavereissamme. Minä olin tietenkin otettu kehuista.

Pojat jotka vetivät ryhmiä kuolasivat Tiinan ja Sannan perään joka käänteessä, mutta en antanut sen häiritä itseäni, tiesin etten ainakaan vartalollani saisi ketään hurmattua. Eräänä yönä olin yövalvojana ja kiertelin alueella ja katsoin, että kaikki nukkuivat. Olin kiertämässä alueella ja minulla oli ollut jo jonkin aikaa pissahätä, mutta olin ajatellut kiertää alueen ensin loppuun. Päästessäni pienen metsikön laitaan ajattelin ettei kukaan näkisi vaikka kyykistyisinkin pusikkoon ja pissaisin äkkiä sinne.

Niin teinkin ja laskin shortsini alas ja kyykistyin alkaen pissata. Pidin vain huolen etten kengilleni päästäisi, tarkoitukseni oli pyyhkäistä jalkoväliäni, mutta en löytänytkään taskustani paperia joten ei auttanut kuin vetää housut jalkaan takaisin. Lähdin kävelemään pusikosta pois, kun havaitsin Harrin tulevan muutaman metrin päässä kävellen metsästä pois.
– No hei Elina, hän huikkasi minulle, missäs sinä piileskelet hän kysyi virnistellen. Lehahdin aivan punaiseksi, noo tuolla vain kävin katsomassa änkytin nolostuneena.
– Niin näytit kastelevan, eh..anteeksi katselevan hän leikki sanoilla.
– Senkin rontti, olitko katsomassa kauankin?
– Tarpeeksi kauan, hän jatkoi edelleen virnistelyä.
– Minun pitää jatkaa kierrostani, sanoin välinpitämättömään sävyyn vaikka minua harmittikin.
– Haittaako jos kierrän kanssasi? Minua ei nukuta lainkaan ja olisi kiva jutella samalla.
– Senkun kävelet, mistä sinä haluat jutella.
– Kaikista leiritapahtumista ja sinustakin.
– Mitäs juttelemista minussa on?

Olimme tulleet sauna- ja uimapaikan luokse ja ajattelin istahtaa hetkeksi saunan rappusille, Harri istahti viereeni mielestäni oudon lähelle. Olimme ääneti molemmat ja pian tunsin Harrin käden harteillani ja hämmennyin niin etten osannut pelästyä hänen kosketustaan. Harri alkoi puristamaan olkapäätäni lujemmin ja otti toisenkin käden avukseen alkaen kääntämään minua itseensä päin. Tunsin Harrin huulien koskettavan omia huuliani ja hänen kielensä tunkeutui voimakkaana suuhuni. Hän imaisi kieleni omaan suuhunsa ja minulta pääsi inahdus ja Harri irrotti huulensa omistani.
– Minä olen hulluna sinuun Elina, olen katsellut ja ajatellut sinua koko leirin ajan.
– Minua, enhän minä ole mitenkään erikoinen, pojatkin kuolaavat Tiinan ja Sannan perään hulluna.
– Minä näen sinut toisin, sinussa on jotain naisellisuutta ja aikuismaista, etkä kikata kuten toiset tekevät joka asialle.
– Et ole tosissasi, yritin vähätellä.
– Usko sitten tätä, Harri sanoi ja alkoi uudelleen suutelemaan minua.

Tunsin Harrin huulet omillani ja aloin vastata hänen huuliensa ja kielensä liikkeisiin. Harrin kädet koskettivat rintaani, se tuntui vähän pelottavalta, mutta ajattelin sen kuuluvan tähän ja annoin hänen jatkaa. Harri imi huuliani ja vei kätensä paitani alle puristellen rintsikoitteni läpi rintojani. Minulla oli ikäisekseni isohkot rinnat ja tuntui mukavalta, kun Harri puristeli niitä. Hän vei kätensä selkäni taakse paitani alla ja tunsin miten liivini avautuivat ja pyöreät rintani putosivat Harrin käsiin. Harrin sormet etsivät nännin jota hän varovasti pyöritti sormiensa välissä. Tunsin miten se koveni ja paisui Harrin sormia vasten.

Minua hävetti se miten reagoin Harrin kosketukseen. En kyllä voinut itselleni mitään. Tämä tuntui oudolta sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun kukaan kosketteli paljaita rintojani. Koulussa eräs poika oli talvella bileissä puseron päältä saanut kosketella rintojani, mutta siihen se olikin jäänyt muutamien haparoivien suudelmien kera. Tajusin, että tässä olikin nyt tosi tilanne ja Harri ei ollut enää mikään poikanen. Kuin tajuten ajatukseni Harri nosti paitaani ylös paljastaen rintani.
– Sulla on ihanat rinnat. Hän painoi suunsa rintaani vasten alkaen imeä nänniä ja näykkäisi rinnan pehmeätä pintaa.

Imiessään rintaani tunsin Harrin käden reidelläni jota hän alkoi puristella vieden kättään ylemmäksi vähän kerrallaan.
– Ei saa, kielsin Harria tuntiessani hänen sormensa reisieni juuressa.
– Anna mun vähän koittaa vain, hän sanoi hiljaa korvaani näykkäisten samalla korvan nipukkaa.
– Eihän me tässä voida olla, mitä jos joku näkee sanoin epävarman oloisena Harrille.
– Mennään pukuhuoneeseen, Harri ehdotti.
– Mutta jos tänne tulee joku niin se on niin noloa sitten.
– Mennään mun huoneeseen, se on rakennuksen toisessa päässä siellä saamme olla rauhassa Harri ehdotti.
– Joo, mutta mä tuun vain hetkeksi, mulla on työhuki koko yön.
– Minä meen edellä tuu sitten äkkiä perässä, Harri pyysi ja pujotteli rintsikat yltäni käteensä.
– Mitä sinä oikein yrität, kysyin nolostuen nähdessäni rintsikat Harrin käsissä.
– Otan nämä jo mukaani, tulethan sitten, hän sanoi suukottaen kevyesti huuliani.
– Joo tuun, myönsin epävarman oloisesti. Ja pakkohan minun oli koska hänellä oli rintsikkani.

Harri lähti kävelemään metsikön kautta majapaikkaansa ja odotin hetken ennen kuin lähdin kävelemään toisen kautta ja saavuin Harrin ovelle. Ovi oli raollaan ja mietin vielä mihin olisin nyt itseäni viemässä. Astuin sisään ja Harri olikin oven takana odottamassa ja lukitsi oven takanani. Menimme Harrin huoneeseen ja seisoimme lattialla suutelemassa ja annoin hänen avata shortsieni vyön ja napit. Housuni putosivat lattialle ja Harri veti paitani pois jolloin rintani olivat paljaana hänen edessään. Seisoin Harrin edessä vain pikkuhousut ylläni Harrin suudellessa taas rintojani ja nyt tunsin toisessa rinnassani pistävää kipua ja tajusin Harrin puraisseen siihen fritsun.

Se jännitti ja kiihotti minua, hän kohteli minua kuin aikuista naista. Harrin käsi meni alushousuihini sisälle ja tunsin hänen sormensa karvoituksessani ja vaistomaisesti siirsin toista jalkaani sivulle jolloin hän pääsi koskettamaan minua. Sormi pyöri vakoni yläosassa painellen sitä kevyesti siirtyen alaspäin ja hänen sormensa levittivät minun häpyhuuliani ja päästin pienen voihkaisun tuntiessani mielihyvää. Harrin sormet olivat koskettaneet jotain herkkää kohtaa joka tuntui mukavalta.

Harri otti kätensä pois housuistani.
– Riittääkö tämä nyt? Kysyin ja kumarruin lattialle etsien vaatteitani.
– Ei älä lähde vielä, minä haluan olla sinun kanssa ja kosketella lisää, Harri sanoi pudottaen farkkunsa pois ja paitansa samoin. Hän polvistui eteeni painaen kasvonsa alushousujeni peittämälle häpykarvoitukselle. Harri hengitti kiivaasti ja tunsin housujeni lävitse hänen lämpimän hengityksensä ja sen miten hänen sormensa hieroivat häpyhuuliani housujen päältä. Hän suukotteli pyöreitä reisiäni ja pyöritti kieltään reisieni juuressa ja se kiihoitti minuakin jo.
– Mennään sängylle, haluan koskea sinuun, tuletko, hän osasi kysyä melkein anovasti etten voinut olla suostumatta, halusinhan kyllä itsekin jotain lisää. Tämä oli uutta ja pelottavaakin, mutta se kiehtoi minua voimakkaasti.

Harri ohjasi minut sängyllensä joka oli petaamatta ja siirsi peitettä vähän sivuun. Hän pudotti alushousunsa pois.
– Ota sinäkin nuo pois, hän sanoi ottaen alushousuistani kiinni kiskaisten ne nilkkoihini saman tien. Harri painoi minut makuulle enkä osannut vastustella, enkä ole varma halusinkokaan enää vastustaa. Makasin selälläni ja Harri minun vierelläni kyljellään ja hän suuteli rintojani hieroen sormellaan minua. Hänen huulensa liikkuivat alaspäin kielen pyöriessä vatsallani ja tunsin hänen hengityksensä karvoituksellani ja huulet painuivat tuohon vakoon jossa hänen sormensa oli vielä äsken.

Hengitin kiivaasti ja minua hävetti, koska en ollut pyyhkinyt äsken ollessani pusikossa pissalla. Harri meni polvilleen reisieni väliin ja nostin hänen avustamana polveni koukkuun levittäen jalkani. Tunsin miten lämmin ja kostea kieli kosketti minun herkkää ja salaista aluettani. Kuulin miten kosteita litsahduksia kuului häpyhuulieni välistä Harrin kielen pyöriessä hellästi etsien herkkää nappiani. Olin joskus sormellani painellut ja saanut mielihyvän tunteen aikaiseksi itselleni. >Mutta nyt sitä teki joku muu enkä ollut koskaan kuvitellut, että se tapahtuisi nyt. Harrin kädet puristuivat reisilleni ja pakaroilleni hänen nuollessaan minua. Puristin vaistomaisesti reisiäni yhteen ja tunsin Harrin kielen nautinnollisena tunteena sen liikkuessa häpyhuulieni välissä ja tunkeutuessa syvälle minuun.

– Haluan olla sinun kanssasi oikein kunnolla, Harri sanoi nousten jalkojeni välistä.
– En ole ollut koskaan sillälailla, vastasin vaisusti. Pitäisi käyttää ehkäisyä ainakin, vai mitä?
– Mulla on kortsuja kyllä, mutta saanko olla hetken ilman sitä?
– Mutta et saa laskea sisälle ja ole varovainen pyysin vielä. Käänsin pääni sivulle ja Harri tuli päälleni. Hän ohjasi elimensä häpyhuulilleni ja koin ihmeellisen tunteen hänen alkaessa työntymään minuun. Hän oli hyvin varovainen, hän painui vähän kerralla syvemmälle ja veti sitten itsensä taas pois. Harri toisti tämän liikkeen muutaman kerran. Tuntui hyvin kiihottavalta ja jännittävältä hetkeltä.

– Nyt painan pohjaan asti, voi sattua vähän. Harri painoi hitaan rauhallisesti niin syvälle kuin vain ulettui. Loppuvaiheessa sattui kuin olisi pistetty isolla piikillä enkä voinut olla ulvahtamatta.
– Aii..ii, sattuu, ja yritin olla hengittämättä.
– Olen varovainen, hitaasti Harri veti itseään pois ja taas painoi sisään.
– Aii.. taas sattuu, sanoin ja puristin Harrin kaulaa lujasti ja nyt uskalsin katsoa häntä silmiin.
– Nyt liikun taas, ja niin Harri teki aluksi pientä liikettä ja sitten isompia ja kipu hävisi. Kuulin kosteata litinää Harrin työntöjen tahdissa.
– Sinä olet ihana Elina, sinä olet hyvä, Harri kuiski korvaani.

Olin onnesta mykkä hänen allaan. Minuun ei sattunut lainkaan ja oli kiihottunut olo.
– Mun täytyy nyt laittaa kortsu, en pysty pidättelemään kauan, olet niin ihana nainen, Harri sanoi. Hän nousi ylös ja näin hänen seisovan elimensä ja sen miten se oli kevyen punaisen veren peittämä ja ymmärsin sen olevan minun neitsytvertani. Harri pujotti näppärästi kumin elimeensä ja tuli uudelleen päälleni.

– Haluatko sinäkin orgasmin, hän kysyi minulta.
– Jos voisin saada, vastasin punastellen. Harri veti käteni meidän väliimme vieden sormeni herkälle kohdalleni ja tajusin, että minä hieroisin itseäni samaan aikaan hänen työntöjensä kanssa. Tunsin sormiini Harrin paksun ja kovan elimen ja tuntui oudolta koskea siihen, tunsin kostean liukkaan pinnan johon sormeni osui ja muistin, Harrillahan oli kortsu elimensä päällä. Hieroin itseäni pitäen silmäni kiinni ja tunsin väristysten kulkevan lävitseni. Harri kiihdytti vauhtia ja minä kiljaisin mielihyvän tunteen tullessa voimakkaina vyöryinä, tällaista en ollut koskaan kokenut. En olisi pystynyt puhumaan sanaakaan, niin valtaisa tunneaalto minut otti valtaansa, minulla oli kutiava ja raukea tunne ja olin halkeamispisteessa. Hädin tuskin pystyin hengittämään, kurkustani puristui karhea hengitys hetken kuluttua.

Harri alkoi ynähdellä ja tunsin miten hän puri minua kaulaan alkaen nytkähdellä. Hän teki lyhyttä ja kiivasta liikettä ja tunsin hänen katkonaisen hengityksen kaulallani. Olin antanut miehelle ensimmäisen kerran itseni ja tunsin nyt itseni naiseksi. Olin menettänyt neitsyyteni mahdollisimman ihanalla tavalla ja olin niin tyytyväinen ja rakastunut Harriin, että minulta pääsi itku.
– Mitä nyt, kaduttaako sinua, Harri kysyi.
– Ei päinvastoin, olen niin onnellinen, sain viimein sanotuksi.
– Pikku Elina, olet ihana nainen, sinä olet minun, Harri puhui hiljaa korvaani.

Harri sulki minut syliinsä ja nukahdin hänen viereensä, kuulin miten hän kiskaisi kumin pois pudottaen sen lattialle. Aamulla olikin sitten kiire ettemme olisi paljastuneet. Meillä oli vielä monta ihanaa yötä leirillä.

Vaimo pakotettuna

Vaimo pakotettuna

Istuin päivällispöydässä ja lusikoin keittoa vaivautuneen oloisena. Vilkaisin salaa vaimooni ja katseeni osui mustelmiin hänen oikeassa kyynärvarressaan. Tunsin itseni vieraaksi omassa kodissani.

Vaimoni oli kutsunut kotiimme kollegansa pääkaupunkiseudulta, tämä naisihminen olisi meillä yötäkin. En pitänyt tilanteesta lainkaan, vaikka toisaalta vaimoni ei nyt ehtisi miettiä toissapäiväistä.

Maaliskuun iltapäivä kääntyi jo hämärään, kun lopetimme ruokailun. Korjasin astiat pöydästä auliisti ollakseni mieliksi vaimolleni. Mietin toissailtaista tapahtumaa, joka oli saanut alkunsa halutessani uutta hohtoa rakasteluumme. Olimme jääneet kaksistaan lastemme lähdettyä opiskelemaan ja olin kuvitellut elämän muuttuvan helpommaksi ja oletin meidän tekevän kaikkea hauskaa.

Toisin oli kuitenkin käynyt. Vaimoni oli muuttunut etäiseksi vuoteessa ja kuin armosta sain korkeintaan kerran viikossa rakastella häntä. Olin erehtynyt toissailtana kokeilemaan ja ehdottamaan uutta lässähtäneeseen seksielämäämme. Olin ohjannut vaimoni kättä hänen reisiensä väliin. Minua oli kiihottanut, kun olin kuvitellut miten Outi olisi hieronut itseään.

Suunnitelmani oli epäonnistunut täysin. Outilla oli ollut pikkuhousut jalassaan eikä hän ottanut tosissaan ehdotustani. Yritin pakottaa hänen kättään reisiensä väliin ja siihen oli tullut mustelmia, kun painoin aika rajusti. Olin menettänyt malttini ja käyttänyt tarpeettoman kovia otteita. Ilta oli mennyt mykkäkouluksi ja minun tarpeeni jäi jälleen tyydyttämättä.

Joimme iltateet ja pujahdin vuoteeseen pian sen jälkeen. Jonkun ajan kuluttua vaimoni pujahti vuoteeseen viereeni kääntäen mielenosoituksellisesti selkänsä minulle. Tunsin Outin läheisyyden ja himo alkoi jyskyttää nivusissani voimakkaasti. Annoin periksi himolleni ja käännyin koskettaen vaimoni takamusta yöpaidan lävitse. Vaimoni käsi pyyhkäisi käteni sivuun kuin roskan.

– Mikä hitto sinua vaivaa? kysyin suuttumuksesta käheällä äänellä ja sytytin yöpöytäni valaisimen.
– Ole hiljaa, älä tuolla lailla mekasta, Outi vastasi kylmällä äänensävyllä.
– Minä huudan kotonani niin kuin haluan. Siinähän vieraasi kuulee mistä meillä kiikastaa!

Nousin polvieni varaan ja nostin peiton pois vaimoni päältä. Yöpaita oli noussut ylös paljastaen paljaat reidet ja vaaleat alushousut. Himoni vain voimistui ja tarrasin suutuksissani yöpaidan helmaan ja repäisin sen rajulla liikkeellä kahtia.
– Senkin hullu, vaimoni sähähti ja kiskoi repeytynyttä yöpaitaa eteensä.
Outi oli aikeissa nousta ylös vuoteesta, kun laitoin käteni hänen eteensä.
– Et sinä mihinkään mene, nyt pelataan minun ehdoillani.
– Päästä irti senkin surkimus, mitään et saa, Outi sähähti myrkyllisesti.
– Sehän nähdään, vastasin ja heilautin kättäni.

Vasta tuntiessani käteni osuvan johonkin tajusin lyöneen liian lujaa. Käteni oli osunut Outin ylähuuleen ja nenän alueelle, Outi oli paiskautunut selälleen ja hänen nenästään valui kirkas verinoro.
– Olet hullu, vaimoni sanoi säikähtynyt ilme silmissään, yrittäen nousta uudelleen.
Veri valui hänen leualleen ja paljaalle rinnalle. Outi erehtyi katsomaan alaspäin, jolloin verta ryöpsähti isona syöksynä lisää hänen vatsalleen.

– Pysy paikallasi nainen, kähisin jännittyneenä ja osin säikähtäneenäkin.
Painoin Outin selälleen ja vein käteni hänen alushousujen peittämälle vitulleen puristaen toisella kädelläni Outin kaulaa. Vilkaisin vaimoni kasvoja jotka punottivat voimakkaasti. Outin kädet raapivat käsivarttani jättäen siihen verisiä viiruja. Kevensin otetta hänen kaulassaan säikähtäneenä. Puristin liian lujaa ja Outin hengitys oli estynyt. Kaulaan jäi punaiset jäljet sormistani.

Vaimoni silmissä oli pelokas ilme. Minut valtasi ihmeellinen tyytyväisyys tuon ilmeen nähdessäni. Hieroin häpyvakoa hitaan pehmeästi ja tunsin sormiani vasten housuissa nihkeyttä. Tarrasin Outin käteen ja ohjasin sen hänen syliinsä.
– Nyt teet sen mitä käsken, ymmärrätkö?
– En ymmärrä, Outi mumisi toinen käsi nenää pidellen.
Pyyhkäisin hänen kätensä pois nenältä ja liikutin Outin sormia tämän vitulla. Housut puristivat kiihottavan näköisesti tuota herkkupesää jonne kaipasin niin kiihkeästi, että minuun melkein sattui.

Outilla oli pitkät sormet jotka liikahtelivat epävarmasti alushousujen päällä. Nuo sormetkin näyttivät niin kiihottavilta, että yllätyin tunteesta. Kumarruin ja otin kiinni alushousujen vyötäröltä. Nopealla liikkeellä sain housut Outin polvitaipeisiin ja siitä nilkkoihin ja heitin ne jonnekin taakseni.

Outin vaaleat reidet olivat pingottuneet jännittyneiksi ja hän veti vaistomaisesti polvensa koukkuun. Levitin jalat leveälle ja ohjasin Outin sormet hänen omaan lemmenpesäänsä. Vilkaisin vaimooni ja näin ylähuulen turvonneen ja veren valuvan tyynylle ja hänen kaulalle toista poskea pitkin. Silmät Outilla olivat muuttuneet lasittuneiksi ja ne kiilsivät oudosti. Tuollaista katsetta en ollut nähnyt vaimollani koskaan.

Kaulassa näkyivät sormenjälkeni jo sinehtävinä ja mietin mitä olinkaan tekemässä. Tunsin oudon viettini kuitenkin vain lisääntyvän. Outin sormet hapuilivat häpyvaossa. Autoin vaimoani levittämällä häpyhuulet auki. Vaimoni vitusta nousi kiimainen ja kostea tuoksu. Näin ruusunpunaisten lihojen välissä kosteudesta johtuvaa kiiltoa.
– Ime sormiasi suussa, ja heti, kähisin käskyn jonka Outi toteutti yllättävän nopeasti.

Sormet katosivat vaimoni suuhun ja tullessaan ulos ne kiilsivät syljestä ja verestä, jota valui vieläkin hänen nenästään.
– Nyt hierot itseäsi nainen.
– Ei.. älä…, Tapsa.. älä, Outi alkoi estellä.
– Pidä suusi kiinni ja tee niin kuin käsken. Vakuudeksi läimäytin Outia toiselle poskelle.
Vaimoni pää heilahti ja nenästä valuva veri sotki lakanan ja tyynyliinan isoilla veripisaroilla. Outin poski muuttui veren punaamaksi.

Sormi löysi vaosta sinipunaisen herneenpalon kokoisen pallukan. Veriset sormet hieroivat tuota herkkää kohtaa varovasti. Katsoin hetken sormien leikkiä märäksi muuttuneessa emättimessä.
– Uhmm-umhh.., vaimoni suusta karkasi naarasmainen inahdus.
– Jatka vain, kun tekee noin hyvää, sanoin ja riisuin itseni alastomaksi.

Katsoin vaimoni yöpöydälle ja sain yövoidepurkista ajatuksen. Kurkotin purkin käteeni ja kannen avattuani voitelin sormeni hyvin.
– Otahan kätesi pois, sanoin vaimolleni.
– Mitä sinä.., älä.., aiihh-sattuu.. älä Tapsa… ai..
Huudosta välittämättä työnsin sormeni syvälle vaimoni emättimeen. Puristin sormet kiinni toisiinsa ja työnsin menemään. Häpyluun kaari tuntui ilkeän kovalta kättäni vasten. En uskaltanut työntää syvemmälle vaikka mieleni teki.

Laitoin toisella kädellä voidetta lisää vaimoni pilluun. Ujutin sormiani emättimen suulla ja sormet etenivät vielä vähän syvemmälle.
– Hiero vittuasi… älä keskeytä.
– Sattuu.. aih..
Kivun tunteesta huolimatta Outin sormet alkoivat hieroa paisunutta hernettä.

Tunsin sormissani jotakin outoa. Hetken mietittyäni tunnistin sormiini osuneet langat kahdeksi kierukkalangaksi. Kumma aalto kulki lävitseni koskettaessani noita kahta ohutta lankaa vaimoni sisuksissa. En tajunnutkaan miten syvällä sormeni jo vaelsivat.

Katsoin vaimoni huoramaista ilmettä, joka hänen kasvoiltaan loisti. Outin lantio liikkui hitaasti tehden myötäilevää liikettä. Vaimoni nosti päätään ylös tyynyltä ja silmissä paloi valtaisa roihu. Nenä jo kuivuneen veren peitossa ja huuli turvoksissa hän oli irstas näky. Oljenkeltaiseksi värjätyissä hiuksissakin näkyi veriroiskeita lisäten kiimaista oloani. Tunsin olevani vaimoni yläpuolella, olin saanut hänestä henkisen yliotteen ja nautin tästä hetkestä suunnattoman paljon. Tämä oli juuri sitä mitä olin halunnut, ja enemmänkin.

Outin käsi hieroi kiivaasti tuota paisunutta nipukkaa ja hänen suustaan pääsi eläimellistä murinaa. En ollut koskaan kuvitellut vaimoani tällaiseksi. Vaimoni oli niin kiimaisessa olotilassa, ettei hän tajunnut mitä olin tehnyt hänelle. Häntä ajoi eteenpäin nautinto jonka hän tiesi pian saavansa voimakkaana uutena elämyksenä. Käteni oli kuin varkain kadonnut puoliksi vaimoni emättimen kätköihin ja pelkäsin satuttavani hänen sisuksiaan. Kohtu olisi pian käteni ulottuvilla, sen verran tajusin. Kaksi kuparilankaa oli nyt aivan selvinä sormissani ja painelin pehmeätä limakalvoa sormien ympärillä.
– Uuh-uu-aij-jai.., iihh…, vaimoni piti jo niin kovaa ääntä, että pelkäsin vieraammekin kuulevan sen.

Outi teki voimakkaita naintiliikkeitä kättäni vasten riuhtomalla lantiotaan edestakaisin jonka seurauksena käteni valahti ulos jättäen emättimen raolleen.
– AAhhh-auuhh.., eläimellinen kiljahdus pääsi ilmoille.
Kuola valui vaimoni suusta, joka hampaat irvessä hieroi itseään nautinnon riepotellessa hänen vartaloaan. Hämmästyin nähdessäni korkean pissasuihkun nousevan vaimoni reisien välistä.

Voimakas orgasmi oli turruttanut sulkijalihaksen ja sänky oli kohta märkänä Outin pissasta. Katsoin täysin mykistyneenä vaimoni voimatonta ilmettä pissan suihkutessa valtoimenaan lakanalle. Tunsin kullini seisovan kivikovana ja kaahaisin vaimoni päälle. Kullini katosi Outin emättimeen, joka oli palautunut ahtaaksi ja niin ihanan tuntuiseksi, että olin sulaa tuosta lämmöstä, joka kulliani hiveli.
– Aih.. ai-ai-aii.., vaimoni valitti nussiessani kiihkolla häntä oman tarpeen tyydyttääkseni.

Suutelin vaimoni huulia ja tunsin veren maun suussani. Olin tönäissyt nenää josta alkoi valua verta uudelleen. Imin verta suuhuni ja nieleskelin sitä sairaalloisen nautinnon runtelemana. Imin ja purin Outia kaikkialle. Suutelin ja nuolin hänen kasvoiltaan verta ja nussin kiihtyvällä nopeudella. Pehmeät rinnat olivat miellyttävät huuliani vasten, ja hampaani pureutuivat valkoiseen lihaan raadollisesti.

Sain ihmeellistä tyydytystä ottaessani vaimoani täysin uudella tavalla. Outi makasi allani avuttomana ja purtuna verestäville jäljille niin kaulassa kuin rinnoillakin. Kihisevä tunne kullini kärjessä muistutti ihanuuden täyttymyksestä.

Imin nänniä suussani kuin pikkulapsi ja tunsin voimakkaan aallot sisälläni. Pato murtui ja aloin tyhjentyä vaimoni sisuksiin. Tuntui kuin olisin valuttanut kiehuvaa laavaa sisuksistani. Minuunkin sattui, kunnes tajusin sen olevan voimakas nautinto.

Olin lähes menettänyt tajuntani, kun säpsähdin valveille maaten edelleen vaimoni päällä. Kierähdin oudon tunteen saattelemana sivuun ja katsoin vaimoani silmiin. Näin niissä tyytyväisyyttä. Posket punaisina verestä ja voimakkaan kiihottumisen seurauksena hän veti huulensa hymyyn. Turvonnut ylähuuli ei tuntunut vaivaavan vaimoani lainkaan.

– Oli aika rajua…, oletko nyt tyytyväinen? Outi kuiskasi kysymyksen minulle.
– Olen…, olen pahoillani.., en tark.. Pidemmälle en ehtinyt, kun Outin sormet koskettivat huuliani.
– Tarvitsin juuri tätä, se oli hyvä herätys.., minulle, Outi jatkoi.
– Kasvosi.., ne pitää pestä.
– EI nyt… nukutaan…, aamulla sitten.
Sammutin valon ja vaimoni käpertyi kainalooni. Tunsin hänen lämpönsä ja läheisyytensä voimakkaampana kuin aikoihin.

Petin miestäni etelän matkalla

Petin miestäni etelän matkalla

Ei kaukana ikkunastamme, samassa tasossa pienen kujasen toisella puolen kattotasanteella venytteli tumma mies. Päällään hänellä oli urheilumallinen t-paita jonka helma ulottui suunnilleen napaan asti, alapäästään hän oli alasti. Paksuhko kulli roikkui kauniilla kaarella suoraan eteen ikäänkuin raskaan terskan painamana. Terskan tummanpuhuva pää heilahteli lähelle karvaisten reisien puoliväliä. Muut vartalonosat olivat kohtalaisen sileitä ja puhtaita karvoituksesta, lukuunottamatta aluetta, jota paksu kulli ja kivespussi hallitsi. Pää oli mustan kiharan tukan peitossa sekä kasvot sileäksi ajeltuina, vaikka tumma sänki kuulsikin ihon alta. Ihmettelin, ettei miehellä ollut niin tyypillistä aamuseisokkia, joka esimerkiksi vaivasi aina miestäni, ja mikä näkyi hänellä nytkin olevan, vaikka makasi puoliunessa sängyllä.

Olimme mieheni kanssa lomamatkalla Rhodoksella tutussa vanhassa ja viehättävässä hotellissa, jossa olimme jo useasti lomillamme asuneet. Tiesin, että vastapäisen talon katolla oli pieni asunto, jossa majaili hotellimme henkilökuntaa, niinkuin nyt tämä venyttelevä respan mies, tarjoilija ja kaikentietävä ystävällisyys. Katselin mielenkiinnolla kiharapään heräämistä ja jo nousi hieman kalukin aamupäivän auringossa. Mies otti siitä kiinni ja hieroi sitä kurkistellessaan alas kujalle. Hän vilkaisi hotellimme ikkunoihin ja huomasi minut ikkunassa. Käsi pysähtyi aarteelle ja katse tarkentui minuun, joka en itsekään ollut pukeutunut kuin aivan pieniin läpikuultaviin hipstereihin. Nostin salamana kädet rinnoilleni ja siirryin hieman sivuun. Pieni hymy nousi miehen kasvoille hänen perääntyessä työsuhdeasuntoonsa. Hän oli tuntenut minut.

Herättelin miestäni ja näpsäyttelin helliä luunappeja huojuvalle kullille. Mies örähteli ja vangitsi käteni antaen kalun vapaasti loistaa aamuauringon säteissä. Nappasin siitä toisella kädellä kiinni ja vedin aika lujastikin miestä kangesta ja pois sängystä. Meidän oli jo mentävä vähitellen aamiaiselle.

Aamiaishuoneessa oli jo vanhempaa ja aamuvirkkua väkeä lopettelemassa aamiaistaan kovasti kertoillen toisilleen suunnittelemistaan päivän ohjelmista, retkistä ym:sta. Meillä mieheni kanssa ei erikoisempaa suunnitelmaa ollut, vaan nojauduimme vanhaan koettuun konseptiin. Ensiksi rannalle, keskipäivällä jonnekin sisätiloihin viileään, lounas ja viinit. Kävelyä ja muuta ajankulua, sekä sitten hotellille suihkuun. Rakastelua ja keskinäistä mukavanpitoa ja taas suihkuun. Ilta menisi mukavasti vanhankaupungin pikkuruisissa tavernoissa kuunnellen musiikkia ja katsellen ihmisiä, syöden paikallisia herkkuja. Näin olimme tehneet jo muutamina päivinä. Retkistä emme piitanneet, ne oli jo tehty aiempina lomamatkoilla.
——–

Mieheni makasi kulli kovana ja tykyttävä aamuseisokki parhaimmillaan. Ja se nukkui, se mies. Minä siirryin ikkunalle hieman verhojen suojaan ja seurasin vastapäisen kattotasenteen elämää. Huomasin asunnosta lähtevän jonkun naisen, tumman ja paikallisen näköisen kainalokarvoineen kaikkineen. Ovella seisoi se edellisaamuinen miehenrontti kylpypyyhe lanteillaan ja katseli naisen poistumista kierreportaille, joita myöden katolta päästiin alas. Olin itse alasti ja piilossa verhojen takana kun mies käveli katon reunalle kurkkimaan elämää kujalla. Oma mieheni veteli sikeitä käsi kannattelemassa kivespussia ja lakana yhtenä ryttynä polvien välissä. Kulli terästä kuten aina aamuisin ja terskan puna loisti kiiltävänä vatsakumpareella. Vastapään respanmies nojasi betonireunukseen joka ympäröi kattoa ja kai suojasi jotenkin sieltä putoamista. Reunus oli naurettavan matala, jotain puoli metriä, ja sai aika kumarassa olla siihen nojatessa. Kylpypyyhe putosi miehen ympäriltä ja koko komeus paljastui alastomuudessaan. Kalu oli mahtikunnossa, taisi olla se aamuseisokki tai sitten muisto mielessä äskeisestä naikkosesta. Se kulli oli ihailtavan komea. Se oli paksu, ei hirvittävän pitkä, mutta terska kuin verenpunaiseksi maalattu hanhenmuna. Se oli valtaisa pallukka kullin päässä ja sai minut salaa huokailemaan. Vilkaisin miestäni, mutta se vaan nukkui. Minulla meni käsi syliin ja sormi sujahti liukkaasti sisään huulien väliin. Tuntui pillumehujen kuohunta syvyyksissä ja sormetin itseäni katse vastapäisen miehen kullilla ja koko vartalolla. Tuota kun saisi. Mies ojentautui seisomaan ja nosti kädet niskansa taakse. Katse oli suoraan ikkunaamme ja kulli tähdättynä kohti minua, niin ainakin tuntui. Mies taivutti vielä vartaloaan taakse, jolloin patukka osoitti suoraan kohti ikkunaamme. Tiesikö se piru, että kurkistelen verhojen takana? Arvasi kai, sillä olihan verho omituisesti sivuun kaarella.

Mies venytteli ja teki mukamas joitain voimisteluliikkeitä. Otti kullin käteen ja teki ilmiselviä runkkausliikkeitä kääntyessään kohti kämppäänsä johon myös hetken kuluttua katosi. Hän vilkaisi minun suuntaani se ilkikurinen hymy kasvoillaan ja veti oven kiinni. Minulla pillu valui nesteitä ja halusin kullia, ja sitä oli saatavilla metrin päässä. Nousin mieheni päälle ja ohjasin seisovan kangen sisään ja aloin ratsastuksen, niin kovan, että mies heräsi lopullisesti ja oli yllätetty.
”Mitä helvettiä”, tokaisi ukko ja oli mukana touhussa, joka sitten olikin aika rajua heti aamusta.

Aamiainen meni sekin vanhan rutiinin mukaan ja olimme miehen kanssa taas lähdössä rannalle. Keräilimme mukanamme aamiaisella olleita kamppeitamme ja pääsimme heti lähtemään. Ulko-ovella tuli vastaan se respanmies katolta. Mies tuoksui kuin deodoranttipuikko ja se roikale kehtasi iskeä minulle silmää. Minulta putosi pyyhekäärö kainalosta ja häkellyin, vilkaisin miestäni, että oliko hän huomannut mitään. Eihän se mitään huomannut kuten ei koskaan muutenkaan. Vilkaisin vielä taakseni ja kohtasin säkenöivän katseen, joka porautui minuun ja huomasin miehen huulten pienen suipistuksen. Hitto, minulla meni se katse suoraan nänneihin ja kostutti jalkovälin. Noin sai yksi rattopoika kolmekymppisen naisen värisemään halusta ja sekoitti arkiset ajatukset tyystin.

Kävelimme alas rannalle ja päässäni pyöri mies katolla ja hänen paksu kulli ja etenkin sen valtaisa, hanhenmunan kokoinen terska. Näin silmieni edessä itseni imemässä karvaisten reisien välistä ihmettä ja olin tuntevinani pillussani sormet. Tämä oli haavekuvana polulla mennessämme kohti rantaa. Mieheni löntysteli edellä ja nosteli uimashortseja takaa ylemmäs, jotka alinomaa pyrkivät valumaan alas paljastaen persvakoa. Jalkojeni välissä sykki ja nännit nöpöttivät kovina. Miten pääsisen vierailulle sen kattomiehen boksiin? Halusin saada sisääni tämän kreikkalaisen munaa, heti ensi yönä, mutta miten? Olin pari kertaa aiemmilla matkoilla, kerran Espanjassa ja kerran ruotsinlaivalla saanut mieheni pois pelistä ja päässyt vieraaseen sänkyyn. En siis aivan nuhteeton aviovaimo ollut. Nyt päätin rantakivillä maatessani, että syrjähyppy tulee tapahtumaan ja mies on saatava jotenkin pois kuvioista. Ensinäkin, ei pidä antaa hänen nukkua koko päivänä, ei alkuiltana, vaan pidettävä pientä toimintaa yllä ja väsytettävä siippa. Oli paras alkaa jo heti, ja siksi kipaisin hakemassa olutta, mutta itselleni otin alkoholitonta ja miehelle vahvaa paikallista. Lounaalla käyttäisimme runsaammin ruokajuomana viiniä kuin tavallisesti, niin siitä se lähtisi käyntiin miehen tainnutus. Kokemustahan minulla siihen oli.
——–

Ilta oli jo pitkälle hämärä, ja pian olisi pimeä. Olin onnistuneesti saanut mieheni uneliaaseen tilaan itse pysyen virkeänä ja odotin yön iskuoperaatiota. Olimme päivällä viettäneet pitkän lounaan pitkine viinipulloineen. Juomat olin saanut upotettua mieheeni. Tämän jälkeen emme menneetkään hotellille suihkuttelemaan, vaan jatkoimme kiertelyä vanhankaupungin kujilla poiketen välillä jonkin varjoisan puun alle oluelle ja ouzo-lasillisille. Olimme kävelleet rauhallisesti hotellille poiketen erääseen ”vävypojan viinakauppaan” ostamaan iltaevästä hotellihuoneeseen. Horjuvin askelin mieheni käveli hotellin aulan läpi hissille minun seuratessa perässä vilkuilen respaan ja hymyillen sen valtiaalle. Sain vastaani kutsuvan silmäniskun ja leveän hymyn välkkyvine valkohampaineen.

Huoneemme oli siistitty ja kylpyhuoneessa tuoksui pesuaine. Sanoin miehelleni, että nyt vaatteet pois ja suihkuun. Autoin häntä paidan riisumisessa, mutta itse hän sai housunsa pois. Hän oli suoraan sanoen kännissä. Vein hänet suihkuun ja avasin hanat ja annoin veden valua hänen päälleen. Hän seisoi välillä horjahdellen niin, että oli otettava tukea seinästä. Katsoin, että suihku sai riitti ja toin hänet pois ja annoin suuren kylpypyyhkeen, johon hän yritti itseään kuivata. Ei se kovin hyvin onnistunut, vaan hän romahti nojatuoliin pää huojahdellen. Avasin ouzo-pullon ja tein hänelle paukun jota hän jo odotti käsi ojossa. Avasin myös valmiiksi sängyn ja olutpullon, jonka asetin pikkupöydälle nojatuolin viereen. Itse riisuuduin ja menin suihkuun pesemään kaiken hien ja pölyn pois mikä päivän aikana oli minuun tarttunut. Siistin myös muutenkin itseäni. Tarkistin kainalot ja niiden karvattomuuden. Saksin häpykarvoitukseltani karkaamaan päässeet vallattomat kiharat ja sheivasin rajat kuntoon. Levitin iholleni hyvälle tuoksuvaa voidetta ja harjasin hampaat välkkyviksi. Hampaista muuten olen erittäin ylpeä, tasaiset ja eikä ainakaan vielä ole yhtään reikää löytynyt. Kuulin mieheni jotain kolistelevan joka epäilyttävästi kuulosti uuden olutpullon avaamiselta. Juokoon ukko nyt oikein kunnolla. Vielä puin itselleni ohuttakin ohuemmat pitsihipsterit ja niiden pariksi pienet rintaliivit. Peilistä katsoen olin oikein edustavan näköinen pienissä alusvaatteissani.

Tullessani alusvaatteissa kylpyhuoneesta niin epäilin, että mieheni jotain huomauttelisi ja vaatisi selitystä, mutta ei. Silmät sameana hän nuokkui tuolissa. Ei nukkunut, mutta ei paljon muutakaan. Tein vielä yhden ouzopaukun ja yhden aivan pienen itsellenikin. Miehen paukun nostin yöpöydälle. Otin häntä kainaloista ja nostin tuolista siirtäen hänet sängynreunalle istumaan.
”Nyt kulta, otetaan pienet hömpsyt ouzoa. Eikö olekin hyvän makuista, ainakin minusta on”?
Mies otti lasin ja tyhjensi sen puoleen väliin. Käsi vielä ojentui ja tavoitteli pakaroitani. Silmät lurpahteli ja otin varovasti kiinni hartioista ja laskin hänet avattuun sänkyyn. Se oli kaksi sekuntia ja taju kaikkosi. Tiesin, että uni kestää aamuun saakka, ja jos vaikka herääkin, niin mitään ei ympäristöstä pysty huomioimaan. Esimerkiksi jos minä olen pois, niin mitään havaintoa ei hänellä siitä tulisi olemaan.

Nyt alkaisi minun iltaelämäni. Puin päälleni ohutkankaisen, melko avaran hihattoman mekon. Helma jäi hieman polvien yläpuolelle ja panin jalkaani korkkarit. Niillä ei pystyisi mukulakivillä kävelemään, mutta alakerran ravintolassa niillä pärjäisi hyvin. Olin ylpeä itsestäni ja tiesin olevani hyvännäköinen. Vilkaisin miestäni ja totesin, ettei hänestä ole kavaljeeriksi ja tuskin edes huomiseksikaan, siitä pitäisi kuparisepät huolen. Minulle tulisi shoppailut ja muut asiat toimitettavaksi yksin. Menin ovesta ulos.
———

Istuin hotellin nk. louange-tiloissa syvälle upottavassa nojatuolissa. Olin painunut todella syvälle ja polveni olivat lähes leukani korkeudella ja leninkini helma valui auttamattomasti reisiltäni alas kohti syliä. Olin jo luopunut suurimmasta häveliäisyydestä ja annoin näkymät olla vatsanpohjaani melko vapaat. Muutama vanhempi herrasmies oli kävellyt konjakkilasi kädessä ohitseni ja pysähtynyt hetkeksi juttelemaan ja arvuuttelemaan kotimaan säätä. Heidän silmänsä seikkaili tasapuolisesti sylissäni, kaula-aukossani ja silmissäni. En sitä pahakseni pannut, vaan vastailin ja juttelin heille ystävällisesti. Respanmies toi minulle lasillisen kuohuviiniä ja kumartui puoleeni kuiskaten kellon olevan jo yli puolenyön. Siinä alas kumartuneena hän kevyesti silitti reittäni polvesta lähelle nivustani. Sain siitä sähköiskun. Ihana syke häpyhuulten välissä räjähti käyntiin. Respa sanoi lopettavansa työt puolen tunnin kuluttua ja kysyi, että haluaisinko hetken olla hänen seurassaan. Mies tuoksui miehelle. Nyökkäsin, sillä sen tähden olin koko päivän juoninutkin, ja ihan vaan saadakseni naida tämän miehen kanssa. Join kuohuviiniäni ja aistin itsessäni suunnattoman kiiman, rintojen lähes pakahtumaisillaan olevan paineen, pillun kuuman kostean liikkeen syvällä sisälläni. Ohimoiden keveän hien ja nenän kautta kulkevan suhahtelevan hengityksen.

Mies tuli ja auttoi minut ylös syvästä tuolista. Hänen silmänsä katsoivat syvälle silmiini. Hän vilkaisi helman paljastamaa ja läpikuultavien pikkareitten verhoamaa häpyäni. Kuljimme ohi vastaanottotiskin jonnekin taakse. Emme enää kiinnittäneet kenenkään huomiota, sillä kaikkialla oli jo tyhjää. Ainoastaan vastatullut yörespa nojasi tiskiin selaillen jotain jalkapallolehteä. Hän ei edes vilkaissut. Menimme ovesta ulos kujalle ja sen yli kohti toista ovea. Siellä oli pikkuruinen hissi joka nosti meidät talon ylimpään kerrokseen, josta sitten menimme kierreportaita katolle. Nyt olin sillä katolla jota olin aamuisin katsellut. Mies vei minut katonreunalle vastapäätä huoneemme ikkunaa. Siellä paloi heikosti yölamppu jonka olin jättänyt päälle. Katsahdin miestä ja hymyilin ja ravistin hieman päätä muistellen aamuisia näkymiä. Mies käänsi minut kohti itseään ja suuteli. Suutelimme ehkä vaan 6-7 metrin päässä miehestäni. Niin kapea oli kuja välissämme. Käännyimme kohti miehen boksia ja astuimme lukitsemattomasta ovesta sisään. Yllätyin, sillä niin siisti ja kodikaskin kämppä oli. Ajattelin, että hotellin siivoojat käyvät tämänkin asunnon siivoamassa. Asunnossa oli yhdistetty makuu- ja olohuone, pieni keittokomero ja kylpyhuone. Suuret, verhojen peittämät ikkunat kahdella seinällä. Saattoi asunto elo-syyskuun hellepäivinä olla melkoinen sauna. Menin ensimmäiseksi kylpyhuoneeseen ja yllätyin siitä, että siellä oli myös bide-allas. Tein pienet pisut ja kuivasin huolella itseni ylimääräisistä ja jo valuneista kiimanesteistä. Pikkarit olivat kosteat. Tarkistin itseni peilistä ja kaikki oli kunnossa tulevaa tehtävää varten.

Mies oli riisunut paitansa ja mustat virkahousunsa. Hän seisoi pelkissä tangamallisissa alushousuissa edessäni minun tullessa ulos kylpyhuoneesta. Rinta kohoili ja olkavarren lihakset värähteli. Näin tangojen kätkössä olevan elimen paksuna kaatuvan vasemmalle ja sen terskan lähes pyrkivän vyötärönauhan alta esiin. Mies lähestyi minua ja avasi vyötäisiltä mekkoni vetoketjun. Hän kumartui ja tarttui helmasta vetäen asuni pään yli pois. Hetken hän katseli minua ja avasi rintaliivit jotka putosivat lattialle. Hipsterit menivät samaan kasaan. En siedä anteeksi pyyteleviä miehiä, en heidän helliä hyväilyjä, semmoisista olen saanut tarpeekseni. Rakastan toimintaa ja nyt sitä sain. Molemmilla oli tarkoitusperät tiedossa. Kevyesti keikahdin miehen käsivarsille ja siitä hän minut kantoi sängylle. Makasin selälläni ja katsoin miten hän sujautti tangat pois ja paksu kulli ojentui kohti minua. Näin nyt sen valtavan terskan jota parina aamuna olin ihmetellyt. Se oli kuin oikea terska, mutta paljon suurempi mitä olin ikinä nähnyt ja kosketellut. Sen päässä oleva reikä oli avoin soikio, joka oli pituudelta ainakin sentin, jos ei enempikin. Arvioin, että se mitä sieltä kulloinkin tuli, niin tuli sentin levyisenä nauhana. Mies laskeutui vierelleni ja otti rintani käsiinsä, puristi niitä voimakkaasti ja ikäänkuin purskutti nännit esiin kouransilmistä. Nännit kastuivat miehen syljestä hänen niitä imiessä ja nuollessa. Tunsin kullin painavan lantiotani ja siirsin käteni sen kulmikkaalle varrelle. Sormeni eivät riittäneet sen ympäri, mutta sain silti hyvän otteen ja aloin pienen runkkausliikkeen. Käteni osui ylös viedessä terskan alareunaan eikä noussut sen päälle. Minun oli avattava käteni ja siirrettävä käsi tälle hanhenmunalle. Se oli kova, kireä ja kuuma. Tunnustelin reikää sen päässä ja upotin pikkusormen siitä pienen matkaa sisään.

Mies nosti minut päälleen niin, että hänen päänsä oli jalkojeni välissä suun ollessa häpykummulla. Minulla kasvot olivat hänen kullillaan ja kivespussi oli levinnyt poskilleni. Otin tukevan otteen kullista ja ohjasin terskan huulilleni. Miehen kieli tunkeutui pilluuni ja tunsin miten nesteet sieltä vaan valuivat. Terska huulillani vaati päästä suuhuni. Työnsin ensin kieleni ulos ja nuolin kuumaa tattia. Kokeilin työntää kielenpäätä sisään soikeasta aukosta ja sain sen hieman menemäänkin. Yritin avata suuni suureksi ja ottaa koko komeus kielelleni, mutta ei se niin vaan onnistunutkaan. Minun oli venytettävä poskiani oikein kunnolla saadakseni avattua suun niin paljon, että terska lipui sisään. Olin tukehtua, mutta lopuksi se oli suussani. En kuitenkaan voinut tehdä niitä tavallisia kieliliikkeitä, en ottaa sitä syvälle nieluun, se oli liian suuri. Varmaan mieskin sen tiesi ja oli monet kerrat kokenutkin, että ei kaikilta onnistu. Hän otti kevyesti päästäni kiinni ja nosti sen irti kyrvältä. Itse hän teutaroi pilluni kimpussa ja olin syljestä ja muusta märkänä jo liki napaa. Minä tyydyin nuolemaan ja näykkimään kullia ja hieroin vartta, tunnustelin kiveksiä jotka samoin olivat isot ja muljahtelivat terveesti pussissaan. Ne sain sentään yksi kerrallaan suuhuni. Olen usein miettinyt, että olisi mukava nähdä millaista siellä kiveksien pesässä on ja minkälaiset ne oikein ovat, niin mukavasti ne sormissa liukastelevat niiden kanssa leikkiessä.

Mies oli kääntänyt minut selälleni ja levittänyt jalkani kauas toisistaan. Sormin hän levitteli häpyhuulia ja sylki kouraansa levittäen sen kullilleen, hieroi huolellisesti terskan ja ohjasi sen häpyhuulilleni. Yritin olla aivan rento ja kokeneen oloinen, sillä enhän mielestäni mikään kokematon pikkunarttu ole. Kuitenkin hiukan jännitti tuntiessani kullin olevan aarteeni portilla. Hiljaa mies sitä ohjasi, työnsi kohti syvyyksiä. En tuntenut kipua ja hitaasti tunsin lihasteni laukeavan jännityksestä. Hän seurasi tarkasti ilmeitäni terskan ja koko komeuden liukuessa sisään. Kulli oli jo upottanut koko terskan ja aina vaan tuntui menevän helpommin. Nyt minulla nousi kiima huippuunsa ja paksu kulli hankasi ärsyttävästi klitorista liukuessa sisään. Kuin itsestään alkoi pyllyni tehdä onnenpyörää ja tunsin koko kullin olevan sisällä. Mies alkoi hitaan panemisen, veti kyrpää hitaasti ylös ja työnsi taas kohti pohjaa, jonne se joka kerta törmäsikin päin joustavaa takaseinää. Pilluni alkoi olla tottunut epätavallisen kokoiseen vierailijaan ja saatoin antautua täysin mukaan kuumaan naintiin. Nostelin pyllyäni työntöjä vastaan ja pörrötin kumppanin tukkaa, suutelin hänen kasvojaan ja kuiskin suomenkielisiä kirouksia aina kovan töytäisyn saatuani. Pillu valutti mahlaansa välilihalle josta se levisi sängyn lakanalle. En pelännyt muuta kuin sitä, että jos mies olisi halunnut panna minua pyllyyn. Sinne hänen kalunsa ei olisi mahtunut ilman suurta tuskaa. Muutenkaan en semmoisesta pitänyt. Yhden ainoan kerran olin sen kokenut, ja se oli juuri ruotsinlaivalla kun hullu ruotsalainen sinne vehkeensä survaisi. Se ei ollut miellyttävää.

Mies tuntui huohottavan ja arvasin kohta hänen tulevan. Luulen itselläni jo olleen parikin orgasmin tapaista kouristusta, mutta en ollut varma, sillä koko tämä naintisessio tuntui niin ennenkokemattomalta. Mies jännittyi vartaloltaan ja kulli sylkäisi spermat pimppiin. Tunsin miten kuuma nestemäinen tulva valui pillunpohjalta ja pursui ulos valuessa kullin vartta myöden leviten ennestäänkin märälle lakanalle. Reiteni kastuivat limoista ja karvani sai kermaisen kuorrutuksen. Tunsin miten kulli lipui ulos sen edelleen sykkiessä. Olisi nyt sen vielä hetken antanut olla sisällä. Nostin hiukan päätäni ja katsoin ulos tulleen terskan päähän miten sieltä sykäysten tahdissa vielä vierähti spermatippoja. Sitä tippui kullinpäästä vatsalleni ja lanteilleni. Mies otti lujan otteen kyrvästään ja puristi viimeiset tipat kouraansa ja levitti ne siitä sitten rinnoilleni. Hieroi koville nänneille uuden peitteen, tuoksuvan spermaisen hyytelöpeitteen.

Hetken vaan makasimme ja katselimme toisiamme. Minä selälläni kädet kaukana takana pitäen jostain päätypuun aukosta kiinni. Mies oli jalkojeni välissä liikahteleva kalu vatsallani ja tunsin miten kivespussi hiljaa hieroi pillun aukkoa samalla ärsytellen myös märkää välilihaa. Hitaasti hän ujutti kätensä pakaroitteni alle ja nosti keskikohtaani irti vuoteelta. Lantioni nousi ylemmäs liki miehen kasvoja ja lopuksi tunsin hänen suunsa häpyhuulillani jotka edelleen olivat avoinna ja turvonneina. Nostin jalkani miehen olkapäille ja painoin kantapäät hänen selkäänsä. Kuului pientä märkyyden ääntä kielen lipoessa häpyhuulien sisäpintoja ja sen välillä sujahtaessa syvyyksiin. Puristin märin sisäreisin hänen päätään enkä halunnut hänen minusta irtaantuvan, -koskaan! Mutta se oli vaan sen hetken tunne. Olihan minulla omakin, aika taitava ratsumies vaan muutaman kymmenen metrin päässä, mutta joka tosin nyt oli poissa pelistä.

Miehen kalu koveni ja minulla halut velloi. Hän pudotti minut takaisin vuoteelle ja käänsi vatsalle. Nyt oli vuoro nostaa takamukseni ylös nuoltavaksi. Sitä salaa olin toivonutkin ja suorastaan painoin pyllyä kohti miehen suuta. Kieli nuoli aukon reunoja ja kädet levittivät pakaroita. Sormi hieroi ja tunkeutui pienen matkaa sisään. Tunsin miten liukas aukko oli. Sehän litisi! Hetken kuluttua sormi liukui ulos ja sen paikan otti kieli. Pieni parransängen karheus tuntui pakaroiden sisäpinnoilla kun miehen kieli työntyi aukosta sisään. En osannut ajatellakaan miten ihanaa se oli. Irrotin toisen käden sängyn päätypuista ja vein sen pillulleni. Sormetin itseäni samalla kun mies nuoli anusta. Häpyhuulet olivat kovan kireät ja koko pimppi valutti taas mehujaan. Kaksi sormeani seikkaili sylissäni ja hengitykseni oli kiihkoista. -Niin myös hänen.

Mies irtautui, kohottautui ja ohjasi kalunsa kohti pakaroiden välistä tilaa. En halunnut hänen työntyvän anukseen, se ei ole minun juttuja. Laskin nopeasti selkäni notkolle, rinnat painautuneina vuoteeseen. Näin olisi pillu paremmin maalina ja mies sen ymmärsikin. Olin kuin tarjottimella, pylly pystyssä, paikat avoimena, toinen poski painamassa vuodetta ja kädet ojennettuina suoraan sivuille. Puristelin sängyn laitoja. Miehen kalu tunnusteli pilluaukon laidoilla ja hiljakseen alkoi lipua sisään. Töytäisyt alkoivat tuntumaan pohjalla ja miehen kädet lantiollani antoivat lisävoimaa työntöihin. Suustani pääsi kirahduksia, voihkaisuja ja kuin nyyhkytystä. Oli niin ihanaa, niin ihanaa. Sain orgasmeja ja väsyin. Mies laukesi taas sisääni ja antoi kalunsa nyt olla sisällä. Tunsin miten ulospursuava sperma valui pitkin vatsaani alas kohti rintojani. Olin edelleen vuoteella notkoselkäisenä ja annoin lämpimän ja valuvan tunteen hyväillä vatsaa ja palleaa. Otin valuvaa nestettä kädelleni ja nuolin sen suuhuni. Se maistui samalle kuin miehenikin, suolaiselle.

Hipsin aamuyöstä hotelliin, samaa kautta kuin olin tullutkin. Ketään en vastaanotossa nähnyt kun menin hissiin ja ylös huoneeseen. Ukko makasi samassa asennossa kuin minun lähtiessäkin. Mahtaa olla aamulla ukolla kankkunen, ajattelin. Olisin voinut seuraavan päivän aikana tehdä saman panoreissun, mitään ei ukko olisi huomannut. Mutta jäi tekemättä. Seuraavan päivän shoppailut tein yksin.

Kuuma naapurin täti

Kuuma naapurin täti

Tämä sattui ollessani 15 vuotias pojankloppi. Tuossa iässä himot alkavat heräilemään, ja läähätykseni kohde oli naapurissa asuva Asta. Hän, hänen miehensä ja kaksi poikaansa, asuivat naapurissamme ja luonnollisesti vierailin heillä usein. Joka kerta ahmin Astaa silmilläni ja illalla runkkasin häntä ajatellen. Vaikka Asta oli jo yli neljänkymmenen oli hän silti varsin kiihottava pakkaus: Hänen raskaat, ihanan suuret rintansa, jotka erottuivat suurina kumpuina paidan alta. Olisin halunnut imeä niitä kuin pikkuvauva. Hänen rehevät, tiukat pakaransa ja reitensä, jotka farkkuihin verhottuina saivat munan kuin munan juhlakuntoon. Hänellä oli tavallista leveämpi ns. pallopylly, johon monta kertaa haaveilin ampuvani lastini. Hän oli myös pitkä ja tummatukkainen, todellinen rotunainen.

Joskus oli vaikea peitellä innostusta housuissani kun hän siivoili tai teki askareita. Usein kuvittelin kuinka hän antaisi itsensä käyttööni ja tyydyttäisi minut mitä uskomattomilla tavoilla. Joskus olisin vain halunnut kaataa hänet sohvalla, riisua hänet ja maistaa tuota kiellettyä hedelmää. Ainakun mahdollista kävin heillä muka kysymässä Mikaa (toinen hänen pojistaan) ja samalla riisuin silmilläni Astaa. Pari kertaa olin aikeissa tarttua hänen kiimaiseen takapuoleensa mutta aina häveliäisyyteni esti sen. Sillä mitä jos Asta kertoisi lähentelyistäni jollekkin? häpeäisin silmät päästäni. Niinpä jouduin vain katsomaan mutta en saanut koskea. Asta oli kuin vuori jolle en voinut kiivetä, ja se kidutti minua. Niin lähellä mutta niin kaukana.

Eräänä viikonloppuna huomasin tilaisuuteni tulleen. Hänen miehensä lähti työmatkalle ja pojat jalkapalloleirille, hän olisi yksin kotona ja päässäni pyöri kaikenlaisia ajatuksia. Nyt jos koskaan olisi tilaisuus saada tuota naista, joka piinasi minua. Mutta mitä jos hän torjuisi minut? kestäisinkö sen? helvetillisessä ristipaineessa päätin ainakin yrittää, nyt tai ei koskaan.

Lähestyn heidän taloaan, soitan ovikelloa. Ovi avautuu, se on Asta! yritän keksiä jotain.

-Joo tuota Mika lainas multa pelin ja mä tarviisin sitä.
-Joo tule sisään vaan, olenkin juuri menossa suihkuun.

Suihkuun! ajattelin miltä Asta näyttäisi kun vesi valuu pitkin hänen rintojaan, ja siitä alaspäin hänen hävylleen. Housuissani alkoi jo nyt tapahtua vaikka olin hyvin hermostunut. Asta käveli pesuhuoneeseen ja hänen keinuva perseensä aivan kuin kutsui minua: “Tule! seuraa!”. Menin Mikan huoneeseen muka etsimään peliä. Oikeasti istuin hänen sängylleen ja ajattelin: Talo olisi nyt tyhjä, vain minä ja Asta. Nyt tai ei koskaan. Kaluni oli samaa mieltä, sillä se oli jännityksen takia valmiina.

Ajattelin ensin mennä kuuntelemaan ja hipsin pukuhuoneeseen. Pukuhuoneesta pääsi pesutilaan jossa suihku ja sauna olivat. Kuulin sihahduksen, hän oli siis saunassa! Samassa huomasin hänen vaatteensa lattialla. Nostin rinsikat ja päivittelin niitten kokoa, valkoiset pikkuhousut olivat tunnustelua siitä mitä ehkä olisi tulossa. Haistoin niitä, ei haise mitenkään erityiseltä. Kiuas sihahtaa uudelleen, siellä mahtaa olla jo aika kuuma, ihan niinkuin täälläkin. Mitään ajattelematta huikkasin.

-Oot sä saunassa?
Lyhyt hiljaisuus.
-joo olen.
-niin että voisinko minäkin käydä ettei tarviis kotona lämmittää?

Loput perheestäni oli nimittäin mökillä, mutta minä olin päättänyt jäädä kotiin. Hyvä että jäin. Asta ei sano mitään, hän on käynyt meilläkin pari kertaa saunomassa mutta ei yhtäaikaa kun minä. Hetken mietin että olinko mennyt liian pitkälle ja pitäisikö lähteä karkuun.

-No tule vaan, hän yhtäkkiä huutaa

Syke nousee, hiki alkaa virrata. Täristen alan ottaa vaatteita pois. Ja pian olen ilkialastoma, jöpöttävä kaluni tahtoisi kiihkeästi saunaan, mutta minä ajattelin odottaa että se laskeutuisi ensin.

-Oletkos tulossa?
-Joo joo, tulossa ollaan

Syvän jännityksen vallassa avaan pesutilan oven. Suihku on tyhjä ja saunan lasioven takaa näkyy pelkkää hämärää. Avaan oven ja näen vilahduksen unelmieni naisesta. Jyhkeät rinnat riippuvat kuin poimittavat omenat hänen nojatessaan eteenpäin. En näe hänen pilluaan sillä hänen jalkansa ovat tiellä. Aivan kipsissä istuudun lauteille ja toivon että kalu ei innostuisi liikaa. Syvä hiljaisuus laskeutuu, ja vaistomaisesti yritän sivusilmällä nähdä enemmän hänen sulojaan, mutta hyvin varovasti ettei hän huomaa. Yhtäkkiä Asta rikkoo hiljaisuuden

-Jaa että ne loput onkin siellä mökillä käymässä?
-J-joo j-just ni-n-niin.

Kangertelen ja änkytän, sekoilen sanoissani, tuntuu että pyörryn. Saunan kuumuus ja se että olen ALASTI saunassa ASTAN kanssa saa pääni pyörälle. Koko tilanne tuntuu melkein unelta ja kyllä tekisi mieli nipistää Astaa varmistukseksi. Juuri kuin saan tarpeeksi rohkeutta nipistää häntä varovasti, Asta hypähtää alas lauteilta suihkuun. Kiroan hitaita refleksejäni ja toivon että hän ei huomannut lähentelyäni.

Veden iloinen sorina täyttää pesuhuoneen ja minä istun lauteilla jäykkänä kuin patsas. Olikohan virhe tulla alunperinkään? rohkeuteni ei nimittäin riittänyt mihinkään ja kirosin ujouttani. Mutta toisaalta eihän sitä noin vaan tartuta varattua naista perseestä ja ehdoteta panosessiota. Silti päätän aloittaa etenemisen ja mennä suihkuun. Asta siellä juuri huuhtelee itseään ja seisoi selin minuun, jolloin näen nuo haaveissani niin usein esiintyneet pakarat, ah niin monesti olin haaveillut ampuvani lastini niitten väliseen ihanaan rakoon. Kaluni reagoi välittömästi ja pomppasi lievästä horroksestaan taisteluasentoon. Aloitan “pesemään” itseäni mutta jostain kumman syystä se keskittyy lähinnä nivusten alueelle. Vaivun kuin horrokseen enkä edes älyä mitä teen. Siinä minä sitten suvereenisti runkkaan itseäni ja tiiraan Astan kiimapeppua. Kohta Asta katsahtaa minuun päin ja säpsähtää, hänen silmänsä laajenevat ja hän vain tuijottaa jämerää munaani, kun minä verkkaisesti vetelen sitä.

Äkkiä säpsähtää hereille ja kiireesti vilahtaa pukuhuoneen puolelle. Samalla minäkin huomaan mitä tapahtui, ja poskiani alkaa kuumottamaan. Nonin, tässä sitä nyt ollaan. Näen jo sieluni silmin mitenkä Astan mies lukee minua vastaan syytteitä ahdistelusta ja raiskauksen yrityksestä, Astan itkiessä taustalla. Palaan takaisin tähän maailmaan ja mietin mitä tekisin. Parasta kai pyytää anteeksi. Nappaan itselleni pyyhkeen ja kiedon sen ympärilleni, kaluni painaessa vastaan. Astun pukuhuoneeseen ja huomaan sen olevan tyhjä.

Painelen olohuoneeseen jossa Asta istuu kylpytakki päällään sohvalla ja katsoo telkkaria. Hän huomaa minut ja kohoumani pyyhkeessä. Yritän selitellä

-Asta minä… se vain… minä tuota… anteeksi

Saan kakerreltua jotain anteeksi pyyntöä muistuttavaa. Asta ei sano mitään, hän vain istuu. Kiusallinen hiljaisuus laskeutuu, voi! olisipa maassa kolo johon voisin ryömiä piiloon. Yhtäkkiä hän alkaa puhua.

-Kiihotuitko sinä oikeasti minusta?
-j-joo kyllä, s-siis kuka ei kiihottus, mutta älä nyt ymmärrä väärin mutta sä oot tosi tyrmäävä.

Hän katsahtaa minuun, ja hänen kasvoillaan on pieni hymy.

-Jaahas kiitos kiitos. Mikäs oli noin erityisesti herralle mieleen?
-Öö no siis tota, ää, no sulla on tosi hyvä *****!

Idiootti! ei noin puhuta naiselle, kiroan itselleni, mutta Asta ei näytä panevan pahakseen.

-Ai että vielä näin vanhan naisen takamus voi olla “hyvä” noin nuoren pojan mielestä, nyt kyllä liioittelet
-No en kyllä yhtään, sulla on niinku tosi hyvä *****, ei! paras minkä oon nähny.

En tiedä miten sain sanat suustani, mutta alan rentoutua ja niin Astakin. Tilanne ei olekkaan enää niin epämiellyttävä. Asta vinkkaa minua istumaan sohvalle, ja niin teen.

-No montakos peppua sitä on tultu nähtyä?
-ÖÖ no siis tää oli oikeessa elämässä eka, mutta paras.
-Ohhoh, että ensimmäinen, oletkos ollut jo tyttöjen kanssa?
-No, en sillei, no siis… en niinku oikeesti…

Siinä puhellessa Astan käsi siirtyy vaivihkaa minun pyyhkeelleni ja alkaa hellästi hieromaan. Hyppään melkein ilmaan ja hengitykseni salpautuu.

-Asta! mutta sähä oot naimisissa ja ja…
-Niin, mutta minulla on ollut Karin kanssa jo pitemmän aikaa riitaa ja sänkypuuhat eivät ole oikein sujuneet
-Niin mutta siis sä oot naimisissa! ja ja mä oon vasta 15 ja ja…
-No häiritseekö se sinua?

Hän tuijottaa suoraan silmiini ja samalla hieroo etumustani. Hänen silmistään näkyy himo ja halu, mutta päässäni käy jo kaksintaistelu: Tätähän minä halusin, mutta että Asta oikeasti! mutta minähän tämän aloitin… Taistelu mielessäni lakkaa kun Asta huohottaa korvaani.

-Minä haluan sinua, haluatko sinä minua?

Se siitä, nyt mennään eikä meinata. Kaadan Astan alleni sohvalle ja alan pökkimään häntä kahden kankaan lävitse. Kaluni hinkkaa pyyhettä vasten, olen liian kiihtynyt edes riisuutumaan. Samalla suutelen häntä villisti, kielemme tanssivat omaa tanssiaan ja hänen hiustensa puhdas tuoksu tulvahtaa sieraimiini. Aikani siinä telmittyäni huomaan että olen oikeasti Astan päällä, pelkkä pyyhe ylläni, hyppään ylös ja pyyhe saa kyytiä. Hyppään saman tien Astan kimppuun ja revin kylpytakin hänen päältään. Mehevät tissit pullahtavat ulos kuin vankeudesta vapautettuina, ja samalla näen hänen alapäänsä, tuon mystisen rakkauden luolan, joka on piinannut minua jo kauan. Runsas karvoitus peittää sen mitä tuleman pitää.

Innoissani alan hyväillä häntä joka paikasta samalla pökkien kaluani hänen vatsaansa vasten, käteni kiertävät tissit, lantion, niskan, hiukset, selän… Haluan kokea jokaisen neliösenttimetrin hänen keholtaan, haluan rakastaa ja pitää hyvänä jokaista paikkaa. Asta huokailee kun käteni kiertävät hänen ruumiillaan, mutta hiljennän hänet tunkemalla kieleni hänen suuhunsa.

-Uuh, aah, nyt, tule sisään, mä autan.

Hiljennän vauhtia vähäksi aikaa kun Asta levittää jalkojaan, sieltä paljastuu hänen pimppinsä jollaista en ollut koskaan ennen nähnyt, se näytti samalta niin kauniilta ja niin oudolta, Häpyhuulet kiiltelevät kiimanesteistä ja tekisi mieli maistaa niitä. Asta tarttuu melaani, naisen kosketusta se onkin kaivannut, ja ohjaa sen sisäänsä. Terskani pää kutkuttelee huulia, otan hetkestä kaiken irti, olen aikeissa aloittaa matkani tuntemattomaan, matkan poikuudesta miehuuteen. Kiduttavan hitaasti työnnän itseni sisään, ja vaikka pimppi on liukas haluan nauttia joka millistä. Kohta olen jo pohjassa asti ja aika tuntuu pysähtyvän, kun avaan silmäni ja näen ennen niin kaukaiselta tuntuneen kuvan, minä ja Asta, nahkasohvalla, mulkkuni Astan pillussa. Halusin nauttia tuosta hetkestä, halusin tallettaa sen syvälle muistiini jotta voisin aina palata siihen takaisin.

-Noin ei se ollut niin hankalaa eihän?

Asta huohottaa minulle, en pysty vastaamaan, en ole tässä maailmassa. Haluan vain pysyä siellä ikuisesti. Vedän itseni ulos ja katsoun kuinka kaluni kiiltelee kuin aamukaste auringonnousussa, ja haluaa uusintakierrokselle. Tyrkkään melani tuohon ah niin ihanaan koloon ja aloitan rytmikkään pumppauksen. Se tuntuu uskomattoman ihanalta, kuinka Asta vielä heiluttaa lantioitaan samaan tahtiin. Siinä minä pökitän Astaa lähetyssaarnaajassa ja Astan hengitys alkoi tihentyä, hän päästeli lyhyitä vinkauksia ja huokauksia, aina välillä supattaen korvaani rivouksia.

Päätän napata heiluvat tissit suullani ja alan imemään toista kuin vauva, erityisesti nännit saivat huomiota osakseen ja Asta vain huokaili. Koko ajan jatkoimme rytmikästä intohimon tanssiamme ja Asta unohti siinä rytinässä pojat ja Karinkin. Rakastelumma huippukohta alkoi lähestyä sillä kasseissani tuntui tuo runkkauksilta tuttu tunne. Kiihdytin vauhtia ja pallini läiskyvät hänen ihanaa pilluaan vasten rytmittäen tahtimme, en haluaisi koskaan lopettaa, voisimpa rakastaa häntä maailman loppuun saakka.

-Nai minua! pane lujaa! anna isoa munaa! älä hidasta älä hidasta! yymmmm!
-Pannaan! pannaan! ymh! ymh! ymh! tulee isoa munaa!

Kuin räjähtävän tykin voimalla lähetän siemeneni hänen syövereihinsä ja vähän vatsallekkin, samaan aikaan Asta kiemurtelee allani, varmaan orgasmin kourissa. Sinetöimme yhtymisemme hyyvin pitkällä suudelmalla, ja jäämme makaamaan päällekkäin, onnellisempina kuin koskaan.

-Huhhuh! kiitos rakas Asta.
-Hehheh eihän tämä tähän pääty, meillä rakas on kuule koko viikonloppu aikaa…

Ne sanat kuultuani tiesin olevani maailman onnelisin (nyt) mies.

——————-

Makaan nahkasohvalla Astan päällä, sillä olin juuri menettänyt poikuuteni ja ampunut spermat hänen pilluunsa. Niinpä, suurin haaveeni oli toteutunut ja nyt lepäilen raukeana hänen päällään, silitellen hänen enkelinkasvojaan. Yhtäkkiä muistamme että sauna on vielä päällä, joten päätämme mennä ottamaan jälkilöylyt.

Roikun kirjaimellisesti hänen perässään ja työnnän väsyneen munani hänen peppuvakoonsa, roikun näin hänessä koko matkan saunaan, eikä Asta pistä pahakseen, hän yrittää herätellä kaluani supistellen pakaroitaan mutta pikkukaveri on liian voipunut. Saunan lauteilla himoni alkavat taas heräilemään, liekkö saunan lämpö vai se että Asta alkaa hikoilla ja pian pienet hikipisarat peittävät hänen samettisen ihonsa jokaisen kolon, kummun ja raon. Asta heittää lisää vettä kiukaille, lämpöaalto iskeytyy selkiimme pakottaen meidät etukenoon, ja taas Astan rehevän maistuvat tissit ovat vain poimimista vailla. Ajattelen ensimmäistä panoani ja se saa munani taas taisteluvalmiuteen.

-Asta, mitä jos mä naitas uudestaa, musta tuntuu että mä en saa koskaan tarpeekseni sun pillusta, mä oon haaveillu tästä niin kauan.
-Voi tuota nuoruuden intoa, no jos nyt noin paha tilanne on niin anna tulla vaan, kyllä tässä itse kukin on ollut puutteessa.

Asta laskeutuu selälleen lauteille, ja levittää alistuvasti jalkansa, ja alkaa hyväilemään rintojaan, se varmaan auttaa orgasmin saannissa. “Huikean” kokemukseni turvin osun jopa oikeaan paikkaan ja taas tuo ihana tunne valtaa alapääni, kun melani uppoaa Astan pilluun jonka seinämät tarjoavat munalleni niin kotoisan kolon. Alan pökkimään häntä hitaasti nauttien tällä kertaa, sillä jokainen sekunti on kuin hetki paratiisissa. Tunnen hänen hikisen ihonsa omaani vasten, hänen untuvanpehmeät rintansa koskettavat minua aina kun työnnyn hänen sisäänsä kannustaen minua jatkamaan.

Melani liikkuu reippaasti liukkaassa pimpassa, ja kokematon munani alkaa jo kiehumaan, tunnen että lasti on tulossa, ei vielä! pääsin vasta alkuun. Mutta luonnonlakeja ei voi rikkoa, ja valtavalla ähkäisyllä runttaan siemeneni syvälle Astaan, hyvään maaperään. Terveystiedon tunnin opit ehkäisystä käväisevät mielessäni, mutta häipyvät pian kaiken ylittävän hyvän olon tieltä.

Aikamme siinä pelehdittyämme päätämme mennä suihkuun vähän “peseytymään”. Sinne päästyämme Asta menee kyykkyyn lattialle ja nappaa väsyneestä melastani kiinni.

-Nyt saatkin semmoista hoitoa että!

Salakavalasti hän imaisee löysän munani suuhunsa, ähkäisen nautinnosta. Olin kyllä lukenut suihinoton ihanuudesta mutta en voinut kuvitellakkaan sitä näin “kivaksi”. Astan suun lämpö, sen kosteus ja hänen leikittelevä kielensä munaani vasten saivat aisani taas kovettumaan. Katsoin vielä kerran alas kuin varmistukseksi, kyllä, kyrpäni oli kokonaan Astan suussa ja kovettui yhä. Tunsin kuinka veri sykki elimeeni ja se kasvoi ja kasvoi, aina vaan. Asta vapauttaa kyyni ja mittailee sitä toivokkaan näköisenä, näen kuinka kullini kiiltää syljestä ja vetäisen pari kertaa aivan kuin lähtölaskennan aloittamiseksi.

Asta alkaa hommiin, keppini sujahtaa hänen suuhunsa, tunnen kuinka se taas peittyy sylkeen ja murahdan nautinnosta. Asta aloittaa pumppaamisen ja imee minua innokkaasti kuin tikkaria, samalla hänen näppärät sormensa alkavat hommiin, toiset pyörivät kasseillani ja toiset runkkaavat suihinoton tahdissa. Munani souvaa edestakaisin, sisään ja ulos, sisään ja ulos. Jokainen veto lähettää pieniä sähköiskuja vartaloani pitkin ja en voi muuta kun huokailla. Asta alkaa kiihdyttämään vauhtia ja imee munaa posket lommoilla, kuin raivon vallassa, ja jokainen veto lähettää minut lähemmäksi laukeamispistettä. Ihana “loiske” täyttää suihkun ja en voi muuta kuin silitellä Astan niskaa ja antaa samalla tahtia. Munani hakkaa hänen nieluaan vasten ja Asta ähkii joka vedolla, pallini alkavat jo kutista, en voi kestää enää kauaa.

-Ai saakeli mulle tulee ihan just!
-Anna tulla vaan!

Asta vapauttaa melani ja jää suu auki odottamaan lastia. Ripeillä vedoilla saan itseni tulemaan, ja valtavalla voimalla ensimmäinen spermasuihku syöksyy Astan naamalle, jättäen irstaan valkean viirun hänen kasvoilleen. Toinen suihku löytää kohteensa ja ampuu suoraan Astan suuhun, antaen Astalle jotain mitä maistella. Kolmas satsi osuu puolittain kohdalleen, läsähtäen suuhun ja poskelle. Olen aivan kuitti, mutta tyytyväinen ja ainakin tyydytetty. Asta antaa vielä hyvänyön suukon väsähteneelle melalleni.

-Hei tota muo väsyttää ihan saakelisti, mä taidan mennä nukkumaan.
-Joo mene vaan makuuhuoneeseen, minä jään vielä, tuota, ymmm saunomaan

Ihmettelen Astan käytöstä mutta lähden silti. Pukuhuoneessa heitän päälleni kylpytakin, olen aikeissa lähteä nukkumaan kun saan päähäni käydä kurkistamassa Astaa saunassa. Hiippailen takaisin pesutilaan ja kurkkaan saunaan. Sielläpä Asta on sormella, toinen käsi vatkaa pillussa ja toinen hieroo ylempää, lätinä täyttää saunan ja aina välissä kuuluu huokauksia ja ynähdyksiä. Taitaa Astakin olla aika puutteessa kun ei kaksi panoa riitä. Olen silti liian väsynyt liittymään seuraan, ja hoipun Astan ja Karin isoon parisänkyyn ja nukahdan ihanat kuvat mielessäni: Minä ja Asta harrastamassa mitä ihaninta seksiä olohuonen sohvalle, minä painamassa täysille Astan liukkaaseen pilluun saunassa ja sperma satsini lentämässä Astan kasvoille.

Yöllä herään ihan jumalattomaan stondikseen ja joudun ensiavuksi runkkailemaan hieman, aaahh kalu on vähän tuntoherkkä, ei ole tottunut näin kovaan menoon ja vielä naisen kanssa. Yhtäkkiä kuulen outoa köhinää, mitä ihmettä? Kun katsahdan viereeni huomaan että Astahan se siinä köllii vieressäni, ja kaikesta päätellen ilman vaatteita, vain peitto päällään. Mahallaan nukkuessaan Astan pillu pullottaa kiimaisesti peiton alta ja päätän antaakin Astalle herätyksen jota hän ei unohda.

Varovasti liutan peiton pois hänen päältään ja kohta olen kasvotusten hänen peppunsa kanssa, ja haukon henkeäni. Olin nimittäin aina ollut enemmän peppumiehiä ja yritin aina etsiä pornolehtiä joissa olisi mahdollisimman paljon peppua, sillä rakastan peppua, persettä, takamusta, pyllyä, ihan mitä vaan niistä. Koulussakin naispuolisten opettajien ja oppilaitten takapuolet olivat aina tarkan valvonnan alaisena. Mutta nyt olin kasvokkain ensimmäisen peppuni kanssa ja olin aivan kiimassa, miten mikään voi olla noin kaunista? varovasti puristan Astan pakaroita, aaahh mitenkä ne voivat samalla olla niin kiinteät mutta samalla niin pehmeät. Asta nukkuu yhä, mutta ei kauaa, ajattelen. Varovasti näykkäisen toista poskea, Asta ynähtää mutta ei herää, nuolaisen samaista poskea kuin anteeksipyynnöksi puraisusta, mmmm maistuu hyvältä, varmaan omenasaippuaa. Kohta vetelen kieltäni ylös alas pitkin vedoin yhdellä kankulla, hmmm onkohan tämä nyt sitä “perseennuolentaa”? Levitän perseposkia ja näen persereiän, ensimmäistä kertaa. Pornolehdistä olen oppinut että sinne naiminen tuntuu erityisen hyvältä, joten eipä muuta kun alan asetella itseni asemiin. Tässä hälinässä Astakin alkaa heräilemään, mutta vaikuttaa vähän tokkuraiselta. Alan asetella terskanpäätä reiälle, vaikea pitää perseposkia yhdellä kädellä poissa tieltä. Asetun punnerrusasentoon Astan päälle ja yritän survoa munaa sisään. Noh, ei se sinne mene, onpa tiukka paikka, mutta Asta kyllä herää tokkurastaan.

-Hei mitä ihmettä sinä teet?!
-Ymh, mitäs tässä, puuh, yritän peppuas panna.
-Senkin pikku kusipää! enkä kyllä anna peppua! Nyt irti minusta!

Asta sähähtää kiukkuisena, rimpuilee pois altani ja ottaa peiton suojakseen.

-Et sinä voi noin vain nukkuvan naisen kimppuun käydä. Senkin pervo.
-No annoithan sä illalla pilluakii, vai mitä?
-Kuule, se oli tuota… minä en oikein.. Minusta sinun olisi nyt parasta lähteä.

En ole uskoa korviani! Mutta Asta näyttää olevan tosissaan, mitä ********ä.

-Eilen illalla minulle tuli tosi paha olo, kun ajattelin Karia ja poikia ja ja…

Kyyneleet alkavat vieriä hänen poskiaan pitkin ja hän hautaa kasvot käsiinsä.

-Ja mitä enemmän minä ajattelin sitä pahempi olo minulle tuli, jotenkin likainen olo. Tunsin itseni ihan huoraksi! Anteeksi mutta en voi tehdä sitä, sinun pitää nyt lähteä.

Hämmentyneenä ja petettynä hoipun pukuhuoneeseen ja vedän vaatteet päälleni. Katkerana suuntaan kohti ulko-ovea, ja näen Astan makuuhuoneen ovella peitto verhonaan, hänen ilmeensä on samalla surullinen ja jotenkin kaihoisa, ja hänen silmänsä punoittavat itkemisestä. Kävelen hänen luokseen, silmämme kohtaavat ja hetken mielijohteesta päätän maistaa häntä vielä kerran. Salakavalasti suljen hänen syleilyyni ja suutelen häntä, hetken hän epäröi mutta vastaa pian suudelmaani. Viimeisen kerran nautimme toisistamme, yhdymme toisiimme, olemme lähekkäin. Sitten irtaudumme ja Astan poskilla pyötii yksinäinen kyynel. Hipaisen kevyesti hänen hiuksiaan ja taakseni katsomatta astun ulos pimeyteen.

Tuon jälkeen käyntini Astan luona alkoivat vähentyä, sillä emme voineet olla katsomatta toisiamme sillä silmällä, ja emme voineet olla enää pelkkiä ystäviä. Pari kertaa yritin virittää uutta toimintaa vaikkapa nipistämällä Astaa pepusta tai ohimennen hipaisemalla hänen rintaansa. Mutta joka kerta Asta torjui minut ja tuijotti silmiini; ei vihaisesti vaan sillä kaihoisan surullisella katseella. “Suhteemme” loppui viimeistään silloin kun heidän perheensä muutti pois, mutta tähän päivään asti en ole voinut unohta naista joka antoi minulle niin ihanan ensi kertani.

Sini ja 5 varsumiestä

Sini ja 5 varsumiestä

Huolellisesti Sini laittoi hiuksensa tiukalle ponihännälle ja heilautti niitä kerran. Sitten hän hymyili valloittavasti peilikuvalleen, otti eteisen pöydältä autonavaimet ja pikkulaukkunsa ja suuntasi kulkunsa ulos asunnostaan. Ovi lukkoon ja matka jatkui kohti parkkipaikkaa. Tottuneesti Sini lähti ajamaan kohti poikaystävänsä olinpaikkaa, kasarmia. Ajomatkaa tuli reilu 60 kilometriä, Sini päätti valita rauhallisen tien nauttiakseen ajosta. Vasta kortin saaneena hän oli hieman varovainen ajoreittejään valitessa.

Vihdoin perillä, Sini ajatteli kun parkkeerasi autoaan kasarmin vieraille osoitetulle parkkipaikalle. Siitä oli melkein jo kaksi viikkoa kun he olivat viimeksi nähneet, Sini mietti astellessaan kevyessä kesämekossa kohti pääportteja. Antelias kaula-aukko ja lyhyt helma antoivat portilla vartioiville sotilaille katselemista ja silmäniloa. Nopeasti Sini pääsi jatkamaan matkaa tietäen, että hänen herkullisesti pyörivää peppua jäi vahtaamaan kaksi silmäparia.

Sini joutui hetken odottelemaan sotilaskodissa kunnes Antti saapui paikalle. Sini suorastaan söi silmillään maastopukuasuista poikaystäväänsä. Armeijan vaatteet olivat aina kiihottaneet häntä, Anttikin sen kyllä tiesi. Sen verran kiihkeitä silmäyksiä tämä pari toisiinsa loi.

Antin katse hakeutui yhä useammin Sinin paljaalle reidelle ja vaivihkaa Sini hivutti hameenhelmaansa ylemmäs ja ylemmäs tarjoten silmänruokaa poikaystävälleen. Antti laski kätensä paljaalla reidelle ja siirsi tuoliaan lähemmäs Siniä. Pian miehen käsi oli hameenhelman alla, lähellä sitä paikkaa missä Sini tunsi polttavan kuumotuksen vain kasvavan. Sini liikutti itseään miehensä kättä vasten ja sai Antin käden siirtymään haaroihinsa. Sini hymyili ilkikurisesti nähdessään Antin kärsivän ilmeen miehen kosketellessa pikkusten stringien päältä naisensa aarretta.

Kysyvä ilme silmissään Antti tuijotti sanattomana Siniä. Sini nyökkäsi hieman ja kuin yhteisestä sopimuksesta he nousivat ylös ja lähtivät sotilaskodista useiden muiden sotilaiden jäädessä tuijottamaan kateellisena tämän parin perään. Sini oli kyllä upea ilmestys. Antti oli kuullut armeijakavereiltaan usein kehuja avovaimostaan tämän käytyä häntä tapaamassa. Takuulla kuulisi nytkin.

Antti johdatti Sinin suuren koneidenkorjaushallin lävitse pienempään huoneeseen, jonka takaseinällä olevasta ovesta pääsi eräänlaiselle parvelle. Tuolta parvelta saattoi katsella koko hallia ja hallista samoin näki parvelle. Sini siirtyi parven ikkunaseinälle ja katseli hallin synkkää tummuutta Antin valmistellessa heille peuhaamispaikkaa. Tarkkaavaisuudesta huolimatta Sini ei huomannut kolmea nopeaa varjoa jotka kulki määrätietoisesti kohti huonetta mistä pääsisi parvelle.

”Kultaa… Valmista..” Antti huuteli ja kuin salamana Sini kääntyi ja meni kultansa luokse. He suutelivat pitkään ja molempien kädet vaelsivat toisensa vartaloilla. Kuinka molemmat olivat tätä odottaneet. Antti painoi huulensa Sinin kaulaa vasten ja Sini huokaisi. Hän oli halukas jo muutenkin ja Antti vielä kiusasi tyttöä lisää. Antti nuoli ja suuteli Sinin kaulaa ja antoi käsiensä vaeltaa hitaasti mutta varmasti Sinin kukkamekon alle. Reisiä pitkin pakaroille, toinen käsi jatkoi matkaansa selän kaarta pitkin ylemmäs ja toinen jäi hyväilemään lantionseutua saaden Sinin lähes sekoamaan halusta.

Antti polvistui Sinin eteen ja suukotteli tytön vaaleita reisiä. Antti nosti hameenhelmaa ja painoi kasvonsa vasten Sinin pikkuhousuja. ”Aah.. Anna jo rakas..” Sini huokaili Antin siirtäessä hitaasti pikkuhousujen haarakiilaa sivuun ja ohjatessaan sitten etusormensa valuvan märkään ja kuumaan onkaloon. Antti veti sormen pois Sinin pillusta ja nuolaisi sen eritteistä puhtaaksi. Sitten hän laski tyttöystävänsä pikkuhousut alas ja painoi kasvonsa uudestaan vasten tuota herkkupesää.

Sini vingahti Antin kielen liukuessa hänen häpyhuulien väliin. ”En voi enää seistä tässä.. Päästä minut makuulleen”, Sini pyysi Antilta ja Antti ohjasi tytön lattialle levitettyjen patjojen ja peittojen päälle. Sini meni heti selälleen ja avasi reitensä kutsuvasti Antille. Antti nuolaisi huuliaan ja melkeinpä hyökkäsi naisensa hävyn kimppuun. Litinä vain kuului Antin nuollessa tyttöä, äänet vain kovenivat kun Antti antoi kahden sormensa painua Sinin tiukkuuteen..

Antti oli juuri laskemassa housujaan kun hallin suurilta pariovilta kuului mahtava karjahdus. ”Onko täällä joku?” Tuo huuto toistettiin muutamaan kertaan. Antin oli pakko laittaa vyö kiinni ja painua alas.. ”Kyllä, minä täällä etsin osia vain..” Antti valehteli sujuvasti hallihenkilökunnalle. Sillä välin kun hallin vastaava jututti Anttia, nämä kolme sankaria päättivät mennä hieman katselemaan Siniä.

He katselivat tyttöä oven raosta, Sini makasi hiiren hiljaa jalat levällään suuren patja- ja peittokasan päällä. Pillu kiilteli kiimasta ja sai jokaisen sotilaan housuissa tapahtumaan. ”Mennäänkö mukaan?” Kysyi Simo. Mies Antin tuvasta. ”Joo.. Ei Antti voi mitään sanoa, muuten me kerrotaan!” Innostui Lauri. Kolmas miehistä, hiljaisin ja juroin, ei vastannut mitään. Harvemmin kukaan edes Heikiltä kyseli, ei hän vaivautunut vastaamaan.

Tämä kolmikko tiiraili vielä hetken aikaa hame lantiolla makaavaa Siniä, kunnes Simo astui hiljaa huoneeseen. Etusormi huuliensa edessä tämä mies lähestyi Siniä, Sini katseli kauhuissaan ja veti jalkansa yhteen. Hameenhelma vielä reisien ylitse. Onneksi Sini tajusi olla hiljaa. Siitä ei olisi hyvää seurannut, jos joku olisi saanut tietää mitä halleilla tapahtuu.

Kauhu valtasi Sinin kolmen miehen lähestyessä häntä hiiren hiljaa. Tytön olisi tehnyt mieli huutaa Anttia, mutta hän kuuli Antin keskustelevan vielä hallimiehen kanssa. Simo oli ensimmäisenä polvillaan Sinin luona. Rohkeasti hän antoi käsiensä liukua tytön jännittynyttä kehoa vasten. Pian oli Lauri ja Heikkikin tytön kimpussa. Lauri uskaltautui painamaan huulensa Sinin huulille.

Sinistä huokui vastarinta. Mutta mitään hän ei voinut tehdä, ääntäkään ei saanut kuulua. Nämä kolme suorastaan ahmivat varusmiehen innolla Siniä. Tämän vartaloa. Kädet liikkuivat ympäriinsä Sinin kehoa, Lauri painoi uudestaan huulensa Sinin huulille ja samalla Simo levitti käsillään Sinin reisiä. Taas Sini oli avoimena tämän herralauman edessä. Ihmeekseen Sini alkoi tuntea vaginansa uudestaan kostuvan. Tämä yllätyshyökkäys, vieläpä kolmen ventovieraan miehen tekemä sellainen kiihottikin häntä..

Sini ei vastustellut enää lainkaan kun Simo, Lauri ja Heikki koskettelivat ja suutelivat häntä vuorotellen, kaikkialta. Jalat täysin levällään hän nauttii huomionosoituksista. Kukaan näistä neljästä ei kuullut kuinka Antti lopetti juttelun ja sulki hallin suuret pariovet. Sitten hän lähti itsevarmana kävelemään kohti parvihuonetta ja mitä hän näkikään. ”Mitä vittua te teette? Näpit irti nyt jokaikinen!” Antti karjahti nähdessään tyttöystävänsä makaavan irstaasti jalat levällään, Simon toinen käsi naisen vaginaa hyväilemässä, Heikki suuteli Siniä suoraan huulille ja Lauri puserteli Sinin rintoja.

”Sinuna antaisin meidän jatkaa, tyttöystäväsikin tahtoo, vai mitä?” Lauri sanoi ja katsoi Siniä tuimasti silmiin. ”Nno et tässä muutakaan voi.. Ettei nuo kerro..” Sini sopersi minkä ololtaan pystyi. Antti katsoi kuinka hänen tyttöystävää hyväili kolmen maastopuku päällä olevan miehen kädet. ”No vittu tehkää mitä lystäätte, mutta minä katselen.” Antti päätti ja istui sohvalle. Sini oli lähinnä tyytyväinen Antin päätöksestä vaikka näytteli hieman surullista.. Hän ei ollut koskaan kertonut avomiehelleen, että haaveiliuseasta miehestä hänen kimpussaan yhtä aikaa.

Antin istuuduttua sohvalle, Lauri jatkoi heti puuhiaan. Hän painoi päänsä Sinin suurehkojen rintojen väliin ja puserteli käsillään niitä samalla. Vaikka Sini oli hoikka tyttö, silti hänellä oli poikien iloksi suuret, kosketuksia haluavat tissit. Kosketuksia ne tulikin saamaan.. Antti katsoi miten Simo upotti kerralla kaksi sormeaan Sinin litisevän märkään posliinipilluun. Antti ei voinut sille mitään mutta hän tunsi kuinka hänen elimensä alkoi nytkähdellä housuissa, se koveni pikkuhiljaa ja hän tajusi kiihottuneensa nähdessään muiden miehen koskettelevan hänen naista.

Pian Sini oli alastomana patjojen päälle, yhä kolmikon ympäröimänä. Lauri, miehistä rohkein, nousi seisomaan ja heitti armeijan villapaitansa päältään, samaan kasaan lensi vihreä T-paita. Siniä kiimaisesti tuijottaen hän availi hitaasti housujaan ja saatuaan ne alas, Sini näki kuinka Laurin alushousuissa oli jotakin mikä tahtoi kovasti ulos. Lauri laski alushousunsa alas. Sini ei voinut olla henkäisemättä. Kyllä Antillakin oli suhteellisen kookas penis, mutta Laurin penis oli varmaan yli kaksikymmentä senttiä pitkä ja ihanan paksukin..

”Ime sitä.. Ime..” Lauri sanoi ja astui muutaman askeleen Siniä kohden. Sini vilkaisi kysyvästi Anttiin ja Antti hymyili. Sini uskaltautui nousemaan polvilleen Laurin eteen. Lauri astui ihan Sinin eteen ja otti tätä kevyesti hiuksista kiinni. Sitten hän tökki kostuneella terskallaan Sinin huulia ja sai Sinin avaamaan suunsa. Tuo elin ei mennyt kovinkaan pitkää matkaa Sinin huulien välistä, mutta se riitti Laurille. Hän antoi Sinin nuolla ja imeä elintään, ja Sini tekikin sen taitavasti. Lauri sulki silmänsä ja nai hitaasti Siniä huulien väliin. Sini ei välittänyt erityisemmin suihinotosta, mutta päätti tehdä kaiken mukisematta..

”Mmmmh..” Sini ynähti kun Heikki tuli Sinin taakse ja antoi kahden sormensa upota Sinin liukkaaseen, lihaisaan aukkoon. Laurin naidessa Siniä suuhun, Heikki nai Siniä sormillaan samaa tahtia. Simo meni Antin viereen sohvalle istumaan ja alkoi availemaan housuja. Pian hänellä oli oma elimensä kädessään ja hän runkkasi siinä Antin vieressä.. Antin olisi tehnyt mieli tehdä samoin. Housuissa tuntui kovenevan entisestään ja jo aikaisemmin ollut kiima vain yltyi yltymistään. Mutta hän ei kehdannut.. Vielä.

Sini imi minkä pystyi Laurin paksua penistä. Hän tahtoi näyttää miehille kuinka hyvä nainen Antilla olikaan. Lauri huokaili silmät suljettuina ja pian hän alkoi ähkiä siihen malliin että tulisi pian. Armeija teki tehtävänsä, Sini ajatteli tuntiessaan Laurin elimen sykkivän kieltään vasten. Pian kermainen erite purkautui Laurin elimestä syvälle Sinin suuhun ja Sini antoi koko lastin valua kurkustaan alas. Lauri ei voinut muuta kuin ottaa muutaman askeleen taakse päin ja rojahti Antin ja Simon väliin vanhalle sohvalle. Elin Sinin syljessä Lauri istui lähes makaavassa asennossa, raukeana.

Sinin pillun kimpussa ollut Heikki päätti ottaa tilaisuudesta vaarin ja painoi Sinin vatsalleen patjoille. Salamana mies oli aukassut housunsa ja terhakka elin seisoi innoissaan. Naista se ei ollutkaan saanut aikoihin. Hieman vasemmalle käyrä penis tökki muutaman kerran Sinin kosteaa pillua kunnes se painui hitaasti häpyhuulien välistä lämpimään onkaloon. Sini huokaisi saadessaan vihdoin kyrpää, viime kerrasta oli melkein kuukausi.. Häntä ei pahemmin haitannut vaikka tuo kyrpä ei ollutkaan oman miehen.

Heikki työnteli aluksi hitaasti, nautiskellen.. Kunnes hänen oli pakko nopeuttaa tahtiaan. Simokin päätti mennä osingoille ja meni polvilleen Sinin eteen. Pian Sinissä oli kaksi kyrpää, toinen souti suussa sylkivana Sinin suupielestä valuen, toinen kyrpä upposi tasaiseen tahtiin syvälle Sinin kiimaiseen pilluun. Tyytyväisenä Sini imi ja nuoli Simon penistä.. Välillä hän joutui tosin pitämään taukoa Heikin tehdessä niin hyvää. Pian Sini tunsi kuinka Heikki alkoi nopeuttaa tahtiaan, saman teki Sini. Hän imi ja runkkasi Simon kovana seisovaa kyrpää ja sai kui saikin aikaan sen, että nämä kaksi urosta laukesivat häneen samaan aikaan.

Heikki puski itsensä vasten Sinin persettä tunkien kalunsa syvälle Sinin pilluun ja antoi spermansa virrata nuoruuden innolla. Simo tarrasi Siniä hiuksista ja jo toinen erä spermaa valui Sinin kurkusta alas. Kun Simo oli vetämässä elintään Sinin suusta, se syöksi vielä hieman spermaa joka lensi Sinin leualle. Kuola ja sperma leuasta valuen Sini oli valmiina vastaanottamaan lisää lempeä.

Sini nousi seisomaan ja päätti että nyt olisi Antin vuoro. Hän meni polvilleen Antin luokse ja alkoi availla Antin housuja vaaleanharmaa spermavana pillusta reisiä pitkin valuen. Antti katseli tyytyväisenä kuinka Sini kaivoi hänen elimensä ulos vapauteen ja nuolasi sitä muutaman kerran. Sitten Sini pyysi Anttia riisumaan vaatteensa, Antti totteli tyttöystäväänsä. Nyt hän näki millainen kiimapillu Sini oikeasti olikaan. Antti meni alastomana istumaan sohvalle ja Sini kiipesi hajareisin tämän syliin.

Pian ahnas pillu oli imaissut sisäänsä Antin miehisyyden ja Sini pyöritti hitaasti lantiotaan koko ajan Anttia silmiin tuijottaen. Antti laski kätensä Sinin lantiolle ja määräsi tahtia hieman nopeammaksi. Syljen ja sperman sekoitus oli valunut Sinin rinnoille, Antin syli oli kosteana vieraiden miesten spermasta. Sini liikkui ylös ja alas saaden Antin ynähtelemään. Litinä vain kävi kovan peniksen upotessa syvälle märkään pilluun. Antti imi Sinin toista rintaa ja sivusilmällään huomasi kuinka heidän rakastelua seurasi kolme yhä kiimassa olevaa nuorta miestä.

Kauaa ei kestänyt kun Anttikin laukesi nuorikkonsa kuumaan ja halukkaaseen pilluun. Sinin noustua miehensä päältä hän näytti hyvin irstaalta sperman valuessa valkoisena vanana alas reittä pitkin ja syljen ja sperman kuivuttua hänen leualleen ja rinnoilleen. ”Mmh.. Saisiko lisää?” Sini kysyi ja näytti suloisimman ilmeensä. ”Totta kai.. Ei naista ole ennenkään pulaan jätetty..” Lauri sanoi ja hymyili arvoituksellisesti.

Lauri meni makuulleen patjakasan päälle ja Sini kiipesi heti miehen elimen päälle. Hän liikutteli sitä hieman häpyhuuliaan vasten kunnes antoi upota sen omien eritteidensä ja kahden miehen liukastamaan pilluunsa. Hän nosteli itseään reisiensä varassa ylös ja alas ja nautti suunnattomasti tuon suuren elimen hyväillessä hänen paikkojaan. Lauri ei hoputtanut Siniä ollenkaan vaan antoi tytön touhuta omassa tahdissaan. Pian Sinin käsi laskeutui alemmas ja alkoi hyväillä taidolla klitorista samalla pyörittäessä hitaasti lantiotaan..

Hetken aikaa puuhailtuaan Sini alkoi täristä ja hänen kätensä joka hyväili klitorista nopeensi tahtiaan. Samoin teki hänen lantionsa. Sohvalla istujille avautui mukava näkymä Sinin pepun pyöriessä villisti Laurin kalun ympärillä. Lauri murahteli hiljaa Sinin pillun supistellessa hänen peniksensä ympärillä.. Pian Sinin liike pysähtyi ja hän tärisi holtittomana Laurin päällä, rojahtaen pian Laurin rinnan päälle makaamaan hervottomana.

Sinin maatessa Laurin päällä, Lauri hyväili Sinin selkää ja pakaroita. Siitä Antti saikin idean. Hän meni polvilleen Laurin jalkojen väliin eli siis Sinin taakse. Hänkin laski kätensä Sinin muodokkaalle pepulle ja vei kätensä Sinin märälle hävylle. Hän hyväili Sinin reisiä ja häpyhuulia saaden kätensä kostumaan spermasta ja Sinin omista eritteistä. Sitten hän vei märän kätensä Sinin peräaukolle ja hyväili tytön pakaroiden väliä.

Sini ei laittanut vastaan kun Antti työnsi kostean etusormensa Sinin peräaukkoon hitaasti mutta määrätietoisesti. Hän työnsi sen juurta myöden suoleen ja alkoi sitten liikuttamaan sormeaan. Aluksi hyvin hiljaa, sitten hieman nopeammin. Anaaliseksiä Sinin ja Antin suhteessa oli jo ollut, joten asia ei ollut kummallekkaan uusi. Antti haki vielä Sinin vaginan luota kosteutta hieman ja hieroi kosteuden elimeensä. Sitten hän nosti Siniä saaden Laurin suuren peniksen liukumaan Sinin sisältä pois ja alkoi työntämään hitaasti kostutettua elintään Sinin tiukkaan anaaliin. Sini vingahti muutaman kerran, mutta muuten makasi hiljaa.

Antti työnsi penistään muutaman kerran Siniin kunnes Lauri tahtoi mukaan myös. Lauri pyysi Anttia nostamaan Siniä hiukan ja se mahdollisti sen että Laurin kova elin upposi helposti Sinin kosteaan vaginaan. Laurin saatua elimensä pohjaan saakka, Antti mietti vain hetken ja päätti kerrankin antaa Sinille mahdollisuuden saada kunnolla munaa. Simon ja Heikin nähdessä mitä Antti aikoi, he siirtyivät lähemmäksi. Simo koko ajan liikutteli hitaasti esinahkaa edestakaisin, Heikki tyytyi vain tuijottamaan toimitusta. Pian Antti alkoi painaa penistään Sinin peräaukosta sisään samaan aikaan kun Laurin paksu kyrpä oli tytön vaginassa. Sinin vaikersi ja huokaili, muttei kertaakaan kieltänyt.

Laurilla ei juuri ollut liikkumavaraa Sinin maatessa hänen päällään. Mutta Lauri tunsi kuinka Antin penis työntyi väliseinämän toisella puolella Sinin peräsuoleen.. Antti aloitti hitaat ja varovaiset liikkeet. Lauri ei voinut olla huokailematta, Antin elimen liike hieroi juuri sopivasti hänen kovettunutta penistä. Sini oli välillä täysin hiljaa ja huokailematta, täysin paikoillaan. Välillä hän taas suorastaan kiljahteli kahden elimen täyttäessä häntä.. Sini sai tämän repertuaarin aikana muutaman orgasmin, enemmän kuin koskaan ennen missään yhdynnässä. Antti jatkoi naimista ja nopeutti pian tahtiaan. Kauaa hän ei jaksaisi Sinin peräaukon tiukkuutta.

Laurin ei tarvinut muuta kuin pysyä paikoillaan ja pidellä Sinistä kiinni, hän sai tarpeeksi nautintoa Antin peniksen liikkeistä. Kohta Antti alkoi suorastaan survoa kyrpäänsä Siniin ja hänen tuleminen oli lähellä, hyvin lähellä. Antti otti Siniä lanteilta kiinni, työnsi peniksensä juurta myöden Sinin suoleen saaden kivekset painautumaan vasten Sinin pakaroita, sitten hän jo tulikin. Hänen elimensä syöksi sykäyksittäin spermaa ulos ja Antin elimen sykkeen ja Sinin tiukkuuden avulla Laurikin pian sai.. Lähes samaan aikaan kaksi miestä laukesi Siniin, tytön vain maatessa hiljaa paikoillaan.

Pian Antti vetäytyi pois ja rusehtava sperma alkoi valua Sinistä. Lauri antoi Sinin maata vielä päällään.. Tyttö oli aivan puhkinaitu. Lauri käänsi Sinin pois päältään ja tyttö makasi patjoilla silmät suljettuina, ihan väsyneenä. Silti Antti ja Lauri menivät vielä puhdistuttamaan peniksensä Sinin suussa. Antti työnsi peniksensä kyljelleen käännetyn Sinin suuhun. Sini nyrpisti nenäänsä haistaessaan missä elin oli ollut, mutta vastustelematta antoi Antin naida häntä hetken aikaa suuhun puolikovalla elimellään. Saman teki Lauri, pian kaikki neljä miestä olivat tyydytettyinä sohvalla istumassa ja naureskelemassa iltapäivän tapahtumille.

Sini vasta tyydytetty olikin. Hän makasi paikoillaan yli tunnin ajan, sitten hän nousi hoiperrellen jaloilleen ja puki hieman tahriintuneen mekkonsa päälleen. Sitten hallilta häipyi Simo, Heikki ja Lauri, hetken kuluttua Antti ja Sini. Kukaan ei koskaan saanut tietää mitä kasarmin hallilla tapahtu, ei koskaan. Antille, ja tietenkin myös kiimaiselle kolmikolle jai hyvä muisto päivästä armeijassa. Sini sai elämänsä kokemuksen, joka ei suinkaan jäänyt viimeiseksi ryhmäseksikerraksi.